Kuinka paljon?

Alkoholi tappaa kaiken ikäisiä ihmisiä.Se on todella valtava luku.Minun ympäriltäni on kuollut suuri joukko nuoria ihmisiä alkoholiin.Niin turhia kuolemia!!!!!Kai se on sairaus???? Ei luulisi että ihminen haluaa tuhota vapaaehtoisesti itsensä????
26926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Suomen ylisalliva ja löperö kasvatus sallii jo lasten alkoholisoitumisen. Vanhemmat eivät kanna vastuutaan ja näyttävät huonoa esimerkkiä. Nuoret äidit voivat tehdä jo kohdussa olevista vauvoista alkoholiriippuvaisia. Sellaiset pitäisi steriloida.Sossu hyysää näitä alkoholisteja, siitähän saa kätevästi elämänuran muitten kustannuksella, töihin ei tarvitse mennä.

Äänestä
  • mieltä.Kun olen nähnyt ihmisten kuolevan alkoliin vierelläni niin olen huomannut että he eivät varmaan tiedä olleensa olemassakaan koskaan?Joko nukkuvat tai juovat ja sitten sammuvat.Tuntuu jotenkin että ei voi olla terveen ihmisen elämää???Mutta on myös pummeja jotka pitävät hauskaa ja juovat toisten laskuun.Mutta luulen että niitä on todella vähän? Minulla on ollut aikoinaan kunnon kankkusia muutama.En kyllä niitä halua koskaan enään kokea.JOTAIN OUTOA ETTÄ IHMINEN HALUAA ELÄÄ ELÄMÄNSÄ MYRKYTYS TILASSA JA KUOLEE SIIHEN????? -myrkkis-

    Äänestä

  • Niin se vain on. Ottakaa itse selvää,

    kehoitan minä, netissä tässä surffaava päivystävä lääkäri (liikuskelen täällä, että pysyn hereillä).

    Äänestä

  • on sairaus kirjoitti:

    Niin se vain on. Ottakaa itse selvää,

    kehoitan minä, netissä tässä surffaava päivystävä lääkäri (liikuskelen täällä, että pysyn hereillä).

    Ei sairaus ole sellainen josta parantuu itse päättämällä, ja VAIN ITSE päättämällä: EN JUO ETANOLIA.

    Se on valtaapitävien keino hallita kansaa, ainakin tyhmiä.

    Äänestä

  • Työterveyslääkäri kirjoitti:

    Ei sairaus ole sellainen josta parantuu itse päättämällä, ja VAIN ITSE päättämällä: EN JUO ETANOLIA.

    Se on valtaapitävien keino hallita kansaa, ainakin tyhmiä.

    tuottavaa verotuksen tuloa?Ihmiset eivät osaa hakea apua pahaan oloon ja muihin ongelmiin.Hävetään!Alkoholia onniin helppo saada ja tunne jurrissa on kuin Euroopan omistajalla!Ajan kanssa sitten kaivaa hiljalleen hautaa itselleen. -myrkkis-

    Äänestä

  • on todella kirjoitti:

    Alkoholia voi nauttia myös juhlistaakseen tilanteita, hilpeään tai syvälliseen seurusteluun, maun vuoksi, ruokien kruunaajana, janoon. Alkoholisti ei osaa käyttää alkoholia, hänen on paras olla juomatta. Tutkimuksetkin kertovat, että kohtuukäyttäjät elävät pitempään kuin absolutistit. Ensin on joku henkinen sairaus, ja pahaa oloa yritetään poistaa kännäämisellä ja sammumisella.

    Äänestä

  • äo rajoissa kirjoitti:

    pieninä määrinä on vahingollista.

    Äänestä

myös kutistaa aivoja liikaa käytettynä.

Äänestä
  • tuhoaa ajan kanssa.Olen huomannut monelle käyvän niin ikävästi.Alkoholi on varmaan pakokeino todellisuutta pelkäävälle?Ei muuten tuhoaisi aivojaan.(Kyllä jotain järkyttävää pitää olla että tuhoaa itse itsensä?) -myrkkis-

    Äänestä

tuntemani liikaa juovat ovat aika agressiivisia ns.selvinpäin!

Äänestä
  • kännissä minusta tulisi todella akressiivinen.Olen kokenut sen.Sen tähden en juo ollenkaan.En tahdo ikävyyksiä itselleni ja omaisilleni siinnä sivussa.Pahalta se omaisistakin tuntuu! (Myös selvin päin meinaa välillä hihat palaa!!!) -myrkkis-

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    kännissä minusta tulisi todella akressiivinen.Olen kokenut sen.Sen tähden en juo ollenkaan.En tahdo ikävyyksiä itselleni ja omaisilleni siinnä sivussa.Pahalta se omaisistakin tuntuu! (Myös selvin päin meinaa välillä hihat palaa!!!) -myrkkis-

    noin paljon. Mistähän aggressiivisuus johtuu, lapsuuden kokemuksista, elämän pettymyksistä...

    Äänestä

  • käytät huutomerkkejä kirjoitti:

    noin paljon. Mistähän aggressiivisuus johtuu, lapsuuden kokemuksista, elämän pettymyksistä...

    pettymyksiä että huutomerkkejä voisi käyttää kaikessa mitä kirjoitan.Ehkä sekin on sisäistä tuskaa? (Hyvin huomattu.)On hyvä että on olemassa huutomerkki.Tästä kirjoituksesta jätin monta huutomerkkiä pois. -myrkkis-

    Äänestä

  • ollut niin paljon kirjoitti:

    pettymyksiä että huutomerkkejä voisi käyttää kaikessa mitä kirjoitan.Ehkä sekin on sisäistä tuskaa? (Hyvin huomattu.)On hyvä että on olemassa huutomerkki.Tästä kirjoituksesta jätin monta huutomerkkiä pois. -myrkkis-

    agressiivinen vaan päinvastoin ja minä käytän usein huutomerkkiä!
    Eli haluan vaan jotenkin laittaa sen kun on tärkeä juttu mutta en tarkota et vihaisin!

    Äänestä

  • huutomerkki! kirjoitti:

    agressiivinen vaan päinvastoin ja minä käytän usein huutomerkkiä!
    Eli haluan vaan jotenkin laittaa sen kun on tärkeä juttu mutta en tarkota et vihaisin!

    huutomerkkiä.(Olisi psykiatrilla töitä jos alkaisi tutkia miksi käytän todella niin paljon huutomerkkiä?) -myrkkis-

    Äänestä

  • vaikka käytän kirjoitti:

    huutomerkkiä.(Olisi psykiatrilla töitä jos alkaisi tutkia miksi käytän todella niin paljon huutomerkkiä?) -myrkkis-

    Tämä ketju eksyi asiasta vai. Eikös aloitettu pahoittelelulla, että suomalaisen alkoholi kulttuuri on pahasti "pyllyllään." Että yhteiskuntamme päättäjät eivät kykene näkemään laaja-alaisesti koko kansakuntaa koskevissa kysymyksissä, ja ongelmissa eikä niiden ratkaisuissa. Tuloksena ongelmaiset kansalaiset, jotka hakevat mielihyvää ja itsetuntonsa korvikkeellista kohentamista. Virheellisesti päihteistä, jolloin noiden aineiden käyttö ei pysähdykkään kokeiluihin eikä snapseihin.

    Minun mielestäni olisi pitänyt jo jotakin oppia, jo pelkän kokemuksenkin pohjalta ja aloittaa vyyhdin purku ikäänkuin taaksepäin katsoen, ja nähdä kuinka tähän on tultu. Siltä pohjalta voisi aloittaa tehokkaan tuloksellisen ennalta ehkäisevän työn joka olisi koko kasakunnan edun mukainen. Onnellisista yksilöistä koostuu onnellinen kansa,(ja päin vastoin-.)

    Väärinkäyttöä ei varmuudella koskaan tulla kokonaan poistamaan, mutta varmaan olisi paljon tehtävissä jos todella asiaan ryhdyttäisiin. Tarvitaan viisaita johtajia jotka osaavat asiansa, ja osaavia alaisia jotka ymmärtävät työnsä tärkeyden. (kun puhutaan sossun toiminnasta.)

    Huutomerkki lauseen jäljessä ilmaisee että sanottua lausetta halutaan erikoisesti korostaa, tai että lauseen tarkoitus on ilmaista yllättyneisyyttä taikka ihmeissään oloa. Ei suinkaan tarkoita huutamista tai vihan ilmaisua. Ellette sattuneet olemaan asiasta tietoisia.
    Että silleen!

    Äänestä

  • tupuliini kirjoitti:

    asiaa! -myrkkis-

    Äänestä

  • kirjoitus on kirjoitti:

    asiaa! -myrkkis-

    Tässäkin ketjussa on vain mielipiteitä, viestejä.
    Se on ihan hyvä, miksi pitäisi panna päänsä pölkylle, jott sefu saisi sen katkoa.

    Äänestä

  • täällä kirjoitti:

    mutta yleensä esiinnyn samalla nimmarilla. ( Myös muilla foorumeilla.)
    En ole Peloton, mutta sen verran kumminkin uskallan.

    Voin olla rähjääjä, mutta vääräksi kokemiani asioita olen aika tiukka vastustamaan.

    Äänestä

  • Ukki kirjoitti:

    poskellesi.

    Mikä poistetaan? -myrkkis-

    Äänestä

  • Ukki kirjoitti:

    mutta yleensä esiinnyn samalla nimmarilla. ( Myös muilla foorumeilla.)
    En ole Peloton, mutta sen verran kumminkin uskallan.

    Voin olla rähjääjä, mutta vääräksi kokemiani asioita olen aika tiukka vastustamaan.

    tuntee kokeneensa vääryyttä. -myrkkis-

    Äänestä

  • tupuliini kirjoitti:

    Tämä ketju eksyi asiasta vai. Eikös aloitettu pahoittelelulla, että suomalaisen alkoholi kulttuuri on pahasti "pyllyllään." Että yhteiskuntamme päättäjät eivät kykene näkemään laaja-alaisesti koko kansakuntaa koskevissa kysymyksissä, ja ongelmissa eikä niiden ratkaisuissa. Tuloksena ongelmaiset kansalaiset, jotka hakevat mielihyvää ja itsetuntonsa korvikkeellista kohentamista. Virheellisesti päihteistä, jolloin noiden aineiden käyttö ei pysähdykkään kokeiluihin eikä snapseihin.

    Minun mielestäni olisi pitänyt jo jotakin oppia, jo pelkän kokemuksenkin pohjalta ja aloittaa vyyhdin purku ikäänkuin taaksepäin katsoen, ja nähdä kuinka tähän on tultu. Siltä pohjalta voisi aloittaa tehokkaan tuloksellisen ennalta ehkäisevän työn joka olisi koko kasakunnan edun mukainen. Onnellisista yksilöistä koostuu onnellinen kansa,(ja päin vastoin-.)

    Väärinkäyttöä ei varmuudella koskaan tulla kokonaan poistamaan, mutta varmaan olisi paljon tehtävissä jos todella asiaan ryhdyttäisiin. Tarvitaan viisaita johtajia jotka osaavat asiansa, ja osaavia alaisia jotka ymmärtävät työnsä tärkeyden. (kun puhutaan sossun toiminnasta.)

    Huutomerkki lauseen jäljessä ilmaisee että sanottua lausetta halutaan erikoisesti korostaa, tai että lauseen tarkoitus on ilmaista yllättyneisyyttä taikka ihmeissään oloa. Ei suinkaan tarkoita huutamista tai vihan ilmaisua. Ellette sattuneet olemaan asiasta tietoisia.
    Että silleen!

    Eteläeuroopan rypäleenkasvattajat eivät hyvällä katso kaikenmaailman "Turmiolan Tommi" valistusta. Ei tuo nuorisoalkoholismi ole vain suomalainen vitsaus. Espanjassa suurkaupungeissa internetin ja tekstareiden avulla kootaan kymmenien tuhansien juoppolasten laumat jonkin kaupungin toreille ja aukioille. Kaikilla kourassaan vähintään litranpullo olutta tai sitten Wiskiä tai giniä. Samanlaista viikottain kuin Hesan Hietsulla tai Naantalissa koulun alku- ja loppupäivinä.

    Toivotaan, että joku keksisi sen viisastenkiven, jolla lyijy muutetaan kullaksi - myös henkisesti eikä vain aineellisesti.

    PS yksi ryyppy mitä tahansa alkoholia illan päätteeksi lisää elinvuosia - alentaa stressiä. Jos geeneissä on viinanhimo, saattaakin se lisätä stressiä, johon otetaan lisää lääkettä, joten jokainen geeniensä mukaan!

    Äänestä

  • alajuk kirjoitti:

    Kyllä se niin on kuin kirjoitat! -myrkkis-

    Äänestä

Kaikki nuoruuteni hyvät kaverini, yhtä lukuunottamatta, ovat kuolleet jo vuosia sitten.
Pari kännipäissä veneonnettomuuksissa.
Yksi epäselvä hukkuminen.
Muutamalta poksahtaneet sisäelimet.
Useampi humalaonnettomuus.

Yksi sentään sai sydärin.
Luonnonoikku. Kaveria oli ammuttu vatsaan, puukotettu, ajanut motskarilla metsään, pudonnut kuivaan koskenuomaan ym.
Ja sitten ilkee kuolla sydäriin!

Minä taidan myös olla luonnonoillu, olenhan hengissä.

Äänestä
  • kuollut viinaan tai tapaturmaan jota on känni edes auttanut.Minäkin olen ainakin tällä hetkellä hengissä.Olisikohan syy siinnä että en ryyppää?Jossain vaiheesa sitä kuolee kuitenkin.Joi tai ei.Mutta en halua kuolla kännissä! -myrkkis-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

myrkkynainensuomi24fi kirjoitti:

Alkoholi tappaa kaiken ikäisiä ihmisiä.Se on todella valtava luku.Minun ympäriltäni on kuollut suuri joukko nuoria ihmisiä alkoholiin.Niin turhia kuolemia!!!!!Kai se on sairaus???? Ei luulisi että ihminen haluaa tuhota vapaaehtoisesti itsensä????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu