Hypnoosilausuma

Täällä Suomi24:ssä on ihmetelty mitä hypnoosi on, onko sitä olemassa lainkaan, onko NLP hypnoosia tai päinvastoin tai mitä piirteitä hypnoosissa on, että sen voi erottaa NLP:stä ja monesta muusta asiasta?

Kysymykset ovat hyviä sillä NLP:n sekoittaminen hypnoosiin on toistuvasti esille tuleva kysymys, mikä johtuu osittain SHY:n haluttomuudesta määritellä hypnoosia ja suggestoterapiaa . Hypnoosi on olotila kun taas NLP on terapiamenetelmä, jonka lähtökohta ei ole hypnoosi vaan kommunikaatio ja sen avulla luodut mielikuvat. Ns. NLP:n tekniikoita voidaan käyttää suggesto/hypnoositerapian työkaluina mutta pelkkinä työkaluina muiden työkalujen joukossa eikä edes tärkeimpiä. En myöskään ymmärrä miksi NLP on nostettu niin tärkeäksi uudeksi menetelmäksi, mielikuviahan on käytetty kautta ihmishistorian kasvatuksen välineenä. Esimerkiksi Juho Hollon kirjassa ”Mielikuvitus ja sen kasvattaminen” (WSOY 1918) on esitettynä näitä ideoita.

SHY:n vuosikokous hyväksyi 13.2.2005 alempana olevan yhden sivun mittaisen yleisen julkilausuman hypnoosista. Lausuma on siis yksi kannanotto hypnoosista ja sen merkityksestä. Siinä on kuitenkin jätetty hypnoosiin johdattelun merkitys liian vähäiselle huomiolle. En tiedä tuntevatko edes kaikki jäsenet lausumaa. Toivon kuitenkin lausuman lisäävän tietämystä hypnoosista ja vähentävän turhia epäluuloja.

Väinö Pertamo
=========================

”H Y P N O O S I

Hypnoosi olotilana

Hypnoosilla ymmärretään yleensä tavanomaisesta valvetilasta poikkeavaa olotilaa. Siinä havaitsemisen tavan muuntuessa huomio suuntautuu ulkoisten ärsykkeiden seuraamisesta sisäiseen työskentelyyn, jolle ominaista on mielikuvittelun intensiivisyys.

Hypnoosi on ihmiselle ominainen käyttäytymisen muoto, kunkin omaa yksilöllistä taitoa. Hypnoosin olotilaa voikin jokainen kehittää itsessään aivan omaehtoisesti.

Useimmiten hypnoosia kuitenkin sovelletaan toisen ihmisen ohjaamana vuorovaikutteisena prosessina. Luottamuksellisessa kohtaamisen ilmapiirissä muodostuva roolijako vapauttaa ohjattavan huomion omaan itseen. Toisen avustamana voi nauttia suggestiivisen ohjauksen tarjoamista mahdollisuuksista.

Hypnoosin piirteistä keskeisenä voidaan pitää suggestioherkkyyden lisääntymistä. Suggestioiden herättämät mielikuvat kehittyvät välittöminä, niitä vastaavat tunteet ja aistimukset koetaan voimakkaan todentuntuisina.

Hypnoosi on myös viestinnällinen erityistila. Viestintä on kokonaisvaltaista, sen merkitykset muodostuvat niin kielen eri ilmaisualueilla kuin sanattomasti hiljaisista vivahteista. Mielikuvat ja kielimallit ovat olemukseltaan metaforisia, vertauskuvallisia.

Hypnoosin merkitys

Hypnoosissa ihminen voi ympäristön kuormituksesta vapaana tunnistaa ja muuttaa toimintamallejaan. Sisäisen havaitsemisen herkistyminen vahvistaa itsetuntemusta ja lisää luovuutta.

Hypnoosissa tapahtuvaa mielikuvittelua voidaan luonnehtia oppimiseksi; monien taitojen mielikuvaharjoittelu tehostuu keskittyneessä rauhoittumisen tilassa.

Rentous, joka yleensä hypnoosiin liittyy, tukee elintoimintojen tasapainottumista, homeostaasia, ja olotilan harmonisoitumista.

Hypnoosilla on myös merkitystä ihmisen määrittäessä asemaansa yhteisön jäsenenä. Erityisesti ohjatussa hypnoosissa ihminen saa suggestiivista tukea niin terveen identiteetin vahvistumiselle kuin mielekkäälle tavoitteenasettelulle.”
151191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kirjoitit että hypnoosiin johdattaminen on jäänyt liian vähälle huomiolle, mutta onhan lausumassa jotain siitäkin, suora lainaus:

"Useimmiten hypnoosia kuitenkin sovelletaan toisen ihmisen ohjaamana vuorovaikutteisena prosessina. Luottamuksellisessa kohtaamisen ilmapiirissä muodostuva roolijako vapauttaa ohjattavan huomion omaan itseen. Toisen avustamana voi nauttia suggestiivisen ohjauksen tarjoamista mahdollisuuksista."
Ymmärrän tuon niin, että silloin kun joku vaivuttaa toista hypnoosiin niin siinä on selvät roolit. Joku joka tekee ja joku jolle tehdään.Ja se jolle tehdään voi keskittyä itseensä koska yhteisestä sopimuksesta vastuu prosessista siirtyy tekijälle.

Äänestä
  • Joo, onhan asiasta mainittu lausumassa. Kuitenkin juuri tuo tavoitteellinen hypnoosiin johdatus (indusointi) ja hypnoositilan hyödyntäminen ovat ne asiat, joiden ansiosta hypnoositerapia eroaa kaikista muista. Siksi se kannattaa tuoda selvästi esille.

    Pistänkin tähän vielä kaksi aivan eri aikakausilta olevaa määritelmää. Molemmissa puhutaan tilasta ja sen antamien mahdollisuuksien hyödyntämisestä. Molemmat määritelmät sulkevat pois ilman hypnoosia tapahtuvan NLP:n kaltaisen työskentelyn.

    Hippolyte Bernheim 1886: Hypnoosi on suggestioherkkyyttä lisäävän olotilan kehittämistä. Tilalle ominaista on, että sitä määrittää mielikuvittelun intensiivisyys; vaikutelmat omaksutaan arvioimatta niiden suhdetta todellisuuteen, ja aivot muuntavat ne toiminnoiksi, kokemuksiksi, liikkeiksi ja mielikuviksi.

    Hannu Lauerma (esitelmä 2006): Hypnoosi = eläytymiseen, keskittymiseen, suggerointiin ja rentoutumiseen perustuva tila, jonka avulla syntyy muutoksia aistimuksissa, havainnoissa, kokemuksissa, ajattelussa ja/tai toiminnassa.

    Itse määrittelen keskeiset termit seuraavasti:
    Hypnoosi on suggeroimalla aikaansaatu psyykkinen tila, jolle on ominaista tajunnan supistuminen tietoisuuden kuitenkin osittain säilyessä. Hypnotisoitu on jatkuvasti yhteydessä hypnotisoijaan ja pystyy toimimaan hypnotisoijan antamien ohjeiden / suggestioiden mukaisesti.
    Tilalle ominaista on, että sitä määrittää mielikuvittelun intensiivisyys; vaikutelmat omaksutaan arvioimatta niiden suhdetta todellisuuteen, ja aivot muuttavat ne toiminnoiksi ja kokemuksiksi.

    Suggestio on viesti, joka tavoittaa ihmisen alitajuisen (ei-tietoisen) mielen ja vaikuttaa kohteen ajatteluun, tunteisiin ja käyttäytymiseen.

    Suggesto- eli hypnoositerapiassa terapeutti hyödyntää hypnoosin antamia mahdollisuuksia auttaa asiakasta saavuttamaan yhteisesti sovitut tavoitteet.
    Määritelmä edellyttää, että kolme tekijää toteutuu:
    1) Suggeroimalla on aikaansaatu tila,
    2) johon liittyy tajunnan muutos / kriittisen mielen syrjäytyminen sekä
    3) suggestioiden vastaanottavuuden lisääntyminen.

    Väinö Pertamo

    Äänestä

  • Pseudonyymi kirjoitti:

    Joo, onhan asiasta mainittu lausumassa. Kuitenkin juuri tuo tavoitteellinen hypnoosiin johdatus (indusointi) ja hypnoositilan hyödyntäminen ovat ne asiat, joiden ansiosta hypnoositerapia eroaa kaikista muista. Siksi se kannattaa tuoda selvästi esille.

    Pistänkin tähän vielä kaksi aivan eri aikakausilta olevaa määritelmää. Molemmissa puhutaan tilasta ja sen antamien mahdollisuuksien hyödyntämisestä. Molemmat määritelmät sulkevat pois ilman hypnoosia tapahtuvan NLP:n kaltaisen työskentelyn.

    Hippolyte Bernheim 1886: Hypnoosi on suggestioherkkyyttä lisäävän olotilan kehittämistä. Tilalle ominaista on, että sitä määrittää mielikuvittelun intensiivisyys; vaikutelmat omaksutaan arvioimatta niiden suhdetta todellisuuteen, ja aivot muuntavat ne toiminnoiksi, kokemuksiksi, liikkeiksi ja mielikuviksi.

    Hannu Lauerma (esitelmä 2006): Hypnoosi = eläytymiseen, keskittymiseen, suggerointiin ja rentoutumiseen perustuva tila, jonka avulla syntyy muutoksia aistimuksissa, havainnoissa, kokemuksissa, ajattelussa ja/tai toiminnassa.

    Itse määrittelen keskeiset termit seuraavasti:
    Hypnoosi on suggeroimalla aikaansaatu psyykkinen tila, jolle on ominaista tajunnan supistuminen tietoisuuden kuitenkin osittain säilyessä. Hypnotisoitu on jatkuvasti yhteydessä hypnotisoijaan ja pystyy toimimaan hypnotisoijan antamien ohjeiden / suggestioiden mukaisesti.
    Tilalle ominaista on, että sitä määrittää mielikuvittelun intensiivisyys; vaikutelmat omaksutaan arvioimatta niiden suhdetta todellisuuteen, ja aivot muuttavat ne toiminnoiksi ja kokemuksiksi.

    Suggestio on viesti, joka tavoittaa ihmisen alitajuisen (ei-tietoisen) mielen ja vaikuttaa kohteen ajatteluun, tunteisiin ja käyttäytymiseen.

    Suggesto- eli hypnoositerapiassa terapeutti hyödyntää hypnoosin antamia mahdollisuuksia auttaa asiakasta saavuttamaan yhteisesti sovitut tavoitteet.
    Määritelmä edellyttää, että kolme tekijää toteutuu:
    1) Suggeroimalla on aikaansaatu tila,
    2) johon liittyy tajunnan muutos / kriittisen mielen syrjäytyminen sekä
    3) suggestioiden vastaanottavuuden lisääntyminen.

    Väinö Pertamo

    lausuma voisi olla selväsanaisempi. Mutta positiivista siinä kuitenkin on se, että siinä SHY on määritellyt hypnoosin edes jotenkin. Olen ymmärtänyt, että juuri tämän hypnosin määrittelemisen he ovat kokeneet ongelmana.
    Lausuman mukaan hypnoosi on ainakin jossakin määrin kohteistavaa ja vastuu prosessista on hypnotisoijalla.

    Äänestä

  • +++++ kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, että onhan se hienoa kun alan yhdistys saa määriteltyä edes jotenkin oman toiminta-alueensa. Olen myös samaa mieltä, että lausuma voisi olla selväsanaisempi jopa nasevampi mutta kun nykyisin kaiken pitää olla ”pörhöä” jolloin jokainen voi tehdä omat tulkintansa.

    Keskeisten termien määrittely on edellytyksenä asiallisen hypnoositietouden levittämiselle. Toivonkin sekä lausuman että määritelmien lisänneen hypnoosin ymmärrystä ja samalla poistavan epäselvyydet hypnoosin ja NLP:n suhteen.

    Siitä vastuusta pari sanaa. Hesarissa kesällä ollut kirjoitus alkaa: "Lääkärin etiikan yksi periaatteista on primum non nocere – älä ainakaan aiheuta vahinkoa.
    Edelleen lääkärin on joskus parempi olla tekemättä mitään kuin yrittää hoitoa, jonka riskistä ja tehosta ei ole tietoa.”

    Nämä hyvät periaatteet saivat miettimään mikä on käytäntö ja tilanne hypnoosin kohdalla. Tietävätkö hypnoosin käyttäjät omat mahdollisuutensa ja rajansa? Tuli mieleen kysymysksiä kuten mikä aiheutti puoskarilakia koskevan keskustelun, miksi mielenterveyspooli on perustettu jne.

    Mutta tuskin hypnoosi sinällään poikkeaa mistään inhimillisestä toiminnasta. On varmasti niitä jotka eivät tiedä rajojaan. Ja niitä jotka eivät tiedosta mahdollisuuksiaan. Tämä mahdollisuuksien käyttämättä jättäminen mielestäni liittyy siihen, että monet "uudenpolven" hyonoositerapeutit vieroksuvat syvien tilojen tuottamista.

    Puoskarilaista tuskin alettiin puhumaan pelkästään hypnoosin tiimoilta, mutta koen että hypnoosi on kokemusperäinen ilmiö ja kokemus on osoittanut sen mikä toimii ja mikä ei. Nyt kuitenkin hypnoosiin ilmiönä on liitetty kaikenlaista mikä ei siihen kuulu. Näilläkin keskustelupalstoilla on hypnoosin yhteydessä puhuttu mm. reikistä, henkiparantamisesta ja enkelenergioista yms. Tämä on osaltaan nakertanut hypnoosin uskottavuutta ja se on muuttunut/ muuttumassa uskomuspohjaiseksi. Uskomus ja kokemus on kuitenkin aivan eri asioita.
    Kyllä jonkinlainen hypnoosin määritteleminen olisi välttämätöntä että asiakas tietäisi mihin menee ja mitä hänen kanssaan tehdään, kun hän menee hypnoositerapiaan.
    Mielestäni keskustelu puoskarilaista on paikallaan, asiakkaan oikeudet on pystyttävä takaamaan.

    Äänestä

  • vastuusta kirjoitti:

    Rentouttelu ja mielikuvaohjaaminen ovat suhteellisen helppoja omaksua, jos on mielikuvitusta ja tietää jotain siitä, miten ihmisen mieli toimii. Hypnoosin syvien tilojen opetteleminen vaatii taitojen "hinkkaamista" ja vuosienkin opiskelua. Ja jos hypnoositekniikoita ei käytä, ne tuppaavat unohtumaan.

    Itselläni on sellainen käsitys, että hypnoositekniikoiden käyttö ja niiden soveltaminen hoidossa/valmennuksessa/terapiassa on vuosien harjoittelun ja työn tulos. Erityisen tärkeää on tutustua myös hypnoosin käytön rajoituksiin ja kontraindikaatioihin. Terapiassa hypnoosi on vain yksi tehokas menetelmä muiden joukossa.

    Aivan eri asia on se, että hypnoosi tajunnantilana, ilmiönä ja terapiatyökaluna voi olla elinikäisen mienkiinnon ja tajunnantutkimuksen kohteena. Tässä olisi alan yhdistyksillä ja liitoilla sarkaa meidän maallikoiden valistamisessa. Uskon, että moni meistä ottaisi kiitollisena vastaan tietoa hypnoosinkäytön ammattilaisilta. Olisiko mahdollista, että hypnoosiyhdistykset alkaisivat järjestää yleisötilaisuuksia meille kiinnostuneille maallikoille. Näin voitaisiin tehdä hypnoosia tunnetummaksi, poistaa siihen mahdollisesti liittyviä ennakkoluuloja ja pelkoja sekä saattaa hypnoosin mahdollisuuksia siitä hyötyvien asiakkaiden/potilaiden tietoisuuteen.

    Nimimerkille ”En tiedä vastausta”

    Käsittääkseni olet hahmottanut tilanteen ytimen. Jos kouluttajat eivät arvosta, eivät osaa tai eivät uskalla käyttää syviä tiloja niin eivät koulutettavatkaan. Tämä taas merkitsee, että ei harjoitella riittävästi jolloin vankkaa käytännön osaamista ei synny. Seurauksena syvien tilojen karttaminen ja yhden mahtavan auttamiskeinon korvaaminen kaikenlaisella muulla. On tiedettävä rajat ja mahdollisuudet.

    Kyse saattaa olla myös ”kohteistavaan” hypnoosityöskentelyyn liittyvästä manipuloinnin pelosta. Mutta onko se jotenkin arveluttavaa jos ”manipuloin” asiakasta hänen pyynnöstään lopettamaan tupakoinnin tai vaikkapa hallitsemaan lentopelkonsa.

    Mitä taas puoskarilakiin tulee niin se sen tarve ei todellakaan johdu pelkästään hypnoosista. Keskustelu kuitenkin kohdistuu hypnoosiin varsin vahvasti koska alan järjestöistä erityisesti SHY on omilla linjauksillaan ja omahyväisellä suhtautumisellaan provosoinut ulkopuolisia tahoja. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon viimevuotinen MOT -ohjelma. Toinen tekijä on koulutukseen ja sen myötä terapiaan pesiytynyt ”hömppä”. Unohtaa ei myöskään sovi määritelmien tärkeyttä.

    Olen samaa mieltä, että keskustelu puoskarilaista on paikallaan. Siinä keskustelussa on kuitenkin huomioitava ns. maallikoiden hypnoosin käyttö myös tulevaisuudessa. Tosiasiahan on, että suuri osa toimii asiallisella tavalla asiakkaittensa hyväksi.

    Lyhyt lainaus Lääkärilehden 32/2006 Näkökulma -kirjoituksesta:
    ”Suuri osa palvelumarkkinoiden toimijoista on asiallisia ja ammatillisesti ja eettisesti valveutuneita. Joukossa on kuitenkin myös sellaisia palvelujen tarjoajia, jotka aiheuttavat uhreille suoranaista vahinkoa ja kärsimystä. Yleensä kyse on ollut yksityisistä, viranomaisvalvonnan ulkopuolella olevista terapiapalvelujen tuottajista. Negatiiviset kokemukset voivat vahvistaa uhrien kokemaa epäluottamusta ja turvattomuutta ja toistaa trauman.”

    Tarvitaan siis keskustelua hypnoosista ja sen käytöstä. On saatava luotua hypnoosikoulutus, joka huomioi asiakasturvallisuuden ja mahdollistaa eri tasoisen hypnoosin käytön. Muutoin hypnoosi ja erilaiset suggestiomenetelmät piilotetaan erilaisten nimikkeiden taakse. Seurauksena etenkin suggestioherkkien mahdollinen epäeettinen kohtelu.

    Väinö Pertamo

    Äänestä

  • Tiedon jano kirjoitti:

    Rentouttelu ja mielikuvaohjaaminen ovat suhteellisen helppoja omaksua, jos on mielikuvitusta ja tietää jotain siitä, miten ihmisen mieli toimii. Hypnoosin syvien tilojen opetteleminen vaatii taitojen "hinkkaamista" ja vuosienkin opiskelua. Ja jos hypnoositekniikoita ei käytä, ne tuppaavat unohtumaan.

    Itselläni on sellainen käsitys, että hypnoositekniikoiden käyttö ja niiden soveltaminen hoidossa/valmennuksessa/terapiassa on vuosien harjoittelun ja työn tulos. Erityisen tärkeää on tutustua myös hypnoosin käytön rajoituksiin ja kontraindikaatioihin. Terapiassa hypnoosi on vain yksi tehokas menetelmä muiden joukossa.

    Aivan eri asia on se, että hypnoosi tajunnantilana, ilmiönä ja terapiatyökaluna voi olla elinikäisen mienkiinnon ja tajunnantutkimuksen kohteena. Tässä olisi alan yhdistyksillä ja liitoilla sarkaa meidän maallikoiden valistamisessa. Uskon, että moni meistä ottaisi kiitollisena vastaan tietoa hypnoosinkäytön ammattilaisilta. Olisiko mahdollista, että hypnoosiyhdistykset alkaisivat järjestää yleisötilaisuuksia meille kiinnostuneille maallikoille. Näin voitaisiin tehdä hypnoosia tunnetummaksi, poistaa siihen mahdollisesti liittyviä ennakkoluuloja ja pelkoja sekä saattaa hypnoosin mahdollisuuksia siitä hyötyvien asiakkaiden/potilaiden tietoisuuteen.

    Syvien tilojen ”hinkkaaminen” ei ole vuosien työ. Eroja ihmisten välillä tietysti on. Aikanaan kun vedin hypnoosikoulutuksia niin yhtenä isona hankaluutena oli, että koulutettavat jo muutaman kerran jälkeen menivät oppimisen kannalta liiankin helposti syvään hypnoosiin. Sen johdosta jouduin toistuvasti muistuttamaan, että heidän asiakkaansa eivät todennäköisesti mene hypnoosiin yhtä nopeasti ja yhtä helposti.

    Olen samaa mieltä, että hypnoositerapia on yksi menetelmä muiden joukossa. Ja kun sitä käytetään sopiviin tarkoituksiin ja hyvällä ammattitaidolla niin tulos on tavallisesti hyvä ja pysyvä. Hypnoositekniikoiden oppiminen tapahtuu sinällään helposti ja nopeasti. Kuitenkin todellinen osaaminen edellyttää jatkuvaa harjoitusta ja itsensä kehittämistä muuten taantuu. Mutta niinhän se on melkein kaikessa.

    Aikanaan SHY:n yksi keskeisistä toimintamuodoista oli julkiset. kuukausikokoukset. Niissä kerrottiin hypnoosista ja sen käytöstä. Niissä ei kuitenkaan tehty käytännön hypnoosityöskentelyä koska SHY vastustaa ”lavahypnoosia”. Näiden yleisötilaisuuksien järjestämisen yhtenä ongelmana oli hyvien ja asiansa osaavien luennoitsijoiden vähyys ja ajoittain pieni kuulijakunta. Kokousten tarkoituksena oli juuri mainitsemasi hypnoosin tunnetuksi tekeminen, ennakkoluulojen ja pelkojen poistaminen sekä mahdollisuuksien ja hyötyjen mutta myös rajoitusten kertominen.

    ainakin SHY:ssä käydä jonkinlainen sisäinen keskustelu siitä mitä kaikkea hypnoosiksi lasketaan. Vasta sitten olisi mahdollisuutta lähteä kertomaan muille hypnoosista ja poistamaan ennakkoluuloja.Nykyinen sekavuus taitaa pikeminkin lisätä ennakkoluuloja.

    Äänestä

  • nyt täytyisi kirjoitti:

    Ihmettelen sitä, miksi jotkut hypnoosiaktiivit niin mielellään liittävät kaikenlaisia muita menetelmiä ikäänkuin hypnoosiin kuuluviksi.

    Olen itse ollut uteliaisuudesta yhdellä reiki-kurssilla, jossa reiki- opettaja sanoi "saavansa näppylöitä" hypnoosista, koska siitä on niin paljon haittaa ihmisille.Oli mukava yrittää kohteliaasti oikaista hänen outoja käsityksiään suggestion olemuksesta.Samoin vanhoja Teosofia-lehtiä lukiessa aina siloin tällöin törmää hyvin kielteisiin käsityksiin hypnoosista. Olen kuullut parin "enkelienergeetikkon" puhuvan hypnoosista siihen malliin, että suggestioista sattaisi tarttua pysyvästi jotain ikävää "astraaliruumiiseen" jne...

    Että sitä minä vaan, että miksi liittää hypnoosin mukaan sellaisia menetelmiä ja aatteita, joiden edustajat itse suhtautuvat kielteisesti hypnoosiin. En väitä, että esim. kaikki teosofit näin tekisivät, mutta olen huomannut monien "rajatiedon" ihmisten suhtautuvan vähintään kaksijakoisesti hypnoosiin. Kun kerran näin on, niin eikö kannattaisi pitää hypnoosi hypnoosina ja harrastaa niin halutessaan siihen kuulumattomia asiota sitten ihan erikseen?

    Äänestä

  • rivijäsen kirjoitti:

    Koetin itsekin aikoinaan kysellä kun olin vielä SHY:n jäsen. Koetin joskus ehdottaa, että rajataan hypnoosista pois edes ne asiat joilla on oma erillinen koulutus, kuten hieronta,taideterapia jne.. Mutta ei, se ei kuulema ollut mahdollista????
    Niin kuin totesit niin tämä eri asioiden sotkeminen on väärin lähes kaikkia kohtaan. (Sanoin lähes koska jotkut sitä kuitenkin tekevät).Reikiläiset ei ole mielissään kun reikiin sotketaan hypnoosia jne..
    Mutta ennen kaikkea asiakkaat ovat hyvin turvattomassa asemassa kun hypnoosin nimissä voidaan mukamas tehdä melkein mitä vaan.

    Minusta tässä on voittanut jonkinlainen itsekeskeisyyden kulttuuri. Nämä terapeutit kokevat, että heillä on oikeus määrittää hypnoosi niin kuin itselleen parhaiten sopii ja mikä tuntuu mukavimmalta. Tämä on äärimmäisen vapautavaa varsinkin silloin, kun itsekin suhtautuu hypnoosiin ennakkoluuloisesti ja epäilevästi. Onko tälläisia terapeutteja olemassa? On ikävä kyllä. Miksi he haluavat sitten tehdä asioita hypnoosin nimikkeellä? En tiedä. Mutta muistan kun itse aikoinani olin hypnoosikoulutuksessa (Terveisiä Pertamolle)niin siloin opetettiin että töitä tehdään asiakkaan maailmankuvasta käsin eikä terapeutin. Asiakkaalla on varmasti omakin häsitys hypnoosista eikä siihen välttämättä liity enkelienergioita.
    T: ex rivijäsen

    Äänestä

  • Juuri tätä kirjoitti:

    Rivijäsenelle ja ex-rivijäsenelle kiitokset kannanotoistanne. Ihmettelemme aivan samoja asioita. Samalla pelkään, että yhä useampi jättää SHY:n nykyiset linjaukset omaan arvoonsa ja jättäytyy yhdistyksestä pois.

    Väinö Pertamo

    Äänestä

Pertamo väittää, että NLP olisi terapiaa. Niin olen muutaman muunkin kuullut tekevän. Kannattaisikohan käydä vikaisemassa www.nlpisnottherapy.com :ssa lukemassa mitä itse herra NLP on sanonut.

Äänestä
  • Toit esille hyvän esimerkin miksi on tärkeätä sopia määritelmistä ja niiden sisällöstä - kuten aikanaan katekismus ja mitä se on.

    Terapialla voidaan tarkoittaa kapeasti sairauksien tai jopa pelkästään psyykkisten sairauksien hoitoa. Mutta terapiasta puhutaan myös hiusten tai jalkojen hoidon yhteydessä jne. Pelkkä keskustelukin voidaan määrätyissä tilanteissa lukea terapiaksi.

    "Auttaa asiakasta saavuttamaan yhteisesti sovitut tavoitteet" on hyvin laaja määritelmä terapiasta. Jos katsotaan asiaa näin laajasti niin NLP:kin voidaan tulkita terapiaksi. Toisaalta en voi ymmärtää suomalaisten NLP:n ihailua ja korokkeelle nostamista.

    Minulle on kuitenkin tärkeintä, että NLP:tä ei samaisteta hypnoosiin. Ja juuri samasta syystä olen vaatinut hypnoosin ja hypnoositerapian selvästi eriyttämistä kaikesta sekalaisesta mitä siihen nykyisin halutaan yhdistää.

    Väinö Pertamo

    Äänestä

  • Pseudinyymi kirjoitti:

    Toit esille hyvän esimerkin miksi on tärkeätä sopia määritelmistä ja niiden sisällöstä - kuten aikanaan katekismus ja mitä se on.

    Terapialla voidaan tarkoittaa kapeasti sairauksien tai jopa pelkästään psyykkisten sairauksien hoitoa. Mutta terapiasta puhutaan myös hiusten tai jalkojen hoidon yhteydessä jne. Pelkkä keskustelukin voidaan määrätyissä tilanteissa lukea terapiaksi.

    "Auttaa asiakasta saavuttamaan yhteisesti sovitut tavoitteet" on hyvin laaja määritelmä terapiasta. Jos katsotaan asiaa näin laajasti niin NLP:kin voidaan tulkita terapiaksi. Toisaalta en voi ymmärtää suomalaisten NLP:n ihailua ja korokkeelle nostamista.

    Minulle on kuitenkin tärkeintä, että NLP:tä ei samaisteta hypnoosiin. Ja juuri samasta syystä olen vaatinut hypnoosin ja hypnoositerapian selvästi eriyttämistä kaikesta sekalaisesta mitä siihen nykyisin halutaan yhdistää.

    Väinö Pertamo

    on ihan sama onko NLP:terapiaa vai ei. Kunhan kaikille on selvää, ettei se ole hypnoosia.
    Mutta kyllähän monet NLP:n tekijät itse puhuu terapiasta, kun puhuvat omasta työstään.

    Terapia sanana on hyvin kyseenalainen ja harhaanjohtava. Otetaan esimerkiksi vaikkapa hieronta.Hierojana itseään saa markkinoida vain koulutettu hieroja. Mutta hierontaterapeuttina itseään saa markkinoida kuka tahansa. Laki kun ei tunne sellaista titteliä kuin hierontaterapeutti. Ja näin ollen se on kaiken kontrollin ulkopuolella.On se terapeuttisana aika ihmeellinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pseudonyymi kirjoitti:

Täällä Suomi24:ssä on ihmetelty mitä hypnoosi on, onko sitä olemassa lainkaan, onko NLP hypnoosia tai päinvastoin tai mitä piirteitä hypnoosissa on, että sen voi erottaa NLP:stä ja monesta muusta asiasta?

Kysymykset ovat hyviä sillä NLP:n sekoittaminen hypnoosiin on toistuvasti esille tuleva kysymys, mikä johtuu osittain SHY:n haluttomuudesta määritellä hypnoosia ja suggestoterapiaa . Hypnoosi on olotila kun taas NLP on terapiamenetelmä, jonka lähtökohta ei ole hypnoosi vaan kommunikaatio ja sen avulla luodut mielikuvat. Ns. NLP:n tekniikoita voidaan käyttää suggesto/hypnoositerapian työkaluina mutta pelkkinä työkaluina muiden työkalujen joukossa eikä edes tärkeimpiä. En myöskään ymmärrä miksi NLP on nostettu niin tärkeäksi uudeksi menetelmäksi, mielikuviahan on käytetty kautta ihmishistorian kasvatuksen välineenä. Esimerkiksi Juho Hollon kirjassa ”Mielikuvitus ja sen kasvattaminen” (WSOY 1918) on esitettynä näitä ideoita.

SHY:n vuosikokous hyväksyi 13.2.2005 alempana olevan yhden sivun mittaisen yleisen julkilausuman hypnoosista. Lausuma on siis yksi kannanotto hypnoosista ja sen merkityksestä. Siinä on kuitenkin jätetty hypnoosiin johdattelun merkitys liian vähäiselle huomiolle. En tiedä tuntevatko edes kaikki jäsenet lausumaa. Toivon kuitenkin lausuman lisäävän tietämystä hypnoosista ja vähentävän turhia epäluuloja.

Väinö Pertamo
=========================

”H Y P N O O S I

Hypnoosi olotilana

Hypnoosilla ymmärretään yleensä tavanomaisesta valvetilasta poikkeavaa olotilaa. Siinä havaitsemisen tavan muuntuessa huomio suuntautuu ulkoisten ärsykkeiden seuraamisesta sisäiseen työskentelyyn, jolle ominaista on mielikuvittelun intensiivisyys.

Hypnoosi on ihmiselle ominainen käyttäytymisen muoto, kunkin omaa yksilöllistä taitoa. Hypnoosin olotilaa voikin jokainen kehittää itsessään aivan omaehtoisesti.

Useimmiten hypnoosia kuitenkin sovelletaan toisen ihmisen ohjaamana vuorovaikutteisena prosessina. Luottamuksellisessa kohtaamisen ilmapiirissä muodostuva roolijako vapauttaa ohjattavan huomion omaan itseen. Toisen avustamana voi nauttia suggestiivisen ohjauksen tarjoamista mahdollisuuksista.

Hypnoosin piirteistä keskeisenä voidaan pitää suggestioherkkyyden lisääntymistä. Suggestioiden herättämät mielikuvat kehittyvät välittöminä, niitä vastaavat tunteet ja aistimukset koetaan voimakkaan todentuntuisina.

Hypnoosi on myös viestinnällinen erityistila. Viestintä on kokonaisvaltaista, sen merkitykset muodostuvat niin kielen eri ilmaisualueilla kuin sanattomasti hiljaisista vivahteista. Mielikuvat ja kielimallit ovat olemukseltaan metaforisia, vertauskuvallisia.

Hypnoosin merkitys

Hypnoosissa ihminen voi ympäristön kuormituksesta vapaana tunnistaa ja muuttaa toimintamallejaan. Sisäisen havaitsemisen herkistyminen vahvistaa itsetuntemusta ja lisää luovuutta.

Hypnoosissa tapahtuvaa mielikuvittelua voidaan luonnehtia oppimiseksi; monien taitojen mielikuvaharjoittelu tehostuu keskittyneessä rauhoittumisen tilassa.

Rentous, joka yleensä hypnoosiin liittyy, tukee elintoimintojen tasapainottumista, homeostaasia, ja olotilan harmonisoitumista.

Hypnoosilla on myös merkitystä ihmisen määrittäessä asemaansa yhteisön jäsenenä. Erityisesti ohjatussa hypnoosissa ihminen saa suggestiivista tukea niin terveen identiteetin vahvistumiselle kuin mielekkäälle tavoitteenasettelulle.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu