Kai te sen

olette jo huomanneet, että osalla ihmisistä ei vaan henkinen kapasiteetti riitä käsittelemään tällaisia asioita ja heitä taitaa olla suurin osa ihmisistä, eli valtaosan olettamus "ufoihin" uskovista tai nähneistä on osaksi totta, olemme OMALAATUISIA JA POIKKEAVIA henkisesti, toisinsanoen meillä on poikkeuksellinen kyky ajatella rationaalisesti yleisesti irrationaalisina pidettäviä asioita.

Niin se vaan on. Näimme kahden kaverini kanssa "selittämättömän valoilmiön" sen tarkemmin yklsilöimättä sellanen normaali edestakaisin nopeasti liikkuvia valopalloja jutska. Nämä kaksi eivät myöhemmin halunneet/pystyneet käsittelemään asiaa ja päättivät vain unohtaa koko jutun, kun muutaman vuoden päästä päätin jutella asiasta toisen kanssa hän tuli hyvin vaivaantuneeksi ja kielsi muistavansa mitään sellaista. Onkohan kellään muulla vastaavia kokemuksia??
5285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joo ei selvästikään riitä henkinen taso kun selviä ufoilmiöitä pyrkii eräs tuttunikin, leimaamaan ne pelkiksi raketeiksi tai sateliiteiksi, tai sitten joksikin valoheijastumisiksi kun ei parempaa keksi. Itse uskon humanoidien olemassaoloon, eikä se minusta tunnu mitenkään ihmeelliseltä. Maailmankaikkeuteen mahtuu loputon määrä kehittyneitä rotuja, senhän sanoo järkikin.

Äänestä
  • , että olen kyllä itsekin sen verran rajoittunut yksilö, että en ole itselleni 100 % tunnustanut humanoidien olemassaoloa, kun ei onneksi ole vielä vastaan kävellyt, mutta en kuitenkaan voi kieltää näkemiäni selittämättömiä valoilmiöitä.

    Siis no sanotaan nyt sitten ufoja, niitä kun ei vaan voi millään fysiikan laeilla eikä maan tekniikalla saati millään liikkuvilla taivankappaleilla tahi valon heijastumisilla tai millään muullakaan selittää, mutta koska mieleni kuitenkin on avoin muillekin tuntemattomille selityksille en niihin humanoideihin täysin siis usko.

    Uskon siis täysin varmasti vain mitä näen, mutta kyllähän se selitys ulkopuolisesta elämästä, kuitenkin tällä hetkellä lienee ainut jonka pystyn keksimään.

    Äänestä

  • Jos minäkin olisin humaanoidi, en näyttäytyisi "skeptikoille" koska mitä hyötyä siitä olisi. Maapallolta löytyy paljon ihmisiä joille näyttäytyä mielummin, sillä ´skeptisesti humanoideihin suhtautuva voi tulla mielisairaaksi jos humanoidi ilmestyisi hänen luo. Humanoidit tietävät, että heidän erinäköisyyttään skeptisesti ajattelevat massat eivät kestä, he pelästyisivät ja pelkäisivät liikaa, ja kusetkin saattaisivat lorahtaa skepolta housuun siinnä vaiheessa. Miksi siis häiritsisin heitä kun en fiksuna olentona haluaisi aiheuttaa harmeja kenellekkään ihmiselle.

    Äänestä

  • että----( kirjoitti:

    Jos minäkin olisin humaanoidi, en näyttäytyisi "skeptikoille" koska mitä hyötyä siitä olisi. Maapallolta löytyy paljon ihmisiä joille näyttäytyä mielummin, sillä ´skeptisesti humanoideihin suhtautuva voi tulla mielisairaaksi jos humanoidi ilmestyisi hänen luo. Humanoidit tietävät, että heidän erinäköisyyttään skeptisesti ajattelevat massat eivät kestä, he pelästyisivät ja pelkäisivät liikaa, ja kusetkin saattaisivat lorahtaa skepolta housuun siinnä vaiheessa. Miksi siis häiritsisin heitä kun en fiksuna olentona haluaisi aiheuttaa harmeja kenellekkään ihmiselle.

    kaveriltani, kun meinasi vissiin tulla ne kuset housuun, vielä muutaman vuoden päästäkin, kun vain mainitsin asiasta ja miten taivaalla näkyvät suurehkot (kokoa vaikea kuvailla, kun taivaalla ei pahemmin vertailukohteita) valopallot voisivat näkyä vain tietyille ihmisille vaikkakaan suurin osa ihmisistähän ei yleensä ainakaan yöllä taivaalle katsele niin tähän asiaan ei sekään paljoa vaikuta.

    Äänestä

Mustaa valkoiselle,todista,en usko ennenkuin nään.
Näin se homma pelaa.
666ja loppu sullekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TJ eden kirjoitti:

olette jo huomanneet, että osalla ihmisistä ei vaan henkinen kapasiteetti riitä käsittelemään tällaisia asioita ja heitä taitaa olla suurin osa ihmisistä, eli valtaosan olettamus "ufoihin" uskovista tai nähneistä on osaksi totta, olemme OMALAATUISIA JA POIKKEAVIA henkisesti, toisinsanoen meillä on poikkeuksellinen kyky ajatella rationaalisesti yleisesti irrationaalisina pidettäviä asioita.

Niin se vaan on. Näimme kahden kaverini kanssa "selittämättömän valoilmiön" sen tarkemmin yklsilöimättä sellanen normaali edestakaisin nopeasti liikkuvia valopalloja jutska. Nämä kaksi eivät myöhemmin halunneet/pystyneet käsittelemään asiaa ja päättivät vain unohtaa koko jutun, kun muutaman vuoden päästä päätin jutella asiasta toisen kanssa hän tuli hyvin vaivaantuneeksi ja kielsi muistavansa mitään sellaista. Onkohan kellään muulla vastaavia kokemuksia??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu