Uusi kuva suprajohtavuudesta
Suprajohtavuus saattaa syntyä samalla tavalla matalissa ja korkeissa lämpötiloissa.
Monet aineet tulevat suprajohtaviksi eli alkavat johtaa sähköä ilman vastusta, kun niitä jäähdytetään tietyn lämpötilan alapuolelle. Teorian mukaan matalan lämpötilan suprajohtavuus johtuu siitä, että johteessa värähtelevät fononit - kiteen värähtelyenergian kvantit - saavat elektronit muodostamaan pareja. Parit pääsevät etenemään johteessa poukkoilematta aineen atomeista. Siksi sähköä ei hukkaannu matkalla.
Cornellin yliopiston fysiikan professori Seamus Davis työtovereineen tutki korkean lämpötilan suprajohteita atomi atomilta ja totesi niiden elektronien pariutuvan samaan tapaan fononien siivittämänä. ”Se oli valtava shokki”, kuvailee Davis tulosta, josta kertoo Cornellin yliopiston tiedote ja Nature-lehti. On näet oletettu, että elektronien pariutuminen korkean lämpötilan suprajohteissa liittyisi magneettisiin vuorovaikutuksiin.
Suprajohteista puhuttaessa korkea lämpötila tarkoittaa tätä nykyä korkeimmillaan - 123 astetta. Huoneenlämmössä toimivista suprajohteista kuitenkin haaveillaan. Davisin kokeissa käytettiin ainetta, josta tulee suprajohtava, kun se jäähtyy alle - 185 asteen. Tällaisia suprajohteita käytetään teollisuudessa, joten niiden toiminnan ymmärtämisellä on käytännön merkitystä, vaikkei niistä vielä sähkönjakeluverkoksi olekaan.
Jokainen vinkki korkean lämpötilan suprajohtavuuden luonteesta tuo lähemmäs arkikäyttöä suprajohtavat johdot, joissa ei hukkaannu sähköä lainkaan.
Lähde: tiede.fi
Voi olla että jenkeillä on jo tekniikka hallussa, miten hyödynetään voimakkailla magnettikenttien vetovoimalla avaruudessa liikkumista...
Tesla kehitteli useita laitteita joilla pystytiin tekemään todella mielenkiintoisia ilmiöitä ja asioita. Teslan nimissä on yli tuhat patenttia, mutta moniko on niistä on "käytettävissä" yleisesti ? Oma epäilys asiasta on että monet niistä mitä perustuvat magnettisiin ilmiöihin ,on visusti "hukattu" kuten kävi "hassusti" noiden Nasan filmienkin...
Suprajohtavuudella avaruuteen...
12
2881
Vastaukset
- Tojota Supra
Mikä siinä on niin vaikeaa uskoa, että esineet välillä hukkuvat?
"Voi olla että jenkeillä on jo tekniikka hallussa, miten hyödynetään voimakkailla magnettikenttien vetovoimalla avaruudessa liikkumista..."- mangneetti asioista.
Toinen suuri sota ja sen aikana tapahtunut koesarja oli yksi merkittävistä häviämissysteemeistä mitä on havaittu.
Riittävän suuri esine, niin ettei sitä voi hävittää, unohtaa tai muuten työntää sivuun niin että se vain katoaisi epähuomiossa oli koe-esineenä [amerikkalainen sota-laiva].
Mangneetti kenttien [erittäin voimakaiden] avulla alus häivytettiin satama altassa miehestöineen ihmissilmälle näkymättömäksi, vain vedessä oli kuoppa silmälle näkymättömän laivan kohdalla.
Kaikki laivan miehistössä olleet ja kokeeseen osallistuneet kuolivat ns. itse syttymisen seurauksena, eli ei se turvallistakaan ihmiselle ole. - -experiment
mangneetti asioista. kirjoitti:
Toinen suuri sota ja sen aikana tapahtunut koesarja oli yksi merkittävistä häviämissysteemeistä mitä on havaittu.
Riittävän suuri esine, niin ettei sitä voi hävittää, unohtaa tai muuten työntää sivuun niin että se vain katoaisi epähuomiossa oli koe-esineenä [amerikkalainen sota-laiva].
Mangneetti kenttien [erittäin voimakaiden] avulla alus häivytettiin satama altassa miehestöineen ihmissilmälle näkymättömäksi, vain vedessä oli kuoppa silmälle näkymättömän laivan kohdalla.
Kaikki laivan miehistössä olleet ja kokeeseen osallistuneet kuolivat ns. itse syttymisen seurauksena, eli ei se turvallistakaan ihmiselle ole.on täyttä satua, kaupunkilegenda, johon kukaan täyspäinen tutkija ei usko. Aiheesta tehty leffakin on scifi-elokuvaksi kovin vaatimaton.
- kiitoksia faktoista
-experiment kirjoitti:
on täyttä satua, kaupunkilegenda, johon kukaan täyspäinen tutkija ei usko. Aiheesta tehty leffakin on scifi-elokuvaksi kovin vaatimaton.
Oletko varma?
Miten tämä suprajohtavuus nyt liittyi avaruuteen matkustamiseen?-)
Tekniikka on täysin mahdollista, siinä ei ole mitään fysikan lakien rikkomisia. Kannattaisi ottaa asioista selvää, vaikka viimeisimmiltä tiedefoorumeilta tai muilta alan sivustoilta...
Suprajohtavalla magnettitekniikalla tämäkin onnistuu.
Kyllä sinun pitäisi se tietää, kun aina vetoat noihin tieteen "viimeisimpiin" tietoihin.
PS: Maapallo on melko voimakas kestomagnetti avaruudessa.- Vanhak
Solarman kirjoitti:
Tekniikka on täysin mahdollista, siinä ei ole mitään fysikan lakien rikkomisia. Kannattaisi ottaa asioista selvää, vaikka viimeisimmiltä tiedefoorumeilta tai muilta alan sivustoilta...
Suprajohtavalla magnettitekniikalla tämäkin onnistuu.
Kyllä sinun pitäisi se tietää, kun aina vetoat noihin tieteen "viimeisimpiin" tietoihin.
PS: Maapallo on melko voimakas kestomagnetti avaruudessa.Se, mitä olet kirjoitellut "supramagneeteista" pitää varmasti paikaansa, mutta en ymmärrä, miten liike saataisiin aikaiseksi. Maan magneettikenttä on melko massiivinen, mutta absoluuttinen kenttävoimakkuus on aika pieni ja pienenee avaruuteen mennessä. Mistä vastavoima magneetimoottorille? Riittääkö maan magneettikenttä tosiaan reaalisen työtövoiman saamiseen??
Ps. tilasin suosittelemasi Webbin: "Missä kaikki ovat?" Jäin kiinni kuin harakka tervatuun aitaan. Suosittelen kaikille (jopa "ufo-uskoisille") luettavaksi. Vanhak kirjoitti:
Se, mitä olet kirjoitellut "supramagneeteista" pitää varmasti paikaansa, mutta en ymmärrä, miten liike saataisiin aikaiseksi. Maan magneettikenttä on melko massiivinen, mutta absoluuttinen kenttävoimakkuus on aika pieni ja pienenee avaruuteen mennessä. Mistä vastavoima magneetimoottorille? Riittääkö maan magneettikenttä tosiaan reaalisen työtövoiman saamiseen??
Ps. tilasin suosittelemasi Webbin: "Missä kaikki ovat?" Jäin kiinni kuin harakka tervatuun aitaan. Suosittelen kaikille (jopa "ufo-uskoisille") luettavaksi.Teoriassa on mahdollista laukaista magneettiseen tekniikkaan perustuva laite suoraan planeetan pinnalta läheltä sen magneettista napaa käyttäen hyväksi planeetan magneettikenttää. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että sen pitäisi pystyä pitäämään epästabiilissa suunnassa. Maan pinnalta tapahtuva laukaisu vaatisi suprajohteita, joilla olisi 80 kertainen virtatiheys tämän hetkisiin korkeanlämpötilansuprajohteisiin verrattuna...
Kaikki on mahdollista jopa tuolla tekniikalla, tätä tietoa ilmeisesti täytyy "antaa tipottain" - ettei monillekaan tule sellaista vastareaktion "hylkimistä"...kuten olen muutamilla kirjoittajilla huomannut. ( ei koske sinua )Vanhak kirjoitti:
Se, mitä olet kirjoitellut "supramagneeteista" pitää varmasti paikaansa, mutta en ymmärrä, miten liike saataisiin aikaiseksi. Maan magneettikenttä on melko massiivinen, mutta absoluuttinen kenttävoimakkuus on aika pieni ja pienenee avaruuteen mennessä. Mistä vastavoima magneetimoottorille? Riittääkö maan magneettikenttä tosiaan reaalisen työtövoiman saamiseen??
Ps. tilasin suosittelemasi Webbin: "Missä kaikki ovat?" Jäin kiinni kuin harakka tervatuun aitaan. Suosittelen kaikille (jopa "ufo-uskoisille") luettavaksi.Mitäpä mieltä tai puolta on tästä energiasta, lukemassasi kirjassa on hieman mainintoja ko. ilmiöstä. Miten suhtaudut tähän mahdolliseen "kvantti"-tason energian hyödyntämiseen...
Tiedemaailma ei suhtaudu siihen täysin "tymäävästi" - kuten muutamat tästäkin asiasta ovat täällä "voimallisesti" kirjoittaneet. Lisää tietoa tulee siltäkin alalta, siis vaikka tuo Casimirin efekti...
Ehkäpä eräät avaruuden kulkijat hallitsevat sen tekniikan hyvin liikkuessaan tuolla ylhäällä ?- -maailma
Solarman kirjoitti:
Mitäpä mieltä tai puolta on tästä energiasta, lukemassasi kirjassa on hieman mainintoja ko. ilmiöstä. Miten suhtaudut tähän mahdolliseen "kvantti"-tason energian hyödyntämiseen...
Tiedemaailma ei suhtaudu siihen täysin "tymäävästi" - kuten muutamat tästäkin asiasta ovat täällä "voimallisesti" kirjoittaneet. Lisää tietoa tulee siltäkin alalta, siis vaikka tuo Casimirin efekti...
Ehkäpä eräät avaruuden kulkijat hallitsevat sen tekniikan hyvin liikkuessaan tuolla ylhäällä ?on ennakkoluulottomampi kuin arvaatkaan. Mutta se ero on, että me voimme maalailla tulevaisuudennäkymiä ilman tiedon rasitteita.
MUUTTUUKO KIINTEä HELIUM SUPRAJUOKSEVAKSI?
Kaksi vuotta sitten amerikkalaistutkijat Eunseong Kim ja Moses Chan Pennsylvanian yliopistosta kohahduttivat fysiikan tutkijoita kokeellaan, jossa he havaitsivat kiinteän aineen muuttuvan suprajuoksevaksi. Nyt Pariisin yliopiston tutkijat Sebastien Balibarin johdolla raportoivat Science-lehdessä kokeestaan, jonka perustella kyseessä ei olisikaan kiinteän aineen supravirtaus vaan raerajoilla tapahtuva supranestevirtaus. Kiinnostava tieteellinen kiista on käynnissä.
Helium on toiseksi kevyin alkuaine ja monella tavalla poikkeuksellinen aine, jossa kvanttimekaaniset ilmiöt näkyvät makroskooppisessa muodossa. Helium ei kiinteydy vaikka mentäisiin miten lähelle absoluuttista nollapistettä (-273 C) ellei sitä panna kovan paineen alle. Lisäksi helium-4:n ja sen harvinaisen kevyen isotoopin He3:n nestemäisillä olomuodoilla on erilaisia supratiloja.
Kevyet heliumatomit vuorovaikuttavat heikosti toistensa kanssa ja kiinteässä olomuodossakin atomien kvanttimekaaninen liike tasapainotilan ympärillä on suurta. Ne värähtelevät keskimäärin 30% tasapainon tilan ympärillä ja siksi atomien paikan vaihtuminen kidehilassa on mahdollista. Niinpä kiinteän He4:n mahdollista suprajuoksevuutta on yritetty havaita jo pitkään.
Kim ja Chan etsivät suprajuoksevuutta ns. torsionaalisella oskillaatorilla eli tärisyttivät helium-näytettä astiassa edestakaisin. Kun lämpötila laski 0,05 K:iin eli 0,05 asteen päähän absoluuttista nollapisteestä, koko näytteen massa ei enää seurannut mukana. Kim ja Chan arvioivat, että 1-1,5% kiinteästä heliumista oli muuttunut suprajuoksevaksi.
Pariisin yliopiston tutkijoiden koejärjestely oli suoraviivainen. Heillä oli kaksi heliumia sisältävää astiaa ja niiden välissä ohut putki. Helium jäähdytettiin ja paineistettiin kiinteäksi ja katsottiin, virtaako aine korkeammalla olevasta astiasta alempaan. Tulos oli, että joskus aine virtasi ja joskus ei. Virtaus oli supravirtausta eli sellainen, missä virtausnopeus oli vakio eikä riippunut astioiden pinnankorkeuden erosta. Samanlainen supravirtaus tapahtuu nestemäisellä He4.llä.
Kun astioissa olevat kiteet olivat hyvälaatuisia eli siinä olevat rakeet suuria eikä raerajoja ollut paljon, virtausta ei tapahtunut. Myös kiteiden hehkutus eli lämmittäminen lähelle sulamispistettä pysäytti aineen virtauksen. Tästä tutkijat päättelevät, että supravirtaus johtui raerajoista eikä sitä tapahdu lainkaan hyvin kiteytyneessä kiinteässä heliumissa.
Teknillisen korkeakoulun kylmälaboratoriossa on heliumin ominaisuuksia matalissa lämpötiloissa tutkittu yli 30 vuotta. Laboratorion johtaja professori Mikko Paalanen pitää raerajateoriaa uskottavimpana tähän mennessä saatujen tulosten perusteella.
"He-kiteen teoreettisessa käsittelyssä on ennustettu, että raerajalle tai astian seinämän ja kiinteän heliumin rajapinnalle ilmestyisi ohut nestemäinen kerros. Astian seinämän atomaarinen rakenne on toisenlainen kuin heliumisssa, joten siihen ei pääse muodostumaan kunnollista kidettä. Siksi rajapinnassa täytyy olla modifiova kerros, joko amorfinen tai jopa nestemäinen kerros. Se olisi jopa useiden atomikerrosten paksuinen", toteaa Paalanen.
"Tämä selitys on voittamassa alaa ja muun muassa Pariisin yliopiston tutkijat selittävät koetuloksensa sen perusteella", kertoo Paalanen. "Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kiinteän aineen suprajuoksevuus on kidevirheisiin ja raerajoihin liittyvä ilmiö eikä sitä esiinny täysin virheettömässä kiteessä."
Kim ja Chan ovat jatkaneet kokeitaan ja tärisyttäneet kiinteää helium-4:ää myös ns. sintterissä eli hyvin pieniä rakoja sisältävässä huokoisessa materiaalissa. Supravirtausta tapahtui sielläkin, vaikka kiteitä sinne ei pääse muodostumaan. Toisaalta sintterissä astian ja heliumin välisiä rajapintoja on sitäkin enemmän, joten rajapinnalle muodostuva supraneste voisi selittää tämäntyyppisessä koejärjestelyssä nähdyt suprajuoksevuusilmiöt.
Radion tiedeuutiset, Science 11.8.2006
Näin ne tiedot vain kasvavat supran käyttäytymisestä...- olen
sitä mieltä, että ihmisen ei kannata suuremmissa määrin magneettikenttien kanssa leikitellä, koska meillä ei ole mitään tietoa, mitä sellainen vaikuttaa Maan magneettikenttään ja mitä se voi aikaa myöten aiheuttaa.
ME emme hallitse magnetismia ja me siis emme saa suurilla tehoilla sillä leikkiä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562208En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321704Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751509- 101504
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81044- 931043
- 20979