kaupunki

TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.06.2006¨

Tuloslaskelma osoittaa 42 % toimintatuottojen ja 50 % toimintakulujen toteutumista.
Toimintakate on toteutunut 55 % (v. 2005 vastaavana ajankohtana 53 %).
Mikäli toimintakatteen kehitys jatkuu samanlaisena kuluvan vuoden loppuun, on odotettavissa määrärahojen ylityksiä.
Palkkamenojen toteutuma osittaa 1,3 %:n vähennystä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Verotulot:
Verotulojen toteutuminen (55 %) on tässä vaiheessa suunnitelman mukainen. Vuoden 2005 verotuksen valmistuminen syksyllä 2006 tullee vaikuttamaan tuloveron kertymään negatiivisesti. Merkittäviä muutoksia ei kuitenkaan ole odotettavissa.

Valtionosuudet:
Valtionosuudet ovat toteutuneet jonkin verran arvioitua suurempana. Valtionosuuksissakin tapahtuu tarkennuksia vuoden loppupuoliskolla (mm. oppilasmäärät). Mitään olennaista muutosta arvioituun määrään ei ole odotettavissa varsinaisissa valtionosuuksissa.

Investointien toteutuminen:
Talousarvion mukaan bruttoinvestoinnit ovat 6,6 milj. euroa. Kesäkuun loppuun mennessä investointimäärärahoja on käytetty 38 %. Investoinneista osa jää toteutumatta ja / tai jätetään toteuttamatta kuluvan vuoden aikana.

Rahoitus:
Maksuvalmiuden turvaamiseksi on käytetty ns. kuntatodistusohjelmaa (lyhytaikaista lainaa). Talousarvioon on merkitty 10 milj. euron lainanotto. Tästä määrästä lainaa on otettu 7 milj. euroa kesäkuussa 2006.

Lautakuntien talousarvion toteutumiset:
Rahatoimiston kokoaman raportin lisäksi lautakunnat toimittavat talouden seurannan raportit kaupunginhallitukselle. Raportointi tapahtuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa. Seuraavaan rahatoimen kokoamaan raporttiin, joka laaditaan 31.7.2006 tilanteesta, sisällytetään lautakuntakohtaiset arviot määrärahojen riittävyydestä.

VUOSI 2005 OLI KATASTROFI, MUTTA NYT MENNÄÄN JO TODELLA LUJAA LASKUA ALAMÄKEÄ
1605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aha.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vajoaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu