Kertokaa te, jotka ootte pitkään olleet yhdessä,
miten hoidatte suhdettanne?
Mikä saa teidät aina rakastumaan samaan ihmiseen uudelleen? Miten pääsette kriisien yli?
miten hoidatte suhdettanne?
Mikä saa teidät aina rakastumaan samaan ihmiseen uudelleen? Miten pääsette kriisien yli?
Vastaukset 6
Vanhimmat
katsotaanko meidän suhdetta pitkäksi suhteeksi, mutta 3 vuotta on oltu kihloissa ja 4 vuotta yhdessä.
Me hoidamme suhdetta päivittäin pienillä asioilla, tosin jos tämä unohtuu, niin ajan myötä saattaa puhjeta riita. Hyväksihän tämä on, puhdistaa ilmaa sopivasti ja on taas helpompi hengittää :). Tasaisin väliajoin irtaudumme myös arjesta menemällä esim. ulos syömään tai leffaan tai vaikka kävelylle.
Viime keväänä rakastuin tyttööni uudestaan ja hauskinta oli, että ennen kuin olin sanonut hänelle mitään, hän ilmoitti olevansa minuun rakastunut uudestaan. En tosin tiedä mikä sai meidät rakastumaan jälleen, ehkäpä kevät?
Kriisien yli pääseminen on vaikeaa sillä tappeluita tulee paljon ja minulla on tapana antaa olla, jos en jaksa tapella. Tämä tietenkin kostautuu seuraavassa riidassa, jossa vanha asia otetaan uudestaan pöydälle. Yli auttaa kuitenkin 100-prosentinen luottamus toiseen, vaikka mielipiteemme eroavat joskus, tahdomme molemmat vain toistemme parasta.
hyvin sanoikin. Kai se on niin että on täysin sitoutunut toiseen, ei ole sitä pientä höpötystä päässä kun riita on että "vaihdan toiseen, tää on liian vaikeeta". Vaan on se yhteinen tavoite, kaikesta selvitään yhdessä.
Me ollaan oltu kohta 9 vuotta, ja kyllä me "rakastutaan" kanssa toisiimme uudestaan. Ehkä se on jokin pieni hetki, kun toinen kävelee mökinlaiturille ja tietää että kohta se kastaa isovarpaan veteen ja huutaa että ihanan lämmintä ja silti kestää 20 min ennen kuin hän pääsee järveen.
Silloin sitä sydän sulaa kuin ekoilla treffeillä.
Ei kai se ole kuin rakkaudesta, luottamuksesta, molempien tahdosta kiinnni, että pääsee kriiseistä yli.
Jos ei todella rakasta eikä todella halua olla toisen kanssa lopunelämää, ei kai ne kriisit pitkässä suhteessa tee muuta kuin erota toisistaan.
Se tunne kun ei tarvitse miettiä onkohan hän mun kanssa ikuisesti, tai että tää on nyt mulle hyvä, mutta onkohan jossain parempaa jne. Se kun on pois, se on uskomaton energiamäärä mikä vapautuu ihan sen parisuhteen hyväksi.
Mä tiedän että me ollaan lopunelämää, ja sen rinnalla jos joskus tapellaan, se riita tuntuu itikanpierulle. Me ollaan vahvempia ja isompia yhdessä kuin yksikään asia mikä voisi tulla väliimme.
Ei se helppoa olekaan, aina.
Elämähän on omia valintoja ja niiden kanssa elämistä.
Ja välillä vaikka kuinka yrittäisi niin ei kuitenkaan onnistu. Mutta voi onnistua yli odotustenkin jos suhteeseen panostaa. Mutta ei rakkaus säily jos ei sen eteen näe vaivaa ja tee uhrauksia.
Se on sellainen soppa, jossa killuu kaulaansa my
väittänyt että se aina helppoa on. Ja eihän se riitäkkään jos toinen vain yrittää tai molemmat mutta ei ihan tosissaan jne jne.
Sehän se onkin, että pitkät suhteet pysyy hyvinä ja ne uhraukset ja yms ei tunnu isoilta, kun on se rakkaus mukana.
Ja siitähän sitten voidaan keskustella mikä on sitä oikeaa rakkautta. Jokainen kun kokee sen niin omalla tavallaan, ja sitten kun löytää sen ihmisen joka ymmärtää sun rakkautta ja sinä hänen, saattaa edessä olla lopunelämää kestävä hyvä suhde.
Mä en ole oikeen ennen uskonut niihin iäisyys höpinöihin, mutta sitten n.9 vuotta sitten mä aloin aavistaa että ehkä se on totta.
Kaikki ei onnistu edes kovalla työlläkään, koska loppupeleissä, ei rakkaus ole työtä, se on elämää jossa elää kaksi ihmistä. Jos se on loputonta uurastusta, eihän sitä jaksa kukaan.
Kyllä siinä oikeassa fiiliksessä on mukana se tietty helppous. Se ei poista sitä etteikö tapeltaisi ikinä mutta se helppous on vain läsnä niin kaikessa että sen kyllä huomaa että me ollaan tarkoitettu olemaan ikuisesti.
Ja omalta kohdaltani olen huomannut sen että ajan kanssa, ne mahdolliset joskus uhrauksilta tuntuneet asiat eivät sitten olleetkaan isoja asioita. Tietty itsekkyys hiukan hiipuu ja minä sanan tilalle tulee sana me.
Tietysti tiedän ettei kaikki halua olla "me" koko aika, ja joillekkin se merkkaa jopa itsensä menettämistä.
Minä olen onnellinen siitä että meillä on toisemme, me ei voida olla hyvin ilman toisiamme. Ja hän todella on minun paras ystäväni ja minä hänen. Muut ihmiset elämässämme ovat ihan kivoja mutta voi mennä aikoja etei nähdä ketään. Ja silti meistä ei tunnu että ollaan liikaa kahden. Jos voisi, en haluaisi muuta ollakkaan.
Rakkaus on kuitenkin asia joka on otettava kun se kohdalle osuu, sellaisena kuin se tulee. Se on se perusrakennusaine. Rakkautta ei voi muuttaa kummallekkin tai toiselle sopivammaksi, se kyllä venyy ja muotoutuu, mutta sen perusasian on kohdattava. Muuten se rakkaus ei ehkä ole sitä ikuista rakkautta.
Mutta ei kannata ikinä sanoa ei ikinä.
kyllä pitkässä suhteessa on myrskyäkin, mutta enemmän myötätuulta..
tarttee oppia elämään arkea, nauttimaan siitä.. sekä onnen että surun hetkistä
vaikeista tilanteista kun pääsee yli, niin aurinko taas paistaa
kukkiakin on hyvä opetella ostamaan:)
on varmaan aika pari(skunta)kohtainen asia. Mä itse tapaan tuoda kaikkia kivoja pikkujuttuja kultsille, ja kukkia aina sopivan tilaisuuden tullen :)
Yritän muistaa jättää hänelle sen viimeisen keksin tai vaikka ananaspurkin, ts. otan hänet huomioon.
Joskus kirjoitan runon tai silitän poskea, kun hän nukkuu.
Äsken just oltiin merenrannalla, pussailtiin kuin teinit konsanaan, vaikka meidän lapset voisivat olla jo teini-ikäisiä.
Mä en koe "rakastuvani uudelleen" vaan rakastan vuosi vuodelta enemmän =) Vakka on kantensa valinnut ja toisinpäin.
Kriisien yli päästään yhdessä, vaikeitakin asioita / aikoja on ollut ja oikeastaan tällä hetkellä on erityisen hankala elämäntilanne menossa.
Mun kulta on se ainut ihminen, kehen mä voin 100%:sesti luottaa, paljon enemmän kuin esim. itseeni. Ja hän on ainoa ihminen, joka tukee mua tällä hetkellä.