Elämäni eläimet

eilen alkoi uusi ongelmakoiran ruotuunlaitto-sarja.
Uskomatonta katseltavaa, miten ihmisille ei itselle tule mieleen laittaa pinnaporttia makkariin, ettei koirat pääse tai kylppäriin. Syöttivät pöydästä ja muutenkin antoivat elää kuin pellossa ja sitten ihmettelevät, kun on pakko luovuttaa koira tarhalle kun on niin mahdoton tapaus.
Olen itsekin huomannut, että monille on vaikeata olla järjestelmällisesti jämäkkä koiralleen.
Naisten on vaikea saada auktoriteettia ääneen.
Toivottavasti ohjelma herättää edes muutaman "ongelmaomistajan" reagoimaan ja ottamaan vastuun, ennen kuin aletaan miettiä koiran uudelleensijoitusta.
4389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samaa minäkin ihmettelin. Koirat olivat aivan liian lellityssä asemassa, nille ei voitu sanoa mitään. Etenkin sille miehelle oli tosi vaikeaa olla jämäkkä! Välillä tulee ajatelleeksi, että ovatko englantilaiset ja amerikkalaiset aivan erilaisia ihmisiä kuin esim. suomalaiset, kun on katsonut vastaavia "lapset kuriin" -ohjelmia. Niissä lapsille ei myöskään ole osattu olla ollenkaan jämäköitä, lapsetkin ovat saaneet tehdä ihan mitä tahansa.

Ohjelma oli ihan hyvä, toivottavasti herättää juuri tuollaisissa ei-jämäköissä ihmisissä ajatuksia ja saavat ohjelmasta apua omaan koirankäsittelyynsä.

Äänestä
  • suomestakin löytyy.
    Näistä sitten väkisinkin miettii, että miten ne perheen lapset sitten kasvatetaan.....

    Äänestä

ja uskomatonta että sellaiset luonnostaan tulevat jutut, niinkuin se rykäisy,että saa koiran huomion ,ja silmiin tapittaminen"olen tosissani", eivät joillekin selviä...outoa?

Äänestä
  • koira on mukava otus, joka pyörii jaloissa. Ja jonka pitää oppia tavoille ihan ittekseen;) Ja kun ei opi, niin huono koira!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


koiramaki kirjoitti:

eilen alkoi uusi ongelmakoiran ruotuunlaitto-sarja.
Uskomatonta katseltavaa, miten ihmisille ei itselle tule mieleen laittaa pinnaporttia makkariin, ettei koirat pääse tai kylppäriin. Syöttivät pöydästä ja muutenkin antoivat elää kuin pellossa ja sitten ihmettelevät, kun on pakko luovuttaa koira tarhalle kun on niin mahdoton tapaus.
Olen itsekin huomannut, että monille on vaikeata olla järjestelmällisesti jämäkkä koiralleen.
Naisten on vaikea saada auktoriteettia ääneen.
Toivottavasti ohjelma herättää edes muutaman "ongelmaomistajan" reagoimaan ja ottamaan vastuun, ennen kuin aletaan miettiä koiran uudelleensijoitusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu