Mies asui saaressa. Mies muutti saaree kun mikään ei enää tuntunut miltään.Hän saanut olla rauhassa. Ei saanut olla yksin. Saari oli pieni. Kieroon kasvaneita mäntyjä ja pienet kaistaleet kaislikkoa ympäröivät saarta. Keväisin kaislat olivat auringonpaisteessa valkoisia. Kesäisin vaalenvihreitä. Syksyllä valon vähetessä ne heiluivat tummina kovenevassa tuulessa. Mies oli nähnyt paljon vaivaa saarensa eteen. Työpäiviä oli takana niin useita, että hän ei edes muistanut. Samanlaisia työpäivät yleensä ovatkin. Mökissä oli muurattu tulisija. Alhaalla rannassa oli pieni puinen rantasauna. Se oli tummanvihreä, jossa oli punainen peltikatto. Rappuset olivat puuta ja oven edessä oli pieni kuisti johon mahtui kaksi istumaan.
Alkuun olivat lapset ja vaimo ihmetelleet saarella asumista. Sitten olivat tuttavat alkaneet kysellä. Kuuulemma.Aikaisemmin hän jakoi mukavan kaupunkiasunnon vaimonsa kanssa. Lapset olivat muuttaneet pois kotoa kauan sitten. Miksi hän halusi asua yksin saarella pimeässä ja kylmyydessä. Nähdä kohtuuttomasti vaivaa soutaessaan lahden yli rantaan ja jatkaa siitä kävellen läheiseen kauppaan ostamaan kaikkia tarvitsemiaan asioita, kantamaan laatikon takaisin rantaan ja kuljettamalla sen veneellä saareen. Vanha mies. Sairastuu vielä siellä saaressaan olivat muut sanoneet.
Mutta he halusivat muuta. Mitä mies itse halusi sitä ei ollut sille ei ollut tilaa, eikä se ollut mahdollista. Hän oli jo käyttänyt osan elämästän siihen, että mielytti muita ihmisiä. Mutta sitten olivat alkaneet ne olot. Tai oikeastaan olemattomuus. Hän ei halunnut puhua, eikä hän halunnut että hänelle puhuttiin. Mitä sanomista hänellä voisi olla. Mitä voi sanoa. Usein puhutaan liikaa ja puhutaan asioista joista voi puhua. Kun siirrytään asioihin joista ei voi puhua, puheet yleensä vähenevät. Hän oli alkanut ajattelemaan enemmän ja enemmän asioita, joista ei oikeastaan voinut puhua.
Mies käveli päivittäin rantaan. Hän katseli merelle. Meri kutsui häntä. Veden levoton liike rauhoitti häntä kutsuen. Mies alkoi käymään päivittäin saaressa. Hän valmisti aterian siellä ja söi. Yleensä kalaa. Hän osti sitä torilta tai pyysi itse verkoilla. Torilta sai kalaa, joka oli pyydetty kauempaa, vesistä, jota olivat hänen soutuveneensä ulottumattomissa. Vaimo lopetti aterian valmistamisen kahdelle. Mies söi hiljaa pöydässä muiden kanssa ainoastaan niinä harvoina sunnuntai päivinä kun lapset tulivat käymään. Hän söi hiljaa ruokansa ja kiitti, meni ulos tähyilemään puiden välistä kimmeltävää kaistaletta merta. Usein pojat tulivat seisomaan hänen kanssaan pihalle. Puhuttiin säästä ja oliko tullut kalaa. Kahvia hän ei koskaan jäänyt juomaan, tuuli työnsi vettä kohti rantakallioita, ja veden palatessa vaahtoisena seisoi hänkin jo valmiina rannassa työntämään veneensä vesille.
Haluiaisn kommentteja novellista ja tietoja arvioijista, ikä, mitä on lukenut ja itse kirjoittanut.
Alkuun olivat lapset ja vaimo ihmetelleet saarella asumista. Sitten olivat tuttavat alkaneet kysellä. Kuuulemma.Aikaisemmin hän jakoi mukavan kaupunkiasunnon vaimonsa kanssa. Lapset olivat muuttaneet pois kotoa kauan sitten. Miksi hän halusi asua yksin saarella pimeässä ja kylmyydessä. Nähdä kohtuuttomasti vaivaa soutaessaan lahden yli rantaan ja jatkaa siitä kävellen läheiseen kauppaan ostamaan kaikkia tarvitsemiaan asioita, kantamaan laatikon takaisin rantaan ja kuljettamalla sen veneellä saareen. Vanha mies. Sairastuu vielä siellä saaressaan olivat muut sanoneet.
Mutta he halusivat muuta. Mitä mies itse halusi sitä ei ollut sille ei ollut tilaa, eikä se ollut mahdollista. Hän oli jo käyttänyt osan elämästän siihen, että mielytti muita ihmisiä. Mutta sitten olivat alkaneet ne olot. Tai oikeastaan olemattomuus. Hän ei halunnut puhua, eikä hän halunnut että hänelle puhuttiin. Mitä sanomista hänellä voisi olla. Mitä voi sanoa. Usein puhutaan liikaa ja puhutaan asioista joista voi puhua. Kun siirrytään asioihin joista ei voi puhua, puheet yleensä vähenevät. Hän oli alkanut ajattelemaan enemmän ja enemmän asioita, joista ei oikeastaan voinut puhua.
Mies käveli päivittäin rantaan. Hän katseli merelle. Meri kutsui häntä. Veden levoton liike rauhoitti häntä kutsuen. Mies alkoi käymään päivittäin saaressa. Hän valmisti aterian siellä ja söi. Yleensä kalaa. Hän osti sitä torilta tai pyysi itse verkoilla. Torilta sai kalaa, joka oli pyydetty kauempaa, vesistä, jota olivat hänen soutuveneensä ulottumattomissa. Vaimo lopetti aterian valmistamisen kahdelle. Mies söi hiljaa pöydässä muiden kanssa ainoastaan niinä harvoina sunnuntai päivinä kun lapset tulivat käymään. Hän söi hiljaa ruokansa ja kiitti, meni ulos tähyilemään puiden välistä kimmeltävää kaistaletta merta. Usein pojat tulivat seisomaan hänen kanssaan pihalle. Puhuttiin säästä ja oliko tullut kalaa. Kahvia hän ei koskaan jäänyt juomaan, tuuli työnsi vettä kohti rantakallioita, ja veden palatessa vaahtoisena seisoi hänkin jo valmiina rannassa työntämään veneensä vesille.
Haluiaisn kommentteja novellista ja tietoja arvioijista, ikä, mitä on lukenut ja itse kirjoittanut.
Vastaukset 8
Vanhimmat
. . .
Novellista puuttu jännite, joka sais kiinnostumaan lukemisesta. Se oli vain sellainen yksioikoinen kertomus, jossa oli kyllä tapahtumien sijasta kuvausta, mutta se ei säväyttänyt. Kyllä tämä novelli silti on. Lastuiksi se Ahoki niitä haukku.
Olen pian parikymppinen mies.
Minua jäi mietityttämään itse idea. Mitä halusit sanoa???
Olen sellainen pilkun..piip.. noiden kielioppiasioiden suhteen ja vaikken äidinkielenopettaja olekaan, hyppäsi silmille muutamia räikeitä virheitä. Eniten minua häiritsi aikamuotohyppelyt. Se on vaikea asia; olen sen kanssa itsekin kirjoitellessani painiskellut enemmän kuin tarpeeksi - tai no en tarpeeksi alkuunkaan, kun ei vieläkään suju.
Kirjoita, kirjoita, kirjoita! Sillä tavoin homma etenee. Valmis kirjoittaja et vielä ole, niinkuin en minäkään!
Tsemppiä!
toivottelee vähän yli nelikymppinen maatuska, joka kirjoitelee omaksi iloksi ja joskus muidenkin kiusaksi, joskus menestyen, joskus ei.
Se sai aikaan arkea suurempia ajatuksia.
" Mies söi hiljaa pöydässä muiden kanssa ainoastaan niinä harvoina sunnuntai päivinä kun lapset tulivat käymään. Hän söi hiljaa ruokansa ja kiitti, meni ulos tähyilemään puiden välistä kimmeltävää kaistaletta merta. Usein pojat tulivat seisomaan hänen kanssaan pihalle. Puhuttiin säästä ja oliko tullut kalaa. Kahvia hän ei koskaan jäänyt juomaan, tuuli työnsi vettä kohti rantakallioita, ja veden palatessa vaahtoisena seisoi hänkin jo valmiina rannassa työntämään veneensä vesille."
Vasta kertaalleen kirjoitettu.
Luonnollisesti korjaat virheet.
Kuvaus oli jotenkin kaunista.
Kiitoksia kaikille kommentoijille. Totesin juuri iloisena että palstahan toimii. Lisään tänne kertomuksia kun niitä tulee.
"Mitä voi sanoa. Usein puhutaan liikaa ja puhutaan asioista joista voi puhua. Kun siirrytään asioihin joista ei voi puhua, puheet yleensä vähenevät. Hän oli alkanut ajattelemaan enemmän ja enemmän asioita, joista ei oikeastaan voinut puhua."
Tuollainen riittää minulle mainiosti muodostamaan sinusta kirjoittajan hyvin huuhdellulle luodolle.
..pidin tuosta CFC:n siteeraamasta kohdasta ("Mitä voi sanoa. Usein puhutaan liikaa ja puhutaan asioista joista voi puhua. Kun siirrytään asioihin joista ei voi puhua..."). Minua yleensäkin kiinnostaa tabut, ja niiden paradoksaalinen asema kirjallisuudessa: on kerrottava asiasta josta ei voi kertoa.
Mielestäni "ongelmana" novellissasi on se, ettet kuitenkaan pureudu kunnolla tarinan sosiaalisessa todellisuudessa elävään/eläviin tabuun/tabuihin. Novellin kuuluu olla temaattisesti dynaaminen, sen on edes rivien väleissä jotenkin vastattava esittämiinsä kysymyksiin. Lopulliselta merkitykseltään tai sanomaltaan avoimiksi jäävät tarinat ovat kyllä tyylikkäitä, mutta mielestäni sinun novellisi ei jää avoimeksi vaan pikemminkin puutteelliseksi. Odotin että tarinan muoto, kerronta, olisi jossain vaiheessa (ehkä aivan yllättäen) paljastanut sen mistä ei saa puhua. Mikä on tarinan peto (tai enkeli), joka sinetöi miehen huulet ja saa perheenjäsenet ajautumaan erilleen? Tarinan hahmojen vaikeneminen herättää lukijan mielenkiinnon, mutta myös kysymyksen "miksi he vaikenevat?"
Minun näkemykseni ja kritiikkini perustuu tietenkin vain yhteen tulkintaan novellistasi. Mahdollisia tulkintoja on lukemattomia. Sinulla on hienoja ajatuksia ja syvällinen ote tarinan maailmaan, jatka ihmeessä kirjoittamista!
Olen 28-vuotias nainen. Luen kausittain paljon kaikenlaista, välillä en ollenkaan. Kirjoitan päiväkirjaa, lisäksi pieniä tarinoita toistaiseksi vain pöytälaatikkoon.
Kiitoksia vielä kahdesta viimeisestä kommentista. Viimeinen oli minusta oivaltava. Huomaan, että viestin kirjoittaja on ymmärtänyt tarinan hengen. Kommentit pitävät paikkaansa. En osannut vastata kysymyksiin joita tekstistä tulee esiin. Kiitoksia.