Lukiossa

Lukio on nyt siis alkanut. Oikeita kavereita ei oikein ole, mutta siihen olen jo peruskoulussa olessani tottunut.

Kaikki sujuu siis periaatteessa hyvin, mutta aina kun tulee joku pari- tai ryhmätyö, jaan usein yksin eikä opettajakaan välitä siitä. Olen tyytyväinen, jos opettaja määrää ryhmät, mutta silti tiedän ettei porukka mielellään ottaisi minua mukaansa (tai ainakin ottaisi jonkun toisen tilalle, varmasti). Ruokalassakin kukaan ei halua vapaaehtoisesti istua viereen, vaan jättää esim. yhden penkin väliä.

"Uusilla tunneilla" pyrin aina istumaan itse penkkiin ennen muita ja annan sen tulla viereeni, jos ei muualta paikkaa löydy (näin en itse joudu tungettelemaan muiden viereen). Kuulin, kun hän "Perhana jouduin ton viereen".

Vika ei ole muissa, vaan minussa. Kotona olen kavereideni kanssa todella sosiaalinen ja meillä on välillä todella hauskaa. Koulussa olen kuitenkin aika hiljainen enkä yhdy keskusteluihin. Tämmöistä tämä on ollut jo ihan yläasteelta asti. Turha kuitenkaan sanoa, että "yhdy nyt vain", se ei ole niin helppoa ja tavallaan koen senkin vähän tungettelevana muiden juttuihin.

Kiitos, jos joku jaksoi lukea, vaikkei kukaan varmaan tähän apua keksikään?
6540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ole oma itsesi vain, älä pakota itseäsi muuttumaan. tietenkin olisi hyvä, jos sosialistuisit, mutta kaikki ajallaan. Itse olin samanlainen, mutta yhtäkkiä huomasin muuttuneeni. Tämän huomasin viime vuonna, ykkösellä. Lukiossahan on paljon ryhmätöitä,esitelkmiä ja sun muita mistä kaikkki eivät niin hirveästi intoile. En pidä minäkään, varsinkaan puheista ja sellaisista esitelmistä mitkä joutuu esittelemään yksin. Mutta sitten aloin ottaa asian näin: esitelmä ei ole kiva juttu, mutta se on työ, joka pitää tehdä.
minulla oli yläasteella huono itseluottamus ja olin ujokin. Mutta lopulta sain suuni auki. Aloin ajatella, että minun asianio on minun asioitani, eivät kenenkään muun. Jos joku kysyy jotain, vastaan kyllä, mutta jos joku yrittää sekaantua asioihini liikaa, sanon kyllä takaisin.
Tuollainen "Perhana jouduin ton viereen" -juttu on kyllä tyhmää. Älä kuitenkaan ajattele,että syy olisi sinussa. Tiedän paljon ihmisiä jotka ovat rentoja vain kavereidensa kanssa, mutta vieraassa porukassa menevät lukkoon. Ihmiset ovat erilaisia.

Tekstistäsi päätellen olet hieno ihminen. osaat kirjoittaa, etkä edes työnnä ongelmia muiden harteille:" Vika ei ole muissa, vaan minussa. Kotona olen kavereideni kanssa todella sosiaalinen ja meillä on välillä todella hauskaa."

En sano,että yhdy vain. Tiedän ettei se ole helppoa, mutta ehkä sinulle käy samoin kiun minulle: ehkä luontainen keskusteluun yhtyminen käy sinulta pian kuin itsestään!

Onnea ja kaikkea hyvää sinulle, rohkeasti vain!

Äänestä

Minäkin olen ykkösellä eikä ole vielä kavereita lukuunottamatta yhtä ennestään tuttua kaveria joka on tosin eri ryhmässä. Olen aika ujo ja minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Juuri tämän takia en pidä ryhmä- ja paritöistä joita tuntuu olevan joka päivä. Minun pitäisi kai olla rohkeampi ja uskaltaa puhua muille enemmän.

Äänestä
  • eihän siinä muu auta, kun meet vaa puhuu/tutustut. ja se että joku sanoo "perhana joudu ton vieree" niin johtuu kai siitä että kukaan ei oikein tunne sinua ja tutun kanssa lienee mukavempi istua?

    Äänestä

Musta tuntu kun olin menossa lukioon, et en saa kuitenkaan kavereita ja jään yksin. Mulla kävi kuitenkin säkä; mun ex-bestis, jonka kanssa välit oli menny poikki eri luokalle menon takia kolme vuota sit, tuli samaan ryhmään mun kanssa. Nyt oon saanut sen avulla uusia ystäviä. Mutta asiaan.

Sanoit, että ruokailussa kaikki jättävät yhden penkin väliä. No, se ei tarkoita, etteivät he halua istua vieressäsi. Itekin teen näin joskus, ja pelkästään siks, et en tunne sitä ja ajattelen, ettei se halua, et siihen istutaan ihan kiinni. Vika ei oo sussa. Et varmaan itsekään kovin helposti uskaltais istua aivan jonkun vieraan viereen.

Ryhmätöissä tutustuu uusiin ihmisiin paremmin. Tiedän, se on vaikeeta, myös itelleni, mut ajan kanssa uskallat keskustella muiden kanssa.

Ja kun joku tulee sun viereen istuun (sanoit, et joku oli tullu viereen ja ollu harmissaan joutuessaan sun viereen) niin se tyyppi ei vaikuta kyllä kivalta ihmiseltä. Ja eihän se tunne sua. Miks välittää tommosista ihmisistä, jotka haluu vaan toisille pahan mielen, kun ei tunne toista ihmistä?

Älä ajattele, et vika on SUSSA. Koska se ei oo. Muitten ongelma se on, jos ei sun kaa haluu olla. Ne siinä paljon menettää. Mun mielestä olis hyvä, jos sä pystyisit vaikka alottaan keskustelun jonkun kanssa (esim. jos istut tunnilla jonkun vieressä) siten, että kysyt vaikka vaan, et niin "mitä meillä on seuraavaks", tai "miten tää tehtävä tehään?". Tiedän, on hankalaa alottaa noin, mut en usko, et muut ihmiset pitää sua mitenkään erilaisena, kun oot hiljanen. Ja lukiossa pitäs olla "henkisesti kasvaneita" eli ns. "fiksuja" nuoria, jotka ei kiusaa ketään. Mut kannattaa tosiaan alottaa hitaasti eli just kysyy jotain, vaikka nyt paritöissä, jos huomaat, et joku jää paritta, meet rohkeesti kysyyn, et "voitko olla mun pari". Kyl se siitä. Etenet vaan rauhassa. Mä todellakin toivon, että sä saat kavereita siellä lukiossa! :)

Äänestä
  • Suurin ongelma on musta sun itseäsäälivä ja paranoidi asenne. Ei varmana nyt kaikki sua pane pahitteeksi jos istut viereen. Ota vaan rennosti, ei nuo muutenkaan mitään elämäntärkeitä juttuja kummiskaan oo..

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    Suurin ongelma on musta sun itseäsäälivä ja paranoidi asenne. Ei varmana nyt kaikki sua pane pahitteeksi jos istut viereen. Ota vaan rennosti, ei nuo muutenkaan mitään elämäntärkeitä juttuja kummiskaan oo..

    Itse asiassa noiden tapausten tyypit, joista kerroin, tuntevat minut kyllä ihan yläkoulusta. Varmaan lähes kaikki ikäisenä tuntevat minut, tai ainakin ovat nähneet, koska tämä on suht. pienen paikkakunnan lukio.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuorukainen_vain kirjoitti:

Lukio on nyt siis alkanut. Oikeita kavereita ei oikein ole, mutta siihen olen jo peruskoulussa olessani tottunut.

Kaikki sujuu siis periaatteessa hyvin, mutta aina kun tulee joku pari- tai ryhmätyö, jaan usein yksin eikä opettajakaan välitä siitä. Olen tyytyväinen, jos opettaja määrää ryhmät, mutta silti tiedän ettei porukka mielellään ottaisi minua mukaansa (tai ainakin ottaisi jonkun toisen tilalle, varmasti). Ruokalassakin kukaan ei halua vapaaehtoisesti istua viereen, vaan jättää esim. yhden penkin väliä.

"Uusilla tunneilla" pyrin aina istumaan itse penkkiin ennen muita ja annan sen tulla viereeni, jos ei muualta paikkaa löydy (näin en itse joudu tungettelemaan muiden viereen). Kuulin, kun hän "Perhana jouduin ton viereen".

Vika ei ole muissa, vaan minussa. Kotona olen kavereideni kanssa todella sosiaalinen ja meillä on välillä todella hauskaa. Koulussa olen kuitenkin aika hiljainen enkä yhdy keskusteluihin. Tämmöistä tämä on ollut jo ihan yläasteelta asti. Turha kuitenkaan sanoa, että "yhdy nyt vain", se ei ole niin helppoa ja tavallaan koen senkin vähän tungettelevana muiden juttuihin.

Kiitos, jos joku jaksoi lukea, vaikkei kukaan varmaan tähän apua keksikään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu