Mikä ois hyvä ekaks koiraks. Oisko Beagle hyvä? Sen pitäis olla suht pieni (asutaan rivitalo kaksiossa) ja tulla toimeen muiden eläinten ja lasten kans (perheessä on myös kissa ja rotta). Eikä saa haukkua päivisin jos on yksin kotona. Miten saan kissan totutettua siihen?
Eka koira
vicky
14545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Beagle on hyvä koira, jos metsästät. Jos et metsästä, ota rotu, joka ei ole metsästykseen tarkoitettu. Niitä on pilvin pimein, joten miksi kiusaisit itseäsi riistaverisellä koiralla.
Kissa tottuu koiraan ajan kanssa, mutta älä missään tapauksessa päästä sitä aluksi valvomatta tutustumaan pentuun. Se saattaa pahimmassa tapauksessa käydä kunnolla kiinni koiraan. Muutenkin pidä huolta, etteivät kissa ja koira pääse tappelemaan. On koiria, jotka ovat tulleet toimeen kissojen kanssa hyvin, mutta ensimmäisen tappelun jälkeen niistä on tullut kissavihaajia. Tosin jos koira on pennusta pitäen kissan kanssa samassa kodissa, se mieltää kissan omaan lajiinsa kuuluvaksi.
Muista, että kissan ja koiran ei tarvitse olla kavereita. Riittää, että ne sietävät toisiaan.
Onko sulla sitten muita ehdotuksia? En meinaan metsästä. Miten tää metsästysinto sitten ilmenee?
Koira on kaiken liikkuvan perään ja lähtee helposti seurailemaan eläinten jälkiä. Näiltä reissuilta sitä saa sitten odotella... Eli ihan helpompia opetettavia sellaisille perustottelevaisuustavoille mitä jokainen koira tarvitsee. Ovet myös usein koiria, joita ei pysty pitämään irti tämän karkailuvaaran vuoksi.
En osaa rotua ehdottaa, koska siitä on aikaa, kun viimeksi tein kunnon rotukartoituksen.
Beagle on ajava koira, joka on käytännössä joissain tilanteissa pahempi kuin esimerkiksi spanieli tai seisoja. Lintukoirathan työskentelevät ohjaajan lähettyvillä, joten ne eivät ota hirveästi etäisyyttä, vaikka ovatkin irti. Ajuri sen sijaan saattaa herkästi irrota muutaman kilometrin päähän. Siinäpä sitten kuuntelet ajon kulkua heleässä talvisäässä ja arvailet, milloin pääset kotiin. Ajurin kanssa on myös aina vaara, että koira juoksee tielle auton alle.
Rodun valinta kannattaa aloittaa sillä, että mietit, miksi koira hankitaan. Hankitaanko se lenkkeilykaveriksi, sohvakoristeeksi, metsästyskaveriksi vai harrastuskaveriksi? Koiraharrastuksiakin on monenlaisia: tokoa, agilityä, suojelua, raunioetsintää, vesipelastusta jne.
Kun tiedät, mitä haluat, osaat valita rodunkin paremmin. Kartoitus kannattaa tehdä rehellisesti. Jos joku rotu todella tarvitsee paljon liikuntaa, mieti, oletko valmis ulkoiluttamaan sitä pari tuntia päivässä joka päivä.
Beagle on hyvä koira, jos metsästät. Jos et metsästä, ota rotu, joka ei ole metsästykseen tarkoitettu. Niitä on pilvin pimein, joten miksi kiusaisit itseäsi riistaverisellä koiralla.
Kissa tottuu koiraan ajan kanssa, mutta älä missään tapauksessa päästä sitä aluksi valvomatta tutustumaan pentuun. Se saattaa pahimmassa tapauksessa käydä kunnolla kiinni koiraan. Muutenkin pidä huolta, etteivät kissa ja koira pääse tappelemaan. On koiria, jotka ovat tulleet toimeen kissojen kanssa hyvin, mutta ensimmäisen tappelun jälkeen niistä on tullut kissavihaajia. Tosin jos koira on pennusta pitäen kissan kanssa samassa kodissa, se mieltää kissan omaan lajiinsa kuuluvaksi.
Muista, että kissan ja koiran ei tarvitse olla kavereita. Riittää, että ne sietävät toisiaan.
Olet harkitsemassa metsästyskoiran ottamista. Se on hyvä valinta, jos harrastat metsästystä.
Oikean rodun valintaan kannattaa "tuhlata" aikaa. Jos valitsee väärin, niin siinä kärsii koira ja sinä. Tustustu koirakirjoihin ja käy näyttelyissä haastattelemassa eri rotujen harrastajia ja kysele rotujärjestöltä. Muista kuitenkin, että jokaisen oma rotu on se paras ;)
Tässä muutama linkki, josta voi aloittaa mietinnän:
http://www.interrogatum.com/cgi-bin/fun/kintro.pl
http://www.lampiluoto.net/omarotu/omarotu_haku.php
Malttia mukaan :)
niin eihös se vicci olisi hyvä pikkuinen näpäkkä koira?
Edellä olikin todella fiksuja vastauksia. Ilmeisesti olet etsimässä pienikokoista seurakoiraa, joten voisin ehdottaa cavalier kingcharlesinspanielia. Rotu on pienikokoinen ja luonteeltaan hyvin avoin ja ystävällinen. Huonoimpana puolena cavaliereissa voi pitää rodun terveystilastoja, sydänviat ovat yleisiä. Mutta kannattaa harkita, luonteeltaan cavalierit ovat yleensä todella hurmaavia ja sopivat hyvin ensimmäiseksi koiraksi.
Olen itseasiassa harkinnut kyseistä rotua ja se taitaa olla kaikki paras. Olen myös harkinnut sileäkarvaistanoutajaa ja kultaistanoutajaa. Onko kokemuksia ko. roduista? Miten paljon nämä rodut maksavat yms..
on sheltti. Vastaa sitä mitä hait ja on rotuna terveempi ja yleensä pitkäikäisempi kun cavalier. Tuttujeni cavalier söi pitkään nitroja ja kuoli ennen aikojaan. Cavalier on spanieli ja kuitenkin jossain määrin metsästysviettinen.
Sheltti on paimenkoira ja tulee hyvin toimeen lasten ja muiden eläinten kanssa. Meillä on 5 hamsteria. Naapurillani on shelttimme sisko ja 2 kissaa. Viihtyvät yhdessä. Noutajat (meillä on ollut) ovat lintukoiria ja ymmärsin, että haet seurakoiraa. Kysyit hinnasta. Vaihtelevat paljon. Shelttimme maksoi 710e, noutajan saimme huomattavasti halvemmalla. Hinta ei saa kuitenkaan olla ratkaiseva tekijä, vaan sopiva rotu. Harkitse vielä.
Sheltin heikkous on minusta herkkähaukkuisuus. Muuten aivan ihastuttava koira. Ja terveempi kaikeiti kuin cavalier. Cavalier on puhtaasti seurakoira. Minä en ole ainakaan törmännyt yhteenkään metsästysviettiseen.
ovat alkuperäiseen rotuvalintaasi nähden melko suurikokosia. Kultsu ja flätti (sileäkarvainen noutaja) ovat energisiä ja ystävällisiä koiria - vaativat siis paljon liikuntaa ja ne on hyvin peruskoulutettava. Yleensä ne tulevat toisien koirien kanssa hyvin toimeen (urokset ehkä vähän heikommin kuin nartut) ja ovat ihmisystävällisiä. Jos koirasi on ns. "hyvästä suvusta" sillä on myös metsästysvaistot jäljellä - siis uskomaton noutamisvietti.
Jos olet valmis lähtemään pitkille lenkeille kelillä kuin kelillä ja olet valmis ottamaan kuraisen ja märän koiran huusholliisi niin silloin noutaja sopii sinulle ;)
se täyttää kaikki mitä halusitkin.. eli tiibetinspanieli!!!!!!!!
pinsseri on hyva rotu koska se ei haise ,se on pieni, kiltti jne.Ne on alykkaat.