Finneistä.

Olen 15v tyttö 170/57kg. Ongelmani on finnit, joita on yhtäkkiä alkanut tulemaan kasvoihini, selässä on ollut aika kauan jo, mutta ne ovat ihan pieniä, eikä niitä näe sen koommin, eivätkä ne häiritsekkään minua.
Niistä kasvoni finneistä... Ne ovat sellaisia pieniä, mutta niitä on ruvennut tulemaan aika runsaasti, niitä on otsassa (vasemmalla puolella), vasemmalla puolella olevassa poskessa, leuassa oli vähän aikaa sitten ja nenässä eniten.
Laitoin finnien päälle juuri hammastahnaa, koska olen kuullut että se kuivattaa niitä ja olen pitänyt tätä hammastahnaa finnien päällä koko pvän, illalla aion pestä sen pois ja pesen kasvoni sellaisella "kasvosaippualla" jonka pitäisi poistaa epäpuhtaudet.
Ennen käytin paljon meikkiä, meikkivoiteita, yms. ja menin nukkumaankin joskus meikeillä ja söin rasvaista ruokaa. Tässä sitä ollaan. Nyt käytän joskus vain silmissä ripsiväriä ja muuten annan olla ihon rauhassa, pesen iltaisin ripsivärit pois ja pesen samalla koko naaman ja kaulan sillä pesuaineella, joka on tarkoitettu meikkien poistamiseen/epäpuhtauksien poistamiseen, niin ja käytän aamuin illoin kasvovettä, aina sen jälkeen kun olen pessyt naamani.
Olisin todella kiitollinen, jos voisitte jelppiä, antaa jonkinlaisia keinoja, millä pääsee finneistä kokonaan eroon.
2342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sori, tuli kaks kertaa tää, mut toisessa on toi ps ! :S

Äänestä
  • Moikka: täytin kesäkuussa 15v. mulla on ilmestyny tohon leukaan yks sellanen punainen näppylä, onks toi finni vai joku muu??????????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


katseet tänne kirjoitti:

Olen 15v tyttö 170/57kg. Ongelmani on finnit, joita on yhtäkkiä alkanut tulemaan kasvoihini, selässä on ollut aika kauan jo, mutta ne ovat ihan pieniä, eikä niitä näe sen koommin, eivätkä ne häiritsekkään minua.
Niistä kasvoni finneistä... Ne ovat sellaisia pieniä, mutta niitä on ruvennut tulemaan aika runsaasti, niitä on otsassa (vasemmalla puolella), vasemmalla puolella olevassa poskessa, leuassa oli vähän aikaa sitten ja nenässä eniten.
Laitoin finnien päälle juuri hammastahnaa, koska olen kuullut että se kuivattaa niitä ja olen pitänyt tätä hammastahnaa finnien päällä koko pvän, illalla aion pestä sen pois ja pesen kasvoni sellaisella "kasvosaippualla" jonka pitäisi poistaa epäpuhtaudet.
Ennen käytin paljon meikkiä, meikkivoiteita, yms. ja menin nukkumaankin joskus meikeillä ja söin rasvaista ruokaa. Tässä sitä ollaan. Nyt käytän joskus vain silmissä ripsiväriä ja muuten annan olla ihon rauhassa, pesen iltaisin ripsivärit pois ja pesen samalla koko naaman ja kaulan sillä pesuaineella, joka on tarkoitettu meikkien poistamiseen/epäpuhtauksien poistamiseen, niin ja käytän aamuin illoin kasvovettä, aina sen jälkeen kun olen pessyt naamani.
Olisin todella kiitollinen, jos voisitte jelppiä, antaa jonkinlaisia keinoja, millä pääsee finneistä kokonaan eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu