Onko kellään muun vauvalla vastaavaa ongelmaa? Eli meillä nyt 4 kk poika, jolla on nukkumisen kanssa todellisia ongelmia..Yöt nukkuu hyvin omassa sängyssä ja yhdet päiväunet aamupäivisin meidän sängyllä. Tällöin saattaa nukkua jopa kolme tuntia ihan sikeästi. Loppupäivä onkin sitten yhtä kikkailua, kun poika väsähtää viimeistään parin tunnin päästä uudelleen. Silloin vaan onkin ongelma, ettei poikaa saa enää nukkumaan millään..ei vaunuihin, ei sänkyyn ei edes syliin. Usein nukkuukin loppupäivän aikana vaan noin 15 min. pituisia pätkiä. Poika on SELVÄSTI väsynyt; ei jaksa leikkiä eikä seurustella vaan itkee itkee ja itkee eikä nuku.. Onko muita samanlaisia vauvoja?
Vauva
ei nuku!
101157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
linkki:
http://www.hus.fi/default.asp?Path=1,28,824,2547,6444,6445,7649
Hei.
Meillä on sama homma. Tyttö on kohta 3 kk ja käytös on muuttunut täysin. Ihan kuin ei enää tuntisi omaa vauvaansa. Tyttö on alkanut päivisin vastustamaan nukahtamista ja itkeskelee väsyneenä silmät kiinni ja välillä kun nukahtaa niin alkaa itku noin 10 min kuluttua ja taas vähän väliä. Mikään ei tunnu auttavan;syli, sänky, silitys yms.
Ongelmana on myös, että kun tyttö nukahtaa, hän kohta herättää otsensä käsillä viuhtomalla ja ainut mikä tepsii, on pitää käsisitä tiukasti kiinni jolloin hän rauhoittuu. Mutta jos päästät irti, kohta on taas hereillä.
Tosi väsyttävää kun ei itse ehdi mitään tekemään ja toinen on selvästi ihan sippi.
Lohduttavaa kuulla, ettei meidän vauva ole ainoa..En tietenkään kenenkään vauvalle vastaavaa toivo!
Itsellä aina on vaan niin paha mieli, kun toinen ei saa nukuttua ja itkee sitten väsymystään :(
Ja kiitos myös edelliselle siitä linkistä!Tutustun siihen tarkemmin kun saan tämän pojan yöunille..
meillä pieni mies kohta 3 kk tekee silloin tällöin samaa.. olen huomannut että syynä yliväsymys. pitäisi osata laittaa nukkumaan oikeaan aikaan, mutta sen ajan löytäminen on välillä todella vaikeaa...
sama ongelma.Tyttömme on 2,5 kk eikä millään nuku päivisin ainoastaan puolen tunnin pätkiä.Yöllä onneksi nukkuu 3-4.Väsyttää vaan kaikkia tää nukkumattomuus.
Meilläkin on poitsu reilu 4kk. Huomasin tuossa n. 3kk:n kohdalla myös saman ilmiön, että monesti väsynyt ollessaan, ei silti tahdo mennä nukkumaan, ja haluaa vain seurustella. Sitten kuitenkin hermostuneenja väsyneen oloinen. Onneksi poika on perusluonteeltaan kuitenkin rauhallinen, joten pienen "taistelun" jälkeen saa nukahtamaan edes puolen tunnin pätkiä...ja yöt nukkuu suht hyvin. Mutta luulisin, että kun vauva alkaa seurailemaan ja seurustelemaan, ylipäätään itse toimimaan enemmän, häntä ei haluta mennä nukkumaan, eikä malta. Sitten tulee yliväsy helposti ja entistä hankalampi nukahtaa...
