Korvakipu

Tässä vähän aikaa sitten aamulla heräsin, ja oikeassa korvassa tuntui omituiselle, ja ne tuntui likaiselle. Puhdistin ne sitten puikoilla, ja vähän sen jälkeen alkoi koskea tähän oikeaan korvaan. Ja sitten alkoi vihlata päästä oikealta puolelta, ja muutenkin tuntui koko oikea puoli päästä omituiselle, se tuntui oikeessa poskessa, en tiiä sattuiko ikeneen vai poskeen, ja sitten kurkussa, leuan alapuolella oikealla puolella tuntui oudolle.. Nämä oireet kesti yhden päivän, seuraavana aamuna kaikki oli taas kunnossa. Mistähän tuo johtui? Aikasemmin kun mulla on sattunut korvaan, kävin huuhteluttamassa korvat, niin se parani sillä.
2771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja lisäisin vielä että päänahka tuntui myös herkälle,(taas oikealla puolella päätä=D)

Äänestä

Itse puhdistin korvani lauantaina ja yöllä tuntui korvissa lievää kipua ja korva lukossa. Seuraavan päivän korva oli vain lukossa, muttei kipeä, kunnes samana iltana alkoi kova kipu eikä saanut lainkaan nukutuksi. Kipu jatkui tänään maanantaina ja kävin näyttämässä lääkärille ja sanoin, ettei kipulääkkeet auta. Lääkäri sanoi korvan olevan kunnossa, mutta korvahuuhtelua kaipais. Koko oikea puoli naamasta on kipeä ja puhuminen sattuu. Toivottavasti loppuu pian, koska kotihoitokonstit loppuu jo..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


believe it or not kirjoitti:

Tässä vähän aikaa sitten aamulla heräsin, ja oikeassa korvassa tuntui omituiselle, ja ne tuntui likaiselle. Puhdistin ne sitten puikoilla, ja vähän sen jälkeen alkoi koskea tähän oikeaan korvaan. Ja sitten alkoi vihlata päästä oikealta puolelta, ja muutenkin tuntui koko oikea puoli päästä omituiselle, se tuntui oikeessa poskessa, en tiiä sattuiko ikeneen vai poskeen, ja sitten kurkussa, leuan alapuolella oikealla puolella tuntui oudolle.. Nämä oireet kesti yhden päivän, seuraavana aamuna kaikki oli taas kunnossa. Mistähän tuo johtui? Aikasemmin kun mulla on sattunut korvaan, kävin huuhteluttamassa korvat, niin se parani sillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu