Olen mä miettinyt monta kertaa että miehenä olisi helpompaa elää. Mutta kun se ei mene niin, että "valitsee" sukupuolensa järkeilemällä.
Ja yritinhän mä elää vuosikaudet miehenä. Mutta se oli miehen esittämistä...olematta mies. Jonkinlaista outoa elämää itsensä ulkopuolella, elämän seuraamista sivusta...katsomossa, osattomuutta.
Naisena en seuraa elämää sivusta vaan ELÄN itse sitä.
Ja yritinhän mä elää vuosikaudet miehenä. Mutta se oli miehen esittämistä...olematta mies. Jonkinlaista outoa elämää itsensä ulkopuolella, elämän seuraamista sivusta...katsomossa, osattomuutta.
Naisena en seuraa elämää sivusta vaan ELÄN itse sitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsekin yritin olla "järkevä". Sain rautaisen superegon ja sinnittelin.
Mielikuvamaailma vaan tunki koko ajan tähän maailmaan ja vaati oikeutta. Nainen sisällä vaikeroi.
Lopulta oli annettava periksi. Oli kuin olisi maalannut märän ja lahon puun päälle. Maskit ropisi ja itkut itkettiin.
Nyt tunnen olevani oikealla tiellä. Olen sinut itseni kanssa. Todellakin elän. Valokuvistakin näkee sen. Silmät elävät.
Valokuvat kertoo asian. Totisesta "miehestä", joka vältteli kuvaamista tuli hymyilevä nainen, lähes linssilude.