Millanen paikka shoppailua ajatellen? Ravintolat? Rannat? Onko menoa ja meininkiä vaiko hiljasta? Ettei sentään mikään tuppukylä?
Kertokaa Bodrumista
Katiska
2445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Bodrum ei ole todellakaan ole tuppukylä. Meno ja meininkiä riittää, joidenkin mielestä jopa liiaksi asti.
Rannat eivät ole kummoiset, ainakaan aivan Bodrumin keskustan lähellä. Dolmuksella kuitenkin pääsee parempiin poukamiin.
Ostoksilla käyminen on mielyttävää verrattuna esim Marmarikseen tai Alanyaan. Suomeksi ei perään huudella (eikä liiemmin muillakaan kielillä). Tämä johtunee siitä, että suomalaisten turistien määrä on mitätön. Harvat osaavat edes suomea eivätkä sinuakaan yleensä suomalaiseksi arvaa.
Yöelämältään kaupunki on täysin ylivertainen muihin turistikaupunkeihin verrattuna. Kadut ovat täynnä ihmisiä ja bilepaikkoja riittää (mm. Turkin kuuluisin ulkoilmadisko Halikarnas). Muutenkin kaupunki saattaa olla liian vilkas perus-Pirkon ja -Kalevin mieleen. Bodrum on myös Turkin oman jet setin lomakaupunki, joten paikkoja riittää myös hyvin vaativaan ja rahakkaaseen makuun.
Joten nauti matkasta, ole kansainvälinen ja jätä humppatanssit muille.
Bodrumissa vierähti 2 viikkoa heinä-elokuussa mainiosti. Etukäteen peloteltiin "kalliimmilla hinnoilla", mutta mitenkään ryöstetyksi en kokenut meidän tulleen. Basaarissa sai pyöriä rauhassa ilman pahempia huuteloita ja sisään heittäjiä ja jos haluaa ihan aitoja merkkituotteita ostella, Oasis-ostoskeskuksessa on hintalapullisia kauppoja. Tiistaimarkkinoilla taas oli normaali "markkinameininki" ja tinkiä pystyi. Tosin laatu on tietenkin toista kuin varsinaisissa vaatekaupoissa.
Ravintoloita löytyy jokalähtöön niin kansainvälisistä pikaruokaketjuista pystykepabbimestoihin ja kaikkea siltä väliltä. Menoa ja meininkiä oli.
Bodrumin ranta oli sen näköinen, ettei kokeiltu. Sen sijaan matkattiin naapurikyliin Biteziin ja Gümbetiin dolmuksella (2 ja 1,5 ytl/suunta) ja nautittiin rantapalveluista. Gumbet on siis lähempänä ja ranta on matalampi, hiekkapohjainen. Bitezin ranta on kivikkoisempi ja nopeammin syvenevä.
Aurinkomatkat taitaa olla ainoa joka tänä vuonna vie suomalaisia Bodrumiin. Huoneistohotellit Merve ja Rain&Cloud ovat n. 15-20 min kävelyn päässä keskustassa, hotelli Atrium taas miltei aitiopaikalla. Bitezissä on myös 3 vaihtoehtoa, joista Bitez Hanin allasaluetta käytiin ihailemassa ohi kulkiessa.
Toivottavasti Bodrum jatkaa ohjelmistossa - menisin mielelläni uudestaankin.
Efesokseen kannattaa mennä, jos on antiikinaikaisesta historiasta kiinnostunut. Ja Kosille päiväretki oli myös kivaa vaihtelua rantalöhöilyyn.
Tässä yhden vallan mainion ja erinomaisen hinta-laatusuhteen omaavan ravintolan nettisivut Bodrumissa. Suosittelen lämpimästi Filet Oscaria http://www.demeterbar.com/
Hyvää matkaa jos päädyt Bodrumiin!