Metsästys

Eläinten ammuskelijat puhuvat metsästysvietistä ja sen tyydyttämisestä. Todellisuudessa minkäänlaista luonnollista viettiä eläinten surmaamiseen ei ole.

Kyse on siitä, että ammuskelijat ovat "jääneet koukkuun" eläinten tappamispuuhaan. Toiminnan valmistelun, hankintojen, ajankäyttön jne. odotukset laukeavat kun metsästäjä surmaa eläimen. Aivoissa erittyy edorfiinia ja tämä tuottaa hyvän olon tunteen sekä aiheuttaa riippuvuutta. Vain tällaista hormoonitoimintaa on "metsästysperinne".

Kyse on samasta asiasta kuin "jääminen koukkuun" tupakkaan, viinaan, peleihin, keräilyyn jne.

Olisi hyvä jos terveys- ja ympäristöjärjestöt kehittelisivät eläinten surmaamisesta vierottamisen ohjelmia. Räiskinnän voisi toteuttaa ja saman euforian saavuttaa esim. ammuskeluun liittyvässä tietokonepelissä. Ansioituneille voitaisiin jakaa muille näyteltäväksi muovisia hirvensarvia ja puisia karhun käpäliä. Kyvykkäämmät voisivat opetella tekemään jotakin hyödyllistäkin.

Näin viattomia luontokappaleita ja kärsivää luontoa ei tarvisisi enää käyttää edorfiinin tuottamiseen metsästelijöiden aivokopassa.
291343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Laitetaan siihen vieroitusohjelmaan karhut, minkit, sudet, ja kaikki mitkä tappaa viattomia eläimiä ja odotetaan kunnes nekin alkaa syödä kaalia ja muuta vihreää ja luonnonmukaista. Myöhemmin voit ilmoittaa sinne naapurin kissankin jos huomaat että se syö jotain mikä liikkuu itsestään.

Äänestä
  • Karhut, sudet ym. luonnon eläimet tappavat saadakseen ruokaa. Ne eivät tapa huvitellakseen ja saadakseen surmaamiseta nautintoa. Vain ihminen tekee näin.

    Siksi metsästäjien tulisi pyrkiä ryhdistymään ja kohottautumaan susien ja karhujen tai edes naapurin kissan tasolle.

    Äänestä

  • -langasta kirjoitti:

    Karhut, sudet ym. luonnon eläimet tappavat saadakseen ruokaa. Ne eivät tapa huvitellakseen ja saadakseen surmaamiseta nautintoa. Vain ihminen tekee näin.

    onko ihmiset kuulleet koskaan termiä "riistanhoito"?

    Äänestä

  • -langasta kirjoitti:

    Karhut, sudet ym. luonnon eläimet tappavat saadakseen ruokaa. Ne eivät tapa huvitellakseen ja saadakseen surmaamiseta nautintoa. Vain ihminen tekee näin.

    Siksi metsästäjien tulisi pyrkiä ryhdistymään ja kohottautumaan susien ja karhujen tai edes naapurin kissan tasolle.

    Naapurin kissa tappoi talitintin eilen meidän pihassa, kissan tasollekko minunkin pitäisi pompsahtaa ja ruveta jaakaamaan talitinttejä.
    Minkit muuten tappaa myös huvikseenkin, oletko nähnyt kuinka kissa leikkii saaliillaan, myös susi tappaa huvikseenkin muunmuossa lampaita ja vasikoita.

    Leijonauros tappaa omat pentunsa,että naaras tulisi taas kiimaan ja pääsisi pukille.Ei kuitenkaan syö tappamiaan pentuja.Leijona tappaa löytämänsä gepardin pennut,mutta ei syö.

    "Karhut, sudet ym. luonnon eläimet tappavat saadakseen ruokaa."

    Niin myös minä. En ole vielä oppinut kasvissyöjäksi ja jos sinäkään et ole, niin pidä pääsi kiinni.

    Äänestä

  • -langasta kirjoitti:

    Karhut, sudet ym. luonnon eläimet tappavat saadakseen ruokaa. Ne eivät tapa huvitellakseen ja saadakseen surmaamiseta nautintoa. Vain ihminen tekee näin.

    Siksi metsästäjien tulisi pyrkiä ryhdistymään ja kohottautumaan susien ja karhujen tai edes naapurin kissan tasolle.

    Ne eläimet syödään mitkä ihmiset ampuvat. Ellei kyseessä ole joku helvetin ylipainoinen porvari joka heittää kaikki saaliit roskiin päivän pääätteeksi.

    Äänestä

  • Koiramies. kirjoitti:

    Naapurin kissa tappoi talitintin eilen meidän pihassa, kissan tasollekko minunkin pitäisi pompsahtaa ja ruveta jaakaamaan talitinttejä.
    Minkit muuten tappaa myös huvikseenkin, oletko nähnyt kuinka kissa leikkii saaliillaan, myös susi tappaa huvikseenkin muunmuossa lampaita ja vasikoita.

    niillä ei ole kyllin hyviä aivoja kyetäkseen erottamaan oikean väärästä.
    mahtaako sinullakaan olla(epäilen)
    ne villi kissat joutaisi kaikki tappaa eivät ne kuulu suomen luontoon

    Äänestä

  • xaq1 kirjoitti:

    Leijonauros tappaa omat pentunsa,että naaras tulisi taas kiimaan ja pääsisi pukille.Ei kuitenkaan syö tappamiaan pentuja.Leijona tappaa löytämänsä gepardin pennut,mutta ei syö.

    Ei se leijona OMIA pentujaan tapa. Toimii kuten uros karhukin, Tai ihan tavallinen kotikissakin eli toisen uroksen pennut tappaa.
    Tarkoituksena kun on hoitaa että sen omat geenit jatkuisivat tulevaisuuteen.

    Äänestä

  • -langasta kirjoitti:

    Karhut, sudet ym. luonnon eläimet tappavat saadakseen ruokaa. Ne eivät tapa huvitellakseen ja saadakseen surmaamiseta nautintoa. Vain ihminen tekee näin.

    Siksi metsästäjien tulisi pyrkiä ryhdistymään ja kohottautumaan susien ja karhujen tai edes naapurin kissan tasolle.

    Sudet ei tapa huvikseen..juuri sattui susilauma tappamaan hirven syödäkseen..tappoivat pari muutakin samaan kasaan ja jättivät mätänemään.Sudella kun on vielä sellainen tapa, että se ei syö "vanhaa" lihaa jos ei ole loukkaantunut tai muuten kuolema uhkaa, laumasta erotettu yksilö joka ei itse saa metsästettyä. Säilöön ne ei tapa. Karhut käyttää hyödykseen nuo haaskat.

    Yksinäisetkään sudet eivät syö haaskoja vaan ne hakevat jotain pienempää ja helpompaa,tuoretta saalista. Valitettavan usein alkavat kuunnella koirien haukkuja ja lähtevät siihen suuntaan...pihaan tai hirvi/karhu haukkuun.

    Äänestä

Oletko koskaan lukenut historiaa?
Se ihmislaji, joka söi lihaa selviytyi, koska sai tarpeeksi ravintoa ja kasvissyöjälaji kuihtui ja kuoli...
Eiköhän tässä silloin ole kyse lunnollisesta vietistä..

Äänestä
  • Mistä tämä vastustajien sukupolvi sitten on peräisin? Varmaan joku mutaatio joka tulee kun on asuttu liian pitkään kaupungissa.

    Äänestä

  • Erämies kirjoitti:

    Mistä tämä vastustajien sukupolvi sitten on peräisin? Varmaan joku mutaatio joka tulee kun on asuttu liian pitkään kaupungissa.

    Todennäköisesti jotain sellaista =)

    Näiden vastustajien kanssa on kyllä ihan turha edes alkaa väittelemään, koska he eivät yleensä ymmärrä, että se liha mikä on kaupan tiskillä on myöskin peräisin jostain eläimestä ;) Lihapullat ja "mäkkärin" hampurilaisen välissäkin on usein lihaa...

    Minä kanssa ihmettelin, tuota aloittaneen kommenttia, että eläimet tappaa saadakseen ruokaa. Ilmeisesti nämä kaupunkilaistuneet ei tosiaan tiedä, että myös metsästäjät syövät ne ampumansa eläimet.

    Äänestä

  • jotain.. kirjoitti:

    Yleensä eläimet syödään mitä satutaan saamaan mutta valitettavasti sinne metsiin eksyy myös jotain hienoherroja jotka vain huvikseen rysäyttelevät ja saaliit jätetään sinne jonnekin pilaantumaan. Onneksi näitä on harvassa.

    Äänestä

Kyllä mä syön ainakin ennemmin luomulihaa kun esim. kananlihaa, joka on elänyt vankeudessa ennen "teurastusta". Jos saan riistaa niin kyl mun käy hetken sitä sääliks, mut sitä elämä on. Johonkin se kuolee kumminki...

Äänestä
  • mielummin vällyjen välissä miun mettämiehen kanssa...mut ei kun on päästävä jahtaamaan eläimiä metsään...
    erittäin tylsää :(
    Pahan makuistakin se liha on! Broileri maistuu sata kertaa paremmalta kun joku sorsa ja possunliha on parempaa kuin hirvenliha..sit niitä pitää syödä "innolla" kun on saatu..yök. Siis minä en syö. Oon kyllä maistanut. Mitä iloa tuossa touhussa on. Vois ymmärtää jos edes liha ois hyvää :(
    Mut pitänee soittaa rakastajalle..se ei sentään metsästä...kerkee niihin petipuuhiinkin ;)

    Äänestä

  • ''0 kirjoitti:

    mielummin vällyjen välissä miun mettämiehen kanssa...mut ei kun on päästävä jahtaamaan eläimiä metsään...
    erittäin tylsää :(
    Pahan makuistakin se liha on! Broileri maistuu sata kertaa paremmalta kun joku sorsa ja possunliha on parempaa kuin hirvenliha..sit niitä pitää syödä "innolla" kun on saatu..yök. Siis minä en syö. Oon kyllä maistanut. Mitä iloa tuossa touhussa on. Vois ymmärtää jos edes liha ois hyvää :(
    Mut pitänee soittaa rakastajalle..se ei sentään metsästä...kerkee niihin petipuuhiinkin ;)

    Jos nyt edes opettelisitte ampumaan,ettei ne kontiot kärsi enempää!!Ja saahan joka vuosi lukea "yli"innokkaista metsästäjistä jotka ampuvat toisiaan..riistanhoito on ok...kun AMMATTILAISET sen hoitavat!!!

    Äänestä

  • nalle puh kirjoitti:

    ammattilaiset sitten ovat?

    Äänestä

  • nämä kirjoitti:

    ammattilaiset sitten ovat?

    Suomessa on n.300000 metästäjää joka on väkilukuun nähden entinen koko euroopassa...et eiköhän sieltä löydy jokunen joka "osaa"kaataa elukan TURHAA kärsimystä tuottaen.

    Äänestä

  • nalle puh kirjoitti:

    Suomessa on n.300000 metästäjää joka on väkilukuun nähden entinen koko euroopassa...et eiköhän sieltä löydy jokunen joka "osaa"kaataa elukan TURHAA kärsimystä tuottaen.

    tuottaen=tuottamatta=)

    Äänestä

,

Äänestä

Tuossa on tiivistetysti esitetty eläinten ammuskelun keskeinen motiivi.

Äänestä

OIkein hyvä kirjoitus.

Äänestä

Kuljetteko nahkakengissä?
Kellonhihna nahkaa?
Nahkatakki?
Nahkasohva?

Ovatkohan ne ihan itsekseen kuolleen otuksen jäämistöstä?

Äänestä
  • Teurastaja ei saa kiksejä eläimen tappamisesta eikä maksa siitä, että "pääsee harrastamaan" eli ahdistelemaan ja tappamaan eläimiä.

    Äänestä

,

Äänestä

Meillä kaikilla on oma ajatusmaailmamme. MINÄ en vain ymmärrä, miksi joillakin PITÄÄ ajaa asiaa, joka tulee häviämään. Elikkä metsästyksen vastustaminen. Vastustajat ovat 9/ 10:stä kaupunkilaisia hampurilaisenpurijoita, joilla ei ole MITÄÄN hajua metsästyksestä ja siihen liittyvistä mukavista asioista. Kunhan vain vastustetaan jotain. RUPUSAKKIA.

Äänestä

Ryhtykää kasvissyöjiksi, niin olette paremmin oikeutettuja vastustamaan metsästystä.

Lihansyöjä on osallinen teuraseläimen kärsimyselämään ja sen kuolemaan.

Äänestä

Miten tämä asia sinua liikuttaa?
Kaikilla on riippuvuutensa, ainakin tämä "riippuvuus" on laillinen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-perinne kirjoitti:

Eläinten ammuskelijat puhuvat metsästysvietistä ja sen tyydyttämisestä. Todellisuudessa minkäänlaista luonnollista viettiä eläinten surmaamiseen ei ole.

Kyse on siitä, että ammuskelijat ovat "jääneet koukkuun" eläinten tappamispuuhaan. Toiminnan valmistelun, hankintojen, ajankäyttön jne. odotukset laukeavat kun metsästäjä surmaa eläimen. Aivoissa erittyy edorfiinia ja tämä tuottaa hyvän olon tunteen sekä aiheuttaa riippuvuutta. Vain tällaista hormoonitoimintaa on "metsästysperinne".

Kyse on samasta asiasta kuin "jääminen koukkuun" tupakkaan, viinaan, peleihin, keräilyyn jne.

Olisi hyvä jos terveys- ja ympäristöjärjestöt kehittelisivät eläinten surmaamisesta vierottamisen ohjelmia. Räiskinnän voisi toteuttaa ja saman euforian saavuttaa esim. ammuskeluun liittyvässä tietokonepelissä. Ansioituneille voitaisiin jakaa muille näyteltäväksi muovisia hirvensarvia ja puisia karhun käpäliä. Kyvykkäämmät voisivat opetella tekemään jotakin hyödyllistäkin.

Näin viattomia luontokappaleita ja kärsivää luontoa ei tarvisisi enää käyttää edorfiinin tuottamiseen metsästelijöiden aivokopassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu