Mulla on ihana somalialainen mies. mahtava, huomaavainen tyyppi. 28vee, eli kymmenen vuotta mua vanhempi. Saamme pienokaisen marraskuussa.
Moi kaikille ja hyvää syksyä.
Moi kaikille ja hyvää syksyä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
valita helpommankin elämän kuin noin nuorena tehdä lapsen ja vielä somalin kanssa.
Jahka mullahien viestit tääne asti kerkiävät, sinäkin pukeudut altikkelin mukaisesti;
Naisten pukeutuminen syynissä Iranissa
28.8.2006 17:12
Iranin viranomaiset hermostuvat maalatuista varpaankynsistä ja nipin napin hiukset peittävistä huiveista.
Iranin poliisi on antanut noin 64 000 naiselle varoitukset puutteellisesta pukeutumisesta, kertoi poliisi maanantaina paikallisten lehtien mukaan. Kyseessä oli kuukauden kestänyt poliisin kampanja, jonka tähtäimessä oli epäislamilainen pukeutuminen.
Osa naisista joutui antamaan kirjallisen lupauksen siitä, että he vastaisuudessa pukeutuvat asiallisesti.
Vaatekuri höltyy kesäkuumalla
Jokaisen murrosiän saavuttaneen tytön ja naisen on peitettävä hiuksensa ja vartalonsa julkisilla paikoilla. Poliisin pukeutumisratsiat ovat tavallisia kesäisin, jolloin monet yrittävät valita vilvoittavampia vaatteita.
Monet iranilaisten suurkaupunkien naiset ovat viime vuosina venyttäneet pukeutumisrajoituksia käyttämällä nipin napin hiukset peittäviä huiveja ja maalatut varpaankynnet paljastavia sandaaleita.
STT-AFP
Muuten hyvä mutta kyse oli somalialaisesta, eli vielä parempi. heh. Hyvää loppuelämää, varmana kadut vielä valintojasi.
Toivotan sinulle onnea.
Pahimmassakin tapauksessa: kyllähän miehestä aina eroon pääsee! Ja lapsi on aina ihana asia. Onneksi olkoon.
Suomen kansalaisia oli vuoden 2005 lopussa 5 141 728. Somalian kansalaisia oli Suomessa samana ajankohtana 4 704, eli reilusti alle tuhannessosa Suomen kansalaisten määrästä. Näiden lukujen pohjalta on laskettavissa, että Somalian kansalaiset olivat väestöosuuteensa nähden epäiltynä ryöstöistä noin 110,5 kertaa useammin kuin Suomen kansalaiset.
Kukaan ei näytä pystyvän suojelemaan 14-vuotiasta tyttöä aikuisten somalimiesten ahdistelulta.
37-vuotias somalimies ahdisteli tyttöä, hänelle lätkäistiin vuoden lähestymiskielto, mutta sen päätyttyä somalimies ajoi tytön päälle autolla. Tyttö joutui sairaalaan. Nyt 37-vuotias on pidätettynä, mutta ahdistelu jatkui heti tytön päästyä sairaalasta nyt viiden somalimiehen voimin. Kuulusteluissa miehet vähäsanaisia, eikä poliisi voi mitään, koska tyttöön ei ole koskettu eikä häntä ole uhattu (katse ei voi tappaa...)
Mä itse tyhmykksissäni aloin seurustella 15v ikäsenä, mua 4v vanhemman somalimiehen kanssa. Alussa kaikki oli ihanaa ym...Mutta kun tulin raskaaksi 18v ollessani ja lapsi oli kummankin haluama ensin, mutta mies päättikin, että ei haluakkaan isäksi ja rupesi hengailee muiden naisten kanssa.Suhde loppu siihen! Mutta jäi minulle ihan lapsi! :o)
Ja nyt töitä tehdessä olen nähnyt sitä samaa muiden somalialaisten miesten tekemänä, niin suomalaisille naisille,kuin omilleen. Ei ole monestakaan vastuun kantajaa.
Ompa myös semmosia tapauksia että 1 miehellä on 2 naista eri osoteissa ja lapsia kummallekin,mies käy kumman luona nyt sattuu huvittaa. Naiset hoitaa lapsensa yksin ja nostaa yksinhuoltaja tukia ym..Ja mies ei ole päiväkään tehnyt töitä tai edes viitsinyt ammattia opiskella itselleen...En nyt sano, että kaikki somalit olisi näin mutta suurin osa. Aikamoinen onni on jos löytää kunnollisen ja työssä käyvän somalimiehen, joka ei roiku kavereiden kanssa asemalla....Vaan viitsii tehdä jotakin elämänsä ja elintonsa eteen. Näitäkin onneksi on!
Itse on kyllä enään somalimiestä huolisi!! Tsemppi sulle ja toivotaan että miehesi olisi se kunnollinen!!
Anteeksi kamalasti, mutta minusta olis oksettavaa kuvitella itseäni (18v) jonkun 28v:n kanssa yhteen, oli minkämaalainen vain... *Puistattaa*