Työkengät

Minkälaiset työkengät olisi hyvä hankkia huoltoasema työskentelyyn jossa joutuu seisomaan, siivoamaan ym. ja lattiat ovat kuulemma liukkaat? Täytyykö kengät hankkia esim. sievin jalkineelta?
715950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Työkenkien pitää olla ennenkaikkea mukavat jalassa, että niitä jaksaa pitää koko työvuoron ajan eikä jalat väsy. Tuskin ihan "sieviläisiä" kuitenkaan tarvitset, turvakengät ovat yleensä aika raskaita ja kömpelön tuntuisia. Itse olen baarityössä todennut parhaiksi ihan perus aerobic-tossut (Reebok yms, ihan Cittarista löytyy eikä ole kovin kalliita). Sellaiset on kevyet jalassa ja silti tukevat nilkkoja, ja ovat vielä yleensä aika hengittäviä, eli ei tule niin karmeaa hajuefektiä kun duunin jälkeen kotona otat kengät pois :)

Äänestä
  • Lisäisin vielä edellisen aloittamaan että työkengissä on ehdottomasti oltava takaremmit (jota esimies nimenomaan painotti kun ensi kerran menin töihin), tai on turha odottaa korvauksia, jos loukkaat itsesi tai liukastut työpaikalla, ja vielä "vesiurat" ettei tartte liukastella... Itse olen pitänyt ihan kenkäliikkeistä löytyviä avonaisia remmikenkiä kysy myyjiltä, hinta 30-60€... Mun mielestä kannattaa satsata työkenkiin, kokemusta on...

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Lisäisin vielä edellisen aloittamaan että työkengissä on ehdottomasti oltava takaremmit (jota esimies nimenomaan painotti kun ensi kerran menin töihin), tai on turha odottaa korvauksia, jos loukkaat itsesi tai liukastut työpaikalla, ja vielä "vesiurat" ettei tartte liukastella... Itse olen pitänyt ihan kenkäliikkeistä löytyviä avonaisia remmikenkiä kysy myyjiltä, hinta 30-60€... Mun mielestä kannattaa satsata työkenkiin, kokemusta on...

    Hyvät työkengät ( ja mieluiten kahdet) pitää olla.
    Niissä ei kannata säästellä, koska kyllä sen jaloissaan sitten huomaa. Monet työnantajathan kustantavat työkengät. Ota selvää asiasta.

    Äänestä

työkengät ovat tärkeät. Mitkään aerobic-tossut eivät kyllä käy. Keittiössä varsinkin pitää olla asianmukainen vaatetus johon kuuluvat myös työkengät.Näin on että yhtiön vakuutus ei välttämättä korvaa jos liukastuu keittiössä eikä ole ns. keittiöjalkineita jalassa. Itse olen salin puolella ja nyt on kolmannet kappaleet näitä Promenan kenkiä menossa. Ostan aina joka toinen vuosi ne Gastro- messuilta. Eivät ne hajalla ole olleet mutta tätä olen pitänyt hvvänä "vaihto välinä". Löysin heille kotisivutkin.
Tässä linkki:
http://www.promena.fi/

Äänestä

Osta heti itsellesi kunnon työkengät! Ovat jatkossa sun parhaat kaverit niin sanotusti.
Asiaa: pidät työ kenkiä päivässä ennemmän kuin omia kalliita kenkiä! Älä missään nimessä käytä samoja kenkiä duunissa sekä vapaalla!
En myy kenkiä vaikka saattaa siltä kuulostaa mutta, yli 20v. duunissa on kertonut sen ja olen nähnyt niin paljon huonojalkaisia tarjoilijoita että en haluaisi sinun liityvän joukkoon. Et ehkä ole tarjoilija mutta, jos työskentelet jaloillasi niin muista kaikki kertautuu joskus vanhenpana.

Äänestä

Itse olen ollut myös työssä missä on vesiuria ja muuta moskaa lattioilla. Nuo Promenan kengät ovat todella hyviä (anteeksi mainos)

Takaremmi ehdottomasti ja korkoa hieman, tosin tuo korko juttu riippuu ihan jalkaterästä. Itsellä korko oli hyvä ratkaisu, sillä se lievensi tärähdystä kävllessä kovalla lattialla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työt aloittava kirjoitti:

Minkälaiset työkengät olisi hyvä hankkia huoltoasema työskentelyyn jossa joutuu seisomaan, siivoamaan ym. ja lattiat ovat kuulemma liukkaat? Täytyykö kengät hankkia esim. sievin jalkineelta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu