aina positiivisesta näkökulmasta: itse olen lapselle sanonut että nyt kun sulla on kovia koettelemuksia niina susta tulee vahva ja rohkea...ehkäpä Jumala suojeli pahemmilta ongelmilta tai vaaroilta? parasta vaaan alistua ja antaa viranomaisten heilua he vaan raukat tekevät parhaansa?
yrittäkää
näkökulmaa
3167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
systeemien mukaan jää LAPSEN paras kuitenkin liian usein toteutumatta.
ihanteellisuus on tuosta hommasta kaukana, ovat kovia ja kyynisiä tyyppejä jotka kyselemättä toimittavat heille määrätyt tehtävät. heidät on palkattu tekemään huostaanotttoja niitä he siis tekevät! syylliset aiheettomiin huostaanottoihin päättäjät jotka niitä tilaavat!
sijoituskokemustaan, lohdutan ja kannustan häntä juuri noin, kuten aloittaja kuvasi. Silti sijoituspaikkaan liittyvät painajaiset eivät ole hellittäneet, vaikka lapsi on ollut kotona jo 4 kk, sijoitusaika oli 3,5 kk.
Ainahan lapsi tarvitsee paljon lohdutusta, rakkautta ja tukea myös tunne-elämälleen, että voi kasvaa tasapainoiseksi, itseään ja toisia terveellä tavalla arvostavaksi aikuiseksi, mutta aiheettoman ja järkyttävän sijoituksen jälkeen aivan erityisesti. Asioista on puhuttava niin kauan kuin lapsi omaehtoisesti ottaa niitä esille, kuunneltava kun toisella on kertomisen tarve, vastailtava kysymyksiin hänen kehitystasonsa huomioiden ja oltava niin rehellinen kuin ikinä pystyy olemaan. Ja paljon halauksia, silittelyä, hyväksyntää ja lähellä oloa!
Kun puhutaan jälkitraumaattisesta stressireaktiosta, on lapsi käynyt sen selvää oirekuvaa läpi viimeiset kuukaudet. Sanotaan, että mitä järkyttävämpi kokemus on ollut, saattaa lapsi alkuun kieltäytyä jopa puhumasta. Hän kieltäytyi pitkästi toista kuukautta, korkeintaan yöllä puhui, jos heräsi painajaiseensa. Ja iltaisin pelkäsi nukahtamista juuri noiden unien takia, jotka kaikki liittyvät sijoituspaikkaan vieläkin.
Ja yhteiskunta ei tarjoa terapia-apua tässäkään tilanteessa! Ja minähän olen niin helkkarin huono äiti, koska lapseni on ollut huostaanotettuna. Joo-o, ainoa apu lapselle joka tapauksessa, kuten tähänkin asti kaikki edeltävät vuodet. Ja melkoisen hyvä asiantuntija hänen ongelmissaan, ei sen puoleen. Epäilen vain, riittääkö tarjoamani apu kauhukokemusten poistyöstämiseen, että ne eivät ala pahemmin kummitella tulevaisuudessa.
Kaikki usko ja luottamus tämän maan lasten terveydenhuoltoon psykiatrian osalta on joka tapauksessa ollutta ja mennyttä. Luulisi vain, että valtiolla on velvollisuus se paikata, minkä on rikkonutkin. Mutta valtiolla ei taida paljon velvollisuuksia olla tällaisessa tapauksessa, ainakaan yksilöihmisen kohdalla.