olisiko

Kissanpentu ei osaa peittä jätöksiään. Se vain aina kuopii hiekkalaatikkonsa reunoja. Tavallinen pesuvati ajaa laatikon asian. Se siis nousee laatikon reunalle ja kuopii sitä. Sitten vain jatkaa matkaa eikä haistele tai mitään että onko tyytyväinen lopputulokseen niinkuin ennennäkemäni kissat.

Millä pennun saisi oppimaan peittämään jätöksensä, siitä kun on tulossa kerrostalokissa sisälle. Pennun sisarukset eivät myöskään osaa peitellä, eikä äitikissa. Äitikissa onkin ulkokissa, ei ole koskaan opetellut laatikolle.

Apua! Olen jo kiintynyt kissaan ja olisi hirveää jos en sitä voisikaan ottaa tämän asian takia.
10671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mukaan lukien eivät peitä jätöksiään, se on hyvin yksilökohtaista, mutta toki se ei vaikuta pennun pitämiseen sen takia, koska jos kissa peittää tai ei peitä,ei sillä ole kovinkaan suurta merkitystä mielestäni pennun/kissan pitämiseen.

Äänestä

kaikki kissat eivät osaa tai ole niin tarkkoja peittelyssä.

pentusi ei ole oppinut ainakaan vielä peittämään, johtuen varmastikin siitä, ettei emo ole opettanut..

voit itse koittaa näyttää asian laidan, mutta.. :)

ei kyllä tuollaisen pitäisi vaikuttaa pennun ottamiseen. hiekkalaatikon siivous kuitenkin kuuluu päivittäisiin töihin ja mieluummin juuri jokaisen käynnin jälkeen..

eli jos olet kotona, kun kisu käy laatikolla, poista jätöset heti, niin ei haise lainkaan. ei se niin montaa kertaa päivässä käy asioilla..

Äänestä
  • että se käy siellä just kun en oo kotona ja kun tulen on haju hirveä.. ihanaa.. ne nappulat kuitenkin vähän pitelee sitä hajua.. sittenhän se kun ei ole peittänyt niin voi seuraavalla kerralla astua itse niihin.. ja on joka paikka sotkussa..

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    että se käy siellä just kun en oo kotona ja kun tulen on haju hirveä.. ihanaa.. ne nappulat kuitenkin vähän pitelee sitä hajua.. sittenhän se kun ei ole peittänyt niin voi seuraavalla kerralla astua itse niihin.. ja on joka paikka sotkussa..

    teet asiasta ongelman!
    meillä kissat ei peitä jätöksiään, eikä meillä kyllä haise kuin pienen hetken, jos haisee! ja jos kotona ollaan, niin siivotaan heti pois.
    eikä kissat kakkaansa käy tallomaan!

    oikeanlainen ruokinta vähentää myös jätöksen hajua, siinä missä määrääkin.
    kuuluupi olla aika hajutonta.

    ja jos se kakka oikeasti haisee, ei se peittelykään kokonaan pelasta!

    Äänestä

  • kylläpä.. kirjoitti:

    toivottavasti.. ei ole varsinaisesti kokemusta kissanhiekasta niin paljon..

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    että se käy siellä just kun en oo kotona ja kun tulen on haju hirveä.. ihanaa.. ne nappulat kuitenkin vähän pitelee sitä hajua.. sittenhän se kun ei ole peittänyt niin voi seuraavalla kerralla astua itse niihin.. ja on joka paikka sotkussa..

    vaihda hiekka hyvälaatuiseen eläinkaupan mikrohiekkaan, niin ei pissa haise vaikka peittämättä jäisi. Asiasta viestiketju.

    Äänestä

meillä vili ei myöskään peitä, vaan kaapii reunoja..tuskin enää oppii uusia temppuja, kun on jo 2.5v.. mutta tuon asian takia en vilistä kyllä luopuisi mistään hinnasta.

Äänestä

näin: kiittelen kun on tehnyt astiaan, sitten kiinnitän kissan huomion siihen, että lapioin kakan peittoon, jolloin kissa oppii, että jätös pitää olla aina peitetty. Olet kuin emon sijainen. Hyvin rauhallisesti, kissa ei jää mitään simputusta kuuntelemaan. Olen kyllä kuullut että itsevarma, esim. reviirin vanhin vähän näyttää tällä tavoin ettei sen suinkaan tarvitse jälkiään peitellä.

Äänestä
  • "Olen kyllä kuullut että itsevarma, esim. reviirin vanhin vähän näyttää tällä tavoin ettei sen suinkaan tarvitse jälkiään peitellä."

    Minä taas olen kuullut päinvastaista. Että juuri silloin, kun kissa on epävarma voi ilmetä ulosteen esille jättämistä.

    Äänestä

  • Janhenia kirjoitti:

    "Olen kyllä kuullut että itsevarma, esim. reviirin vanhin vähän näyttää tällä tavoin ettei sen suinkaan tarvitse jälkiään peitellä."

    Minä taas olen kuullut päinvastaista. Että juuri silloin, kun kissa on epävarma voi ilmetä ulosteen esille jättämistä.

    Luin kissakirjasta, että kissat peittävät jätöksensä sen takia, että ne eivät haisisi niin vahvasti muiden nenään. Ja kun ne sitten asuvat ns.. ihmisen reviirillä, niin ne eivät halua että heidän reviirimerkintänsä ovat niin vahvat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kellään ideoita? kirjoitti:

Kissanpentu ei osaa peittä jätöksiään. Se vain aina kuopii hiekkalaatikkonsa reunoja. Tavallinen pesuvati ajaa laatikon asian. Se siis nousee laatikon reunalle ja kuopii sitä. Sitten vain jatkaa matkaa eikä haistele tai mitään että onko tyytyväinen lopputulokseen niinkuin ennennäkemäni kissat.

Millä pennun saisi oppimaan peittämään jätöksensä, siitä kun on tulossa kerrostalokissa sisälle. Pennun sisarukset eivät myöskään osaa peitellä, eikä äitikissa. Äitikissa onkin ulkokissa, ei ole koskaan opetellut laatikolle.

Apua! Olen jo kiintynyt kissaan ja olisi hirveää jos en sitä voisikaan ottaa tämän asian takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu