DIGISTÄ REHELLISESTI

Monet tyytyväisiä, monet vihaisia. Mikähän nyt on lopultakin totuus? Itselläni toimii hyvin, silloikuin toimii. Mutta näitä pimeitä hetkiä on paljon useimmin kuin vanhalla tavalla oli. Kun toimii on helvetin kiva katsella mutta tekstipulmat ja pysähtyneet kuvat ovat raivostuttavia. On kuulemma taloyhtiön huonot digilaitteet. Voiko vuoden vanhat vempaimet jo olla vanhoja ja nykyiseen digiin soveltumattomia? Ei kait jos isännöitsijän mukaan niitä on päivitelty pari kertaa hankinnan jälkeen. Onko vika todella Digitan toiminnassa joka puheiden mukaan on vastuussa toimivuudesta.
4635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eipä varmastikaan ole Digitan vika, sillä jos heidän systeemeissään olisi ongelmia, ei lähetys toimisi sen paremmin muuallakaan kuin teillä.

Todennäköisimmältä kuulostaa, että taloyhtiöön tehty remppa on tehty alun perin huonosti. Siitä kielii jo sekin, että miksi niitä vuosi takaperin tehtyjä toimenpiteitä olisi pitänyt jälkikäteen edes korjailla (jopa kahdesti), jos kaikki olisi tehty aikanaan hyvin? Näissä asentelijoissakin on sakkia joka lähtöön ja on voinut käydä niin, etteivät ole olleet kovin ammattitaitoisia.

Omassa taloyhtiössä hommat hoidettiin vuosi sitten niin ikään eikä asentajasedällä tai kellään muullakaan ole ollut mitään asiaa tulla uudestaan kylään. Ja hyvin toimii boksi itsessään kuten myös tv-lähetykset.

Äänestä

digiboxin oston yhteydessä yleensä tehdään se virhe että ei kysytä neuvoa miten liittää laite kiinni muihin laitteisiin, katotaan vaan hintaa ja sitten kotona tuleekin tänkkapåå... Usein siinä vaiheessa tulee jo ongelmia ja sitten ku laite ei toimi mennään haukkuu myyjäliike pystyyn.

Sitten on niitä laitteita jotka ovat jo syntyessään antiikkitavaraa. Niissä yleensä on päivitykset jo ostaessa vanhat tai niitä ei voi päivittää. Nämä mallit usein vanhenevat vuodessa parissa..

Jos ostaa perusboxin kannattaa satsata semmonen 110-150 €. Tallentavaa jos ajattelee ei niitä halvalla hyviä saa, itellä on topfieldin tallentava, ovh.599....

Äänestä
  • Tuo vanha sonni ei tahdo muistaa kuinka vasikkana oli kivaa. Jos muistatte TV:n alkuaikoja kun Teija ilmestyi vähän väliä ruutuun ja kertoi, että lähetyksessämme on hieman vikaa, koetamme hetkenpäästä uudestaa. Ja myöhemmin alkoi tulla ruutuun teksti "Hetkinen".
    Ei senpuoleen etteikö digissä myös olisi vikaa, arvelisin sen johtuvan näistä liikenne- ja viestintäministeriön törpöista suojatyö asiantuntijoista. Ylehän tekee niinkuin iso omistaja käskee, ei siinä auta pulista. Ja isoa omistajaa edustaa ministeriö ja sen virkamiehet.

    Äänestä

sanoa että systeemi on lapsenkengissä ja tulee olemaan vielä joitakin vuosia. Sinä aikana me älykääpiöt ostellaan ja ostellaan bokseja joita sitten päivitellään ja kiikutetaan verstaille.
Vähän jo kypsyttää jokapäiväinen virittely ja tuskailu. Miksköhän tää järjestelmä ei toimi kuten se vanha, virta päälle ja valitset kanavan. Ja kaikki pelasi ilman mitään muita valintoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minulla plussaa ja miinusta kirjoitti:

Monet tyytyväisiä, monet vihaisia. Mikähän nyt on lopultakin totuus? Itselläni toimii hyvin, silloikuin toimii. Mutta näitä pimeitä hetkiä on paljon useimmin kuin vanhalla tavalla oli. Kun toimii on helvetin kiva katsella mutta tekstipulmat ja pysähtyneet kuvat ovat raivostuttavia. On kuulemma taloyhtiön huonot digilaitteet. Voiko vuoden vanhat vempaimet jo olla vanhoja ja nykyiseen digiin soveltumattomia? Ei kait jos isännöitsijän mukaan niitä on päivitelty pari kertaa hankinnan jälkeen. Onko vika todella Digitan toiminnassa joka puheiden mukaan on vastuussa toimivuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu