Mitä tehdä?

miten minun tulee menetellä kun edessä on seuraava tilanne: minulle todettiin kesällä 2006 kondylooman aiheuttamia solumuutoksia ja uusi papa on tarkoitus ottaa tammikuussa 2007. olen kuitenkin nyt syksyllä muuttamassa toiselle paikkakunnalle ainakin seuraavaksi vuodeksi. kuinka minun pitää siis menetellä tämän hoitoasian kanssa? kannattaako pitää kirjat kotikaupungissa (jonne on kohtuullisen lyhyt matka) vai alanko asioimaan uuden kotikaupunkini terveyskeskuksessa asian hoitamiseksi?

kiitos jo etukäteen asiallisista kommenteista..
2259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että antaisit kirjojesi olla tässä tilanteessa kotipaikkakunnallasi ja käyttäisit sen paikkakunnan palveluita tämän (ja muidenkin) asioiden hoitoon. Näin siksi, että sinulla on jo hoitosuhde kotipaikkakunnallasi ja hoitolinjakin on selvillä. Jos nyt muuttaisit kirjasi toiselle paikkakunnalle, pitäisi hoitolinjat suunnitella uusiksi, eikä uudella paikkakunnalla välttämättä ole edes niin hyvää palvelua kuin mitä omalla kotipaikkakunnallasi. Sinun kannattaa vain soittaa aikaa sinne tammikuulle sinne kotikaupunkisi lääkärille/hoitajalle ja hoitaa hänen kanssaan tämän asian. Onhan se kyllä niinkin, että vieraspaikkakuntalaisena ei palvelusi uudessa kotikaupungissasi ole välttämättä parhaasta päästä (tämän itse kokeneena), mutta silti asiat paremmin hoidossa, kun papereita ei kierrätä pitkin Suomen maata. Mietit sitten vuoden päästä, mihin seuraavaksi ja onko aika mahdollisesti pidempi kuin vuosi.

Äänestä
  • kiitoksia vastauksestasi, josta oli minulle todella suuresti hyötyä. pidän siis kirjani edelleen samassa paikassa kuin ennen niin saan asiani ainakin hoidettua. =) kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


papillooma kirjoitti:

miten minun tulee menetellä kun edessä on seuraava tilanne: minulle todettiin kesällä 2006 kondylooman aiheuttamia solumuutoksia ja uusi papa on tarkoitus ottaa tammikuussa 2007. olen kuitenkin nyt syksyllä muuttamassa toiselle paikkakunnalle ainakin seuraavaksi vuodeksi. kuinka minun pitää siis menetellä tämän hoitoasian kanssa? kannattaako pitää kirjat kotikaupungissa (jonne on kohtuullisen lyhyt matka) vai alanko asioimaan uuden kotikaupunkini terveyskeskuksessa asian hoitamiseksi?

kiitos jo etukäteen asiallisista kommenteista..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu