Tämä ei varmaankaan edes kuulu tänne palstalle.. mutta siis... Onko ''nettinörtit'' ja kaverittomat nolifet todellakin kaikki RUMIA!? Onko ihmiset todellakin niin pinnallisia, etteivät kelpuuta vähän rumempia kavereikseen tai tyttö/poikaystävikseen? Tai eikö kukaan jaksa enään tutustua aluksi hiljaisiin ihmisiin, halutaanko meidät vain jättää yksin? Mikä ihmisiä vaivaa?
Mä itse olen ajautunut tänne tietokone-elämään, koska joskus aikoinani eristäydyin ihmisistä ja sosiaaliset taitoni katosivat siinä samalla. Eikä KENELLÄKÄÄN riitä kärsivällisyyttä tutustua tämmöiseen paskaan. Ulkonäkööni olen ihan tyytyväinen, monet ovat minua sanoneet kauniiksi ja iskuyrityksiä ja katsekontakteja näkee päivittäin. Mutta ei kukaan sitten jaksa muhun edes yrittää tutustua kun huomaa että olen vähän hiljaisempi. Ehkä ulkonäköni antaa väärän kuvan luonteestani, luulevat puheliaaksi ja ties miksi lutkaksi. Siinäs sitten luulevat.
Kyllä mä ajan kanssa oppisin puhumaan joillekkin ihmisille, mutta näköjään kaikki haluavat alusta asti sitä puheliasta seuraa. En sille voi mitään, että olen niin sisäänpäinsuuntautunut, masentunut ja minun on vaikea luottaa ihmisiin. Helvetin rankka lapsuus sen teki ja sama paska jatkuu edelleen :(
Tänäänkään en pystynyt kouluun lähtemään huonon oloni takia, en jaksanut nousta sängystä. Elämällä ei ole mulle mitään annettavaa. En enään jaksa leikkiä iloista, koulussa ja kotona tekohymy päällä...
Jos minulla olisi edes yksi ystävä, joka jaksaisi olla vierelläni ja haluaisi todella tutustua minuun, tekisin mitä tahansa. Ja vieläpä oudompaa on se, että en tule yleensä toimeen tyttöjen kanssa. Poikien kanssa puhuminen on helpompaa. Onko vika sitten minussa vai muissa tytöissä? - En tiedä. Itse olen siis tyttö. Netistä en ystäviä ala etsimään, siinä menisi vuosia..Enkä jaksaisi aina sitä, että joku kirjoittelee kauan kanssani sähköposteja, mutta sitten yhtäkkiä ei enään vastausta kuulu.
En jaksa tätä enään. Voisimpa vain kadota pois..
En edes tiedä miksi tällaisia angstiviestejä kirjoitan. Anteeksi.
Mä itse olen ajautunut tänne tietokone-elämään, koska joskus aikoinani eristäydyin ihmisistä ja sosiaaliset taitoni katosivat siinä samalla. Eikä KENELLÄKÄÄN riitä kärsivällisyyttä tutustua tämmöiseen paskaan. Ulkonäkööni olen ihan tyytyväinen, monet ovat minua sanoneet kauniiksi ja iskuyrityksiä ja katsekontakteja näkee päivittäin. Mutta ei kukaan sitten jaksa muhun edes yrittää tutustua kun huomaa että olen vähän hiljaisempi. Ehkä ulkonäköni antaa väärän kuvan luonteestani, luulevat puheliaaksi ja ties miksi lutkaksi. Siinäs sitten luulevat.
Kyllä mä ajan kanssa oppisin puhumaan joillekkin ihmisille, mutta näköjään kaikki haluavat alusta asti sitä puheliasta seuraa. En sille voi mitään, että olen niin sisäänpäinsuuntautunut, masentunut ja minun on vaikea luottaa ihmisiin. Helvetin rankka lapsuus sen teki ja sama paska jatkuu edelleen :(
Tänäänkään en pystynyt kouluun lähtemään huonon oloni takia, en jaksanut nousta sängystä. Elämällä ei ole mulle mitään annettavaa. En enään jaksa leikkiä iloista, koulussa ja kotona tekohymy päällä...
Jos minulla olisi edes yksi ystävä, joka jaksaisi olla vierelläni ja haluaisi todella tutustua minuun, tekisin mitä tahansa. Ja vieläpä oudompaa on se, että en tule yleensä toimeen tyttöjen kanssa. Poikien kanssa puhuminen on helpompaa. Onko vika sitten minussa vai muissa tytöissä? - En tiedä. Itse olen siis tyttö. Netistä en ystäviä ala etsimään, siinä menisi vuosia..Enkä jaksaisi aina sitä, että joku kirjoittelee kauan kanssani sähköposteja, mutta sitten yhtäkkiä ei enään vastausta kuulu.
En jaksa tätä enään. Voisimpa vain kadota pois..
En edes tiedä miksi tällaisia angstiviestejä kirjoitan. Anteeksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ehkä vika ei ole muissa, vaan sinussa itsessäsi. Sinun on turha jäädä odottamaan, että ehkä joskus joku tulee tutustumaan. Sinun pitää itse yrittää myös tehdä aloitetta.
Ihmiset haluavat tutustua henkilöihin, joita pitävät mielenkiintoisina. Jos olet hiljainen, etkä päästä ihmisiä luomaan alkuunkaan minkäänlaista mielipidettä sinusta, miten he voisivat kiinnostua sinusta?
Mietipä itse ryhtyisitkö sinä tutustumaan hiljaiseen, etäiseen ja sisäänpäinkääntyneeseen henkilöön? Hän saattaa vaikuttaa muista ehkä ilkeältä ja kylmältä, vaikka ei tarkoitakaan sitä. Saattaisit epäillä, onko hän tutustumisen arvoinen, ja siihen tutustumisyritys sitten jäisikin. Tämä etäisenoloinen henkilö voisi tutustumisen jälkeen olla vaikka kuinka ihanaa seuraa, mutta kukaan ei jaksa ottaa sitä selville, koska hänen kuorensa rikkominen voisi vaatia liikaa työtä.
Siksi sinun kannataakin miettiä, miten itse asennoidut muita ihmisiä kohtaan tai millaisen kuvan he saavat sinusta. Kysy vaikka joltain tuttavaltasi ja tarkkaile itseäsi. Jos yrität jatkossa antaa muille itsestäsi iloisen ja ystävällisen kuvan, luulen, että kavereitakin tulee lähes itsestään. :)
"Vaivaa täytyy nähdä,
jos tahtoo olla onnellinen.
Jos itse ei hanki
itselleen ystävää,
sitä yksin jää."
Maija Vilkkumaa - Ei saa surettaa
ujoon ihmiseen tutustuessa saa toinen osapuoli nähdä kaiken vaivan: keksiä puheenaiheita, arvuutella toisen mielentilaa ja niin edelleen. Aivan kuten kirjoitit ujosta ihmisestä että "hänen kuorensa rikkominen voisi vaatia liikaa työtä".
Mutta jos on luonteeltaan sen verran herkkä, ettei kykene heti aluksi keksimään puhuttavaa ja näyttämään kaikkia puoliaan, onhan se asia kuitenkin hyväksyttävä itsessä. Ei pidä liian nopeasti edetä uuteen ihmiseen tutustuessa, jos itsestä tuntuu epävarmalta ja pahalta. Mielummin vaikka sitten antaa niiden kaikkien kärsimättömimpien henkilöiden mennä kuin vaatisi itseltään mahdottomia. Kyllä toki avoin pitää olla ja näyttää, että haluaa toisen jäävän seuraansa, mutta sen voi viestittää jo pelkällä katseella. Ei siihen tarvita sanoja (rupateltavaa).
Tiedän, että paljon vikaa löytyy minusta itsestäni. Se, että olen jäänyt yksin on vain minun syyni. En ole ujo, vaikka siltä monista ihmisistä vaikuttaa ja luulin joskus niin itsekkin. Kysymys on siitä, että en ole tottunut puhumaan juurikaan ihmisille, ajatukseni tyhjenevät enkä saa sanaakaan sanotuksi. Saatan jonkun tuntemattonman seurassa alkaa ajattelemaan omiani, vaikka voisin ne hyvin sanoa ääneenkin. Mutta en vain pysty, vaikka kaunka yritän.
Ujoushan on sitä, että hakee tavallaan muiden hyväksyntää ja pelkää, sitä mitä muut ajattelevat minusta. Minulla tämmöistä tunnetta ei tule, oli sitten kyseessä kuka tahansa..
Minusta on sanottu, että olen hyvin ystävällinen. Hymyilen aina jos joku puhuu minulle, hymy tulee tavallaan automaattisesti huulilleni jos puhun jonkun kanssa tai joku minulle. Tai jos joku edes katsoo minuun päin, hymyilen yleensä, riippuen kuka katsoo ja koska. Eli se ei voi ainakaan kohdallani olla siitä kiinni.
Vastaan kysymyksiin jos minulta kysytään ja itsekkin keksin joskus jotain aiheita..vaikkakin aika typeriä.
Itse kyllä mahdollisesti yrittäisin tutustua hiljaiseen ihmiseen, sellaiset tuntuvat minusta jopa mielenkiintoisemmilta kuin puheliaat ihmiset. Enkä voi olla ainoa, joka näin ajattelee. Kun itsekkin olen hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, ymmärrän myös toista samanlaista ja tajuan, ettei hän tarkoituksella ole hiljainen ja yritä ajaa minua pois. Tällaisia henkilöitä vain en tunne yhtäkään.
Puhun sen verran, että jos tulee aivan hiljaista keksin kyl jotain sanomista. Huumorilla yleensä selvitään tuollaisista tilanteista.. Toisinaan jos taas seura ei miellytä, en puhu juurikaan mitään, vastaan vain kysymyksiin ja hymyilen. Eihan sitä kannata antaa sellaista kuvaa, että olisi kiinnostunut jos ei pätkääkään kiinnosta. Tosin tuollainen tapaus on sattunut vain kerran.
Noh, olen yrittänyt ja yrittänyt saada ystäviä, olla mahdollisimman hyväntuulinen ym, mutta näköjään en pysty yrittämään tarpeeksi. Ja tähänkin väsyy :(
Muistelenko väärin, mutta eikö tuossa laulussa juuri noin sanonut ollut totaalinen kusipää, joka valehteli kaikille pilaten toisen tytön syntymäpäivän saadakseen kaverin?
Itse vihaan turhan aktiivisia über-iloisia superihmisiä, joilla on pakottava tarve pitää showtansa päällä. Hiljaisuudessa ei ole mitään vikaa.
Miksi pitäisi aina miettiä millaisen kuvan antaa itsestään? Miksi ei saisi olla oma itsensä? Pitäisikö meidän kaikkien vain hävetä ja esittää jotain minkä olemme nähneet typerissä teinikomedioissa? Jos ei naurata ja hymyillytä, niin miksi helvetissä pitäisi hymyillä ja esittää pirteää? Itsekin olen nörtti, irkkaaja, nolife, tylsä ja paljon muitakin helposti lokeroiden nimilappuihin sopivia asioita. Olen kuka olen ja jos en tällaisena kelpaa, niin sitten en.
Aloittajalle tiedoksi, etten panisi pahakseni jos lisäisit meseen [email protected] =). Olisi kiva joskus jutella.
...tai siis en tiedä, itse olen ymmärtänyt biisin toisin. Että se "kusipäävalehtelija" yrittää olla kaikkien kaveri, mutta hänet on leimattu vain ilkeäksi, vaikka hän yrittää parhaansa mukaan olla kaveri. En sitten tiedä, mitä Vilkkumaa tuossa tarkoittaa, mutta mielestäni juuri ne kaksi lausetta sopivat tähän tilanteeseen hyvin. :)
Tekstisi oli todella mielenkiintoinen, vaikka se oli pitkä!! Yleensä pitkien tekstien lukeminen on tylsää, mutta tässä tapauksessa ei ollut.
En ymmärrä tätä nuorten "puheliaisuus" -ongelmaa. Eiköhän käsityksesi perustu aikalailla jenkkiläisiin leffoihin, joissa jauhetaan tunnista toiseen kaikkea vähäpätöistä ja silti on hauskaa? Kuka ihminen oikeasti haluaisi tutustua johonkin puheliaaseen tyhjänjauhajaan? Eivät kaikki puheliaat ihmiset ole tietenkään peenjauhajia, mutta osa on kuitenkin. Tällainen ihminen on hyvin rasittava ja hänen antama seuransa uppoaa paljon hiljaisen hissukan alapuolelle. Elokuvissa tuollainen ihmistyyppi saadaan tietysti ihan eri valoon. Mutta todellisessa elämässä sellaiselle huomautettaisiin jo useaan kertaan että "turpa kiinni paskanjauhamisesta, ei kiinnosta kuunnella".
"Ulkonäkööni olen ihan tyytyväinen, monet ovat minua sanoneet kauniiksi ja iskuyrityksiä ja katsekontakteja näkee päivittäin. Mutta ei kukaan sitten jaksa muhun edes yrittää tutustua kun huomaa että olen vähän hiljaisempi. Ehkä ulkonäköni antaa väärän kuvan luonteestani, luulevat puheliaaksi..."
Ihmiset voivat usein huonosti sen takia, että yhteys muihin ihmisiin horjuu. Ihminen tarvitsee toista ihmistä viereensä, kuuntelijaa ja vierellä kulkijaa.
Oivalluksesi isoskoulutuksesta on yksi suunta eteenpäin, ihmisten pariin, eikä uskokaan aina ole ahdistavaa tai rajoittavaa. Kuten totesitkin, moni on saanut siitä lohtua elämäänsä, kokemuksen siitä, että on jokin Suurempi, joka kantaa vaikeissa paikoissa. Myös kunnan nuorisotyön ryhmät ym. ovat hyviä paikkoja kohdata nuoria, jotka ovat samassa elämäntilanteessa.
Toivotankin kaikille nuorille työni puolesta jaksamista nykypäivänä. Muistakaa, että ette ole yksin.
Ei ole ketään toista samanlaista. Olen ainoa Sinä. Sinun ajatuksesi, tunteesi ja tekosi ovat tärkeitä.
Muista, että hiljaisuudessa asuu usein perimmäinen viisaus. Vaimoni on hiljainen ja ujo, mutta rakastan häntä suunnattomasti. Täydennämme toisiamme.
Hiljainen ja ujo voi joskus olla erittäin hyvä kuuntelija ja läsnäolija.
"En enään jaksa leikkiä iloista, koulussa ja kotona tekohymy päällä... "
Älä leiki muuta kuin olet, ole oma itsesi. Olet tärkeä juuri omana itsenäsi.
"En jaksa tätä enään. Voisimpa vain kadota pois.. "
Minä luulen (tulkintani), että haluaisit tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olet. Jokainen ihminen haluaa olla rakastettu ja hyväksytty, ilman rooleja, rikkinäisenäkin ihmisenä.
Toivotan sinulle voimia, et ole yksin. Jo se, että kirjoitit tänne, voi olla alku jollekin. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko, vaikka sadekausi voi olla pitkäkin. Tsemppiä!
"Just think about how lovely life could be
Without all the man-made misery
If you're too far behind
And really out of time
Is there another world you plan to find?"
"'cos no one saves the day.
It's no one else's fault, if you are a day late or a dollar short!"