Uusi pentu

Elikkäs,miten olette jaksaneet nuoren koiran ja pennun kanssa?

Mikä on mielestänne hyvä "vaihe" ottaa toinen koira,eli minkä ikäinen vanhemman koiran pitäisi vähintään olla?

Meillä seropi narttu 8kk ja harkinnassa on toinen koira,mietin vain näitä käytännön asioita että mitenkä ne sujuvat kahden koiran(nuoren ja pennun) kanssa?

Ja nyt vielä juuri sellainen pentue tiedossa mitä olen odottanut:)

Perutiedot on jo eli nämä: vanhemmalle koiralle ruoka ensin,huomiota kummallekkin myös erikseen,ulkoilua myös erikseen jne..

Kertokaas omia kokemuksia:)

Ps.
siis narttu pentu minulla on harkinnassa.
2248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on kotona todella dominoiva ja jotenkin mieleltään niin keskeneräinen 2 vee uros että vaikka todella haluaisin jo toisen koiran olen päättänyt odottaa kunnes se vielä kasvaa hieman. Ehkä vuoden päästä...
Tällä hetkellä jos tähän tulisi pentu en voisi antaa tuolle vanhemmalle koiralle kaikkea sitä koulutusta mitä se vielä tarvitsee. kyseessä on siis ihan harrastus/metsästys koira.

Mutta nämähän ovat ihan yksilöasioita.
Pääasia on mielestäni se että vanhempi koira osaa ottaa sen pennun vastaan johtajana eikä toisena pentuna

Äänestä
  • Toisen koiran saisi ottaa vasta kun toinen koira on aikuinen eli kun toinen on 2-3vuotta!

    Meille otettiin toinen pentu kun toinen koiramme oli 1v. ja ongelmia tuli koska tämä 1v. oli vielä pentu niin niille tuli johtajuus kiistoja ja jouduimme luopumaan toisesta.

    Nyt kun toinen koiramme on 2v. se tietää että on pennun silmissä pomo koska on itse aikuinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miten käytännössä? kirjoitti:

Elikkäs,miten olette jaksaneet nuoren koiran ja pennun kanssa?

Mikä on mielestänne hyvä "vaihe" ottaa toinen koira,eli minkä ikäinen vanhemman koiran pitäisi vähintään olla?

Meillä seropi narttu 8kk ja harkinnassa on toinen koira,mietin vain näitä käytännön asioita että mitenkä ne sujuvat kahden koiran(nuoren ja pennun) kanssa?

Ja nyt vielä juuri sellainen pentue tiedossa mitä olen odottanut:)

Perutiedot on jo eli nämä: vanhemmalle koiralle ruoka ensin,huomiota kummallekkin myös erikseen,ulkoilua myös erikseen jne..

Kertokaas omia kokemuksia:)

Ps.
siis narttu pentu minulla on harkinnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu