Olen vain mietiskellyt tätä yhteiskunnan kaksiteräistä miekkaa perheenperustamisen suhteen. Tahdotaan ihmisten perustavan perheet nuorina, mutta samalla oletetaan, että taustalla pitäisi olla hyvä kouluttautuneisuus ja paikka työelämässä.
Itselläni ei ole vielä mitään ammattitutkintoa tai vastaavaa, näinä lukion jälkeisinä vuosina olen ollut työharjoitteluissa ja avoimessa yliopistossa keräämässä pisteitä tavoitteellista opiskelupaikkaani varten. Vielä en ole sisään päässyt, ja pyrkiminen jatkuu. Nyt olen kuitenkin ajatellut, että tahtoisin lapsen ainakin tässä parin vuoden kuluessa, avomieheni myöskin kannattaa tätä ajatusta. Molemmat olemme parikymppisiä, nuoria siis. Liiankin nuoria?
Hylkääkö yhteiskunta nuoren parin, joka hankkii lapsen ennen kunnon koulutusta ja työpaikkaa? Millaisia tukia tällaiselle parille myönnetään? Eniten nimenomaan avomieheni kanssa olemme huolissamme siitä, kuinka raha-asiat järjestyisivät, todellakin kun tähän saakka rahaa on palanut avoimen yliopiston opiskeluihin ja muutoin elämiseen, eikä työpaikkoja puusta tipahtele. Onko toiveemme perheen perustamisesta epärealistinen? Kuulisin mielelläni mielipiteitä, sekä mahdollisesti joskus saman asian edessä olleiden parien kertomuksia.
Itselläni ei ole vielä mitään ammattitutkintoa tai vastaavaa, näinä lukion jälkeisinä vuosina olen ollut työharjoitteluissa ja avoimessa yliopistossa keräämässä pisteitä tavoitteellista opiskelupaikkaani varten. Vielä en ole sisään päässyt, ja pyrkiminen jatkuu. Nyt olen kuitenkin ajatellut, että tahtoisin lapsen ainakin tässä parin vuoden kuluessa, avomieheni myöskin kannattaa tätä ajatusta. Molemmat olemme parikymppisiä, nuoria siis. Liiankin nuoria?
Hylkääkö yhteiskunta nuoren parin, joka hankkii lapsen ennen kunnon koulutusta ja työpaikkaa? Millaisia tukia tällaiselle parille myönnetään? Eniten nimenomaan avomieheni kanssa olemme huolissamme siitä, kuinka raha-asiat järjestyisivät, todellakin kun tähän saakka rahaa on palanut avoimen yliopiston opiskeluihin ja muutoin elämiseen, eikä työpaikkoja puusta tipahtele. Onko toiveemme perheen perustamisesta epärealistinen? Kuulisin mielelläni mielipiteitä, sekä mahdollisesti joskus saman asian edessä olleiden parien kertomuksia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että 30v vanhemmilla on vaan asuntolainaa ja kaikenmaailman lainaa ja monen on pakko mennä töihin heti äippäloman jälkeen. Vuokralla saa asumistuen ja muutenkin sitä pärjää fiksulla rahankäytöllä ihan hienosti. Tiukassa paikassa toimeentulotukea toki saa, jos tulot ovat alle normin (yleensä siis jos kumpikaan ei ole työssä). Eikä tukien hakemisessa ole mitään pahaa. Paljon suurempia "välistä vetäjiä" on maailmassa ihan jotkut muut. Ja yhteiskunnassa jokainen auttaa jossakin vaiheessa jotakuta. Sinäkin maksat niitä veroja työstäsi sitten, kun töissä olet ja joku hyötyy siitä. Niin sen pitääkin mennä. Monesti tuntuu että, kun ei ole ehtinyt elämässään leveään elämään tottua, niin ei edes tunne olevansa "köyhä", vaikka rahaa olisi sama määrä kuin sillä jonka on "pakko" lähteä työelämään, kun lapsi on 1v. En arvostele tässä, mutta tuo on hyvä vertauskuva.
Ammattitutkinnon ehtii saamaan, vaikka lapset tuovatkin omat "ongelmansa" opiskeluun, kuten lukurauha jne. Tai sitten opiskelet oppisopimuksella. Työhaastattelussa on plussaa, kun lapset on tehty jo.
En halua yllyttää kaikkia nyt heti vauvan tekoon, jos kaikki on auki, mutta jos henkisesti olette valmiita, niin raha-asiat järjestyy aina jotenkin. Moni pitkittäjä ei enää tulekaan raskaaksi. Toki tiukempi elämää vaatii vähään tyytyväisen luonteen. Ylimääräistä ei ole. Vaan lapsia voi hoidella kaikessa rauhassa kotona (mikä muuten säästää yhteiskunnan varoja!) kun kukaan ei odota missään töihin.
asiaa. Hyvä että joku muukin on tätä mieltä ;)