Palasin

Ihan mukava kohde. Jos joku olisi mulle vuosi sitten sanonut että seuraavaksi lähdet Sunny Beachille niin olisin kuollut nauruun:) Lähdin, koska muualle ei päässyt. Kymmenen vuotta sitten kävin Sofiassa, joka oli aivan kaamea paikka. Sunny beachin matka onnistui hyvin, hotelli oli todella hyvä (ottaen huomioon, että matka oli määrittelemätön). Hotellissa oli iso uima-allas ja sijainti oli ihan meren rannalla. Jos on maailmaa ennenkin nähnyt niin ei Sunny Beachilla jaksanut kahtaviikkoa vain olla ja maata auringossa. Tehtiin retki Istanbuliin. Matka maksoi 129 levaa ja kattoi matkat, hotellin, ruokailut ja retket. Istanbulin retki antoi mukavan lisämausteen matkalle. Sunny beach on tehty täysin turisteille, jossa ei ole juurikaan paikallista asutusta, joten eksotiikkaa piti hakea muualta.

Hintataso oli halpa ja tällä kertaa ostettavaakin löytyi (kymmenen vuotta sitten Sofiassa ei ollut mitään ostettavaa). Rantakadun kuppilat ja ravintolat olivat kalliita. Halvemmalla pääsi kun käveli paikalliselle bazaarialueelle. Siellä iso bisse maksoi vain 0,99 levaa! Ei kannata käyttää matkatoimistojen suosittelemia ravintoloita, koska ne lienevät olleen seudun kalleimmat (ei sinänsä hirveästi yllättänyt).
3754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sitä olen tässä pähkäillyt, että' mahtaakohan ne matkatoimistojen suosittelemat kuitenkin olla ns. turvallisia ruokapaikkoja....

Äänestä
  • mitähän turvaa se luo jos toimisto suosittelee, perinteisesti ne suosittelee omia yhteistyökumppaneitaan joka alalla , oma järki kai se paras turva on

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    mitähän turvaa se luo jos toimisto suosittelee, perinteisesti ne suosittelee omia yhteistyökumppaneitaan joka alalla , oma järki kai se paras turva on

    lähinnä pizza- ja pihvipaikkoja. Hinnat on yli kaksinkertaiset, joten siitä voi ehkä jotain päätellä....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juuri sunny beachiltä kirjoitti:

Ihan mukava kohde. Jos joku olisi mulle vuosi sitten sanonut että seuraavaksi lähdet Sunny Beachille niin olisin kuollut nauruun:) Lähdin, koska muualle ei päässyt. Kymmenen vuotta sitten kävin Sofiassa, joka oli aivan kaamea paikka. Sunny beachin matka onnistui hyvin, hotelli oli todella hyvä (ottaen huomioon, että matka oli määrittelemätön). Hotellissa oli iso uima-allas ja sijainti oli ihan meren rannalla. Jos on maailmaa ennenkin nähnyt niin ei Sunny Beachilla jaksanut kahtaviikkoa vain olla ja maata auringossa. Tehtiin retki Istanbuliin. Matka maksoi 129 levaa ja kattoi matkat, hotellin, ruokailut ja retket. Istanbulin retki antoi mukavan lisämausteen matkalle. Sunny beach on tehty täysin turisteille, jossa ei ole juurikaan paikallista asutusta, joten eksotiikkaa piti hakea muualta.

Hintataso oli halpa ja tällä kertaa ostettavaakin löytyi (kymmenen vuotta sitten Sofiassa ei ollut mitään ostettavaa). Rantakadun kuppilat ja ravintolat olivat kalliita. Halvemmalla pääsi kun käveli paikalliselle bazaarialueelle. Siellä iso bisse maksoi vain 0,99 levaa! Ei kannata käyttää matkatoimistojen suosittelemia ravintoloita, koska ne lienevät olleen seudun kalleimmat (ei sinänsä hirveästi yllättänyt).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu