Moniko onnellinen?

- Olen onnellisempi.
- Ex-puolisohan se aidan yli loikki.
- Ex:n vedätykset eivät menneet lapsilla läpi, kun puhuttiin asioista, niiden oikeilla nimillä kiertelemättä.
- Toinen nimenomaan halusi uusioperheeseen.
- Toki ovat esittäneet omia mielipiteitään, mutta ymmärtävät perustelut erolle.

Erottiin lasten isän kanssa, kummallakaan ei uutta ollut mikä eroon johti. Ihan muut asiat miksi halusin erota mm. tein kaikki kotityöt yksin (miehelle kuulema riitti palkkatyö),en saanut käydä esim. kaupassa yksin (mies sairaalloisen mustis),jos ostin ruokaa omasta mielestä riittävästi olin tuhlari jos en ostanut juuri mitään haukuttiin että mistä nyt eväät tehdään. Mitään en osannut tehdä oikein, kaikesta haukuttiin. Annappa jos ruoka ei ollut juuri minuutilleen valmis kun Herra tuli töistä niin sai haukut.

En jaksanut vaan keräsin luuni lapset ja lähdin. Olin sinkkuna yli 4v. Vapaina viikonloppuina kävin tansseissa, olin vihainen kaikille miehille joten käytin niitä hyväksi minkä kerkesin :D No tätä ei kauaa kestänyt. Vuosi sitten tapasin tämän nykyisen kullan ja asutaan omaa taloa jne. Yhteisiä lapsia ei ole eikä varmaankaan ole tulossa. Ollaan onnellisia olemassa olevista lapsista, miehellänikin on niitä kaksi.

Sitten näihin kysymyksiin vielä, ihan ok on mennyt sekä isän että äidin uuden kumppanin hyväksyntä. Tytöilä tuottaa enemmän tuskaa hyväksyä isien uudet puolin että toisin. Asiasta on käyty keskustelua mutta aina välillä täytyy asia nostaa pöydälle.

Tyttöjen kielteinen asenne heijastuu käyttäytymisessä, ripustautuminen isään, uuden äitipuolen hyljeksintä "Mene pois siitä isän vierestä". Ym. ym.

aikaa jo vuosia. Olen onnellisempi ja tasapainoisempi nyt ja olin jättäjä.Mies ei olisi halunnut eroa ja hänellä oli vaikeita aikoja, nyt hänkin on ollut vuosia tyytyväinen ja saanut elämänsä takaisin. Eron syyt moninaiset, mutta sinnittelin liitossa niin kauan, että lapset ehtivät aikuistua.
Väkivalta ei ollut, joten katsoin, että on lasten etu pitää "kulissit" ja sitten kun ero toteutui, lapset ymmärsivät taustat.
Osalle tutuista ero oli yllätys - erityisesti sukulaisille.

olen ;o ) Avioeron laitoin vireille touk/05 ja marrask/05 tuli voimaan. Yhdessä oltiin oltu siihen mennes hiukan vajaa 7 vuotta, josta naimisis viis.
Nyt olen ainakin huomattavasti onnellisempi, kuin olin ikinä avioliittoni aikana. Minä olin se, joka otti uuden ja lähti. Mutta tämän "uuden" kanssa ollaan nyt menos naimisiin ja uusi pipana tulos.
Oma esikoinen (nyt 6vee), otti eron hyvin ja uuden mieheni omalla tavallaan isäksi, kun biologisella ei koskaan riittänyt siihen kiinnostusta.
Eroamisen syynä ei pelkästään ollut se, että löysin uuden, vaan noin kahden vuoden henkinen helvetti, johon ex-mieheni minut laittoi. Mutta selvisin ;o )

Olen onnellisempi nyt, kuin ennen eroa. Moni pahoitteli, kun kuuli erosta, mutta sanoin, että minua saa todellakin onnitella.

Eron syynä ei ollut kummallakaan uusi ihastus.

Lapset odottavat "uudelta isältä" ihmettä ;) Odottavat hänen saavan minut raskaaksi :))
Just muuten esikoinen tuossa sanoi, että haluaa "uuden is'n" luo, koska siellä on enemmän tekemistä, kuin kotona :) Eli kyllä lapset viihtyvät hyvin uuteni kanssa :)

Olen paljon keskustellut lasteni kanssa heidän tunteistaan, enkä ole edes periaatteessa asettanut mitään odotuksia, kuinka lasten tulisi suhtautua.
Aluksi oli vaikeampaa, kun isä hyljeksi lapsiaan ja se näkyi lasten käytöksessä. Nyt ovat toisaalta kasvaneetkin ja toisaalta isä jo on edes minimiaktiivinen, joten hyvinkin tasapainoisiksi voin lapsiani kutsua.

Mulla on erosta jo niin kauan että oon rakentanut elämästäni hyvin mieluisan, kaikki toimii mainiosti.

Mua ja lasten isää ei ollu tarkotettu yhteen, siksipä erottiin. Välit mainiot, jutellaan muustakin kun yhteisistä lapsista, esim joskus neuvon uuden vaimon "käsittelyssä" ;)

Exällä oli heti eron jälkeen paljon naisia ja tietty kaikki esiteltiin lapsille kiireellä, mikä lie motiivina. Mulla ei sitten setiä oo juossu, eikä juokse.

Tää hyvät välit on vähän kakspiippunen juttu. Koska me ei ikinä riidellä, haaveili tyttö tosi pitkään meidän yhteen palaamisesta. Ei niinku ollu mitään konkreettista syytä (lapsen mielestä) miks ei asuttais kaikki yhdessä kun tullaan mainiosti juttuun.

kun kolmas kiilasi väliin. Se on rankka kokemus kaikille osapuolille, että ero ei tule yksissä tuumin, vaan toinen haluaa sitä yksipuolisesti ja vielä on kolmas joka siihen kannustaa!

Lapset itkivät monta kuukautta perään ja itsekin olin lähes hermoraunio, enkä vieläkään ole päässyt kokonaan irti kaipauksesta ja ikävästä, ja vielä olisi kaikkia lapsia pitänyt lohduttaa ja auttaa, kun itsekkään ei pysty olemaan kasassa.
Meillä lapset ovat vihaisia ja katkeria eikä ole sen koommin isän kanssa tekemisissä olleet, enkä ole heitä siihen vaatinutkaan. Parempi unohtaa ikävät asiat täysin, ja elää omaa elämää. Näin olemme jatkaneet monta vuotta ja kukaan ei enää puhu isästä eikä kysele. Lapsille kokonaan isästä luopuminen oli suuri helpotus, kuin myös minulle.