Kokeilepas sitä, että viet vaikka kauppareissulle tai otat ulkona syliin ja annat lapsesi katsella ympärilleen. Liiku enemmän ihmistenilmoilla niin, että lapsi on hereillä ja pääsee näkemään tuulahduksia aikuisten maailmasta. Neljä kuukautta on lapselle hankala ikä, kun ei oikein vielä osaa liikkua ja pääse tarkastelemaan ympäristöä omin neuvoin, mutta kauhea hinku olisi eteenpäin, tutkimusmatkoille. Sinun on toimittava vauvasi jalkoina. Opettele ajattelemaan kuin vauva: olet lähes liikuntakyvytön, mutta kaikki ympärillä on mielenkiintoista, kiehtovaa, etkä pääse siihen käsiksi. Mieti mihin vauvana tahtoisit mennä. Mikä kiinnostaa lasta, joka vasta "herää näkemään". Virikkeet saattavat helpottaa myös nukahtamista, mutta ÄLÄ ANNA VIRIKKEITÄ LIIKAA! Liiallinen virikkeellistäminen pahentaa asiaa. Turvaa ja kodin rauhaa hyvässä suhteessa ulkomaailman tuoman jännityksen kanssa.
Meillä oli täsmälleen samanlaista...päivisin nukku yhden 2 tunnin unet ja sit loppuilta valvottiinkin!
Yöllä nukku todella hyvin,kerran heräs syömään ja nukkui sitten aamu 9 asti!!
Nyt lapseni 6kk ja mä toivosin yli kaiken,että nukkuis yöllä ja valvois vaikka koko päivän!!
Mutta voimia sulle...tätä tämä on pienten kanssa,ikinä ei tiedä mitä tulee...ja päivässä asiat muuttuu ihan ympäri ämpäri!se ei auta kuin vaan jaksettava...kokeiles kumminkin...unirättiä/harsoa,uninallea,jotain paitaa missä sun hajut,uni myssyä,hyräile,silitä jne...jos joku auttas!
Heippa.
Meillä alkoi sama ongelma,kun tyttö oli 2,5 kk ja sitä kesti n. 1 kk. Eli nukkui yöt, muttei millään päivällä. Tuntui, että yritin nukuttaa tyttöä koko päivän. Tyttö oli päivisin väsynyt, muttei silti nukkunut. Ja kitisi koko päivän. Se oli äärimmäisen rasittavaa. Imetin tuohon aikaan.
Noin 4 viikon nukuttamis- ja kitinäajan jälkeen; kokeilin imettämisen yhteydessä Tuttelia ja muutos tapahtui samantien. Kun annoin Tuttelia; tytölle tuli välittömästi aivan täydellinen rytmi. Nukkuu päivisin 4 * 1 h ja yöt kokonaan. Teimme siis johtopäätöksen, että tyttö ei saanut minusta joko tarpeeksi maitoa tai maitoni oli liian laihaa. Tyttö oli varmaan päivän kitinöistä niin väsynyt, että nukkui sen takia yönsä hyvin.
Imetin ja annoin tuttelia noin 1 viikon, jonka jälkeen siirryin kokonaan tutteliin, koska jokaisen imetyksen jälkeen; tyttö otti 120 mm tuttelia. Eli minusta tuntui ihmisrääkkäykseltä; antaa tytön imeä tyhjää rintaa.
Mutta tämän jälkeen ollut TÄYDELLISTÄ. Nukkuu neljästi 45-60 minuutin päikkärit ja yöt kokonaan klo 21-08.
Tämä auttoi meille ja nälkäisyys oli varmasti meillä syy näihin ongelmiin. Toki se ei ole kaikille syy, mutta kerroimpa kuitenkin, mikä meillä auttoi.
Jaksamista kaikille.
nukkuu yhdet 30-120 min päikkärit, yöunet 9 h. Viime yönä nukkui tunnin ja nousi iha villinä yöunilta ja nauroi ja mekasti sängys 2:een asti. Aamu 8 oli sitä mieltä ett johan täs o nukuttu. Päikkärit nukkui maksimissaan 40 min ja riehuu ku heinämies eikä tietoakaa, että ois mitenkää väsynyt.