MBA

mikä tuon MBA:n arvo oikein on ,jos sen pystyy suorittamaan jopa netin kautta ?

jollain sivuilla jopa 7 päivässä voi saada MBA tutkinnon.
101192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nyt olet tainnut törmätä tutkintoväärennöksiin, joita tosiaan voi netistä saada ja huijata sillä tyhmää työnantajaa.

Äänestä

Muistathan kuitenkin, että MBA ei ole virallinen, Suomen lain mukainen tutkinto. Se ei anna kelpoisuutta sellaisiin julkisiin virkoihin ja tehtäviin, joihin on lailla säädetty pätevyysvaatimukseksi korkeakoulututkinto, sillä MBA ei ole oikea tutkinto, eli virallinen, Suomen laissa määritelty tutkinto.

Suomessa suoritettavan MBA-ohjelman (jollaiseksi mm. HSE ent. HKKK sitä kutsuu), joka vie 1 - 2 vuotta, pitäen sisällään joitakin lähiopetusluentoja, katsotaan olevan Suomen lain mukaan lähinnä täydennyskoulutusta, josta opiskelija ei voi vaatia tutkintoa. Tästä on olemassa muutaman vuoden takaa suomalaisen tuomioistuimen ennakkotapaus, jossa Svenska Social- och Kommunal högskolanin opiskelijat vaativat jostakin MBA-spedeilystä (ohjelmasta, eivät siis olleet tutkinto-opiskelijoita) peräti oikeaa alempaa korkeakoulututkintoa. Opiskelijat hävisivät kanteen, sillä tuomioistuin katsoi ko. koulutuksen olevan lähinnä täydennyskoulutusta (vertaa: kansanopistot).

Mikäli MBA suoritetaan ulkomailla, esim. Yhdysvalloissa sikäläisen järjestelmän mukaisesti tutkintoon johtavana koulutuksena eli ns. graduate-degree, ja se vastaa mm. vaativuudeltaan, sekä kestoltaan suomalaista laillista ylempää korkeakoulututkintoa, voi Opetushallituksen tutkintopalvelut hakemuksesta tutkia ko. ulkomaisen tutkinnon, ja sen perusteella joko tunnustaa sen Suomen lain mukaiseksi korkeakoulututkinnoksi tai sitten olla tunnustamatta sitä. Mikäli OPH:n tutkintopalvelut sen tunnustaa lailliseksi korkeakoulututkinnoksi, tulee siitä laillinen sekä yhdenvertainen korkeakoulututkinto suomalaisten vastaavan tason korkeakoulututkintojen kanssa. Mikä paradoksaalista, jostakin syystä ulkomaisten korkeakoulututkintojen tunnustaminen tai tunnustamatta jättäminen on annettu Opetusministeriön (joka muutoin hallinnoi Suomessa korkeakoulututkintoja) sijaan Opetushallitukselle.

Suomessa MBA-ohjelmien suosia perustuu lähinnä sen komealta kalskahtavaan nimikkeeseen, mikä on tosin erinomainen bisnes ko. ohjelmien järjestäjillekin.

Mikäli ei viitsi vaivautua tutkimaan suomalaisia korkeakoulututkintoja säätelevään lainsäädäntöön, voi perustuslaista päätellä, että Suomessa järjestettävät MBA-ohjelmat eivät johda lailliseen tutkintoon, sillä ko. ohjelmat ovat maksullisia. Suomen perustuslaki kieltää virallisen, tutkintoon johtavan koulutuksen maksullisuuden, eli kuten tiedämme, koulutus, siis opetus Suomessa on maksutonta, eikä siis sattumalta.

Mikäli menet ulkomaille opiskelemaan MBA, kannattaa varmistua, että se vastaa suomalaista maisteritutkintoa, siis, mikäli aiot hyödyntää sitä joskus Suomessa. Mikäli jäät pysyvästi ulkomaille, ei asialla liene juurikaan väliä.

Äänestä
  • mutta ei se siitä väärää tee kuitenkaan. Ja onhan noita master-ohjelmia joista voi saada suoraan tutkinnon tunnustamisen suomessa..

    Äänestä

  • mutta mites esim viron yliopistossa saatu MBA tutkinto http://www.audentes.eu/ ?

    onko sinulla tietoa onko se kenties arvokkaampi kui nuo suomen MBA tutkinnot.... tuolla yliopistossa nimittäin pitää ekana suorittaa Bachleor of Arts in Social Sciences.

    Äänestä

  • se olekaan kirjoitti:

    mutta ei se siitä väärää tee kuitenkaan. Ja onhan noita master-ohjelmia joista voi saada suoraan tutkinnon tunnustamisen suomessa..

    Kerropa mistä saa suoraan tunnustamisen ja millä perusteella (laki/asetus)?

    Äänestä

  • Totta puhut. Jos haluaa varmistua arvostuksesta Suomessa, kannattaa käy Master of Science (MSc.), joka on Suomessa ylempi korkeakoulututkinto.

    MBA on Master of Business Administration. Vertaa esimerkiksi kandi ja tradenomi. Kandi on Bachelor of Science (BSc) ja tradenomi BBA...

    Äänestä

  • pena72 kirjoitti:

    Totta puhut. Jos haluaa varmistua arvostuksesta Suomessa, kannattaa käy Master of Science (MSc.), joka on Suomessa ylempi korkeakoulututkinto.

    MBA on Master of Business Administration. Vertaa esimerkiksi kandi ja tradenomi. Kandi on Bachelor of Science (BSc) ja tradenomi BBA...

    mutta kaikki tiedämme että MBA on paljon parempi kuin Tradenomi. Suomessa tradenomeja on ihan liikaa ja taas BBA tutkinnon suorittaneita ei paljoa ole.

    Äänestä

  • qwdqwd kirjoitti:

    mutta kaikki tiedämme että MBA on paljon parempi kuin Tradenomi. Suomessa tradenomeja on ihan liikaa ja taas BBA tutkinnon suorittaneita ei paljoa ole.

    ...mutta MBA ei silti ole SUOMESSA virallisesti ylempi korkeakoulututkinto. Tosin nykypäivänä yrityksien silmissä MBA alkaa vastaamaan tätä. Tämä voi johtua esim siitä, kun katsoo USA:ssa tehtäviä tutkintoja, jossa harvoja MSc in Economics -tutkintoja suoritetaan liiketalouden saralla. Siellä nee ovat lähes poikkeuksetta MBA:ta.

    Äänestä

  • Pena72 kirjoitti:

    ...mutta MBA ei silti ole SUOMESSA virallisesti ylempi korkeakoulututkinto. Tosin nykypäivänä yrityksien silmissä MBA alkaa vastaamaan tätä. Tämä voi johtua esim siitä, kun katsoo USA:ssa tehtäviä tutkintoja, jossa harvoja MSc in Economics -tutkintoja suoritetaan liiketalouden saralla. Siellä nee ovat lähes poikkeuksetta MBA:ta.

    Siis tarkoitatko että ulkomailla suoritettu MBA ei olisi Suomessa ylempi korkeakoulututkinta (on se!) vai että jos suorittaa SUOMESSA näitä maksullisia MBA opintoja ne ovat vain täydennyskoulutusta (just niin!). Minusta ulkomailla suoritettu MBA on ylempi korkeakoulututkinto - siis jos oikea yliopistotutkinto ja EU;n aluella akkreditoitu ohjelma - vai olenko ihan väärässä?? Tässä menee nyt porukoilta nämä eri MBAt sekaisin...

    Äänestä

Kauppatieteen maisterin tutkinto vastaa USA:ssa kunnon yliopistossa suoritettua MBA:ta. (Kunnon yliopisto on huono kaannos, en muista tarkkaa termia englanniksikaan just nyt.) Kun tulin itse tanne toihin firma tarkastutti KTM-todistukseni patevyyden ja mulla on nyt (jossain) paperi joka sanoo, etta mulla on MBA:ta vastaavat tiedot.

Eli jos joku lupaa sulle MBA:n viikossa ja PhD:n kahdessa, ei kannata maksaa. Ihan sama kun itse perustat oman yliopiston (vaikka University of Riihimaki), ostat variprinterin ja alat suoltaa tutkintoja kavereille ja sukulaisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnostunut1 kirjoitti:

mikä tuon MBA:n arvo oikein on ,jos sen pystyy suorittamaan jopa netin kautta ?

jollain sivuilla jopa 7 päivässä voi saada MBA tutkinnon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu