Spellforce

Asensin gold editionin ja ajattelin aloittaa tutorialista. Enpä paljoa ehtinyt pelata kun en päässyt eteenpäin. Olisi pitänyt kävellä jonkun kahden pilarin ohi toiselle puolelle, mutta mutta... Enpäs pääsekään. Mikä siinä on jippona, mitä täytyy ensin tehdä? En itse keksinyt.

Sitten päätin rohkeasti lähteä pelaamaan peliä. Vaikeaatahan se on kun en tajua niistä ihmejutuista yhtään mitään (kun tutorial jäänyt väliin). No sain hakattua tieni sellaiseen kohtaan missä on suuri keskittymä örkkejä, kaksi niistä on jonkin sortin taikojia. Miten siinä kannattaa menetellä? Olen yrittänyt hakata kaikkia kerralla, yhtä kerralla, juosta paikan ohi... Kuolen aina.

Kaikkein mieluiten kävisin tutorialin läpi, kaikki napit näytti pelissä niin ufoilta... Joten jos joku tietää vastauksia, olisin todella kiitollinen.
1125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

siinä kentässä missä on suuri örkki armeija. Siinä maassa pitää ensin mennä sinne ihmisleiriin ja jutella niiden päällikölle ja sitten lähteä siitä leiristä etelään tekemään tehtävä, minkä avulla maa helpottuu suuresti. Muista tappaa siinä maassa se örkki jolla on kaksi tulimiekkaa, ne näyttävät aika hyvilta itselläsi tai jollain herollasi. Eikä pelin näppäimet ole niin vaikeita miltä aluksi saattaa näyttää. Jätin itse myös tutorialin väliin vaikkakaan en siksi että jäin jumiin vaan siksi että kyllästyin sen hidastempoisuuteen. Jos kyseinen maa oli tuo mikä luulen niin pienen alkukankeuden jälkeen maa menee kuin vettä vaan jos muistaa tappaa örkkien tiedustelijat, muuten ne hälyttävät armeijan hätiin :/

Jos tuo ei ollut se maa niin kuvaile maata enemmän niin kerron toki parhaani mukaan lisää. Kysy vain jos tulee ongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Asensin gold editionin ja ajattelin aloittaa tutorialista. Enpä paljoa ehtinyt pelata kun en päässyt eteenpäin. Olisi pitänyt kävellä jonkun kahden pilarin ohi toiselle puolelle, mutta mutta... Enpäs pääsekään. Mikä siinä on jippona, mitä täytyy ensin tehdä? En itse keksinyt.

Sitten päätin rohkeasti lähteä pelaamaan peliä. Vaikeaatahan se on kun en tajua niistä ihmejutuista yhtään mitään (kun tutorial jäänyt väliin). No sain hakattua tieni sellaiseen kohtaan missä on suuri keskittymä örkkejä, kaksi niistä on jonkin sortin taikojia. Miten siinä kannattaa menetellä? Olen yrittänyt hakata kaikkia kerralla, yhtä kerralla, juosta paikan ohi... Kuolen aina.

Kaikkein mieluiten kävisin tutorialin läpi, kaikki napit näytti pelissä niin ufoilta... Joten jos joku tietää vastauksia, olisin todella kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu