Olen miettinyt jo pitempään koiran hankkimista. Olen lueskellut erilaisia koirakirjoja ym. Kaikkialla aina sanotaan että "koira maksaa enemmän kuin vain osto hinta". Totta kai asia on näin, mutta millaisista summista puhutaan, olen miettinyt lk chihuahuan ostoa? Esim. jos puhutaan kustannuksista vuositasolla (ruoka, rokotukset, madotus ym.), ajatellen että koira on terve.
Paljonko koira maksaa
jepskukkuu
4562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No vuositasolla on vaikea arvioida koiran hintaa. Ensimmäisen vuoden kustannukset ovat suurimmat, koska koira rokotetaan 12 viikon, 16 viikon ja vielä rabiesta vastaan 18 viikon iässä ja sitten vielä vuoden iässä. Tämän jälkeen yleensä joka toinen vuosi. Yksi rokotuskerta maksaa paikkakunnasta ja eläinlääkäristä riippuen 30-70 euroa. Siihen madotukset päälle, matolääke nyt ei kovin paljoa maksa, riittäisikö vuodessa chihun kokoiselle koiralle 30 eurolla matolääkkeitä, voi olla ettei edes niin kalliiksi tule. Chihun ruokaan ei myöskään kovin paljoa mene, olisinko väärässä, jos arvelisin ruoan hinnaksi tulevan 10-15 euroa kuukaudessa riippuen siitä, mitä syötät sille tai mitä se suostuu syömään. Olen kuullut, että chihut voivat olla aika nirsoja. Jos harrastat koirasi kanssa, menee siihenkin rahaa. Eläinlääkärivakuutus kannattaa ottaa ainakin ensimmäiseksi vuodeksi, jolloin näet, onko koirasi terve vai sairas. Sairauskuluihin saa uppoamaan melkoiset summat, vaikkei koiralla olisi sen kummempaa vakavaa sairautta. Käynti eläinlääkärissä maksaa yleensä 100 euroa, oli kyse vaikka silmätulehduksesta.
Ensimmäisen vuoden kustannuksiin tulevat tietysti lisäksi vielä koiran tarvikkeet: panta, hihna, vesi- ja ruokakuppi, peti, kissanhiekkalaatikko hiekat (chihu kannattaa opettaa laatikolle), talvitakit - ja puvut, lelut, puruluut ym. Tietysti joka vuosi tarvitaa kissanhiekkaa, uusia leluja, puruluita ja välillä pitää myös muita uudistaa.
Kirjoitit:"olettaen että koira on terve".
Ei voida ennustaa onko koira terve koko ikänsä.
Ei myöskään sitä etteikö sattuisi jokin onnettomuus.
Ja eläinlääkärissä käynnit ovat todella hintavia.
Vaikka sinulla olisi vakuutus, saat rahat vasta jälkikäteen, kuittia vastaan.
Entiselle koiralleni tuli märkäkohtu, uuden vuoden aattona kiireesti leikattiin, muuten olisi kuollut pyhien aikana.
300e leikkaus.
Mukavasti sattui juuri joulun jälkeen, onneksi sain puolet leikkaus-rahoista lainattua.
Eli tarkoitan että vaikka koira on terve pentuna,mistä tietää tulevat vuodet?
Tarkoitin siis "oletten että koira on terve" siitä että paljonko arki chihuahuan kanssa maksaa! Tiedän että koirat sairastavat samoin ihmiset ja lääkäri käynneistä voi tulla kallis reissu, mut perheenjäsenestä huolehditaan maksoi mitä maksoi!