Tuulastus välineitä

Laittelin tietoja omista vehkeistä ja tavoista kun kyselyitä aina syksyisin löytyy.

Veneenä kumivene sähkömoottorilla. Yksin olen pääasiassa tuulastellut. Jännää puuhaa lähteä syrjäisille tuntemattomille vesille yksikseen.

- eli Zodiakin kumivene jonka perälaudassa kiinni Minnkota sähköperämoottori. Veneen keulaan laminoitu lasikuidusta irroitettava evä joka on ponttoonissa painamalla kiinni. Evä toimii peräisimenä. Muuten ei tasapohjasta voi paljoa ohjailla. Venettä ajetaan peruuttamalla. Veneen pohja jäykistetty lattialle laitettavalla muotoon leikatulla vanerilla. Veneellä pääsee aivan rantoja pitkin lähes äänettömästi.

- atraimia kaksi, joista toisessa parimetrinen varsi ja toisessa metrin pidempi syvempiin vesin. Varsi ei kannata olla liian pitkä, koska tulee painoa ja iskut hidastuu. Atraimia pidellään reunan päälle laitetulla laudalla.

- penkkinä uretaanista liimattu ja muotoiltu palikka joka puristuu laitojen väliin täytettäessä. Istuin lähes metrin korkuinen jolloin näkyvyys hyvä ja asento mukava, jalat ponttoonin päällä leväten. Penkkiin kaiverrettu paikka "papille", veitselle ja käsivalaisimelle.

- valaisimena polkupyörän kypärään rakennetut 12v halogeeni valot. Johdot hauenleuoilla auton akkuun. Kypärän molemmilla puolilla 50 W valaisin pulttien päässä upotettuna 50 mm viemäriputken pätkään. Toinen valaisin palaa koko ajan ja toisella kypärässä kiinni katkaisin jos tarvitsee lisävalaistusta.

- akkuja kaksi. Toinen valaisimille ja toinen moottorille. Akuilla tuulastelee 7-8 tuntia helposti yhdellä latauksella.

- penkin ja selän takana kala-astia. Kalan saatua pyörähdät reunan kautta ympäri, tainnutat ja verestät saaliin astiaan.

Yksin ajellessa käytän toisella kädellä moottoria ja pitelen toisessa kädessä atrainta valmiina.
Penkille mahtuu kaksi kalastajaa rinnakkain ja toisella on ollut käsivalasin ja toinen atrain. Yleensä kyllä kalastelen yksin kun ei kaverit lupauksista huolimatta lähdekään matkaan.
Kumiveneen kuljetan peräkärryssä kalapaikkaan täytettynä.

Tällä tyylillä ollaan kalasteltu jo toistakymmentä vuotta, tietenkin vehkeitä kehitellen.
65652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kypärässä olevat lamput häikäise peilikuvana vedenpinnasta?

Äänestä
  • Eivät häikäise. Ainoa miinus tulee joskus parveilevista ötököistä jotka suuntaavat valoon. Eivät paha riesa.

    Aiemmin oli "hyvä valo", veneen reunaan kiinnitetty pöytävalaisin H1-polttimolla. Nykyisten valojen valoteho moninkertainen.

    Nykyisten polttimoiden hyvyydestä kertoo sekin, että niitä käytetään myös sukellusvalaisimissa.

    Ja suurene plussana valoista saatava käsien lämmitys viilenneissä syksy keleissä.

    Äänestä

  • japi70 kirjoitti:

    Eivät häikäise. Ainoa miinus tulee joskus parveilevista ötököistä jotka suuntaavat valoon. Eivät paha riesa.

    Aiemmin oli "hyvä valo", veneen reunaan kiinnitetty pöytävalaisin H1-polttimolla. Nykyisten valojen valoteho moninkertainen.

    Nykyisten polttimoiden hyvyydestä kertoo sekin, että niitä käytetään myös sukellusvalaisimissa.

    Ja suurene plussana valoista saatava käsien lämmitys viilenneissä syksy keleissä.

    käytin tavallista petromaksia.Oli kyllä mielestäni hyvä.Otsalampulla olen joskus tiiraillu veteen.Siinä on 20w lamppu.Pidän lampun valoa vedestä heijastuessaan häiritsevänä.Olisi tietenkin parempi jos lamppu olisi vähän sivussa niin heijastusvalo ei olisi juuri katsomislinjalla.Sitäpaitsi kakskymmentä wattia ei oikein riitä muutenkaan.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    on hyvä jos siinä sopiva kuupa,sillä kyllä näkee.
    Tilley.

    Äänestä

hyvistä vinkeistä,tuon veneen suhteen. Täytyypä kohta suunnistaa pimeyteen.

Äänestä

ostais ja laittelis jos vaan jostain sais tuulastukseen lupia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

japi70 kirjoitti:

Laittelin tietoja omista vehkeistä ja tavoista kun kyselyitä aina syksyisin löytyy.

Veneenä kumivene sähkömoottorilla. Yksin olen pääasiassa tuulastellut. Jännää puuhaa lähteä syrjäisille tuntemattomille vesille yksikseen.

- eli Zodiakin kumivene jonka perälaudassa kiinni Minnkota sähköperämoottori. Veneen keulaan laminoitu lasikuidusta irroitettava evä joka on ponttoonissa painamalla kiinni. Evä toimii peräisimenä. Muuten ei tasapohjasta voi paljoa ohjailla. Venettä ajetaan peruuttamalla. Veneen pohja jäykistetty lattialle laitettavalla muotoon leikatulla vanerilla. Veneellä pääsee aivan rantoja pitkin lähes äänettömästi.

- atraimia kaksi, joista toisessa parimetrinen varsi ja toisessa metrin pidempi syvempiin vesin. Varsi ei kannata olla liian pitkä, koska tulee painoa ja iskut hidastuu. Atraimia pidellään reunan päälle laitetulla laudalla.

- penkkinä uretaanista liimattu ja muotoiltu palikka joka puristuu laitojen väliin täytettäessä. Istuin lähes metrin korkuinen jolloin näkyvyys hyvä ja asento mukava, jalat ponttoonin päällä leväten. Penkkiin kaiverrettu paikka "papille", veitselle ja käsivalaisimelle.

- valaisimena polkupyörän kypärään rakennetut 12v halogeeni valot. Johdot hauenleuoilla auton akkuun. Kypärän molemmilla puolilla 50 W valaisin pulttien päässä upotettuna 50 mm viemäriputken pätkään. Toinen valaisin palaa koko ajan ja toisella kypärässä kiinni katkaisin jos tarvitsee lisävalaistusta.

- akkuja kaksi. Toinen valaisimille ja toinen moottorille. Akuilla tuulastelee 7-8 tuntia helposti yhdellä latauksella.

- penkin ja selän takana kala-astia. Kalan saatua pyörähdät reunan kautta ympäri, tainnutat ja verestät saaliin astiaan.

Yksin ajellessa käytän toisella kädellä moottoria ja pitelen toisessa kädessä atrainta valmiina.
Penkille mahtuu kaksi kalastajaa rinnakkain ja toisella on ollut käsivalasin ja toinen atrain. Yleensä kyllä kalastelen yksin kun ei kaverit lupauksista huolimatta lähdekään matkaan.
Kumiveneen kuljetan peräkärryssä kalapaikkaan täytettynä.

Tällä tyylillä ollaan kalasteltu jo toistakymmentä vuotta, tietenkin vehkeitä kehitellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu