Olen ylpeä

että minun vaatimattomuuteni aiheuttaa paljon huolta kanssasättääjiltäni, mutta se kait on ollut aina sanansaattajien kohtalo.Provoojien viesteihin on turha ottaa kantaa,he eivät pysty kertomaan minusta mitään, mutta kertoo sitäkin enemmän millaisia he itse ovat.Minua kiinostaa se asia, miksi joku näkee näin paljon vaivaa vuokseni, eikö olisi yksinkertaisempaa marssia vaikka poliisilaitokselle , että muikkumies on pdofiili.

Kalle Aaltonen
152033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ihmettelen, että roikut provoamassa 40 chat-palstalla, vaikka ilmassa roikkuu viesti ettei sinua kukaan sinne kaipaa. Olet kaikin tavoin epäilyttävä henkilö.

Jo Sininen Lintu -yhteisö sai puistatuksia chatin naisten keskuudessa aikaan, kun selvisi mikä yhteisösi perimmäinen tarkoitus oli. Kaikki kohu ympärilläsi ja se vähä mitä olen tekstejäsi nähnyt vakuuttaa minut; olet heihei ja sinun aiheesi ja aikeesi ovat täysin itsekkäät.

Minä en ole lukenut viestejäsi enää pitkään aikaan, livessäkin kiertäisin laisesi puupään kaukaa.

Mielenkiinnolla odotan kumpi vastaa, sinä vai eettinen, pölhö sihteerisi.

Äänestä
  • mihin viesteihin, saat ihan julkisesti esittää mitä olen lähettänyt.

    Kalle Aaltonen
    miksi site vastailet jos et lue ja taidat olla näitten kaikkien kirjoituksien takana.

    Äänestä

  • "Olet kaikin tavoin epäilyttävä henkilö."

    Tietäisit vaan kuinka oikeaan osuit

    Äänestä

Sana PEDOFIILI tässä sinun yhteydessäsi on tarkoitettu sarkasmiksi eli kun sinä huseeraat parikymmentä vuotta nuorempien huoneissa, se tekee sinusta "epäilyttävän" henkilön. Tarjoudut henk kohtaisin puh numeroin "auttavaksi olkapääksi ja korvaksi". Epäilyttävästi nousee mieleen, että tuon auttamishalun takana on epätoivoisen miehen viimeinen yritys vielä kerran päästä naisen päälle ihan oikeastikin eikä vain unelmissaan.

Eettisesti olisi oikein kävellä itse sinne poliisiasemalle. -sarkasmia- Mutta nämä vitsithän menevät sulta pään yli ja olet todellakin kävelemässä poliisilaitokselle peräämään oikeuksiasi, ja kuule - siellä on tärkeämpääkin tekemistä kuin hoitaa mielenterveyspotilaita. :)))

näytelmäkirjailija

Äänestä
  • yhtä asia, missä on ne luikuisat naiset joita olen kohdellut epäilyttävästi.

    :::)))

    Ps.ei riitä että joku tekeytyy puskaksi

    Äänestä

  • muikkumies kirjoitti:

    yhtä asia, missä on ne luikuisat naiset joita olen kohdellut epäilyttävästi.

    :::)))

    Ps.ei riitä että joku tekeytyy puskaksi

    sinulle jo huomauttaneet erilaisista eettisistä yhteisöistä. mikä niiden tarkoitus oikein on? epäilyttävää.

    Äänestä

Vastaanpa minäkin tähän ketjuun, kun olen tätä muikkumies-showta seurannut jonkun vuoden.

Jutustelen tuolla 40 sätissä aika usein. Tämä muikkumies tulee usein kaappiini kutsumatta, lupaa kysymättä. Olen hieman vaivautunut, sillä ensiksikin saatan olla jo jutuissa jonkun kanssa, mutta suurempi syy on se, että hänen juttunsa on aina seksuaalisesti virittyneitä. Ikäeroa meillä on aika paljon ja koska hän ei muutenkaan ole mieleeni, minua puistattaa. En kuitenkaan halua sanoa suoraan, että häipyisi kaapistani, sillä en tahdo loukata ketään.

Toisaalta vaivautuneisuuteni johtuu kaikista niistä jutuista, mitä muikkumies on näilläkin saiteilla söheltänyt. Oli hirvittävän ikävä kriisi T***:n kanssa, pedofiiliepäilyt, muikkumiehen käynti erään sefun kotona jne. jne.. Myös muikkumiehen useat nikit ihmetyttävät. Miksi pitää "rehellisellä" miehellä olla monta nikkiä? Ja kun vielä katsoo valokuvia muikkumiehestä niiden pienten tyttöjen kanssa, ei voi todellakaan muuta kuin ihmetellä, miten hän ilkeää solvata täällä vielä muita.

Tässä minun mielipiteeni ja näkemykseni siitä, miksi pitää olla huolissaan. Ne voivat olla ihan vääriäkin, mutta minulle ne ovat totta.

Äänestä

xxxxx: muikku nyt ei taaskaa tajunnu
xxxxx: muikku tää ei tgaaskaa tajunnu
muikkumies: mutta kummasta nyt puhut napakorusta tai vauvasta
xxxxx: ku tuli toi "hit the road jack" oli pakko tanssii se
xxxxx: oonks mä jo liika naivi tai "kakara" tääl
xxxxx: siis ei susitus et mee jo veke täält vai
xxxxx: muikkis nähdääks sit ma tai ti ul.toril
muikkumies => xxxxx: ja nuoret ajattelee minusta terveesti
xxxxx: nii säki nuorist
muikkumies => xxxxx:  halii
xxxxx mul se kaamee tukka ja tuuheet kulmat
xxxxx: enkä ikinä kykene oleen hymyilemättä tai nauramatta
xxxxx: et kmyl tunnet kyl ku tullaa
muikkumies => xxxxx: puhelu

Muikku hävisi jäsenet-poissa -tilaan

xxxxx: siis suositat et katoon jo täält vai
xxxxx: muutki samaa mikeltä????????????
zzzzz: xxxxx päätä itse
xxxxx: mieltä???????????????????????
ccccc: xxxxx o ihan jees ei ees vonk..
xxxxx: kohteliaasti päästää sut vanhempana edellä
xxxxx: moit sit ja mul oli kivaa mut ny jäi paha mieli eli sori vaa

Olen ylpeä sinusta Kalle Aaltonen, olet nuorten ystävä ja auttaja.

Äänestä
  • tässä se TAAS nähtiin.
    Saapa nähdä minkä selityksen muicculi NYT keksii?

    Äänestä

  • Siis oliko muikelo jossain teinixien huoneessa???

    Äänestä

  • copypastaaja kirjoitti:

    Siis oliko muikelo jossain teinixien huoneessa???

    Hän ei ole tehnyt mitään väärää.

    Äänestä

  • kopioidessaan sivuilleen erilaisia KUVIA ja juttuja. Jaahas.............

    Äänestä

Onks muikkuu näkyny?

Äänestä

Mie muistan sut jostain sät huoneesta ja snoinki sulle phasti mutta eikaisiinä mittään ku porskuta etiäppäin voit olla hyväki mies siiton aikaa ku sulle noin jottai melkeen kymmenen vuotta mutten phllani ja ymmärreän sinua : )

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


muikkumies kirjoitti:

että minun vaatimattomuuteni aiheuttaa paljon huolta kanssasättääjiltäni, mutta se kait on ollut aina sanansaattajien kohtalo.Provoojien viesteihin on turha ottaa kantaa,he eivät pysty kertomaan minusta mitään, mutta kertoo sitäkin enemmän millaisia he itse ovat.Minua kiinostaa se asia, miksi joku näkee näin paljon vaivaa vuokseni, eikö olisi yksinkertaisempaa marssia vaikka poliisilaitokselle , että muikkumies on pdofiili.

Kalle Aaltonen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu