?? bedofiili ??

taloyhtiössämme on suuri ongelma, mistä on keskustelua käyty jo vuosia. monilla asukkailla on epäilys, että eräs naapuri saattaisi olla pedofiili. meillä ei näyttöä ole, mikä tekee tilanteesta hankalan. moni asukas on nähnyt kyseisen henkilön kuvaavan lapsia, eri tilanteissa. myös silloin kun lapset kesällä lekkii sadettimen ääressä. asiasta on kysytty häneltä, selitykseksi hän on sanonut, että hän haluaa todisteita jos joku rikkoo jotain. selitys on mennyt pitkään läpi, mutta nyt lähi vuosina asukkaat on alkanut kyseenalaistaa asian. kyseinen henkilö saa myös erittäin pahoja raivareita. hetkellisiä täysin yllättäen tulevia. ne kohdistuu niin lapsiin, kuin aikuisiin. eräs opettajan pätevyyden omaava henkilö joutui hänen kiukun puuskan kohteeksi. hän ei ollut tietoinen muista asioista silloin. hän totesi hetkellisiä raivokohtauksia selittäessä, ihmis tyyppiä kuvatessa lopuksi, että "hän on juuri sitä tyyppiä jotka raiskaa ja on pedofilejä ja joista kukaan ei ikinä uskoisi sellaista". se sai karvat pystyyn, sillä asiasta oli juuri aikaisemmin, ennen hänen tuloa puhuttu.

jos joku keksii mitä tässä tilanteessa voi tehdä. otan avo sylin vastaan vinkkejä.

olen ottanut yhteyttä poliisiin. sieltä sain helsingin seksuaalirikosten numeron. mutta he eivät asioille voi tehdä paljoakaan, koska ei ole todisteita. vain tieto asiattomasta kuvaamisesta ja se että hän on aina ollut tekemisissä pienten lasten kanssa, sekä raivokohtaukset.

itse en ymmärrä sitä miksi muut asukkaat eivät ole ottanut yhteyttä edes poliisiin?! sillä asia on ollut huolenaiheena jo vuosia... mutta nyt minä haluan ottaa asioista selvää. mikä on totuus. jos kyseessä on väärinkäsitys olen todella pahoillani! mutta en voi katsoa vierestä vain. jokainen estetty hyväksi käyttö on suuri voitto.
142409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Riveleistä kiinni ja seinälle tuommonen.. ota joku naapurin kolli hökyttämään sitä

Äänestä

tohon nyt voisi sanoa?voittehan kirjoittaa muiden asukkaiden kanssa kirjeen jossa kehotatte häntä lopettamaan lasten kuvaamisen.mutta poliisi ei voi auttaa jos hän ei ole rikkonut lakia.jos on pieniä lapsia voisi harkita pois muuttoa.mutta eivät kaikki pedofiilit satuta lapsia.jotkut ymmärtääkseni tietävät tilansa olevan sairaus ja tyytyvät juuri kuvien katselemiseen ja fantasiointiin.paras laillinen konsti miehen häätämiseksi voisi olla jonkinlainen painostus.esim kaikki taloyhtiön miehet menisivät yhtäaikaa kyselemään ja haastattelemaan hänen ollessa kuvaamassa lapsia.mutta uhkaamatta pitää muistaa olla.

Äänestä

Perkeles! Ota kuule "Pohjalainen solarium" (pesismaila) mukaan ja käy mätkimässä kroppa tummaksi... Tehoo aina.

Äänestä

jos haluun saan hänet vaikka hengiltä. mutta se ei ole ratkasu. eikä myöskään pahoinpitely. meillä ei ole varmuutta. vain epäilyksiä. haluaisin tietää miten voisi lähteä selvittää asiaa. onko kyseisellä henkilöllä puhtaat paperit vai ei. haluisin tietää onko hän joskus kajonnut lapsiin vai ei. ennen kuin alan tosi toimiin. mutta kuinka ihmeessä asiaa selvittää kun poliisikaan ei voi tutkia asiaa?! se tästä tekeekin hankalan tilanteen. jos kyse on vain siitä että hän saa tyydytystä kuvis, niin ottakoon. niin kauan kun kuvat pysyy asiallisina. ei vesileikki kuvia ja vastaavia. pahoinpitely on helppo ratkasu, mutta mitä jos hän on syytön?! (henkilökohtaisesti en usko syytömyyteen) muuten vaan käyttäytyy oudosti. näissä taloissa ei asu ihmisiä joilla olisi tarpeeksi pokkaa nosta kissa pöydälle. olen ainut ja yksin olen voimaton.

Äänestä
  • Juuri tuollaisten skitsojen kyttääjien joilla ei ole omaa elämää täytyy puuttua toisten ihmisten asioihin vaikkei olisi mitään syytä.Sitten mennään uikuttaan poliisille,lehdet saa vihiä,alkaa jumalaton saatanpalvontapedofilia mellakka jossa kaikki on tappamassa yksinäisiä poikamiehiä ja pian osoittautuu että kohu on täysin asiaton ja turha.Mutta erään ihmisen elämä on silloin pilattu totaalisesti.Puhumattakaan lasten tulevasta elämästä.Tuollaisen pelottelun ja joukkohysterian jälkeen he eivät voi hankkia luotettavia ihmissuhteita vaan takaraivossa kolkuttaa aina isin tai äidin syyttävä ja sadistinen mäkätys ja mustamaalaus.Perkele lopettakaa tuo saatanan kyttääminen.Nykyään kuvataan turuilla ja toreilla sikiöstä vainajiin.Se kenellekään ole vaarallista.
    Mitä sinulla on muuten peiteltävää kun olet noin kärkkäästi siirtämässä kaikkien huomiota tuohon ihmiseen?!Oletko pettänyt vaimoasi?Lyönyt lapsiasi?Varastanut työpaikalla?Kenties ajanut kännissä jonkun yli jäämättä kiinni?Et ole ainakaan ihan terve,se täytyy todeta!

    Äänestä

  • ei jumalauta... kirjoitti:

    Juuri tuollaisten skitsojen kyttääjien joilla ei ole omaa elämää täytyy puuttua toisten ihmisten asioihin vaikkei olisi mitään syytä.Sitten mennään uikuttaan poliisille,lehdet saa vihiä,alkaa jumalaton saatanpalvontapedofilia mellakka jossa kaikki on tappamassa yksinäisiä poikamiehiä ja pian osoittautuu että kohu on täysin asiaton ja turha.Mutta erään ihmisen elämä on silloin pilattu totaalisesti.Puhumattakaan lasten tulevasta elämästä.Tuollaisen pelottelun ja joukkohysterian jälkeen he eivät voi hankkia luotettavia ihmissuhteita vaan takaraivossa kolkuttaa aina isin tai äidin syyttävä ja sadistinen mäkätys ja mustamaalaus.Perkele lopettakaa tuo saatanan kyttääminen.Nykyään kuvataan turuilla ja toreilla sikiöstä vainajiin.Se kenellekään ole vaarallista.
    Mitä sinulla on muuten peiteltävää kun olet noin kärkkäästi siirtämässä kaikkien huomiota tuohon ihmiseen?!Oletko pettänyt vaimoasi?Lyönyt lapsiasi?Varastanut työpaikalla?Kenties ajanut kännissä jonkun yli jäämättä kiinni?Et ole ainakaan ihan terve,se täytyy todeta!

    etpä sinä taida nyt asioita oikein ymmärtää. ensinnäkin, olen nainen. perheellinen ja kihloissakin olen. en todellakaan ole kiinnostunut muiden elämästä, mutta jos omat lapseni on uhan alla niin kyllä minäkin ärähdän. syytä huoleen on todella. mutta koska minä olen ihminen joka ymmärtää että jokaisella on oma tapa nähdä, kokea ja tuntea asiat. yritän viedä asian eteenpäin sivistyneessti. syyttämättä ennen kuin on faktaa ja omin silmin nähnyt mitä tapahtuu. minä en huhu puheita usko heti. kyseinen henkilö on käynyt minun lasteni päälle ilman syytä. jouduimme pakenemaan kotiin leikkipaikalta koska tilanne kävi liian uhkaavaksi. melkein löi lapsiani. hän lirkuttelee lapsilleni, mikä on kivaa. mutta jos hän todella on mitä epäillään en ole iloinen. hän on pyytänyt poikiani käymään sisällä joskus. en ole mennyt. hän laittaa kesäisin vesi suihkun lapsille ja menee välittömästi sisään ottaa kuvia verhon taakse piiloon. kyseinen henkilö on vanhempi mies ja hänen vaimo tekee perättömiä ilmoituksia poikalapsista lastensuojeluun. aivan kuin vaimo tietäisi asiasta ja yrittäisi savustaa ulos. heillä on myös 1 aikuinen poika joka on mukava, mutta hieman outo. ei pahalla tavalla tai vammainen, mutta arka huomiota herättävästi. täällä pihoilla on paljon juuri näitä kyttääjiä jotka aiheuttaa ongelmia muille. mutta tässä ei ole kyse siitä. muut on varmoja asiasta, mutta minä en. koska en ole kuullut tai nähnyt hänen kajoavan lapsiin. mutta pitääkö niin käydä ennen kuin asiaan puututaan?! sillä siitä jää trauma lapselle ikuisesti.... tiedän mistä puhun... jä yritän ystävällisesti selvittää mistä saisin faktaa. kyseinen henkilö on nähty mm. kauppakeskuksessa paljastamassa itseään. mutta tämäkin on huhu ja minulla ei ole faktaa joten en voi häntä sormella osottaa. kyseinen henkilö on ollut mm. lasten jääkiekko joukkueiden kanssa paljon tekemisissä. joten tilaisuuksia hyväksi käyttöön on ollut rutkasti. ja onko normaalia juosta leipäveitsen kanssa lasten perässä ja seuraavassa hetkessä kuuluttaa kuinka ihani lapset on ja keksii viihdettä lapsille oman asunnon läheisyyteen?????

    tarvitsisin vain vinkkejä miten selvittää asiaa? onko mitään?

    Äänestä

saattaisi olla Yksityisetsivän palkkaaminen.Tosin en tiedä onko sellaisia enää ollenkaan.Mutta jos on,niin kerää talostasi porukka jonka kanssa yhdessä asioitte,samalla voitte panna kulut tasan.Ps tarkistin asian,ainakin Hel.seudun puh luettelosta löytyy Yksityisetsiviä.Siis keltaisilta sivuilta

Äänestä
  • kiitos! täytyy ottaa selvää. sillä tehtävä ei varmaan olisi kauheen vaikea. sillä kyseinen henkilö on kaiketi vetänyt lasten jääkiekko joukkueita, tai ollut paljon tekemisissä. sitä kautta varmaan selviäis jotain. kunhan ei ole kauhean kallista lystiä....

    Äänestä

natsi-Saksassa naapurusto piti yhtä naapuria - naista - outona, koska hän asui yksin, kulki miesten vaatteissa ja vaikutti oudolta. Naapurit valittivat hänestä natseille - epäilivät että on lesbo. Nainen vietiin pois kaasukammioon. Oli vielä jäljellä kirje jossa oli yhden valittajan allekirjoitus. Toimittajat löysivät tämän - nyt yli 80 vuotiaan naisen ja kysyivät oliko tämä hänen allekirjoituksensa. Hän kiisti raivokkaasti vaikka käsialat olivat identtiset. Hölmömpikin tajusi että tää nainen oli yksi niistä jotka saivat tuon yksinäisen naisen kaasukammioon. Tässä sun jutussa on vähän samaa fiilistä.

Äänestä
  • en ihan ymmärtänyt pointia, mutta.... syytä huoleen todella on. mutta en näin netissä viitsi kaikkea kailottaa. jos kyseessä on muuten vaan seko tapaus. en halua lähteä liikaa kertoilee asioita täällä, jotta ihmiset ei pysty yhdistämään näitä kirjotuksia, tähän henkilöön, jotta hänen elämä ei vaikeudu turhaan. vasta kun on faktaa... yritän vain löytää keinoja selvittää asiaa kaikessa hiljasuudessa. ilman turhaa kohua... sillä jos epäilyt on totta, haluan asioille stopin jo omien lasteni turvallisuuden takia. puhumattakaan muiden....

    Äänestä

  • Ei suoranaisesti kuulu tähän aiheeseen, mutta minäkin näin tuon ohjelman. Nainen ei kiistänyt sitä, etteikö nimikirjoitus olisi ollut hänen. Hän ei vain ollut ymmärtävinään, että miten se oli tuohon paperiin joutunut!

    Äänestä

  • sen kirjoitti:

    Ei suoranaisesti kuulu tähän aiheeseen, mutta minäkin näin tuon ohjelman. Nainen ei kiistänyt sitä, etteikö nimikirjoitus olisi ollut hänen. Hän ei vain ollut ymmärtävinään, että miten se oli tuohon paperiin joutunut!

    näinhän se oli kun tarkemin muistelin..kivahti haastattelijalle että "minua loukkaa kun ette usko minua". Vaikea uskoa kun nimikirjoitus puhuu puolestaan.

    Äänestä

ilmoittanut poliisille ja kaiffari joka juoksee veitsen kanssa muksunen perässä ei ole päässyt "haastatteluun"?
Taisin käsittää väärin.

Äänestä
  • nyt en ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit?! siis olen kuullut että kyseinen henkilö on juossut kahden tytön perässä veitsi kädessä. uskon sen kyllä todeksi, johtuen henkilöstä jolta kuulin. mutta minulla ei ole mitään näyttöä, en ole itse nähnyt tilannetta. itse en ymmärrä mikä ihmisiä vaivaa taloyhtiössä, sillä ketään ei ole nostanut syytteitä ikinä häntä vastaan vaikka syytä olisi ollut monta kertaa. nyt vasta on ensinmäiset syytteet tulossa. ellei ihmisiltä sisu lopu kesken. mutta oudoista mieltymyksistä lapsiin ei ole mitään näyttöä ja todisteita. on ainoastaan ihmisiä jotka on nähnyt paljon epäilyttävää. viime aikaisimmat temput ovat, hänen vaimo savustaa ulos turhilla lastensuojelu ilmoituksilla pienten poikalasten perheitä ja itse henkilö on uhannut hankkia häädön perheille joilla on isompia lapsia ja jotka ovat pitkään asunut taloissa. perusteena se että perheet metelöi. todellisuus on että heidät vähiten huomataan taloyhtiössä, he pitävät vähiten meteliä ja aiheuttavat vähiten ongelmia. mutta isot lapset osaa puhua ja kertoa asioista. taas herää enemmän epäilykset samaan suuntaan vahvemmin...
    no eipä tässä muu auta kuin pysyä henkilön raivokohtaustan tieltä pois ja hiljaisuudessa selvitellä missä mennään ja kerätä todisteita siitä mikä on se oikea totuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä teen kirjoitti:

taloyhtiössämme on suuri ongelma, mistä on keskustelua käyty jo vuosia. monilla asukkailla on epäilys, että eräs naapuri saattaisi olla pedofiili. meillä ei näyttöä ole, mikä tekee tilanteesta hankalan. moni asukas on nähnyt kyseisen henkilön kuvaavan lapsia, eri tilanteissa. myös silloin kun lapset kesällä lekkii sadettimen ääressä. asiasta on kysytty häneltä, selitykseksi hän on sanonut, että hän haluaa todisteita jos joku rikkoo jotain. selitys on mennyt pitkään läpi, mutta nyt lähi vuosina asukkaat on alkanut kyseenalaistaa asian. kyseinen henkilö saa myös erittäin pahoja raivareita. hetkellisiä täysin yllättäen tulevia. ne kohdistuu niin lapsiin, kuin aikuisiin. eräs opettajan pätevyyden omaava henkilö joutui hänen kiukun puuskan kohteeksi. hän ei ollut tietoinen muista asioista silloin. hän totesi hetkellisiä raivokohtauksia selittäessä, ihmis tyyppiä kuvatessa lopuksi, että "hän on juuri sitä tyyppiä jotka raiskaa ja on pedofilejä ja joista kukaan ei ikinä uskoisi sellaista". se sai karvat pystyyn, sillä asiasta oli juuri aikaisemmin, ennen hänen tuloa puhuttu.

jos joku keksii mitä tässä tilanteessa voi tehdä. otan avo sylin vastaan vinkkejä.

olen ottanut yhteyttä poliisiin. sieltä sain helsingin seksuaalirikosten numeron. mutta he eivät asioille voi tehdä paljoakaan, koska ei ole todisteita. vain tieto asiattomasta kuvaamisesta ja se että hän on aina ollut tekemisissä pienten lasten kanssa, sekä raivokohtaukset.

itse en ymmärrä sitä miksi muut asukkaat eivät ole ottanut yhteyttä edes poliisiin?! sillä asia on ollut huolenaiheena jo vuosia... mutta nyt minä haluan ottaa asioista selvää. mikä on totuus. jos kyseessä on väärinkäsitys olen todella pahoillani! mutta en voi katsoa vierestä vain. jokainen estetty hyväksi käyttö on suuri voitto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu