ENTINEN SKEPTIKKO

ReRuns25 kirjoitti:

Olen seurannut tätä skeptismi "riitaa" tällä sivulla, ja voin myöntää aikoinani tännekin naureskelleeni moisille asioille, kunnes itse koin outoja, todistajina isäni sekä veljeni. Minäkin ennen nauroin kummitusjutuille, sekä ufoille, sun muille, ja varmasti olisin hulluksi leimannut jokaisen joka tosissaan olisi minulle tullut väittämään kummittelun olevan todellista, kunnes minulle tapahtui tämä vastaava viime syksynä. Olimme isäni ja veljeni kanssa siis itä-suomessa eräällä isäni tutun mökillä tekemässä pientä remonttia avustuksena. Isäni ystävä lähti kuitenkin omille asioilleen pariksi päiväksi, ja jätti meidät tilalle luottavaisin mielin, ja tietysti naureskeli että voimmme saada "erikoista" seuraa täällä ollessamme, isäni kertoi kummittelusta tilalle, ja minä veljeni kanssa vain naureskeltiin. Seuraavat tapahtumat kuitenkin minä voin kutsua "kummitteluksi" jos se sitä on. Sinä iltana kun isäni ystävä meidät oli jättänyt tilalle, alkoi tapahtua, mitään en ensimmäisen päivän aikana ollut siellä huomioinut, paitsi kolahteluja vanhasta aitasta, mutta senhän voi selittää vaikka mitenkä. Menin veljeni kanssa tupakalle pihalle, eikä vielä ollut kunnolla tullut hämärää. Siinä jutellessamme, veljeni pysähtyi yhtäkkiä kuin seinään ja katsoi talon yläkerran ikkunaa. Minäkin katsoin tietysti mikä siellä nyt niin kiinnostavaa, niin se mitä näin, en tule ikinä unohtamaan. Yläkerran ikkunassa oli vanhahko nainen, joka piti verhoa toisella kädellään ylhäällä ja katsoi meihin. Yläkerrassa oli hämärää, mutta erotin selvästi nutturapäisen vanhan naisen katsovan meihin. Hetken se katsoi meitä, kuin sitten tajuten että katsomme häneen, ja hän perääntyi, jopa ikkuna verhokin heilahti. Siltä seisomalta ryntäsimme sisälle heittäen tupakat pihanurmelle, ja rynnimme yläkertaan, ja kuten arvata saattaa, ei siellä ollut ketään. Alakertaan tultuamme, isämme vain hymyili ja kysyi, että mikä sai pojat noin juoksemaan. Kerroimme mitä näimme ja hän vain nyökytteli, aivan kuin hieman epäuskoisena, mutta kuitenkin kuin tietäen itsekin yläkerran tapahtumista. No, sen illan yritimme selvittää veljeni kanssa kaiken mahdollisen mistä se olisi voinut johtua, testasimme läpiveto teoriaa mikä olisi voinut liikuttaa verhoa, yrittimme saada jonkinlaisen heijastuksen erinäkökulmista, josta nainen olisi voinut tulla, mutta emme saaneet selitystä. Isäni kertoi että oli aikoinaan nähnyt itsekin vanhan naisen istuvan yläkerran nurkassa tuolilla, ja yhtäkkiä häviten. Yläkerrassa on kuulemma aikoinaan asunut talon vanha emäntä, mutta kuitenkin kuollut ihan eripaikassa kuin tilalla. No seuraava päivä koitti, yö meni nukkuen levottomasti, yläkerran kolauksista johtuen, ja ehkä siitä että veljeni kuorsaa kuin tukki, heh heh. Seuraavana päivänä jatkoimme töitämme ja tulimme tupaan iltapäivä kahville. Istuimme pöydässä minä, veljeni ja isä, kun yhtäkkiä alkoi kuulua laskeutuvat askeleet yläkertaan johtavista rappusista. Isäni pysähtyi ja sanoi "Pojat, vanha rouva tulee" Siinä vaiheessa alkoi sydän lyödä ylikierroksilla, ja kahvikuppi täristä käsissä. Askeleet olivat raskaat ja hitaat, ja ne päättyivät ovelle, josta alkaa yläkerran rappuset. Hetken hiljaisuuden jälkeen ajattelimme, että ne vain olivat "askeleet" kunnes ovenkahva kääntyi hitaasti, ja meidän kaikkien kolmen todistaessa, se avautui hitaasti, paljastaen mitään muuta kuin hämärät rappuset. Siinä vain päätä pudisteltiin, ja alettiin jo toivoa kotiin lähtöä. Illalla tapahtui omituisia vanhassa aitassa, jossa veljeni kanssa lueskelimme vanhoja aikausilehtiä, kunnes yhtäkkiä aitan ylisiltä kuului kuin yskäisy. Katsoimmme veljeni kanssa toisiamme ja totesimme vain että "Justiinsa joo, taas". Kunnes aloimme erottaa sanoja. Välillä kuului nopeasti ja kovaa kuin joku olisi sanonut miehen äänellä "Toivottavasti" sitten kuului "Isommalle" ja jotain epämääräisiä, näin siis ainakin uskomme kuuleemme, sanat olivat nopeita ja "nousevia" ja "laskevia" Tätä ei kauan kestänyt, kun oli jo taas ihan hiljaista. Menimme ulos, ja menimme tupaan katsomaan ja kysymään olisiko isämme pelleillyt kanssamme, hän kielsi kaiken, ja se jäi arvoitukseksi pelleilikö hän, ehkäpä. Seuraava yö sujui ihan rauhallisesti, ja seuraavana päivänä saapuikin jo tilan omistaja, ja hän hieman ilkikurisesti kysyikin törmäsimmekö mihinkään, ja hieman siinä myöntelimme. Tilalla kuulemma on ajoittaista kummittelua, ja me satuimme tämän todistamaan. Että entisenä skeptikkona voin sanoa, että uskon nyt että on maailma, jota ei ihminen ihan heti voi käsittää, en tietysti sano että kaikki tapaukset on faktoja, kummittelu voi johtua monestakin loogisesta asiasta, mutta nämä mitä minä, veljeni ja isäni koimme, ei ole ihan järjellä selitettävissä. Että miettikää skeptikot muutaman kerran, ennen kuin vetoatte ihmisten mielenterveyteen, itse olen terve kuin mikäkin, en tosin ihan kaikille kerro "kummitustarinaani". Älkää tuomitko, ennen kuin koette! Hyvää tulevaa syksyä kaikille! :)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä