lakiosan täydennys ja kuinka sitä vaaditaa. Pitääkö vaatimus esittää perunkirjoituksessa tai jakokirjassa ? Kaikki omasuus on myyty/lahjoitettu veljellemme ennen vanhempiemme kuolemaa ja muut lapset jäivät "nuolemaan näppejään". Saimme toki hautauskulut maksettavaksemme.
Mitä tarkoittaa
syrjäytetty
1344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos perillinen ei saa lakiosaansa, vaikka testamentti ja lahjanlupaus on jaossa jätetty huomioon ottamatta, on se jolle perittävä eläessään on antanut ennakkoperinnön, testamenttiin rinnastuvan lahjan taikka suosiolahjan, velvollinen vastaamaan lakiosan täyttämisestä.
Lakiosan täydennystä on vaadittava kanteella vuoden kuluessa siitä, kun perillinen on saanut tiedon perittävän kuolemasta ja siitä perittävän tekemään lahjoitukseen tai muuhun oikeustoimeen sisältyvästä määräyksestä, joka loukkaa hänen oikeuttaan lakiosaan.