voiko imetyksen aikana laihduttaa painonvartioitten pisteillä...
imettäjä
huolestunut...
2469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ohjeet, että sitten kun vauva alkaa saamaan myös kiinteitä. Pisteisiin myös lisätää 5 pistettä, eli itsellä 23 5=28pistettä
Mulla on Painonvartijoiden cd-romppu ja siinä kehoitetaan imettäjiä lisäämään päivittäiseen pistemäärään 12 pointsia.
Jonkun aikaa kokeilin hommaa mutta koska pisteitä kertyi roimasti kaikesta sellaisesta josta tuntui että nälkä lähtee, söin pääosin vain vihanneksia ja kevyttä lihaa.
Aika oli tosi raskasta, ja tuntui myös omassa olossani. Kun sitten vauva muuttui itkuisemmaksi ja tuntui ettei tule kylläiseksi maidosta ollenkaan, päätin lopettaa laihdutusyrityksen ja siirtää hommaa tuonnemmaksi, kunnes imetysaika olisi ohi.
No, imetys ei ole vielä ohitse mutta kilot ovatkin yllätys yllätys lähteneet ihan itsestään imetyksen mukana. Puolessa vuodessa pääsin samoihn lukemiin kuin ennen raskautta.
Pisteiden lasku aiheuttaa kuitenkin tietynlaista stressiä ja imetysajan tulisi olla leppoisaa ja nautittavaa. Kyllä varmasti ehdit vielä laihtua imetysajan jälkeenkin, joten minä en voi suostitella tuota pistehommaa imetysajalle.