Mä seison keskellä suuria puita. Niiden läsnäolo on rauhoittavaa. Tuuli suhisee niiden oksissa, ja mä unohdan hetkeksi itseni.
Mun sieluani pakottaa. Mä tiedän mikä olen. Susi, ihmisen ruumiisen vagittuna. Vankilassa, ikuisesti. Mä haluan ulvoa, juosta vapaana lumessa, unohtaa ihmisyyteni iäksi.
Mä luulin voivani unohtaa, luulin voivani olla onnellinen. Mä olin typerä. Mä päästin hänet liian lähelle. Susi minussa varoitti, mutta ihminen on liian heikko, kaipaa rakkautta ja huolenpitoa. Ihminen uskoi hänen olevan erillainen.
Hän näki suoraa sieluuni. Hän lupasi ikuisuudet, taivaat ja maat. Mä uskoin. Mä halusin olla onnellinen. Liian myöhään mä näin totuuden. Hän pääsi liian lähelle mun sielua, liian syvälle mun sisimpään. Mä en kestänyt, pakenin, koska olin liian ylpeä myöntämään totuutta.
Lumi narskuu mun jalkojeni alla. Susi haluaa juosta, olla vapaa. Mä seison hetken ja katselen taivaalle. Puut ovat kuin sormia, osoittavat taivaalle, ovat seisseet samalla paikallaan jo vuosisatojen ajan. Hetken mä vihaan ihmistä joka tuhoaa näitä kauniita puita.
Tähdet loistavat syvässä sinessä. Kuu on juuri noussut. Mä annan sielulleni vallan. Susi juoksee, minä juoksen, yritän olla muistamatta hänen katsettaan, yritän olla muistamatta ihmisyyttä jonka hylkään nyt iäksi.
Yritän olla muistamatta mun särkynyttä sydäntä, joka sykkii kipeästi, vuotaa verta mun sisälle.
Ikimetsä seisoo hiljaa, lumi laskeutuu, peittää jälkeni. Jostain kaukaa kuuluu veljieni laulu.
Mun sieluani pakottaa. Mä tiedän mikä olen. Susi, ihmisen ruumiisen vagittuna. Vankilassa, ikuisesti. Mä haluan ulvoa, juosta vapaana lumessa, unohtaa ihmisyyteni iäksi.
Mä luulin voivani unohtaa, luulin voivani olla onnellinen. Mä olin typerä. Mä päästin hänet liian lähelle. Susi minussa varoitti, mutta ihminen on liian heikko, kaipaa rakkautta ja huolenpitoa. Ihminen uskoi hänen olevan erillainen.
Hän näki suoraa sieluuni. Hän lupasi ikuisuudet, taivaat ja maat. Mä uskoin. Mä halusin olla onnellinen. Liian myöhään mä näin totuuden. Hän pääsi liian lähelle mun sielua, liian syvälle mun sisimpään. Mä en kestänyt, pakenin, koska olin liian ylpeä myöntämään totuutta.
Lumi narskuu mun jalkojeni alla. Susi haluaa juosta, olla vapaa. Mä seison hetken ja katselen taivaalle. Puut ovat kuin sormia, osoittavat taivaalle, ovat seisseet samalla paikallaan jo vuosisatojen ajan. Hetken mä vihaan ihmistä joka tuhoaa näitä kauniita puita.
Tähdet loistavat syvässä sinessä. Kuu on juuri noussut. Mä annan sielulleni vallan. Susi juoksee, minä juoksen, yritän olla muistamatta hänen katsettaan, yritän olla muistamatta ihmisyyttä jonka hylkään nyt iäksi.
Yritän olla muistamatta mun särkynyttä sydäntä, joka sykkii kipeästi, vuotaa verta mun sisälle.
Ikimetsä seisoo hiljaa, lumi laskeutuu, peittää jälkeni. Jostain kaukaa kuuluu veljieni laulu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.