TOEFL

Miten vaikea toi TOEFL on? miten siinä pärjää lukion pohjalta, jos ei oo hirveen hyvä enkun numero.
1509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tein TOEFL-testin viime keväänä, CBT:n eli en IBT:tä. Minkälainen pistemäärä sinun tulisi saada? Itse olin kirjoittanut englannista C:n vai lukion päättötodistuksessa numero oli 8. Eli en ollut mikään mestari. Mielestäni luentun- ja kuullunymmärtäminen olivat huomattavasti helpompia kuin esim. yo-kirjoituksissa ja lukion pohjalta pärjäsi hyvin varsinkin kun harjoitteli tehtävätyyppejä etukäteen esim. Fulbright Centerin testeillä sekä sieltä on myös lainattavissa kirjoja, joissa on tehtäviä. Tein testin kaksi kertaa..pistemäärä jonka tarvitsin oli 237 (CBT) ja luulin ensimmäisen menneen huonosti ja ehdin tehdä toisen ennen kuin sain tulokset ensimmäisestä. Ensimmäisen tulos oli juuri 237 ja toisen 255. Luin toiseen hieman enemmän. Pärjäsin kuitenkin ihan hyvin mielestäni, vaikka englantini ei ole vahva. Aineesta sai helposti hyvät pisteet, vaikka käytin suhteellisen yksinkertaista englannnin kieltä ja vältin sillä suuremmat virheet.

Jos on vielä jotain kysyttävää niin kysy vain :) Vastailen jos osaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


emilia_n kirjoitti:

Miten vaikea toi TOEFL on? miten siinä pärjää lukion pohjalta, jos ei oo hirveen hyvä enkun numero.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu