Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mansikkamaalla

Linda oli kesätöissä mansikanpoimijana eräällä maatilalla kotikylässään Pohjanmaalla. Työ ei ollenkaan vastannut Lindan odotuksia kesätöistä, mutta ei ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelija
tietenkään alaa vastaavaa työtä saanut. Poimijoina toimi 4-5 tyttöä päivittäin ja palkka oli huono. Kaiken hyvän lisäksi maatilan omistaja-isäntä oli pahansisuinen ja kiivasluonteinen mies. Herra Huttunen oli 48-vuotias poikamies. Tytöt eivät edes tienneet hänen etunimeään. Hän oli 190 cm pitkä ja painoi pitkälti toistasataa kiloa. Hän oli ikänsä työskennellyt maatilallaan ja oli aina pitänyt kovaa kuria työntekijöilleen.

Jo kolmantena työaamuna Linda myöhästyi pari minuuttia ja herra Huttunen oli naama kiukusta punaisena mansikkamaalla vastassa.

"Täällä jos meinaat töissä olla, niin parempi tulla ajoissa töihin!" Huttunen pihisi, tarttui Lindan käsivarresta kiinni ja melkeinpä heitti tyttörassukan maahan mansikkataimien viereen. "Kerran vielä jos myöhästyt, niin siitä ei hyvää seuraa!"

Linda suuttui ensin. Ei pelkästään sen takia, koska herra Huttunen oli satuttanut häntä, käteen jäisi varmaan mustelma, vaan myös sen takia, koska hän nolasi Lindan toisten silmien edessä. Ensin Linda aikoi sanoa itsensä irti, mutta malttoi mielensä, koska tarvitsi kipeästi palkkaansa.

Heti seuraavana aamuna Linda nukkui pommiin pahemman kerran. Hän heräsi kello 8, kun töissä piti olla jo kello 7. Päästyään mansikkamaalle hän oli yli puolitoista tuntia myöhässä ja isäntä oli tietenkin vastassa. Tällä kertaa niin kiukkuisena, että Linda pelkäsi jo henkensä puolesta. Huttunen ei tällä kertaa kuitenkaan käynyt käsiksi, vaikka väkivaltainen luonteeltaan olikin, vaan karjui kurkku suorana Lindalle.

"Etkö sää jumalauta likka osaa tulla ajois ikinä! Kerran vielä, niin se on lopputili! Ja tänään jäät niin pitkäks aikaa ylitöihin, että oot poiminu ainaki yhtä paljon ku muut tytöt."

Illemmalla, muiden jo lähdettyä kotiin Linda kantoi poimimiaan mansikoita vajaan, jossa satoa säilytettiin. Vajassa Linda huomasi, että muut olivat noukkineet 10 laatikkoa jä hän vain yhdeksän. Lindaa ei enää huvittanut poimia, joten hän ottikin yhden laatikon toisen tytön kasasta ja laittoi sen omaan pinoonsa.

Huijausyritys ei kannattanut. Isäntä oli Lindan huomaamatta tullut vajalle ja ovenraosta näki, mitä Linda yritti. Tulistuneena isäntä kävi Lindan kimppuun. Varkaita hän ei katselisi maatilallaan sekuntiakaan ja kurinpalautusta Huttunen oli varkaille antanut ennenkin! Huttunen laittoi Lindan poikittain polvillensa ja alkoi avokämmenellä takoa Lindan takamusta. Linda parkui kivusta ja häpeästä. Häntähän kuritettiin kuin pientä lasta ennen vanhaan.

Linda yritti karkuun, mutta isäntä sai hänet äkkiä housun vyötäröstä kiinni. Housut repesivät paljastaen Lindan paljaan takamuksen. Linda ei ollut aamulla muistanut unisena laittaa pikkuhousuja päälleen. Huttunen jatkoi Lindan takamuksen takomista, mutta vähän vähemmällä voimalla nyt. Yllätyksekseen Linda huomasi kivun ja häpean keskellä kiihottuvansa karkean miehen käsittelyssä. Huttunenkin ilmeisesti huomasi tämän.

"Sä taidatkin olla oikea pikku lutka vai!?" hän kysyi ja nosti samalla Lindan istumaan eteensä heinäpaalien päälle. Isäntä piti väkisin Lindan jalkoja levällään ja tukisti tyttörassukan häpykarvoja ja nipisti häpyhuulia. Kipu sai Lindan silmät kyynelehtimään.

"Ole kiltti ja lopeta", Linda vaikersi.

Huttunen ei ollut kuulevinaan, vaan nipisti kipeästi Lindan klitorista ja heti perään työnsi etusormensa syvälle pimppiin. Linda oli kyllä kiihottunut, vaikka pelkäsikin, mitä hänelle saattoi tapahtua, mutta pimppi ei ollut vielä kunnolla kostunut, joten isännän karhea sormi sattui sekin. Itku kurkussa Linda anoi isäntää lopettamaan. Tämä lopettikin ja sanoi: "Sitten saat seuraavaksi rangaistukseksi ottaa multa suihin ja teetkin sen hyvin!"

Linda meni suosiosta polvilleen isännän eteen ja otti vielä löysänä roikkuvan kalun suuhunsa. Pikkuhiljaa isännän kalu jäykistyi ja kasvoi. Kalu oli iso, ei hirvittävän pitkä mutta todella paksu. Linda otti pallit käteensä ja alkoi hieroa niitä. Jos hän hoitaisi isännän loppuun asti, niin tämä varmaan päästäisi Lindan menemään, hän ajatteli.

Juuri kun Linda ajatteli, että nyt tulee lasti suuhun, isäntä vetikin kalunsa pois ja riuhtaisi Lindan seisomaan. Hän tönäisi Lindaa heinäpaaleja vasten ja käski pyllistää. Nyt lutka saisi kunnolla kyytiä. Linda vastusteli ja sanoi, ettei saa, mutta isäntä asetteli terskaansa jo Lindan pimpille takaapäin. Linda aneli herra Huttusta ainakin laittamaan kortsun päälle, muutenhan hän voisi vaikka tulla raskaaksi.

"Ikinä en oo mitään kumeja käyttäny enkä käytä", Huttunen jylisi, mutta asia sai hänet kuitenkin ottamaan kalunsa "huulilta".

Linda luuli jo päässeensä pälkähästä, mutta isäntä sylkäisikin Lindan pepulle ja sanoi: "Tosta reiästä ei kakaroita tuu".

Isäntä asetti paksun kalunsa Lindan anukselle ja aikoi työntyä sisälle. Lindaan iski paniikki. Ei hän kestäisi paksua kalua pepussaan. Hän oli vielä kaiken lisäksi neitsyt sillä alueella. Hän onnistuikin hetkeksi kiertymään irti Huttusen kovasta otteesta, muttei päässyt karkuun. Huttunen läimäytti taas Lindaa takamukselle tosi lujaa ja taivutti väkisin tyttöä eteenpäin. Hän sylkäisi uudestaan Lindan pepulle ja survaisi sitten kalunsa pohjaan asti tytön peppuun. Linda luuli repeävänsä.

(Hekumakuva väliin ;)

http://www.jakporn.com/freeporn-tgp/tnb_trinamichaels_pics/ima/tnb_trinamichaels_pics_3986.jpg

Kipu oli aivan sietämätön ja kyyneleet valuivat valtoimenaan hänen poskillaan. Huttunen piti kalua hetken paikoillaan ja pahin kipu laantuikin vähän. Sitten hän aloitti rytmikkään työntelyn.

Linda itki ja aneli isäntää lopettamaan, vaikka kipu ei enää ollutkaan aivan päällimmäisin tunne. Huttunen työnsi etu- ja keskisormen Lindan pimppiin ja hieroi samalla karhealla peukalollaan klitorista. Linda huomasi taas kiihottuvansa äärimmilleen karskean miehenkörilään käsittelyssä. Isäntä kiihdytti vauhtiaan ja Lindalta tuli. Orgasmi ei tuntunut millään loppuvan. Linda huusi kurkkusuorana kiihkoaan ja kipuaan. Tuntui kuin orkkuja olisi tullut useampia peräkkäin. Lindan peräaukko supisteli niin, että isännän lasti lähti liikkeelle. Muutaman viimeisen voimakkaan työnnön aikana hän pumppasi nesteitään tyttöön.

Isäntä veti kalunsa pois Lindasta, veti housunsa ylös ja lähti ulos kommentoiden vain, että: "Opitpahan tuleen ajoissa töihin."

Linda jäi yksin nyyhkyttämään heinäpaalille, housut riekaleina, spermaa valuen punaisena hehkuvien pakaroiden välistä lattialle. Hän tunsi kuitenkin olonsa tyydytetyksi tavalla, jota ei ollut ikinä ennen kokenut.

Linda ei ottanutkaan lopputiliä ja hän myöhästyi vielä useamman kerran sinä kesänä...

Lisää samaa tavaraa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000018850033
012918
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tuuteliN kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu