Ainakin Euroopassa on näin. USA:sta en osaa sanoa.
---
A BMG press site confirmed Hurt as the next single and added it as the upcoming release.
Christina Aguilera - Hurt
German release date: 20.10.06
2-track CD single
88697013962
Maxi-CD single
88697013972
---
Toivottavasti tuolla singlellä on jokin B-side eli biisi, jota ei ole B2B.llä.
Mutta Candyman olisi saanut olla kakkonen. Hurt olisi sopinut paremmin synkkiin talvi-iltoihin. Ehkä Candyman on single USA:ssa; artistit ovat ennenkin julkaisseet eri biisejä eri mantereilla.
Enpä nyt oikein tiedä oliko tämä paras mahdollinen päätös BMG:ltä ja sitä kautta RCA:lta.
Hurt = 2. Single
187
4882
Vastaukset
- Mary-Anne
olisihan "Candyman" tottakai ollut oikein tanssittava loppukesän/syksyn radiohitti, mutta onhan Hurt todella kaunis biisi ja antaa pienen vaikutelman siitä, kuinka monipuolinen albumi Back To Basics on. :-)
- Erizo
Toisaalta, jos Chrstina on lähes kaikissa antamissaan haastatteluissa korostanut, että albumi on 20-, 30-, ja 40-lukujen musiikkia nykypäivään sovitettuna, niin Candyman olisi tukenut paremmin noita mainospuheita.
Mutta Hurt on hyvä, ei siinä mitään! Ja varmasti se pärjää listoillakin. Mutta jos Candyman tulee Hurt:in perään kolmantena singlenä, niin mitenhän sen mahtaa käydä...? - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Toisaalta, jos Chrstina on lähes kaikissa antamissaan haastatteluissa korostanut, että albumi on 20-, 30-, ja 40-lukujen musiikkia nykypäivään sovitettuna, niin Candyman olisi tukenut paremmin noita mainospuheita.
Mutta Hurt on hyvä, ei siinä mitään! Ja varmasti se pärjää listoillakin. Mutta jos Candyman tulee Hurt:in perään kolmantena singlenä, niin mitenhän sen mahtaa käydä...?Hurt on kyllä aika nykypäiväänkin sopiva ja Beautiful-tyylinen hittibiisi. Että kyllä Candyman sopisi minustakin kakkossinkuksi todella hyvin!
No, kai sitten niillä järjestysvalinnoilla on jokin tarkoitus... En vaan aina oikein ymmärrä. (: Tulevia Hittibiisejä joka tapauksessa molemmat! Toivotaan ainakin. x) Ja pidetään peukkuja, ett singlelohkaisut ja niiden järjestys menisi kohdilleen! - lisbey
Mary-Anne kirjoitti:
Hurt on kyllä aika nykypäiväänkin sopiva ja Beautiful-tyylinen hittibiisi. Että kyllä Candyman sopisi minustakin kakkossinkuksi todella hyvin!
No, kai sitten niillä järjestysvalinnoilla on jokin tarkoitus... En vaan aina oikein ymmärrä. (: Tulevia Hittibiisejä joka tapauksessa molemmat! Toivotaan ainakin. x) Ja pidetään peukkuja, ett singlelohkaisut ja niiden järjestys menisi kohdilleen!hurt.. Maailma on täynä tuommoisia ballaadeja.
Slow Donwn baby singleksi! Ainoa biisi, josta tulee vielä vanha Stripped levy mieleen
- Hippo
RCA hakee monipuolisuuttta, ettei kaikki biisit ja videot ole sitä samaa kevyttä ketkuttelua. CandyMan on kyllä "varma" single, muttei saa julkaisua ihan vielä.
- Erizo
Uskon myös, että Candyman on julkaisulistalla, mutta julkaisujärjestys pistää nyt miettimään. Tässä mennään nyt samalla kaavalla kuin Beautifulin kanssa, mutta toimiiko se tällä kertaa?
I hope so.
Molemmat on hyviä biisejä, sitä ei käy kieltäminen. - simple
Erizo kirjoitti:
Uskon myös, että Candyman on julkaisulistalla, mutta julkaisujärjestys pistää nyt miettimään. Tässä mennään nyt samalla kaavalla kuin Beautifulin kanssa, mutta toimiiko se tällä kertaa?
I hope so.
Molemmat on hyviä biisejä, sitä ei käy kieltäminen.Minä kun olisin toivonut, että Hurt olisi ollut kolmas, ja Candyman olisi toinen. No, ihan hyvä näinkin, mutta....
- Erizo
Hurt:in julkaisupäivä Euroopassa on itse asiassa 10. lokakuuta. Näin on SONY BMG kuulemma vahvistanut.
Lisäksi vaikuttaa nyt siltä, että Hurt julkaistaan singlenä myös USA:ssa.
Bye, bye Karkkimies... ehkä Karkkimiehen aika tulee vielä... - Erizo
Huhuttu Hurt-sinkun "cover":
http://www.christinamultimedia.com/forum/index.php?board=20;action=display;threadid=75949
Lisäksi on huhuttu, että B2B:stä tulisi ns. "special edition", jossa on kolme uutta biisiä:
Disk 1
14. "Woman in Me"
15. "Here To Stay" (Remix) -> Pepsi versio?
Disk 2
10. "Your Truth"- Hippo
Hurt sinkun kansi voi olla aito.
Mutta on vielä ennenaikaista puhua mistään B2B special versiosta, koska ei tiedetä kuinka paljon albumi tulee myymään. Yleensä vain todellisista menestys julkaisuista tulee tuo Special Edition versio, ellei sitten ole kyse häpeättömästä rahastuksesta.
Toisaalta tulihan Madonnankin uusimmasta hyvin pian erikois versio. Kyllä on noloa jos tuon Here To Stay - pepsi version saa vain tuolta albumilta! Taitaa jäädä ostamatta, ellei sitä sitten joskus saa halvalla jostain...
Toivon ettei huhu ole totta. - Erizo
Hippo kirjoitti:

Toivon ettei huhu ole totta.Joo, siis näihin juttuihin kannattaa suhtautua suurella epäilyllä.
Itselle tuli mieleen, että nuo ns. "bonus biisit" voivat tulla myös esim. singlejen B-puolina, mikä sopisi minulle hyvin. :) Bonus biisit olisivat nimittäin ainoa kimmoke, millä minut saisi singlet ostamaan; remixit eivät riitä.
Ja tuo Hurt-sinkun kansikin voi olla aivan tuulesta temmattu. Mutta joskus huhuissa voi olla perää. Mutta vain JOSKUS. Usein niissä ei ole mitään perää. :)
Mutta tuollaista on kuitenkin spekuloitu. - simple
Erizo kirjoitti:
Joo, siis näihin juttuihin kannattaa suhtautua suurella epäilyllä.
Itselle tuli mieleen, että nuo ns. "bonus biisit" voivat tulla myös esim. singlejen B-puolina, mikä sopisi minulle hyvin. :) Bonus biisit olisivat nimittäin ainoa kimmoke, millä minut saisi singlet ostamaan; remixit eivät riitä.
Ja tuo Hurt-sinkun kansikin voi olla aivan tuulesta temmattu. Mutta joskus huhuissa voi olla perää. Mutta vain JOSKUS. Usein niissä ei ole mitään perää. :)
Mutta tuollaista on kuitenkin spekuloitu.Vaikka tuollainen special CD tulisikin, en luultavasti ostaisi. Kappaleet tosin haluaisin, mutta...
- Erizo
Varastan tämän kysymyksen toisesta keskustelufoorumista, mutta
kumpi on suurempi balladi: Hurt vai Beautiful?
Molemmat ovat kauniita lauluja, mutta samalla sanoitusten suhteen kovin erityylisiä. Kumpi siis puree paremmin? Beautiful:in positiivinen viesti kauniilla melodialla vai Hurt:in mahtipontinen melodia liikuttavilla sanoituksilla?
Oma mielipiteeni voi olla riippuvainen mielentilasta, mutta tällä hetkellä Hurt saa enemmän kannatusta.- Hippo
Mielestäni Beatiful on parempi. Ainakaan Hurtilla ei ole vielä mitään meriittejä, Grammyä tai sijoituksia listoilla. Ajan kuluessa voivat toki mieltymykset muuttua. Beatiful oli kakkosena singlelistalla, joten Hurtin pitäisi mennä ykköseksi.
Videolla on toki merkitystä kuinka sinkku menestyy ja millaisia mielikuvia se herättää katsojissa. Toivotaan että kaunis Hurt saa arvoisensa videon ja Beatifulin virheet vältetään. - Hippo
Hippo kirjoitti:
Mielestäni Beatiful on parempi. Ainakaan Hurtilla ei ole vielä mitään meriittejä, Grammyä tai sijoituksia listoilla. Ajan kuluessa voivat toki mieltymykset muuttua. Beatiful oli kakkosena singlelistalla, joten Hurtin pitäisi mennä ykköseksi.
Videolla on toki merkitystä kuinka sinkku menestyy ja millaisia mielikuvia se herättää katsojissa. Toivotaan että kaunis Hurt saa arvoisensa videon ja Beatifulin virheet vältetään.Arrgh! Siis kappale on Beautiful eikä "Beatiful"! En osaa Englantia. :(
- Erizo
Hippo kirjoitti:
Mielestäni Beatiful on parempi. Ainakaan Hurtilla ei ole vielä mitään meriittejä, Grammyä tai sijoituksia listoilla. Ajan kuluessa voivat toki mieltymykset muuttua. Beatiful oli kakkosena singlelistalla, joten Hurtin pitäisi mennä ykköseksi.
Videolla on toki merkitystä kuinka sinkku menestyy ja millaisia mielikuvia se herättää katsojissa. Toivotaan että kaunis Hurt saa arvoisensa videon ja Beatifulin virheet vältetään.Niin, mitenkähän Hurt mahtaa pärjätä...?
Toivottavasti videossa tulee olemaan jokin "juju" ilman mitään latteita kliseitä yms. Biisissä on koskettavat sanat, joten toivottavasti video tukee niitä olematta tylsä yms.
Molemmat ovat alunperin Linda Perryn käsialaa, ja molemmat ovat mielestäni kauniita lauluja, joten uskaltaisin odottaa, että Hurt menestyy. Onko Grammyn arvoinen, niin se jää nähtäväksi.
Ja meneeköhän Hurt ykköseksi? En uskalla edes moista toivoa... mutta kaikkihan on mahdollista. - Erizo
Hippo kirjoitti:
Arrgh! Siis kappale on Beautiful eikä "Beatiful"! En osaa Englantia. :(
En edes nähnyt virhettä!!
Mutta ymmärrän, jos se riivaa. Kun olen lukenut noita "biisien käännöksiä", niin niissä niitä kirjoitusvirheitä vasta piisaakin, vaikka pienen kirkonkylän edestä.
Ihan hävettää. - simple
Erizo kirjoitti:
Niin, mitenkähän Hurt mahtaa pärjätä...?
Toivottavasti videossa tulee olemaan jokin "juju" ilman mitään latteita kliseitä yms. Biisissä on koskettavat sanat, joten toivottavasti video tukee niitä olematta tylsä yms.
Molemmat ovat alunperin Linda Perryn käsialaa, ja molemmat ovat mielestäni kauniita lauluja, joten uskaltaisin odottaa, että Hurt menestyy. Onko Grammyn arvoinen, niin se jää nähtäväksi.
Ja meneeköhän Hurt ykköseksi? En uskalla edes moista toivoa... mutta kaikkihan on mahdollista.niin, on aika mielenkiintoista nähdä, mitä he keksivät videoksi Hurtille. Minulle ei ainakaan tule mitään mieleen. : D
- Erizo
simple kirjoitti:
niin, on aika mielenkiintoista nähdä, mitä he keksivät videoksi Hurtille. Minulle ei ainakaan tule mitään mieleen. : D
Olettaisin, että jollain tapaa tuon videon "tarina" tulee sijoittumaan ns. "vanhaan aikaan", kun Christina on joka paikassa mainostanut B2B:tä 20-, 30-, ja 40-luvun musiikkina nykypäivään sovitettuna. Vaikka Hurt ei tuota linjaa puhtaimmillaan edustakaan, niin voisi kuitenkin olettaa, että video tukisi jollain tapaa tuota aikakautta.
Mutta mikä teema siinä voisi olla, niin vaikea kyllä lähteä edes arvaamaan. Toivotaan kuitenkin, että video olisi jollain tapaa yhtä koskettava kuin biisin sanoitukset, mutta olematta kuitenkaan teennäinen ja tylsä. - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Olettaisin, että jollain tapaa tuon videon "tarina" tulee sijoittumaan ns. "vanhaan aikaan", kun Christina on joka paikassa mainostanut B2B:tä 20-, 30-, ja 40-luvun musiikkina nykypäivään sovitettuna. Vaikka Hurt ei tuota linjaa puhtaimmillaan edustakaan, niin voisi kuitenkin olettaa, että video tukisi jollain tapaa tuota aikakautta.
Mutta mikä teema siinä voisi olla, niin vaikea kyllä lähteä edes arvaamaan. Toivotaan kuitenkin, että video olisi jollain tapaa yhtä koskettava kuin biisin sanoitukset, mutta olematta kuitenkaan teennäinen ja tylsä.Toivon itsekin, että Hurt-videossa olisi jokin koskettava tarina! Kun melkein aina videot ovat niitä "soittovideoita", eikä tarinallisia näe kuin ani harvoin. Ja kuten Erizo sanoi, olisi hienoa jos tarinassa edes kulisseina olisi tuo vanha aika. Jotain kuvitelmia nousee jo tästä spekuloinnista mieleen, mutta en todellakaan malta odottaa,että näen tuon videon! :-)
- Erizo
Rapakon takaa kuuluu kummia.
Candyman on noussut Billboard:in Pop-listalle sijalle #95 pelkällä radiosoitolla, vaikka Hurt on julkaisulistalla kakkosena.
Mitä on nyt menneillään?
Olisiko kakkossingle ns. "kaksipuolinen", eli sekä HURT että CANDYMAN?
Joskus tällaisiakin singlejulkaisuja nimittäin näkee...- Hippo
Mutta tuo lupaa jatkossa menestystä Christinalle. CandyManistä on PAKKO tulla sinkku jossain muodossa! =D
- Erizo
Hippo kirjoitti:
Mutta tuo lupaa jatkossa menestystä Christinalle. CandyManistä on PAKKO tulla sinkku jossain muodossa! =D
Christina sanoi aikoinaan, että hän "julkistaa" kakkossinkun VMA:ssa, joten tällä viikolla tuo single selviää.
Keskustelufoorumeita seuloessani löysin kommentin, että Christinan taustatanssija olisi kuulemma sanonut, ettei tanssijoita tarvita VMA:ssa, joten tuo voisi viitata siihen, että Christina esittää HURT:n.
Mutta huom! Tää on taas ns. "kuulopuhe"; ei voi tietää, onko Christinan taustatanssija sanonut ylipäätään yhtään mitään, mutta tällaista kuitenkin siis supistaan.
- Erizo
Hurt:ia aletaan soittaa pian jo radiossa, eihän julkaisuun ole enää kuin reilu kuukausi, joten singlen promootion pitäisi jo kohta puoleen alkaa.
Australiassa Hurt tulee radiosoittoon ensi viikolla:
(Lähde: SonyBMG Australia)
The first single, Ain't No Other Man is currently at number 8 on the ARIA chart after 4 weeks and a number 6 debut. A stunning ballad titled "Hurt", hits Australian radio early next week and is set to repeat the success of past number one single "Beautiful".- Hippo
Hurt single saa siis lentävän lähdön? Sitä se tarvitsee, ja lisäksi hyvän videon telkkariin.
Kappale kun ei todellakaan ole radioystävällinen, toisin kuin vaikka Candyman, jolle veikkaan vaatimattomasti sijaa numero #1 singlelistalla.
Hurtista en tiedä? Jos se top kymppiin kipuaa, niin se on jo menestys. - Erizo
Hippo kirjoitti:
Hurt single saa siis lentävän lähdön? Sitä se tarvitsee, ja lisäksi hyvän videon telkkariin.
Kappale kun ei todellakaan ole radioystävällinen, toisin kuin vaikka Candyman, jolle veikkaan vaatimattomasti sijaa numero #1 singlelistalla.
Hurtista en tiedä? Jos se top kymppiin kipuaa, niin se on jo menestys.Niin, noiden balladien kanssa on aina vähän niin ja näin. Usein ihmiset kuitenkin samastuvat balladeihin, koska niissä lauletaan tunteista yms. Mutta saapi nähdä, että onko Hurt:sta listojen kärkipäihin.
Mahdollisuus on olemassa, sillä melodia on suht nopeasti omaksuttavissa, eikä radioissa ole tällä hetkellä suurta "balladi hittiä" pyörimässä (Rihannan Unfaitful on jo kulunut). Tosin ei tuolla taida olla käytännössä paljoa merkitystä... :)
Nyt alkaa kuitenkin olla ne viimeiset ajat tuon singelen promootion aloittamiseksi; kuukausi risat ei ole kovin pitkä aika promota. Esim. ANOM:han julkaistiin jo kesäkuussa ja muistaakseni single tuli myyntiin vasta elokuussa.
Mutta jos kukaan pystyy tekemään balladista hitin, niin se on Christina. Biisissä on kaunis melodia, liikuttavat sanoitukset ja solistin ääni on ilmiömäinen; resepti hittiin on kasassa. Toivotaan siis parasta. - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Niin, noiden balladien kanssa on aina vähän niin ja näin. Usein ihmiset kuitenkin samastuvat balladeihin, koska niissä lauletaan tunteista yms. Mutta saapi nähdä, että onko Hurt:sta listojen kärkipäihin.
Mahdollisuus on olemassa, sillä melodia on suht nopeasti omaksuttavissa, eikä radioissa ole tällä hetkellä suurta "balladi hittiä" pyörimässä (Rihannan Unfaitful on jo kulunut). Tosin ei tuolla taida olla käytännössä paljoa merkitystä... :)
Nyt alkaa kuitenkin olla ne viimeiset ajat tuon singelen promootion aloittamiseksi; kuukausi risat ei ole kovin pitkä aika promota. Esim. ANOM:han julkaistiin jo kesäkuussa ja muistaakseni single tuli myyntiin vasta elokuussa.
Mutta jos kukaan pystyy tekemään balladista hitin, niin se on Christina. Biisissä on kaunis melodia, liikuttavat sanoitukset ja solistin ääni on ilmiömäinen; resepti hittiin on kasassa. Toivotaan siis parasta.varmaankin erottuu muista tällä hetkellä radiossa soivista biiseistä, vaikka onkin balladi, kun ei kerta Celine Dioniltakaan ole tullut uutta radiosinkkua. ;-)
Tottakai Candyman olisi ollut varmempaa hitti ainesta, mutta kyllä Hurt:iin tottuu ja melodian löytää nopesti. Kestihän ANOM kolahtamisessa aika kauan, eikä ekalta kuuntelukerralta jäänyt mitään muuta kuin sekava fiilis. Luulisi, että tälläisen balladin ihmiset sisäistäisivät nopeemmin.
Kuten ollaan jo useasti hoettu: Vähän epävarmempi hitti vaatii tosiaankin hyvän videon ja paljon mainosta.
Go, Hurt!!!! - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
varmaankin erottuu muista tällä hetkellä radiossa soivista biiseistä, vaikka onkin balladi, kun ei kerta Celine Dioniltakaan ole tullut uutta radiosinkkua. ;-)
Tottakai Candyman olisi ollut varmempaa hitti ainesta, mutta kyllä Hurt:iin tottuu ja melodian löytää nopesti. Kestihän ANOM kolahtamisessa aika kauan, eikä ekalta kuuntelukerralta jäänyt mitään muuta kuin sekava fiilis. Luulisi, että tälläisen balladin ihmiset sisäistäisivät nopeemmin.
Kuten ollaan jo useasti hoettu: Vähän epävarmempi hitti vaatii tosiaankin hyvän videon ja paljon mainosta.
Go, Hurt!!!!Kyllä minä uskon Hurt:iin. Eihän se mikään huono biisi ole. Ainoastaan sen valinta toiseksi singleksi yllätti.
Uskon, että moni kykenee samaistumaan Hurt:in sanoituksiin ja kaunis kappalehan se on. Toivottavasti ei vain sellainen, joka kuluu nopeasti loppuun.
ANOM-videossa ei ollut juuri mitään kummaa; tanssittiin ja laulettiin. Hurt-video antaa mahdollisuuden mielenkiintoiselle videolle, jossa on tarina.
Mutta saa nähdä, mitä saavat aikaiseksi. Vielä ei ole tuota videota kuvattu, mutta heti, kun saan tietooni "Behind the scene" -kuvia ynnä muuta, niin laitan tietoa/linkkejä tulemaan. - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Kyllä minä uskon Hurt:iin. Eihän se mikään huono biisi ole. Ainoastaan sen valinta toiseksi singleksi yllätti.
Uskon, että moni kykenee samaistumaan Hurt:in sanoituksiin ja kaunis kappalehan se on. Toivottavasti ei vain sellainen, joka kuluu nopeasti loppuun.
ANOM-videossa ei ollut juuri mitään kummaa; tanssittiin ja laulettiin. Hurt-video antaa mahdollisuuden mielenkiintoiselle videolle, jossa on tarina.
Mutta saa nähdä, mitä saavat aikaiseksi. Vielä ei ole tuota videota kuvattu, mutta heti, kun saan tietooni "Behind the scene" -kuvia ynnä muuta, niin laitan tietoa/linkkejä tulemaan.olisin todella kiitollinen kaikista linkeistä!
Tarinallinen video saisi todellakin olla nyt seuraavana vuorossa. Ei nyt aivan heti tule mieleen (muistuttakaa toki jos olen vain unohtanut! ) mitään Christinan videoo, missä olisi jokin syvällinen tarina. :) Ovathan videot aina sopineet biisien tunnelmaan hyvin, mutta mitään selkeää tarinaa en mielestäni ole aikaisemmin ollut.
I Turn To You:ssa taisi olla jokin sateinen auto-onnettomuus, joka päättyi kuitenkin onnellisesti...
Hurt:ista saisi varmaan sitäkin kauniimman tarinan. - Erizo
Hurt julkaistaan USA:n radiosoittoon 12. syyskuuta.
--
"Hurt" to be released on US Radio on September 12
Lähde: CMM - Erizo
Erizo kirjoitti:
Hurt julkaistaan USA:n radiosoittoon 12. syyskuuta.
--
"Hurt" to be released on US Radio on September 12
Lähde: CMMLuin tiedon, että Hurt päästetään USA:n radioihin sittenkin vasta viikkoa myöhemmin eli 19. syyskuuta. Syy: ANOM halutaan pitää top 20:ssä niin pitkään kuin mahdollista.
- Erizo
Hurt:ia on jo soitettu muutamalla USA:laisella radiokanavalla ja eräällä keskustelupalstalla kerrottiin, että yksi radio-DJ oli sanonut Hurt:sta seuraavaa:
"what a great song.. only Christina to come up with something like this"..
Jee! - Erizo
Floria Sigismondi ohjaa HURT-videon!!!
Tätä toivoinkin! JESSSS!!!!
Sama nainen teki Fighterin ja video on UPEA!!!
Hurt-videosta voi tulla melkein yhtä upea!!!
Jeah! Ja Chrstina co-ohjaa kuulemma mukana! - Erizo
... Hurt:in listatarina siis. Viisaammat ovat nimittäin osanneet kertoa, että Hurt on Billboard:in pop-listalla nyt 139, eikä videota edes vielä ole! :)
Tästä se lähtee... katsotaan ja seuraillaan kuinka lähelle ykköspaikkaa Hurt pääsee!- Hippo
Luulisi että sijoitus #20 sisälle on realismia? Rupesin pohtimaan ettei tuosta Hurtista saa mitään disco/remix versiota koska laulu on niin surullinen? Extroina voi siis olla jotain, mitä albumilla ei ole?
- Erizo
Hippo kirjoitti:
Luulisi että sijoitus #20 sisälle on realismia? Rupesin pohtimaan ettei tuosta Hurtista saa mitään disco/remix versiota koska laulu on niin surullinen? Extroina voi siis olla jotain, mitä albumilla ei ole?
Hurt on ulkona lokakuun puolenvälin jälkeen. Remixeistä on jo huhuja:
Hurt Remix Rumor.
With every single, comes the creation of remixes, and the same goes for the upcoming release of Hurt. The acapella has already been sent out, and rumor has it the offical remix for Hurt will be done by none other than Mr. Paul Oakenfold. VIP will keep you updated.
LÄHDE: christina-vip
Ja Jenkeissä top kymppi on mahdollinen. Minulla on ainakin vahva usko moiseen.
Toivottavasti singellä olisi jokin b-puolen biisi; muuten en sitä osta. - Hippo
Erizo kirjoitti:
Hurt on ulkona lokakuun puolenvälin jälkeen. Remixeistä on jo huhuja:
Hurt Remix Rumor.
With every single, comes the creation of remixes, and the same goes for the upcoming release of Hurt. The acapella has already been sent out, and rumor has it the offical remix for Hurt will be done by none other than Mr. Paul Oakenfold. VIP will keep you updated.
LÄHDE: christina-vip
Ja Jenkeissä top kymppi on mahdollinen. Minulla on ainakin vahva usko moiseen.
Toivottavasti singellä olisi jokin b-puolen biisi; muuten en sitä osta.Taitaa jäädä ostamatta minultakin? Here To Stay olisi kiva sinkkuna jos siihen kuuluisi Pepsiversio? CandyManin eri versiot voi olla jänniä? Veikkaan että CandyMan menee ykköseksi (sehän on pakollinen single), samoin voi käydä jos Here To Stay saa singlen? Jaksan yhä uskoa HTS:n singleen. :)
Näinhän se menee, vai mitä?
1. ANOM (Voi pysyä vielä pari viikkoa Top 20:ssä)
2. Hurt (Top 20?)
3. CandyMan (Varma ykkönen)
4. Welcome (Tästä en ole varma ollenkaan?)
5. Here To Stay (Varma Top 5) - Erizo
Hippo kirjoitti:
Taitaa jäädä ostamatta minultakin? Here To Stay olisi kiva sinkkuna jos siihen kuuluisi Pepsiversio? CandyManin eri versiot voi olla jänniä? Veikkaan että CandyMan menee ykköseksi (sehän on pakollinen single), samoin voi käydä jos Here To Stay saa singlen? Jaksan yhä uskoa HTS:n singleen. :)
Näinhän se menee, vai mitä?
1. ANOM (Voi pysyä vielä pari viikkoa Top 20:ssä)
2. Hurt (Top 20?)
3. CandyMan (Varma ykkönen)
4. Welcome (Tästä en ole varma ollenkaan?)
5. Here To Stay (Varma Top 5)Hurt menee Britanniassa takuuvarmasti top 5:een; jos Madonnan Jump on samaan aikaan "ulkona", niin ykkössijasta tulee tappelu.
Billboardilla Hurt menee top kymppiin, ainakin. Top 5 on sielläkin hyvin mahdollinen.
Candyman:iin minulla ei ole yhtä vahva usko kuin sinulla. Siitä sanoisin Billboardilla top 20, britanniassa top 10.
En usko Welcome-singleen. Understand on todennäköisempi. Mutta vielä vähemmän uskon HTS-singleen... sori. Mutta en vain usko, että siitä tulee singleä, korkeintaan se voi päätyä jonkin toisen singlen b-puoleksi.
Mutta minähän en ole tietenkään mikään asiantuntija, joten sitä ei tiedä, mitenkä tässä tulee käymään.
Mutta uskoni Hurt:in menestymiseen on luja. Balladit koskettavat usein kuulijakuntaa ja Hurt on niin mahtipontinen, että sitä tullaan vielä kuulemaan. - Lazar
Erizo kirjoitti:
Hurt menee Britanniassa takuuvarmasti top 5:een; jos Madonnan Jump on samaan aikaan "ulkona", niin ykkössijasta tulee tappelu.
Billboardilla Hurt menee top kymppiin, ainakin. Top 5 on sielläkin hyvin mahdollinen.
Candyman:iin minulla ei ole yhtä vahva usko kuin sinulla. Siitä sanoisin Billboardilla top 20, britanniassa top 10.
En usko Welcome-singleen. Understand on todennäköisempi. Mutta vielä vähemmän uskon HTS-singleen... sori. Mutta en vain usko, että siitä tulee singleä, korkeintaan se voi päätyä jonkin toisen singlen b-puoleksi.
Mutta minähän en ole tietenkään mikään asiantuntija, joten sitä ei tiedä, mitenkä tässä tulee käymään.
Mutta uskoni Hurt:in menestymiseen on luja. Balladit koskettavat usein kuulijakuntaa ja Hurt on niin mahtipontinen, että sitä tullaan vielä kuulemaan.Kyllä minäkin veikkaisin Hurt/Candyman kaksikosta Hurt:illa olevan paremmat mahdollisuudet kärkisijoihin.
Hurt on radioystävällisempi ja tulee täydelliseen aikaan ulos, juuri joulun alla.
Candyman taas on ehkäpä aika iso riski. Eurooppa nyt on melko avoin kaikentyylisille biiseille, mutten vaan pysty kuvittelemaan amerikkalaisten radioiden soittavan sitä...
Mutta tulevan vuoden aikanahan se nähdään=D - Erizo
USAssa Hurt julkaistaan radiosoittoon vasta 9 päivän kuluttua, mutta biisi on kivunnut pop-listalla jo sijalle 85 (sijalta 133)!
Wo-hoo!
Lähde: Mediabase
http://www.mmr247.com/mmrweb/AllAccess/Charts.asp?format=h1m&cutoff=0&showtopn=2000
PS. Listan mukaan ANOM on yhä #11. Lista takiainen! - Hippo
Erizo kirjoitti:
USAssa Hurt julkaistaan radiosoittoon vasta 9 päivän kuluttua, mutta biisi on kivunnut pop-listalla jo sijalle 85 (sijalta 133)!
Wo-hoo!
Lähde: Mediabase
http://www.mmr247.com/mmrweb/AllAccess/Charts.asp?format=h1m&cutoff=0&showtopn=2000
PS. Listan mukaan ANOM on yhä #11. Lista takiainen!Häääh? ANOM on siis NOUSSUT listalla! Sehän oli aiemmin sijalla #12. Heh! Enään puuttuisi että se palaisi takaisin top kymppiin... :D
- Erizo
Hippo kirjoitti:
Häääh? ANOM on siis NOUSSUT listalla! Sehän oli aiemmin sijalla #12. Heh! Enään puuttuisi että se palaisi takaisin top kymppiin... :D
... että tuo on vain pelkkä radiosoitto; billboard laskee mukaan myynnin, joten jos se laskee merkittävästi, niin ANOM laskee sen mukana Billboardilla.
Tutkailen tilannetta silmä kovana. - Erizo
Nyt tarvitaan jo Hurt:in nostattavaa vaikutusta!
Britanniassa B2B on vajonnut sijalle 13!
http://uk.launch.yahoo.com/c/uk/album_charts.html
Hurt pihalle ja albumi lähtee taas nousuun.
Ai niin, offtopic taas; BDay debytoi Britanniassa sijalla #3... - Hippo
Erizo kirjoitti:
Nyt tarvitaan jo Hurt:in nostattavaa vaikutusta!
Britanniassa B2B on vajonnut sijalle 13!
http://uk.launch.yahoo.com/c/uk/album_charts.html
Hurt pihalle ja albumi lähtee taas nousuun.
Ai niin, offtopic taas; BDay debytoi Britanniassa sijalla #3...Jaa? Eikös B2B mennyt Briteissä, ja ties kuinka monessa maassa ykköseksi? Jenkeissä BDay myy varmaan kuin häkä?
- Erizo
Hippo kirjoitti:
Jaa? Eikös B2B mennyt Briteissä, ja ties kuinka monessa maassa ykköseksi? Jenkeissä BDay myy varmaan kuin häkä?
B2B meni ykköseksi! :)
USAn myyntiluvut ei oo vielä tulleet, mutta menee aika varmuudella ykköseksi siellä.
Ja Christinalla oli 15 ykköstä! (tähän mennessä)
Top 3:ia aika monta; en laskenut, mutta monessa maassa on mennyt joko kakkoseksi tai kolmoseksi. - Lazar
Erizo kirjoitti:
... että tuo on vain pelkkä radiosoitto; billboard laskee mukaan myynnin, joten jos se laskee merkittävästi, niin ANOM laskee sen mukana Billboardilla.
Tutkailen tilannetta silmä kovana.... tuo sija 11 ollut POP radioiden soittolistalta? Varsinaisella radiosoittolistalla ANOM ei ole noussut kertaakaan top20:een.
Veikkaan että Billboardin top100 listalla ANOM löytyy tällä viikolta sijalta 15-20... - Lazar
Erizo kirjoitti:
USAssa Hurt julkaistaan radiosoittoon vasta 9 päivän kuluttua, mutta biisi on kivunnut pop-listalla jo sijalle 85 (sijalta 133)!
Wo-hoo!
Lähde: Mediabase
http://www.mmr247.com/mmrweb/AllAccess/Charts.asp?format=h1m&cutoff=0&showtopn=2000
PS. Listan mukaan ANOM on yhä #11. Lista takiainen!... Ain't No Other Man tippuu Yhdysvaltojen singlelistalla sijalta 15 sijalle 23. =(
- Hippo
Lazar kirjoitti:
... Ain't No Other Man tippuu Yhdysvaltojen singlelistalla sijalta 15 sijalle 23. =(
1. ANOM ei ollut floppi!
2. Se myi varmasti paremmin kuin Beyoncen Dejavu, joka kävi listalla korkeammalla.
3. Jos ANOM olisi julkaistu vasta muiden Christinan sinkkujen jälkeen, niin tuskinpa se olisi menestynyt näin hyvin. ANOM oli onnistunut valinta ekaksi sinkuksi, vaikka toivoinkin sille korkeampaa sjoitusta.
4. Sija #23 ei ole vieläkään paha. Yhtä hyvin tuo olisi voinut olla paras sijoitus. Eikös Dirrty ollut samoilla sijoilla parhaimillaan?
5. Putoaminen on luonnollista. Johan ANOM on listoilla roikkunutkin, kaikki sinkut tulevat aikanaan alaspäin.
6. Hurt paikkaa pian aukon sinkkurintamalla. :) - Erizo

6. Hurt paikkaa pian aukon sinkkurintamalla. :)Dirrty oli muistaakseni Billboardilla parhaimmillaan joku 40. tai jotain vastaavaa, joten ANOM on siihen verrattuna huippumenestys!
Ja joo, Hurt alkaa syödä jo ANOM:in menestystä. Biisi on pelkällä soitolla jo noussut top 70:iin, vaikka virallinen radiojulkaisu odottaa vasta ensi viikolla. Jenkkifanit, jotka ovat kuulleet Hurt:in radiosta, ovat kertoneet, että biisi sopii radiosoittoon yllättävän hyvin. Go Hurt!
ANOM:in menestys on ollut huima, itselleni totaali yllätys, sillä rehellisyyden nimissä en todellakaan odottanut biisiltä tuollaista pitkäikäisyyttä. - Erizo
Hippo kirjoitti:
Jaa? Eikös B2B mennyt Briteissä, ja ties kuinka monessa maassa ykköseksi? Jenkeissä BDay myy varmaan kuin häkä?
Bday on viimeisimmän tiedon mukaan noussut ykköseksi USAn lisäksi myös Araabi-Emiraateissa. Eli kaksi ykköstä on BDay-albumilla nyt sitten ainakin vyön alla...
Jee...
Mitenkäs se oli B2B:n kohdalla... antakaas, kun jälleen kerran mietin... hhmm... ai niin! Ykkösiä oli 15 kappaletta! :)
Ja Jenkeissä on kerrottu, että BDayn toisen viikon myynti on noin 120 000 kpl eli muutosta noin -70%. Todella suuri pudotus, massiivinen itseasiassa. Miinus seitsemänkymmentä siis, jos saanen vielä korostaa. Auts. - Hippo
Erizo kirjoitti:
Bday on viimeisimmän tiedon mukaan noussut ykköseksi USAn lisäksi myös Araabi-Emiraateissa. Eli kaksi ykköstä on BDay-albumilla nyt sitten ainakin vyön alla...
Jee...
Mitenkäs se oli B2B:n kohdalla... antakaas, kun jälleen kerran mietin... hhmm... ai niin! Ykkösiä oli 15 kappaletta! :)
Ja Jenkeissä on kerrottu, että BDayn toisen viikon myynti on noin 120 000 kpl eli muutosta noin -70%. Todella suuri pudotus, massiivinen itseasiassa. Miinus seitsemänkymmentä siis, jos saanen vielä korostaa. Auts.70 prosenttia! Nyt voisi jo puhua romahduksesta? Beyonce on myynyt ekan viikon pelkällä nimellään, jatkossa pelkällä Beyoncen nimellä ei myydä enää paljoakaan, sillä sisältöäkin kiekkolle pitää löytyä. Christinan -hidas mutta kestävä- promootio ja myynti voi olla paras tapa myydä julkaisua? Ainakaan kukaan ei pety Back to Basics albumiin.
Beyonce on vahingoittanut imagoaan. - Hippo
Erizo kirjoitti:
Dirrty oli muistaakseni Billboardilla parhaimmillaan joku 40. tai jotain vastaavaa, joten ANOM on siihen verrattuna huippumenestys!
Ja joo, Hurt alkaa syödä jo ANOM:in menestystä. Biisi on pelkällä soitolla jo noussut top 70:iin, vaikka virallinen radiojulkaisu odottaa vasta ensi viikolla. Jenkkifanit, jotka ovat kuulleet Hurt:in radiosta, ovat kertoneet, että biisi sopii radiosoittoon yllättävän hyvin. Go Hurt!
ANOM:in menestys on ollut huima, itselleni totaali yllätys, sillä rehellisyyden nimissä en todellakaan odottanut biisiltä tuollaista pitkäikäisyyttä.Hyvä että palaute jenkeissä on ollut postiivista, itselleni niiden reaktiot ovat aina arvoitus. Varsinkin tuosta Rnb-kulttuurista olen ihan pihalla, vaikka jotkut biisit ovatkin ok.
- Hippo
Erizo kirjoitti:
Bday on viimeisimmän tiedon mukaan noussut ykköseksi USAn lisäksi myös Araabi-Emiraateissa. Eli kaksi ykköstä on BDay-albumilla nyt sitten ainakin vyön alla...
Jee...
Mitenkäs se oli B2B:n kohdalla... antakaas, kun jälleen kerran mietin... hhmm... ai niin! Ykkösiä oli 15 kappaletta! :)
Ja Jenkeissä on kerrottu, että BDayn toisen viikon myynti on noin 120 000 kpl eli muutosta noin -70%. Todella suuri pudotus, massiivinen itseasiassa. Miinus seitsemänkymmentä siis, jos saanen vielä korostaa. Auts.RTA aloitti sijoituksella #12.
http://www.billboard.com/bbcom/charts/chart_display.jsp?JSESSIONID=FMghjGKvYQQ6JcVRdnw7Fy1C0PZNj9PpvsdBTM5NQJ0H4DzqpKzG!-2113653615&f=The Billboard Hot 100&pageNumber=Top 11-50&g=Singles - Erizo
Hippo kirjoitti:
RTA aloitti sijoituksella #12.
http://www.billboard.com/bbcom/charts/chart_display.jsp?JSESSIONID=FMghjGKvYQQ6JcVRdnw7Fy1C0PZNj9PpvsdBTM5NQJ0H4DzqpKzG!-2113653615&f=The Billboard Hot 100&pageNumber=Top 11-50&g=SinglesJoo, RTA aloitti vahvasti. ANOM debytoi muistaakseni sijoituksella #19. Mutta tuskin RTA:sta listaykköstä tulee, epäilen ainakin syvästi. Ja Deja Vu (tai kuten jotkun Jenkit ovat sanoneet: "Deja Boo") vajoaa vajoamistaan; se ei ole enää edes top 30:ssä, vaikka se julkaistiin viikko ANOM:in jälkeen.
Että silleen.
Jäädään tarkkailemaan tilannetta. - Erizo
Hippo kirjoitti:
1. ANOM ei ollut floppi!
2. Se myi varmasti paremmin kuin Beyoncen Dejavu, joka kävi listalla korkeammalla.
3. Jos ANOM olisi julkaistu vasta muiden Christinan sinkkujen jälkeen, niin tuskinpa se olisi menestynyt näin hyvin. ANOM oli onnistunut valinta ekaksi sinkuksi, vaikka toivoinkin sille korkeampaa sjoitusta.
4. Sija #23 ei ole vieläkään paha. Yhtä hyvin tuo olisi voinut olla paras sijoitus. Eikös Dirrty ollut samoilla sijoilla parhaimillaan?
5. Putoaminen on luonnollista. Johan ANOM on listoilla roikkunutkin, kaikki sinkut tulevat aikanaan alaspäin.
6. Hurt paikkaa pian aukon sinkkurintamalla. :)... Dirrty:n sijoituksen. Dirrty meni BB HOT-100:lla korkeimmillaan sijalle #48.
Eli ANOM:in menestys oli "jossain määrin" parempi! :) - Erizo
Hippo kirjoitti:
70 prosenttia! Nyt voisi jo puhua romahduksesta? Beyonce on myynyt ekan viikon pelkällä nimellään, jatkossa pelkällä Beyoncen nimellä ei myydä enää paljoakaan, sillä sisältöäkin kiekkolle pitää löytyä. Christinan -hidas mutta kestävä- promootio ja myynti voi olla paras tapa myydä julkaisua? Ainakaan kukaan ei pety Back to Basics albumiin.
Beyonce on vahingoittanut imagoaan.BDay putosi Britannian listalla sijalta #3 (jolla debytoi) sijalle #19. Kyse on siis 1. ja 2. viikon luvuista.
Christinan B2B on Britanniassa sijalla #20. Viime viikolla (4. viikko) sijalla #13. - Hippo
Erizo kirjoitti:
BDay putosi Britannian listalla sijalta #3 (jolla debytoi) sijalle #19. Kyse on siis 1. ja 2. viikon luvuista.
Christinan B2B on Britanniassa sijalla #20. Viime viikolla (4. viikko) sijalla #13.Ex-Destiny: Beyonce on julma!
Destiny’s Child -yhtyeestä taannoin kenkää saanut laulaja LeToya Luckett on saanut huomata, että bändikaverien pettämisellä ei ole hyviä seurauksia. Hän on ollut järkyttynyt siitä, miten entiset yhtyetoverit ovat hylänneet hänet kokonaan sen jälkeen, kun hän sai lähtöpassit menestysyhtyeestä.
Luckett ja Latavia Robertson saivat huomata saaneensa kenkää Destiny’s Chld -yhtyeestä vasta, kun he saapuivat kuvaamaan musiikkivideota Say My Name -kappaleeseen. Tuolloin heidän paikkansa yhtyeessä oli jo korvattu kahdella uudella jäsenellä, Michelle Williamsilla ja Farrah Franklinilla.
Tämän jälkeen kenkää saaneet laulajat nostivat kaksi oikeusjuttua yhtyettä ja manageri Matthew Knowlesia vastaan ja perustivat kilpailevan Anjel -tyttöbändin. Ei siis ole mikään ihme, että ystävyys loppui lyhyeen. Lyhytikäinen yhtye ehti julkaista vain Heavenly -nimisen albumin ennen hajoamistaan vuonna 2003.
LeToya Luckett varttui yhdessä Beyonce Knowlesin ja Kelly Rowlandin kanssa. Hänelle oli kuitenkin yllätys, kuinka ystävät jättivät hänet ja Latavia Robetsonin täysin ryhmän ulkopuolelle heidän lähtönsä jälkeen.
- Kukaan tytöistä ei ole soittanut minulle sen jälkeen, kun jätin yhtyeen, Luckett selittelee.
- Eniten kaipaan Beyonce ja Kellyn ystävyyttä. Tapasimme jo ala-asteella, joten vaikeinta on viettää syntymäpäiviä ja jouluja ilman heitä. Soitin Beyoncelle vuosituhannen vaihtuessa uudenvuodenaattona ja kerroin, että kaipaan ja rakastan häntä. Se oli vaikea paikka.
- Hän soitti minulle takaisin kolmen päivän kuluttua ja kertoi, että yhtye on lopettanut ja jäsenet siirtyvät soolourille. Sen jälkeen julkaistiin kuitenkin uusi Destiny’s Child -albumi, joten en tiedä mitä oikein tapahtui. Se oli julmaa.
Luckettin sooloalbumi LeToya nousi viime kesänä Billboardin Hot 100 -listan ykkössijalle.
http://www.stara.fi/?p=4160
- Erizo
Linkki toimi ainakin tämän viestin kirjoittamisen aikaan. Eli mp3 suodatetusta Hurt:sta (musiikki suodatettu pois ja Christinan laulu jätetty).
http://www.sendspace.com/file/qlxbuw- Erizo
Tuon tiedoston laatu ei ole mikään paras, kun se on ns. "kotikutoinen" acapella-versio; musiikki kuuluu taustalla yhä, tosin vaimeana.
- Erizo
Christina oli kommentoinut lyhyesti VMA:n punaisella matolla tulevaa Hurt-videota:
"... videon teema on todella mielenkiintoinen ja todella erilainen siitä, mitä videoissa on nyt nähtävissä."
Alkuperäinen kommentti:
[About the music video for "Hurt"] ..."the concept is really interesting and really different from things that are out there."
Mielenkiintoista! :)- Mary-Anne
Mitähän Floria Sigismondi ja kumppanit ovat nyt keksineet? Jännää. Saisi todellakin olla vaihteeksi jotain muuta kuin sitä iän ikuista tanssimista usein hyvinkin karmeissa vaatteissa! :) Videokin siis tulee ulos lokakuussa sinkun kanssa samoihin aikoihin?
En malta odottaa!! x) - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Mitähän Floria Sigismondi ja kumppanit ovat nyt keksineet? Jännää. Saisi todellakin olla vaihteeksi jotain muuta kuin sitä iän ikuista tanssimista usein hyvinkin karmeissa vaatteissa! :) Videokin siis tulee ulos lokakuussa sinkun kanssa samoihin aikoihin?
En malta odottaa!! x)Florialla on niin "vahva" tyyli; hänen kuvakulmansa, värimaailma, yms. ovat niin valokuvauksellisia. Fighter oli niin upea video, mieleenpainuva. Olisko itselle tullut ensimmäisenä mieleen Figher-videoon perhosteema? Eipä juuri olisi. :)
Videosta tulee hieno, olen siitä melkein varma. Mutta en kyllä osaa arvata lainkaan, että mikähän tarina taikka teema siinä olisi...
Ei auta muu kuin odottaa. Ja odottavan aika on pitkä. - MercyOnMe
Mary-Anne kirjoitti:
Mitähän Floria Sigismondi ja kumppanit ovat nyt keksineet? Jännää. Saisi todellakin olla vaihteeksi jotain muuta kuin sitä iän ikuista tanssimista usein hyvinkin karmeissa vaatteissa! :) Videokin siis tulee ulos lokakuussa sinkun kanssa samoihin aikoihin?
En malta odottaa!! x)Errittäin. Toivon, että videosta tulee hyvä.
- Erizo
Tämä löytyi CMM:stä:
http://www.christinamultimedia.com/forum/index.php?board=20;action=display;threadid=76471
Onko tuo todella tuleva Hurt-single? Ehkä on, ehkä ei, mutta tuollainen on siis kuulemma Saksassa nähty.- Mary-Anne
Wikipedia tosin on julkaissut tuon toisen arvailun Hurt-singlen mahdollisesta kannesta ( http://en.wikipedia.org/wiki/Hurt_(Christina_Aguilera_song) )
Enpä tiedä tuon uskottavuudesta ollenkaan. Ja eihän se vielä olekaan varmaa. :) Mutta kyllä enemmän tykkään tuosta Wikipedian ja Erizon antamassa linkissä Christina multimedian foorumille, jossa tuo kuva oli myös julkaistu.
Mitäs muut sanotte? Kumpi olisi hienompi? :) - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Wikipedia tosin on julkaissut tuon toisen arvailun Hurt-singlen mahdollisesta kannesta ( http://en.wikipedia.org/wiki/Hurt_(Christina_Aguilera_song) )
Enpä tiedä tuon uskottavuudesta ollenkaan. Ja eihän se vielä olekaan varmaa. :) Mutta kyllä enemmän tykkään tuosta Wikipedian ja Erizon antamassa linkissä Christina multimedian foorumille, jossa tuo kuva oli myös julkaistu.
Mitäs muut sanotte? Kumpi olisi hienompi? :)Joo, näin tuon Wikipedian ehdotelman jo aikaa sitten ja voihan se olla sekin. Tosin se ehdotelma tyrmättiin armotta feikiksi ulkomaisella keskustelufoorumilla. Yksi perustelu oli se, että kuvassa olevan tekstin ympäriltä olisi erottunut liian epäselvä (rosoinen?) raja, joka kielii siitä, ettei kuvaa ole käsitellyt ammattilainen.
Mutta mistäpä sitä kukaan tietää varmaksi ennen aikojaan? :) - Hippo
Erizo kirjoitti:
Joo, näin tuon Wikipedian ehdotelman jo aikaa sitten ja voihan se olla sekin. Tosin se ehdotelma tyrmättiin armotta feikiksi ulkomaisella keskustelufoorumilla. Yksi perustelu oli se, että kuvassa olevan tekstin ympäriltä olisi erottunut liian epäselvä (rosoinen?) raja, joka kielii siitä, ettei kuvaa ole käsitellyt ammattilainen.
Mutta mistäpä sitä kukaan tietää varmaksi ennen aikojaan? :)Noita feikki albumeita ja sinkkuja riittää. ANOM sinkun kansi on tyylikkään näköinen, varmasti myös Hurt saa hienot kannet.
- Erizo
MTV (US) on taas sanonut, että kakkossingle on CANDYMAN.
http://www.mtv.com/news/articles/1540510/20060908/knowles_beyonce.jhtml?headlines=true
Sekoilua vai tuleeko Karkkimies sittenkin Hurt:in kanssa samaan aikaan?
Christina on itse kuitenkin sanonut VMA:n punaisella matolla, että HURT:in kuvaukset ovat pian koittamassa.- MercyOnMe
No, sen näkee sitten. Päättäisivät jo! ;>
- Erizo
MercyOnMe kirjoitti:
No, sen näkee sitten. Päättäisivät jo! ;>
No Hurt se on ainakin, kerta ohjaajakin on jo videolle valittu, biisi on esitetty VMA:ssa ja Chrstina on itsekin siitä puhunut.
Kyse on nyt enää vain siitä, että tuleeko Candyman samaan aikaan... sen näkee sitten.
Epäilen, sillä MTV ei ole mikään maailman luotettavin lähde, mutta kylläpä se kykenee silti hämmentämään soppaa muiden ohella. :) - Hippo
Erizo kirjoitti:
No Hurt se on ainakin, kerta ohjaajakin on jo videolle valittu, biisi on esitetty VMA:ssa ja Chrstina on itsekin siitä puhunut.
Kyse on nyt enää vain siitä, että tuleeko Candyman samaan aikaan... sen näkee sitten.
Epäilen, sillä MTV ei ole mikään maailman luotettavin lähde, mutta kylläpä se kykenee silti hämmentämään soppaa muiden ohella. :)Luotan enemmän Christinan omiin puheisiin, kuin MTV:n toimittajiin. Tuntuisi typerältä jos CandyMan ängettäisiin samalle sinkulle, kun sillä on omaakin potentiaalia? Ehkä ETC/Welcome tai HTS olisi parempi valinta? Hurt sieltä tulee seuravaksi...
- Erizo
Hippo kirjoitti:
Luotan enemmän Christinan omiin puheisiin, kuin MTV:n toimittajiin. Tuntuisi typerältä jos CandyMan ängettäisiin samalle sinkulle, kun sillä on omaakin potentiaalia? Ehkä ETC/Welcome tai HTS olisi parempi valinta? Hurt sieltä tulee seuravaksi...
Tarkoitin, että jos sekä Candyman että Hurt ovat molemmat singlen a-puolia eli ei niin, että toinen biiseistä jäisi b-puoleksi, kuten esim. "I Will Be" Dirrty-singlellä.
Vastaavan esimerkin muistan vuosien takaa, kun Spice Girls julkaisi ns. "tupla singlen" Mama/ Who Do You Think You Are?. Molemmat biiseistä olivat radiosoitossa sekä molemmille tehtiin videot.
En yllättyisi, jos Hurt/Candyman saisi saman julkaisuperiaatteen taustalleen. Candyman on riski USA:n radioissa ja sitä paikkaamaan on hyvinkin voitu otta Hurt.
Hurtin pitäisi olla puolentoista viikon päässä USAn radiosoitossa. Jos se sinne tulee, niin se on ainakin 2. single. Mutta mikä on Candymanin kohtalo, siitä spekuloi tällä hetkellä Christina-foorumit ympäri maailmaa... :) - Hippo
Erizo kirjoitti:
Tarkoitin, että jos sekä Candyman että Hurt ovat molemmat singlen a-puolia eli ei niin, että toinen biiseistä jäisi b-puoleksi, kuten esim. "I Will Be" Dirrty-singlellä.
Vastaavan esimerkin muistan vuosien takaa, kun Spice Girls julkaisi ns. "tupla singlen" Mama/ Who Do You Think You Are?. Molemmat biiseistä olivat radiosoitossa sekä molemmille tehtiin videot.
En yllättyisi, jos Hurt/Candyman saisi saman julkaisuperiaatteen taustalleen. Candyman on riski USA:n radioissa ja sitä paikkaamaan on hyvinkin voitu otta Hurt.
Hurtin pitäisi olla puolentoista viikon päässä USAn radiosoitossa. Jos se sinne tulee, niin se on ainakin 2. single. Mutta mikä on Candymanin kohtalo, siitä spekuloi tällä hetkellä Christina-foorumit ympäri maailmaa... :)CandyMan riski radiossa? Ensimmäistä kertaa olen kanssasi täysin eri mieltä Erizo. :)
Mielestäni juuri CandyMan on radioystävällinen, kun taas Hurt ei sovi radioon balladina kovinkaan hyvin. "I Will Be" ei ollut varsinaisella Stripped albumilla, kun taas CandyMan on. HTS sopisi myös paremmin radioon ja vaikka singleksi.
Hämmästelen jos CandyMan ei saa omaa singleä. Voi toki olla että sitä "ykköstä" metsästetään jo niin epätoivoisesti, että kaksi hienoa kappaletta laitetaan samalle sinkulle? Mitäs sitten jatkossa julkaistaisiin? Welcome tai HTS? Paukut olisi muuten aika loppu?
Jos CandyMan alennetaan pelkäksi bonukseksi, niin HTS tulee melko varmasti saamaan oman sinkun? HTS on ainoa ykkös biisi CandyManin kanssa. Myös Welcome voisi nousta pitemmällä versiolla ja onnistuneella videolla... - Erizo
Hippo kirjoitti:
CandyMan riski radiossa? Ensimmäistä kertaa olen kanssasi täysin eri mieltä Erizo. :)
Mielestäni juuri CandyMan on radioystävällinen, kun taas Hurt ei sovi radioon balladina kovinkaan hyvin. "I Will Be" ei ollut varsinaisella Stripped albumilla, kun taas CandyMan on. HTS sopisi myös paremmin radioon ja vaikka singleksi.
Hämmästelen jos CandyMan ei saa omaa singleä. Voi toki olla että sitä "ykköstä" metsästetään jo niin epätoivoisesti, että kaksi hienoa kappaletta laitetaan samalle sinkulle? Mitäs sitten jatkossa julkaistaisiin? Welcome tai HTS? Paukut olisi muuten aika loppu?
Jos CandyMan alennetaan pelkäksi bonukseksi, niin HTS tulee melko varmasti saamaan oman sinkun? HTS on ainoa ykkös biisi CandyManin kanssa. Myös Welcome voisi nousta pitemmällä versiolla ja onnistuneella videolla...Eihän sitä tarvitsekaan olla samaa mieltä! :)
Mutta mielestäni Candyman on riski erityisesti USAn radioissa, jotka ovat hyvin pitkälti painottuneet HipHopin ja RnB:n soittamiseen. Eurooppa on oma lukunsa. Voin toki olla väärässä.
Tavallaanhan Candyman saisi oman singlen, jos Hurt/Candyman olisi ns. "tupla single".
Mutta tämä on vielä täyttä spekulaatiota. Paljon on vaan ristiriitaisia viestejä virrannut suunnalta ja toiselta tätä kakkossingleä koskien ja siksi puheet tupla singlestä ovat alkaneet herätä. En siis ole ainoa, joka on tuota asiaa miettinyt! :)
En usko, että Candyman alennetaan bonukseksi. Se on joko kolmas, neljäs tai viides single TAIKKA sitten toinen Hurtin kanssa. - Hippo
Hippo kirjoitti:
CandyMan riski radiossa? Ensimmäistä kertaa olen kanssasi täysin eri mieltä Erizo. :)
Mielestäni juuri CandyMan on radioystävällinen, kun taas Hurt ei sovi radioon balladina kovinkaan hyvin. "I Will Be" ei ollut varsinaisella Stripped albumilla, kun taas CandyMan on. HTS sopisi myös paremmin radioon ja vaikka singleksi.
Hämmästelen jos CandyMan ei saa omaa singleä. Voi toki olla että sitä "ykköstä" metsästetään jo niin epätoivoisesti, että kaksi hienoa kappaletta laitetaan samalle sinkulle? Mitäs sitten jatkossa julkaistaisiin? Welcome tai HTS? Paukut olisi muuten aika loppu?
Jos CandyMan alennetaan pelkäksi bonukseksi, niin HTS tulee melko varmasti saamaan oman sinkun? HTS on ainoa ykkös biisi CandyManin kanssa. Myös Welcome voisi nousta pitemmällä versiolla ja onnistuneella videolla...Kirjoitin vähän hassusti tuon tekstin... En tarkoittanut että CandyMan olisi ollut Strippedillä. :D Vaan tarkoitin sitä että "I Will Be" ei ollut varsinaisella albumilla, mutta CandyMan on Back to Basics julkaisulla.
- Hippo
Erizo kirjoitti:
Eihän sitä tarvitsekaan olla samaa mieltä! :)
Mutta mielestäni Candyman on riski erityisesti USAn radioissa, jotka ovat hyvin pitkälti painottuneet HipHopin ja RnB:n soittamiseen. Eurooppa on oma lukunsa. Voin toki olla väärässä.
Tavallaanhan Candyman saisi oman singlen, jos Hurt/Candyman olisi ns. "tupla single".
Mutta tämä on vielä täyttä spekulaatiota. Paljon on vaan ristiriitaisia viestejä virrannut suunnalta ja toiselta tätä kakkossingleä koskien ja siksi puheet tupla singlestä ovat alkaneet herätä. En siis ole ainoa, joka on tuota asiaa miettinyt! :)
En usko, että Candyman alennetaan bonukseksi. Se on joko kolmas, neljäs tai viides single TAIKKA sitten toinen Hurtin kanssa.Pian nähdään millaisia ratkaisuja RCA hyväksyy? Myönnän että Hurt/CandyMan myisi todella hyvin! :D
- Erizo
Hippo kirjoitti:
Kirjoitin vähän hassusti tuon tekstin... En tarkoittanut että CandyMan olisi ollut Strippedillä. :D Vaan tarkoitin sitä että "I Will Be" ei ollut varsinaisella albumilla, mutta CandyMan on Back to Basics julkaisulla.
Joo, itse asiassa luin niin pikaiseen tuon tekstisi, etten edes huomannut tuota pientä juttua vaan täydensin sen ajatuksissani juuri niin, että Candyman on B2B:llä! :D
Itse kun arvelen mahdollisia singlelohkaisuja, mietin asiaa aina siltä kantilta, että radiota kuuntelevat ihmiset, joista Christina-fanit ovat vähemmistössä.
Jos siis oletetaan, että kuulijakunnassa on paljon ihmisiä, jotka eivät pidä Christinasta ja ovat siten päättäneet olla pitämättä hänen lauluistakaan, niin alan pohtimaan, että mitkä biisit olisivat levyllä sellaisia, jotka saattaisivat muuttaa tuollaisten ihmisten mielet hieman Christinaa myötämielisemmiksi?
Tuollaisen pohdinnan tuloksena olen päätynyt siihen, että Hurt olisi voimakkaammassa asemassa kuin Candyman. Se ei tarkoita, ettenkö pitäisi Candymanistä, sillä minä kyllä pidän siitä, mutta se on niin omaperäinen ja erityylinen laulu valtavirtaan verrattuna, että siksi se on riski. Riski voi tosin päätyä huimaan menestykseen, mutta toisinkin voi käydä. Siksi se on riski. Hurt olisi ns. "turvallisempi" valinta.
Joten tuollalailla pohdittuani muita mahdollisia singlejä (siis minun mielestäni), niin olen päätynyt siihen, että jopa BITD voisi olla single. Tuskin se tulee olemaan, mutta en yllättyisi jos näin kävisi.
Jos suuriosa ihmisistä pitäisi Christinasta, singleinä tulisivat ulos varmasti Welcome ja Mercy on me. Mutta kun mennään periaatteella "miellytetään mahdollisimman montaa sekä yritetään voittaa uusia ihmisiä puolelle", niin nuo kaksi tuskin päätyvät singleiksi vaikka (minun mielestäni) B2B:n parhaimpia biisejä ovatkin.
Mutta Candyman on tulossa, sillä se on saanut jo radiosoittoakin ennen kuin Hurt julistettiin toiseksi singleksi.
Vielä max. kaksi viikkoa. Sitten VIIMEISTÄÄN totuus paljastuu... :) - Lazar

Vielä max. kaksi viikkoa. Sitten VIIMEISTÄÄN totuus paljastuu... :)Tuo teksti olisi voinut tulla vaikka suoraan mun suusta, niin samanlaisia ajatuksia olen miettinyt. BITD olisi täydellinen sinkku ainakin jenkeissä. Siinä on jotain sellaista josta urbaanit radiotkin voisivat innostua=D
Muita potentiaalisia hittejä voisi musta olla Slow Down Baby ja Understand. The Right Man ja Nasty Naughty Boy ovat loistavia (ja mun omia suosikkeja), mutta ei kyllä todellakaan sovi radiosoittoon. - Erizo
Lazar kirjoitti:
Tuo teksti olisi voinut tulla vaikka suoraan mun suusta, niin samanlaisia ajatuksia olen miettinyt. BITD olisi täydellinen sinkku ainakin jenkeissä. Siinä on jotain sellaista josta urbaanit radiotkin voisivat innostua=D
Muita potentiaalisia hittejä voisi musta olla Slow Down Baby ja Understand. The Right Man ja Nasty Naughty Boy ovat loistavia (ja mun omia suosikkeja), mutta ei kyllä todellakaan sovi radiosoittoon.Joo, siis BITD ja Understand menisivat USAn urbaaniin soittoon kuin hanska käteen. Itse asiassa ns. hiphop-blogeissa on Understandia kehuttu melko runsaasti, sillä biisihän sisältää samplen Betty Harrisin biisistä "Nearer to you" ja tämä on nimenomaan saanut mielenkiinnon noissa piireissä heräämään.
Ensin en juuri huomioinut BITD:tä lainkaan, mutta tuo biisi ns. "kasvaa sinuun" (grows on you, like they use to say) - Hippo
Erizo kirjoitti:
Joo, siis BITD ja Understand menisivat USAn urbaaniin soittoon kuin hanska käteen. Itse asiassa ns. hiphop-blogeissa on Understandia kehuttu melko runsaasti, sillä biisihän sisältää samplen Betty Harrisin biisistä "Nearer to you" ja tämä on nimenomaan saanut mielenkiinnon noissa piireissä heräämään.
Ensin en juuri huomioinut BITD:tä lainkaan, mutta tuo biisi ns. "kasvaa sinuun" (grows on you, like they use to say)...kuin Strippedissä. Ensin jotain kappaleita ei huomaa ja ne ovat vain "ihan kivoja". Vasta myöhemmin tajuaa kuinka hienoja ne ovat.
- Erizo
Hippo kirjoitti:
...kuin Strippedissä. Ensin jotain kappaleita ei huomaa ja ne ovat vain "ihan kivoja". Vasta myöhemmin tajuaa kuinka hienoja ne ovat.
Tuollaiset biisit ovat mielestäni juuri niitä parhaimpia. Valmiiksi pureskeltu miljoonapoppi kuluu usein aika äkkiä loppuun.
- Erizo
Ladies and Gentlemen, tässä se tulee. Tuubissa oli viimein se video, jota olen jo odottanut, eli Christina VMA:n punaisella matolla. Ja heti kärkeen puhutaan HURT-biisistä; videosta, biisin olemisesta kakkos-singlenä yms.
http://www.youtube.com/watch?v=HrJAL9WFw3k&mode=related&search=
Ja Christinan saapuminen:
http://www.youtube.com/watch?v=3QcZGEg_w5k&mode=related&search= - Erizo
Jaaha. Nyt on kai käynytkin sitten niin, että Christina on sanonut Fashion Rocks tapahtumassa VMA:n JÄLKEEN, että Candyman on kakkossingle.
Lähde: http://www.christina-crazy.net/index.php?subaction=showfull&id=1157807902&archive=&start_from=&ucat=&
Se on selvää, että jos tämä on totta, niin kyse ei ole ensimmäisestä kerrasta, kun levy-yhtiö vaihtaa päätöksiään toiseen.
Ota tästä nyt tosiaan selvää. Christina olisi sanonut siis eilen haastattelussa näin:
"We have some ideas that are very interesting," Aguilera says. "Our second single off the new record is 'Candyman,' which is kind of a throwback to that sound of the Andrews Sisters..."
"...I won't say too much more, because I always want that element of surprise. I'm bringing my band and all my dancers, though, so it's going to be a really fun time." - Erizo
http://cgi.ebay.de/Christina-Aguilera-Hurt-radio-dj-promo-cd-single-3TRACK_W0QQitemZ120030370899QQihZ002QQcategoryZ307QQssPageNameZWD2VQQrdZ1QQcmdZViewItem
Single sisältää instrumental-version!
Mutta ei bonuksia...
En kuitenkaan tiedä, onko promo-cd sama kuin julkaistava single; eli onko tuo jokin pre-versio radioille vai "the real thing". - Erizo
Sanovat, että biisi on potentiaalinen Grammy-voittaja!
Sanovat myös, että odottavat menestyvän jopa paremmin kuin Beautiful (joka nousi hot100:lla kakkoseksi)!
:)
--
Christina Aguilera's "Ain't No Other Man," in all its incarnations—single release to chart-topping club remixes—was a triple-play triumph of talent reaching its prime, melodic potency and sheer star power (awesome video, too). Follow-up ballad "Hurt" dramatically shifts gears from sass to sad, further giving testament to Aguilera's stupefying gifts as an emotive, mature powerhouse singer. The force of her vocal as she relates the pain of moving past a relationship in ruins is daunting, with a melody and lush production that carries this potential Grammy Award contender into the clouds. "Hurt" reunites C'tina with Linda Perry, who also helmed the victorious ballad "Beautiful," which hit No. 2 in 2003. We predict one better this time out
LÄHDE:
http://www.billboard.com/bbcom/reviews/single_review_display.jsp?vnu_content_id=1003122613- MercyOnMe
Hurt tosiaankin on potentiaalinen Grammy-voittaja. Se nähdään sitten menestyykö se paremmin kuin Beautiful. Kai siitä sitten ykköstä pitää odottaa... ;>
- Erizo
MercyOnMe kirjoitti:
Hurt tosiaankin on potentiaalinen Grammy-voittaja. Se nähdään sitten menestyykö se paremmin kuin Beautiful. Kai siitä sitten ykköstä pitää odottaa... ;>
Hurtissa on potentiaalia. Beautiful nousi kyllä aikoinaan melkein jokaisen muun listan kärkeen paitsi tuon päälistan eli HOT100:n...
Toivottavasti Hurt pistää paremmaksi. Mutta tuo oli Billboardilta kyllä yllättävän hyvä arvostelu. - MercyOnMe
Erizo kirjoitti:
Hurtissa on potentiaalia. Beautiful nousi kyllä aikoinaan melkein jokaisen muun listan kärkeen paitsi tuon päälistan eli HOT100:n...
Toivottavasti Hurt pistää paremmaksi. Mutta tuo oli Billboardilta kyllä yllättävän hyvä arvostelu.Billboard on ylittänyt itsensä tällä arvostelulla. :D Hah.
- Mary-Anne
Toivon tosiaan kädet ristissä menestystä Hurtille!!! ;) Aivan upeaa! Kuulisihan tuota jo mielellään radiosta lähitulevaisuudessa. Eikö radiosoiton pitäisi alkaa aika pian? Eikö se yleensä ennen sinkun julkaisua ala...?
- Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Toivon tosiaan kädet ristissä menestystä Hurtille!!! ;) Aivan upeaa! Kuulisihan tuota jo mielellään radiosta lähitulevaisuudessa. Eikö radiosoiton pitäisi alkaa aika pian? Eikö se yleensä ennen sinkun julkaisua ala...?
Virallisesti Hurt menee USAssa radioihin nyt tiistaina. En tiedä onko Euroopassa sama aikataulu; luulisin, että on.
Mutta vaikka virallinen radiojulkaisu on vasta tulossa, biisiä on jo USAn radioissa soitettu, mikä on tietenkin hyvä merkki!
- Erizo
Ensinäkin, Hurt on mennyt USAssa tänään virallisesti radiosoittoon. MUTTA biisi on POP-radioasemien soittolistoilla lähennellyt jo top 40:iä!
Mitäs ihmeellistä tuossa sitten on, joku voisi kysyä. No ensinäkin biisiä on soitettu PALJON jo ennen virallista radiojukaisu päivää. Toiseksi "ameriikan-fanien" mukaan Hurt on kiivennyt nopeammin radiosoittolistoilla kuin ANOM. Ja sehän on hyvä merkki!- Erizo
... Hurt:ia on tukemassa jo neljä ns. "radioformaattia" (tarkoittaa erityylisiä radioasemia; USAssa luokitellaan tarkoin).
POP-asemien lisäksi Hurt:ia on soitettu myös:
- Rhythmic-asemilla
- AC-asemilla (käsittääkseni AC= Adult Contemporary; vastaa kai suomalaista Novaa, mikäli olen oikein ymmärtänyt)
- Hot AC -asemilla - Mary-Anne

- Hot AC -asemillaMutta milloinkahan video on tulossa??? :) Voihan Hurtia pitää radioystävällisempänä kuin ANOM, vaikka sekin oli jonkin moinen menestys...
- Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Mutta milloinkahan video on tulossa??? :) Voihan Hurtia pitää radioystävällisempänä kuin ANOM, vaikka sekin oli jonkin moinen menestys...
Tiedän varmaksi sen, ettei videota ole vielä tehty. Christinahan on huidellut viime viikon täällä Euroopassa (ainakin Lontoo ja Italia on tullut neidon koluttua).
Hurt:in julkaisu on 23.10, joten videon tulisi olla pihalla ennen sitä. Ehkä syys-, lokakuun vaihde on realistinen aikataulu videon teolle. Käytännössä siis mahdollisesti ensi viikolla joskus. Tämä EI siis ole mitään virallista, arvailua vain. :) - Erizo
Hurtin radiosoitto USAssa kiihtyy kiihtymistään. Huomatkaa huomattavat hypähdykset soittolistoilla:
--
Pop
Chart Position: #37 (#58 last week)
Spins: 1138 spins (up 734 spins from last week)
Rhythmic
Chart Position: #171 (#219 last week)
Spins: 31 spins (up 12 spins from last week)
AC
Chart Position: #57 (#101 last week)
Spins: 15 spins (up 10 spins from last week)
Hot AC
Chart Position: #58 (#80 last week)
Spins: 79 spins (up 51 spins from last week)
POP-asemien soittolistauksessa ollaan siis jo top 40:ssä! :) - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Hurtin radiosoitto USAssa kiihtyy kiihtymistään. Huomatkaa huomattavat hypähdykset soittolistoilla:
--
Pop
Chart Position: #37 (#58 last week)
Spins: 1138 spins (up 734 spins from last week)
Rhythmic
Chart Position: #171 (#219 last week)
Spins: 31 spins (up 12 spins from last week)
AC
Chart Position: #57 (#101 last week)
Spins: 15 spins (up 10 spins from last week)
Hot AC
Chart Position: #58 (#80 last week)
Spins: 79 spins (up 51 spins from last week)
POP-asemien soittolistauksessa ollaan siis jo top 40:ssä! :)No, oliko tämä nyt jokin suuri uutinen? Ilmoitinpa kuitenkin, kun en ole itse ennen sitä radiosta kuullut. :)
"Tässä uutta musiikkia Christina Aguileralta." Ja sitten selitettiin lyhyesti kuka Christina on. (Ei kovin järkevää. Ehkä juontaja oli kadottanut replansa.) Hurt soi Saksan listavierailun yhteydessä. Siinä tilanteessa oli sen verran mölinää muuten, etten kuullut sen tarkemmin mistä listasta oli kyse tai kuinka mones Hurt oli, vaikka olenkin varma, että sekin mainittiin. Olisi ehkä viisaampaa jättää sanomatta kun en ole yhtään varma, mutta olisikohan ollut #14 sijasta kysymys? Ei kai? - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
No, oliko tämä nyt jokin suuri uutinen? Ilmoitinpa kuitenkin, kun en ole itse ennen sitä radiosta kuullut. :)
"Tässä uutta musiikkia Christina Aguileralta." Ja sitten selitettiin lyhyesti kuka Christina on. (Ei kovin järkevää. Ehkä juontaja oli kadottanut replansa.) Hurt soi Saksan listavierailun yhteydessä. Siinä tilanteessa oli sen verran mölinää muuten, etten kuullut sen tarkemmin mistä listasta oli kyse tai kuinka mones Hurt oli, vaikka olenkin varma, että sekin mainittiin. Olisi ehkä viisaampaa jättää sanomatta kun en ole yhtään varma, mutta olisikohan ollut #14 sijasta kysymys? Ei kai?Ihmeitten ihme ja kumma!!!
Go Hurt!
Ei tää Suomi kai sitten niin takapajuinen olekaan!
Wau.
Pitääpä etsiä jostain Saksan listoja käsiin! - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
No, oliko tämä nyt jokin suuri uutinen? Ilmoitinpa kuitenkin, kun en ole itse ennen sitä radiosta kuullut. :)
"Tässä uutta musiikkia Christina Aguileralta." Ja sitten selitettiin lyhyesti kuka Christina on. (Ei kovin järkevää. Ehkä juontaja oli kadottanut replansa.) Hurt soi Saksan listavierailun yhteydessä. Siinä tilanteessa oli sen verran mölinää muuten, etten kuullut sen tarkemmin mistä listasta oli kyse tai kuinka mones Hurt oli, vaikka olenkin varma, että sekin mainittiin. Olisi ehkä viisaampaa jättää sanomatta kun en ole yhtään varma, mutta olisikohan ollut #14 sijasta kysymys? Ei kai?Ei löydy googlettamalla moista listaa; kyse täytyy olla radiosoitosta (airplay), koska julkaistu sitä ei vielä ole (eli tuskin on päässyt listalle, jossa lasketaan myynti mukaan = single charts).
Oli miten oli, niin JEES! :) Saksassa Hurt julkaistaan varmaan pian 23.10, Sveitsissä julkaisu on 8.11.
Mutta en saata siltikään tajuta, että SUOMEN NRJ soitti Hurtin! :) - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Ei löydy googlettamalla moista listaa; kyse täytyy olla radiosoitosta (airplay), koska julkaistu sitä ei vielä ole (eli tuskin on päässyt listalle, jossa lasketaan myynti mukaan = single charts).
Oli miten oli, niin JEES! :) Saksassa Hurt julkaistaan varmaan pian 23.10, Sveitsissä julkaisu on 8.11.
Mutta en saata siltikään tajuta, että SUOMEN NRJ soitti Hurtin! :)Jokin airplay-lista tuo oli. Käsittäkseni nuo NRJ:n "listavierailut" sijoittuvat aina noihin Euroopan maiden radiosoittolistoihin. Eivät pelkästään NRJ-kanavien. Kun biisi alkoi, (tunnistin tottakai tämänhetkisen lempibiisini ensimmäisistä sävelistä (: ) olin myös ihan äimänä. "Täh?? Vaihtuiko radio nyt johonkin levyyn?" Sain sitä miettiä koko biisin ajan ennen kuin kuulin NRJ:n tiedottavan biisin nimen. Mutta kuten jo sanoin monta kertaa, sijasta tuolla Saksan radiosoittolistalla ei mulla ole mitään hajua. Ikävä kyllä, itseäkin harmittaa, mutta vaikea sitä on kuulla, kun ei istu kaukosäädin kädessä korva kiinni omassa mankassa. :) Miksi ainutlaatuinen tilaisuus osuu aina niin huonoon hetkeen??? :( No, ainakin kuulin Hurtin! Go, go, go!!!
- Mary-Anne
Mary-Anne kirjoitti:
Jokin airplay-lista tuo oli. Käsittäkseni nuo NRJ:n "listavierailut" sijoittuvat aina noihin Euroopan maiden radiosoittolistoihin. Eivät pelkästään NRJ-kanavien. Kun biisi alkoi, (tunnistin tottakai tämänhetkisen lempibiisini ensimmäisistä sävelistä (: ) olin myös ihan äimänä. "Täh?? Vaihtuiko radio nyt johonkin levyyn?" Sain sitä miettiä koko biisin ajan ennen kuin kuulin NRJ:n tiedottavan biisin nimen. Mutta kuten jo sanoin monta kertaa, sijasta tuolla Saksan radiosoittolistalla ei mulla ole mitään hajua. Ikävä kyllä, itseäkin harmittaa, mutta vaikea sitä on kuulla, kun ei istu kaukosäädin kädessä korva kiinni omassa mankassa. :) Miksi ainutlaatuinen tilaisuus osuu aina niin huonoon hetkeen??? :( No, ainakin kuulin Hurtin! Go, go, go!!!
Sattuikohan kukaan muu kuuntelemaan NRJ:tä klo. 13 ja 14 välillä?? Vaivaa tuo listasijoitus niin paljon, että jos vain joku olisi kuullut tarkemmin...??
Täytyy toistaiseksi vain pysyä taajuuksilla! ;) Useinhan tuo NRJ soittaa uusia biisejä ensimmäisenä Suomessa. HitMusicOnly!!! Mutta kun tuo soitto on nyt hyvissä ajoin avattu, tuskin loppua on näkyvissä ihan tässä lähitulevaisuudessa... - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Sattuikohan kukaan muu kuuntelemaan NRJ:tä klo. 13 ja 14 välillä?? Vaivaa tuo listasijoitus niin paljon, että jos vain joku olisi kuullut tarkemmin...??
Täytyy toistaiseksi vain pysyä taajuuksilla! ;) Useinhan tuo NRJ soittaa uusia biisejä ensimmäisenä Suomessa. HitMusicOnly!!! Mutta kun tuo soitto on nyt hyvissä ajoin avattu, tuskin loppua on näkyvissä ihan tässä lähitulevaisuudessa...Hurt tuli ihmeen aikaisin taajuuksille; usein videot ehtivät pyöriä MTV:llä jopa viikkoja ennen kuin Suomen NRJ soittaa mitään.
Mutta hyvä näin! Ehkäpä joku ei-fani olisi jo havahtunut biisiin myönteisesti! :)
- Erizo
HURT-videossa sirkus-teema? Ei yllättäisi, mutta yllättäisi silti.
"The famed elephant was going on to star in a Christina Aguilera video."
Artikkeli kuvineen, josta tuo lause on otettu:
http://www.laweekly.com/general/a-considerable-town/laughing-all-the-way-to-the-banksy/14526/- Hippo
Sirkusteema taitaa olla aika yleinen nykyään? Pinkillä oli se - ja sitten sillä yhdellä bändillä - "Carneval of rust" taisi olla kiekon nimi? Maalattu norsu on kivan näköinen, kunpa mikään järjestö ei nostaisi meteliä. Christina tarvitsee ykköstä jotta B2B myynti saadaan nousuun.

Joo, mullekin tuli ekaks se "Caeneval of Rust" mieleen, mutta luulenpa, ettei sitä videota Suomen/pohjoismaiden ulkopuolella tiedetä.
Pink oli viimeeksi tivolimaisessa miljöössä, mutta voihan hänelläkin olla sirkusteema, kun en niitä vanhempia videoita muista tähän hätään.
Christinan VMA-esityshän antoi jo viitteitä sirkusteemaan: muistanette varmaan sen pömpelin, jonka päällä Christina istui.
Florian ohjauksessa tuollaisesta voisi tulla mieleenkiintoinen. Joku ulkomaisella foorumilla heitti ilmaan idean, että sirkuksestahan saa esiin hyvinkin surullisiä sävyjä, esim. ns. "surullinen pelle". Lisäksi jos tuo pitää paikkaansa, niin video on samalla eräänlainen mainos B2B-kiertueelle, jossa on sanottu olevan tuo sirkusmainen teema. - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Joo, mullekin tuli ekaks se "Caeneval of Rust" mieleen, mutta luulenpa, ettei sitä videota Suomen/pohjoismaiden ulkopuolella tiedetä.
Pink oli viimeeksi tivolimaisessa miljöössä, mutta voihan hänelläkin olla sirkusteema, kun en niitä vanhempia videoita muista tähän hätään.
Christinan VMA-esityshän antoi jo viitteitä sirkusteemaan: muistanette varmaan sen pömpelin, jonka päällä Christina istui.
Florian ohjauksessa tuollaisesta voisi tulla mieleenkiintoinen. Joku ulkomaisella foorumilla heitti ilmaan idean, että sirkuksestahan saa esiin hyvinkin surullisiä sävyjä, esim. ns. "surullinen pelle". Lisäksi jos tuo pitää paikkaansa, niin video on samalla eräänlainen mainos B2B-kiertueelle, jossa on sanottu olevan tuo sirkusmainen teema.Jotain surullista mulle tulee ihan ensimmäisenä Hurtista mieleen - ei aivan heti sirkusta. Mutta sirkusteema on tosiaankin jo esiintynyt monesti B2B:llä, joten mikäpä ihme tämä olisi. Ja eihän tuosta Fighteristakaan ekana tullut perhonen mieleen...
- Erizo
Erizo kirjoitti:
Joo, mullekin tuli ekaks se "Caeneval of Rust" mieleen, mutta luulenpa, ettei sitä videota Suomen/pohjoismaiden ulkopuolella tiedetä.
Pink oli viimeeksi tivolimaisessa miljöössä, mutta voihan hänelläkin olla sirkusteema, kun en niitä vanhempia videoita muista tähän hätään.
Christinan VMA-esityshän antoi jo viitteitä sirkusteemaan: muistanette varmaan sen pömpelin, jonka päällä Christina istui.
Florian ohjauksessa tuollaisesta voisi tulla mieleenkiintoinen. Joku ulkomaisella foorumilla heitti ilmaan idean, että sirkuksestahan saa esiin hyvinkin surullisiä sävyjä, esim. ns. "surullinen pelle". Lisäksi jos tuo pitää paikkaansa, niin video on samalla eräänlainen mainos B2B-kiertueelle, jossa on sanottu olevan tuo sirkusmainen teema.Toivottavasti ei kuitenkaan ihan tällaista ole luvassa vaan jotain hieman vakavammin otettavaa.
http://www.operagloves.com/Superstars/MarilynMonroe/marilynmonroe-0175elephantgloved.jpg
Tai no... miksi ei... kunhan video on niin "smash", että se edesauttaa Hurtin nousemaan kirkkaasti top kymppiin HOT 100:lla.
- Erizo
Christina on sanonut radiohaastattelussa Hurt-videosta seuraavaa:
- Videossa tulee olemaan paljon sirkusesityksiä
- Christina tekee videolla ensimmäisen stunttinsa (mitähän tuokin sitten pitää sisällään?)
- Video kuvataan huomenna eli käsittääkseni lauantaina. RCA oli pyytänyt melko odottamatta Christinan kuvamaan videon eli liekkö RCA havahtunut siihen, että biisi alkaa saada radioissa yhä enemmän huomiota! :)
LÄHDE:
http://www.kiss957.com/pages/podcast.html- Hippo
Mutta ihmettelen noita stuntteja!
- MercyOnMe
Hippo kirjoitti:
Mutta ihmettelen noita stuntteja!
Varmaan Chrisu keikkuu jollain trapetsilla... :D
- Erizo
MercyOnMe kirjoitti:
Varmaan Chrisu keikkuu jollain trapetsilla... :D
... Christina tipahtaa trapetsilta kohti kuolon ikuista syleilyä... joka on se stuntti.
Heh.
Jää nähtäväksi, että mitä hän ja Floria nyt ovat keksineetkään! - Erizo
Muuten; ulkomaisella foorumilla spekuloidaan, että Hurt-videoon voitaisiin hyvinkin upottaa toinen biisi, kuten ANOM-videossa oli "I Got Trouble". Yllättäen tällaiseksi biisiksi on veikattu ETC:ia.
Could make sense, sanoo Erizo. Sirkus teema -> ETC.
En malta odottaa! Toivottavasti päivän, parin sisällä saadaan vaikka yksi paparazzi-kuva tai jotain! - MercyOnMe
Erizo kirjoitti:
Muuten; ulkomaisella foorumilla spekuloidaan, että Hurt-videoon voitaisiin hyvinkin upottaa toinen biisi, kuten ANOM-videossa oli "I Got Trouble". Yllättäen tällaiseksi biisiksi on veikattu ETC:ia.
Could make sense, sanoo Erizo. Sirkus teema -> ETC.
En malta odottaa! Toivottavasti päivän, parin sisällä saadaan vaikka yksi paparazzi-kuva tai jotain!Jep jep. Toivotaan. ETC olisi hyvä valinta... Hmm... Mielenkiintoista, no sen näkee sitten. ^^
- Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Muuten; ulkomaisella foorumilla spekuloidaan, että Hurt-videoon voitaisiin hyvinkin upottaa toinen biisi, kuten ANOM-videossa oli "I Got Trouble". Yllättäen tällaiseksi biisiksi on veikattu ETC:ia.
Could make sense, sanoo Erizo. Sirkus teema -> ETC.
En malta odottaa! Toivottavasti päivän, parin sisällä saadaan vaikka yksi paparazzi-kuva tai jotain!on hauskaa, mutta odotan videota tosi kärsimättömänä. Edes jokin pieni vihje videon sisällöstä tai kuva tai jotain...
Mikähän saitti julkaisee videon ensimmäisenä? YouTube?? MTV:eellä se rupeaa varmaan pyörimään tiuhaan tahtiin. Toivotaan ainakin! :)
- Erizo
Cdon.com listaa jo Hurt-singlen Christinan tuotanossa! Julkaisupäivä on palvelun mukaan marraskuun eka päivä! Buu! Jenkeissä single on ulkona jo 23. lokakuuta!
Singlen biisejä cdon.com ei vielä listaa eli ei tietoa siitä, onko singlellä b-puoli.- Mary-Anne
huomasin myös. Ja "seuraan nyt tilannetta", laitoin sähköpostini siihen seurailu-juttuun. Jos joku päivä en vaikka surffaisi sinne, saan ilmoituksen, vaikka tuskinpa ostan Hurtia CDON.comista... :)
- Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
huomasin myös. Ja "seuraan nyt tilannetta", laitoin sähköpostini siihen seurailu-juttuun. Jos joku päivä en vaikka surffaisi sinne, saan ilmoituksen, vaikka tuskinpa ostan Hurtia CDON.comista... :)
Tuskin minäkään sieltä sitä singleä ostan (jos sen nyt ylipäätään ostan). Katsoin vain uteliaana, että jokohan se on sinne ilmestynyt ja millä aikataululla. Tuo cdon.com:in marraskuu hieman mietityttää.... hmm. Tell me -single saatatapi sen sijaan olla ostoslistallani; olen kuunnellut biisiä ja se on jäänyt päähäni pyörimään.
Hurtin radiosoitto on muuten alkanut hyvin; biisiä on soittanut kuulemma jo 84 asemaa (mistä lie nuo amerikkalaiset fanit sitten nämä luvut onkivatkin, on mysteeri Erizolle.). Vertailun vuoksi mainittakoon, että Beyoncen RTA:ia soittaa tällä hetkellä 53 radioasemaa.
Go Hurt!
Tää alkaa haiskahtaa pian Erizon nenään hitiltä! :)
- Erizo
Go Hurt!
Eli lukuja tulee taas rapakon takaa.
Vielä eilen Hurtin ns. "Total Audience" luku oli 9.3 miljoonaa; tänään se on jo 10.3 miljoonaa. No mitä tämä sitten tarkoittaa?
Ensinäkin sitä, että "Total Audience" lisääntyy NOPEASTI. Jotta Hurt voisi debytoida HOT 100:lla, eli PÄÄLISTALLA, se tarvitsee "Total Audience":a kuulemma noin 17 miljoonaa.
Hurt voi debytoida Jenkeissä jo tämän viikon aikana! :)
Go Hurt! Tai kuten eräs fani on kirjoittanut: "Damn this song is doing really good!"
Pop-asemat soittavat biisiä ihan tajuttomasti; yksin pop-formaatti on kasannut 9.9 miljoonaa tuosta 10.3 miljoonan Total Audiencesta. Ja POP-soitossa biisi on kivunnut jo sijalle #33. HUOM; tämä koskee siis VAIN POP-formaatin radioasemia, ei vielä päälistaa eli HOT satasta.
Älkääkä kysykö miten tuo lasketaan, koska en tiedä! :) Seuraan vaan lukuja silmät renkaina!- Orginal Hippo
Hurt saattaa siis hyvinkin menestyä paremmin kuin ANOM, ja kun se videokin on vielä hyvän ohjaajan tekemä niin kivalta kuulostaa! Jospa Hurt saisi #1 sijoituksen singlenä! Se nostaisi takuulla B2B myyntiä! :D
- Erizo
Orginal Hippo kirjoitti:

Hurtin mahdollinen menestys ei voisi olla nostamatta B2B:n myyntiä. :)
Joten toivotaan parasta. Kehityskaari vaikuttaa radiosoiton mukaan jo melko lupaavalta.
Tällaiselta näytti POP-formaatti tänään Hurt:in kohdalla:
Chart Position: #33 (#50 last week)
Spins: 1429 spins (up 903 spins from last week)
Audience: 9.919 million
Joku fani osasi sanoa, että ANOM parhaimpina viikkoinaan sai keskimäärin noin 8000 "pyöräytystä" eli noita "spinnejä". Hot100:lla ei kuitenkaan enää lasketa "spinnejä" vaan tarkkaillaan ainoastaan AI:ta eli "Audience Impression:eita" eri formaateilla. Miten nuo suhteutetaan keskenään, sitä en tiedä. Joku viisaampi voi kertoa.
Esimerkki: RTA:n AI-luvut (ainoat, mitkä osuivat tällä hetkellä minun silmiini) olisivat kuulemma olleet top 10- tietämillä noin 40 miljoonaa, eli on Hurt:lla vielä matkaa.
Aktiivinen radiosoitto on nimittäin avainasemassa listasijoituksia koskien. Mikäli en aivan väärin muista, niin COOB nousi aikoinaan listan sijalle #1 PELKÄLLLÄ radiosoitolla. Eli single oli ykkösenä ennen kuin se oli saatavilla kaupan hyllyiltä.
Voi niitä aikoja. - Erizo
Hurt:in tämän päivän "Total Audience" -luku on
11.223 miljoonaa!
Eilenhän se oli 10.3 miljoonaa!
Noin 17 miljoonaa tarvittiin siis siihen, että biisi nousee päälistalle HOT100:een.
- Erizo
Bubbling Under Billboard Hot 100:
11 CHRISTINA AGUILERA HURT (This means that she is 111 on BB Hot 100) with any luck...and airplay she will enter to the Top 100 next week!
Eli kohta Hurt pääsee jo Hot100:lle; nyt sijalla #111! :)
Lisäksi; Christinan virallinen sivu soittaa jo Hurtia ANOM:in sijaan! :)
http://www.christinaaguilera.com/- Mary-Anne
Enpä osaa siihen sanoa muuta kuin että onnea ja menestystä Hurt-singlelle vielä kerran! Onhan Hurt selvästi radioystävällisempi kun ANOM. Ja nyt kun se soi jo C.A.comissa, kuulevat ihmiset sen vain sinne surffaamalla. Ja kuten sanottua, radiosoitto on alkanut Suomessakin. Videon pitäisi vielä vain ilmestyä...?

Muilla foorumeilla on heitetty ilmaan päivämäärä (spekulaatiota) Hurt-videon julkaisusta, ja tämä päivämäärä on 15.10.
Video on joka tapauksessa nyt siis tehty, mutta sen editointi vienee ainakin viikon, pari. Joten joudumme vielä odottelemaan.
Huokaus. - Orginal Hippo

Huokaus.Top viitosen sisään pitäisi Hurtin mennä, jos video on laadukas voi ykkönenkin olla mahdollista? Kansa käyttäytyy kyllä arvaamattomasti... Palaute on ollut kyllä hyvää, joten nyt tulee jännät paikat! :D
- Erizo
Orginal Hippo kirjoitti:
Top viitosen sisään pitäisi Hurtin mennä, jos video on laadukas voi ykkönenkin olla mahdollista? Kansa käyttäytyy kyllä arvaamattomasti... Palaute on ollut kyllä hyvää, joten nyt tulee jännät paikat! :D
... että Erizo pitää Hot100:n top 10:iä todennäköisenä, top 5:sta mahdollisena ja top 3:sta saavutettavissa olevana.
Hyvä video on kuitenkin aina tarpeen, vaikka se vaikuttaakin menestykseen epäsuorasti. - MercyOnMe
Orginal Hippo kirjoitti:
Top viitosen sisään pitäisi Hurtin mennä, jos video on laadukas voi ykkönenkin olla mahdollista? Kansa käyttäytyy kyllä arvaamattomasti... Palaute on ollut kyllä hyvää, joten nyt tulee jännät paikat! :D
Haluan nähdä sen videon. Todella. Tulee varmaan mahtava... tai sitten ihan surkea. :D No ei kai, uskon että siitä tulee hyvä.
- Erizo
MercyOnMe kirjoitti:
Haluan nähdä sen videon. Todella. Tulee varmaan mahtava... tai sitten ihan surkea. :D No ei kai, uskon että siitä tulee hyvä.
Erizolle ns. "sirkusteema" toi ensin pientä huolta puseroon, mutta nimi Floria Sigismondi toi taas suuren helpotuksen.
Odotan videolta "suuria"; siinä on paras olla samantyylistä taiteellista otetta kuin "Fighter":ssa, että se erottuu valtavirrasta (lue: naisten pyllynpyöritys Hip-Hop -videoista) uskottavalla tavalla olematta kuitenkaan mikään kliseemäinen "Celine Dion" -balladi video.
Ja voin kertoa, että myös fanit muualla maailmassa käy läpi tämän saman, piinaavan pitkän odotuksen. Nimi "Floria" on saanut monen "odotusajan" malttamattomaksi! :) - MercyOnMe
Erizo kirjoitti:
Erizolle ns. "sirkusteema" toi ensin pientä huolta puseroon, mutta nimi Floria Sigismondi toi taas suuren helpotuksen.
Odotan videolta "suuria"; siinä on paras olla samantyylistä taiteellista otetta kuin "Fighter":ssa, että se erottuu valtavirrasta (lue: naisten pyllynpyöritys Hip-Hop -videoista) uskottavalla tavalla olematta kuitenkaan mikään kliseemäinen "Celine Dion" -balladi video.
Ja voin kertoa, että myös fanit muualla maailmassa käy läpi tämän saman, piinaavan pitkän odotuksen. Nimi "Floria" on saanut monen "odotusajan" malttamattomaksi! :)...tuo paljon toivoa. :D
Minä _todella_ toivon, ettei video ole mikään ns. tyypillinen balladi video.
Ei ei ja ei.
Odotan hyvää lopputulosta. ^^ - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Erizolle ns. "sirkusteema" toi ensin pientä huolta puseroon, mutta nimi Floria Sigismondi toi taas suuren helpotuksen.
Odotan videolta "suuria"; siinä on paras olla samantyylistä taiteellista otetta kuin "Fighter":ssa, että se erottuu valtavirrasta (lue: naisten pyllynpyöritys Hip-Hop -videoista) uskottavalla tavalla olematta kuitenkaan mikään kliseemäinen "Celine Dion" -balladi video.
Ja voin kertoa, että myös fanit muualla maailmassa käy läpi tämän saman, piinaavan pitkän odotuksen. Nimi "Floria" on saanut monen "odotusajan" malttamattomaksi! :)Eivätkö paparazzit ole saaneet yhtään kuvaa Hurt-videon kuvauksista?? Yllättävää. Salaista puuhaahan tuo videon kuvailu näyttää olevan. Faneja ehkä pidetään jatkuvassa piinassa sinne lokakuun puoleen väliin saakka!!!
En aseta rimaa kovin korkealle: Hurt-video ei saa olla sellainen normaali video, jossa tansittaan paljaan pinnan kera. Ärsyttää tuollaiset meinaan aika tavalla! Miksi nykyään lähes kaikki videot ovat sellaisia??? - Erizo
MercyOnMe kirjoitti:
...tuo paljon toivoa. :D
Minä _todella_ toivon, ettei video ole mikään ns. tyypillinen balladi video.
Ei ei ja ei.
Odotan hyvää lopputulosta. ^^Joo, lälly balladi-video ei toimi, koska itse biisissäkin on tietynlaista hätkähdyttävää tunnelmaa. Mutta onneksi lällyys ei ole Christinan tyylistä ja vielä vähemmän Florian.
Videosta olisi tullut varmaankin skandaali, jos sen olisi ohjannut LaChapelle (Dirrty, CHUD, TVW). Kuten MOM sanoi: "Ei, ei ja ei". Hurt vaatii Florian taakseen, ehdottomasti.
Piste.
:) - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Eivätkö paparazzit ole saaneet yhtään kuvaa Hurt-videon kuvauksista?? Yllättävää. Salaista puuhaahan tuo videon kuvailu näyttää olevan. Faneja ehkä pidetään jatkuvassa piinassa sinne lokakuun puoleen väliin saakka!!!
En aseta rimaa kovin korkealle: Hurt-video ei saa olla sellainen normaali video, jossa tansittaan paljaan pinnan kera. Ärsyttää tuollaiset meinaan aika tavalla! Miksi nykyään lähes kaikki videot ovat sellaisia???Ei ole paparazzi kuvia. Video on kuvattu tiiviisti jonkin studion seinien sisällä.
Believe me, monet ovat noita kuvia eri foorumeilla tinkanneet, mutta niitä ei vain ole. :( Nyyh.
Joo; RnB ja Hip-Hop ovat USAssa nykyajan populaarimusiikkia ja niiden taustalla vaikuttava "kulttuuri" on juuri tuollainen "pimp"-painotteinen hässäkkä, jossa silikonirintaiset ja mahdollisimman isopyllyiset naiset haluavat kokoajan sitä "staraa", joka biisiä räppää.
Just ja joo. Ja huokaus vielä lisäksi.
Sille ei vain voi mitään, että seksuaalisuus myy. Se on kummallista. Mutta on onneksi niitä kapinallisiakin, jotka eivät tuota median tuputtamaa mallia osta taikka hyväksy.
Ja juuri siksi Floria antaa toivoa hyvälle videolle! - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Ei ole paparazzi kuvia. Video on kuvattu tiiviisti jonkin studion seinien sisällä.
Believe me, monet ovat noita kuvia eri foorumeilla tinkanneet, mutta niitä ei vain ole. :( Nyyh.
Joo; RnB ja Hip-Hop ovat USAssa nykyajan populaarimusiikkia ja niiden taustalla vaikuttava "kulttuuri" on juuri tuollainen "pimp"-painotteinen hässäkkä, jossa silikonirintaiset ja mahdollisimman isopyllyiset naiset haluavat kokoajan sitä "staraa", joka biisiä räppää.
Just ja joo. Ja huokaus vielä lisäksi.
Sille ei vain voi mitään, että seksuaalisuus myy. Se on kummallista. Mutta on onneksi niitä kapinallisiakin, jotka eivät tuota median tuputtamaa mallia osta taikka hyväksy.
Ja juuri siksi Floria antaa toivoa hyvälle videolle!Typerää, typerää ja vielä kerran typerää!
Mikä tuollaisessa tavanomaisessa roskassa myy? Evvk. Kaikki uudet ja erikoiset kohua herättävät asiat myyvät, ok, mutta mitä uutta paljaassa pinnassa on kenellekään? Uutuudenviehätys meni jo, milloin muuten ensimmäiset tätä teemaa käsittelevät videot on tehty?
No Fighter on hieno video, ei kai Floria alistu massaan vajoamiseen, eihän? Taisi rima olla sittenkin liian korkealla. Tarkoitan vain, että paljaan pinnan lisäksi voisi olla jotain muutakin ideaa... Luotan kuitenkin Floriaan ja luotan myös ettei paparazzikuvia ole toistaiseksi valunut julkisuuteen, Erizo!! :) - MercyOnMe
Mary-Anne kirjoitti:
Typerää, typerää ja vielä kerran typerää!
Mikä tuollaisessa tavanomaisessa roskassa myy? Evvk. Kaikki uudet ja erikoiset kohua herättävät asiat myyvät, ok, mutta mitä uutta paljaassa pinnassa on kenellekään? Uutuudenviehätys meni jo, milloin muuten ensimmäiset tätä teemaa käsittelevät videot on tehty?
No Fighter on hieno video, ei kai Floria alistu massaan vajoamiseen, eihän? Taisi rima olla sittenkin liian korkealla. Tarkoitan vain, että paljaan pinnan lisäksi voisi olla jotain muutakin ideaa... Luotan kuitenkin Floriaan ja luotan myös ettei paparazzikuvia ole toistaiseksi valunut julkisuuteen, Erizo!! :)"Mikä tuollaisessa tavanomaisessa roskassa myy?"
Juuri se. ;> - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Typerää, typerää ja vielä kerran typerää!
Mikä tuollaisessa tavanomaisessa roskassa myy? Evvk. Kaikki uudet ja erikoiset kohua herättävät asiat myyvät, ok, mutta mitä uutta paljaassa pinnassa on kenellekään? Uutuudenviehätys meni jo, milloin muuten ensimmäiset tätä teemaa käsittelevät videot on tehty?
No Fighter on hieno video, ei kai Floria alistu massaan vajoamiseen, eihän? Taisi rima olla sittenkin liian korkealla. Tarkoitan vain, että paljaan pinnan lisäksi voisi olla jotain muutakin ideaa... Luotan kuitenkin Floriaan ja luotan myös ettei paparazzikuvia ole toistaiseksi valunut julkisuuteen, Erizo!! :)... sentään kuva maalatusta elefantista!
Jee!
Eli... buu. Laiha lohtu.
Kamoon Christina, RCA, ja ne hemmot, jotka editoivat parhaillaan videota! Täällä odotetaan! ;)
Floria ei takuu varmuudella alistu massaan, joten huolet pois! - Mary-Anne
MercyOnMe kirjoitti:
"Mikä tuollaisessa tavanomaisessa roskassa myy?"
Juuri se. ;>Niinpä. Oikeassa kyllä olet! Roskakin myy, kun ihmiset eivät vaivaudu ajattelemaan. Christinan videoissa on kuitenkin ollut tähän mennessä jotain laulun tunnelmaa kuvaavaa... Katsoin äsken ihan mielenkiinnosta CHUD-videon. Ei ole ennen jostakin ihmeen syystä sattunut eteen, vaikka olen ajatellut nähneeni kaikki Christinan videot. (:
- Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Niinpä. Oikeassa kyllä olet! Roskakin myy, kun ihmiset eivät vaivaudu ajattelemaan. Christinan videoissa on kuitenkin ollut tähän mennessä jotain laulun tunnelmaa kuvaavaa... Katsoin äsken ihan mielenkiinnosta CHUD-videon. Ei ole ennen jostakin ihmeen syystä sattunut eteen, vaikka olen ajatellut nähneeni kaikki Christinan videot. (:
... on värikäs! :)
Tykkään siitä, vaikka ensin se vaatikin hieman totuttelua.
Ja kuten Dirrty ja Fighter -videot; myös CHUD joutui amerikkalaisen MTV:n sensuurin hampaisiin vesiletkukohtauksen takia. - Erizo
Erizo kirjoitti:
Erizolle ns. "sirkusteema" toi ensin pientä huolta puseroon, mutta nimi Floria Sigismondi toi taas suuren helpotuksen.
Odotan videolta "suuria"; siinä on paras olla samantyylistä taiteellista otetta kuin "Fighter":ssa, että se erottuu valtavirrasta (lue: naisten pyllynpyöritys Hip-Hop -videoista) uskottavalla tavalla olematta kuitenkaan mikään kliseemäinen "Celine Dion" -balladi video.
Ja voin kertoa, että myös fanit muualla maailmassa käy läpi tämän saman, piinaavan pitkän odotuksen. Nimi "Floria" on saanut monen "odotusajan" malttamattomaksi! :)Pengoin keskustelupalstoilta fanien ensireaktioita, kun Florian osuus Hurt-videossa kävi VMA:n punaisella matolla ilmi:
--
but at the vmas she said that Flora was directed it, i knew it would be amazing and different and unlike anything out.
I'm so excited about the Hurt video. Fighter is my all time favorite Xtina video.
Oh my god really??????????!!!!!!!!!!!!! Now I'm really excited about Hurt!!!!!!!!!!!!!!
and I’m dieing for the hurt video, fighter was one of the most amazing videos ever, the graphics and everything were so greeat so hurt is going to be soooo goooood
---
Ja odotus senkun jatkuu... ja jatkuu... ja jatkuu... ja jatkuu... ja... - Erizo
Hurt on kuulemma tällä hetkellä POP-soittolistojen (USA) toiseksi nopeimmin radiosoittoa kasvattava biisi! :)
En tiedä, mikä biisi kasvattaa soittoaan nopeimmiten, mutta Hurt on kakkosena!
Hurt:in "Audience Impression" -luku on jo kivunnut yli 13 miljoonaan; pian noustaan Hot100:lle! - Erizo
Erizo kirjoitti:
Hurt on kuulemma tällä hetkellä POP-soittolistojen (USA) toiseksi nopeimmin radiosoittoa kasvattava biisi! :)
En tiedä, mikä biisi kasvattaa soittoaan nopeimmiten, mutta Hurt on kakkosena!
Hurt:in "Audience Impression" -luku on jo kivunnut yli 13 miljoonaan; pian noustaan Hot100:lle!Jee, jee, jee!
--
Pop
Chart Position: #32 (#32 yesterday) (#37 last week)
Spins: 2016 spins ( 102 spins from yesterday) (up 878 spins from last week)
Audience: 13.807 million
Rhythmic
Audience: .098 million
AC
Audience: .064 million
Hot AC
Audience: .487 million
Total Audience
14.456 million
14 ja puoli miljoonaa! :) Hot100:lle ei ole enää paljoa matkaa! - Erizo
Erizo kirjoitti:
Hurt on kuulemma tällä hetkellä POP-soittolistojen (USA) toiseksi nopeimmin radiosoittoa kasvattava biisi! :)
En tiedä, mikä biisi kasvattaa soittoaan nopeimmiten, mutta Hurt on kakkosena!
Hurt:in "Audience Impression" -luku on jo kivunnut yli 13 miljoonaan; pian noustaan Hot100:lle!Radiosoitto on siis lisääntynyt Hurtin osalta:
Pop
Chart Position: #31 (#32 yesterday) (#33 last week)
Spins: 2197 spins ( 90 spins from yesterday) (up 768 spins from last week)
Audience: 15.285 million
Rhythmic
Audience: .072 million
AC
Audience: .055 million
Hot AC
Audience: .612 million
Total Audience
16.024 million
Eli päivässä Audience Impression on kasvanut taas miljoonalla! :)
Nyt ollaan jo HOT100:n kynnyksellä! :) - MercyOnMe
Erizo kirjoitti:
Jee, jee, jee!
--
Pop
Chart Position: #32 (#32 yesterday) (#37 last week)
Spins: 2016 spins ( 102 spins from yesterday) (up 878 spins from last week)
Audience: 13.807 million
Rhythmic
Audience: .098 million
AC
Audience: .064 million
Hot AC
Audience: .487 million
Total Audience
14.456 million
14 ja puoli miljoonaa! :) Hot100:lle ei ole enää paljoa matkaa!Hienoa, että Hurt menestyy.
- Erizo
MercyOnMe kirjoitti:
Hienoa, että Hurt menestyy.
Missä sä olet luuhannut viime päivät, kun ei ole sua täällä näkynyt?! Alahan selittää! ;)
Ei vaan. Mutta hyvä tosiaan, että Hurt alkaa jo lähteä lentoon!
- Erizo
Hurt julkaistaan myös vinyylimuodossa:
http://www.amazon.de/Hurt-Vinyl-LP-Christina-Aguilera/dp/B000IY0116/sr=8-4/qid=1159391406/ref=sr_1_4/302-5280508-9690410?ie=UTF8&s=music
Itseäni tuo ei kyllä erityisemmin juuri kosketa. Tädilläni on tosin sellainen levysoitin, mutta omista nurkista ei vastaavaa löydy! :) - Erizo
Okei... viimein jotain tiedonmurusta Hurt-videosta.
Videolla esiintyy transvestiitti eli naiseksi pukeutunut mies (William Joku). KUVA itse HURT-videon setistä:
http://photos1.blogger.com/blogger/1179/653/1600/willamblog.jpg
(Jos kuvalinkki ei toimi, voit hakea kuvan miehen blogista osoitteesta: http://itaintwilliam.blogspot.com/)
Blogissaan William sanoo seuraavaa:
"I was requested for the new Christina Aguilera video. It was tons of fun and she was a total blast to work with. It was a 1940's circus theme and I underwent a 3 hour transformation."
Eli: minua pyydettiin uudelle Christina Aguilera videolle. Se oli hauskaa ja oli todella mukavaa työskennellä hänen kanssaan. Kyseessä on 1940-luvun sirkusteema ja kävin läpi 3 tunnin transformaation naiseksi.
Fanit ovat älähtäneet, että nyt tulee sarjassamme toinen Beautiful-video, mutta niin ei tunnu kuitenkaan olevan. Joku faneista meilasi Williamille ja tämä tuli mieheltä vastaukseksi:
---
"it's cameo quality. they requested me for it. it's not like Beautiful. it's a circus theme and i'm the glam circus tranny.
and thank you"
---
Eli pähkinänkuoressa: William tekee videolla cameo-roolin (eli mies taitaa olla kohtuu tunnettu jenkeissä), mutta kyse ei ole mistään Beautiful-videon tyylisestä jutusta. Videolla on sirkusteema ja William esittää sirkuksen transua.
En siis usko, että hän on mitenkään pääroolissa, mutta mukana kuitenkin.
Eli nyt meilllä on maalattu norsu ja transu.
Ööh... kommentteja?- Erizo
Silmännäkijä lausunto (joku työskenteli videossa extrana):
"Yes, the video is circus themed. I worked on it a few days ago, I was in the background. But I don't remember that Cherry Pecker being on set.
But there were stilt walkers doing a dance, an elephant, and Christina hanging by a rope being lowered on top of the elephant's head! And we all had to clap and clap and clap like it was the most amazing thing we'd ever seen, a girl on top of an elephant! Wow!!"
Suomennos (pikainen):
Kyllä, videossa on sirkusteema. Työskentelin setissä muutama päivä sitten ja olin kulisseissa. En kuitenkaan muista, että Cherry Pecker olisi ollut setissä.
Mutta näin puujaloilla kävelijän, joka tanssi, elefantin ja Chrstinan roikkumassa köydestä, joka laskettiin kohti elefantin päätä. Ja meidän kaikkien piti taputtaa ja taputtaa ja taputtaa ja se oli kaikkein hienointa, mitä olimme koskaan nähnyt; tyttö elefantin päällä. Wow!! - Mary-Anne
Omituiselta kuulostaa sinäänsä. Beautiful-video mullekin tuli ekaks mieleen. Mutta jos ei niin ei kai sitten. Mutta kun Hurtissa on kuitenkin aikas surullinen tunnelma noin yleensä, eikö videossa ole mitään samaa? Kuvalinkki ei oikein toiminut, mutta jos kuvia on julkaistu, kai muutkin saitit sitten niitä lainailevat tai uusia valuu julkisuuteen? :) Jos sellaisen sivun joku löytää, linkkejä vaan tulemaan! :)
En kyllä malta odottaa Hurt-videota! Kaikki tieto kasvattaa aina kärsimättömyyttä ja julkaisupäiväkin lähenee... - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Omituiselta kuulostaa sinäänsä. Beautiful-video mullekin tuli ekaks mieleen. Mutta jos ei niin ei kai sitten. Mutta kun Hurtissa on kuitenkin aikas surullinen tunnelma noin yleensä, eikö videossa ole mitään samaa? Kuvalinkki ei oikein toiminut, mutta jos kuvia on julkaistu, kai muutkin saitit sitten niitä lainailevat tai uusia valuu julkisuuteen? :) Jos sellaisen sivun joku löytää, linkkejä vaan tulemaan! :)
En kyllä malta odottaa Hurt-videota! Kaikki tieto kasvattaa aina kärsimättömyyttä ja julkaisupäiväkin lähenee...Eikö kumpikaan linkki toiminut?
Sama kuva, pienenä tosin, on Christina Crazy -saitilla:
http://www.christina-crazy.net/index.php?subaction=show full&id=1159680535&archive=&start_from=&ucat=&
Voit kokeilla katsoa kuvaa myös tästä:
http://img134.imageshack.us/img134/2098/willamblogsw2.jpg
Ja sen näyttelijan blogi on siis tämän linkin takana:
http://itaintwilliam.blogspot.com/ - Orginal Hippo
Tässä on: AAAIIIEEEHHH!!!
Eiköhän kohta ole taas boikotit pystyssä kuten Beautifulin kanssa, ja sitten ihmetellään miksei Hurt myy?
Jokin mättää tässä hommassa ja pahasti! Ostajat tekevät aivan omat arvionsa, eivätkä välitä kauniista selittelyistä miksi videolla on transu, tai miksi heidän pitäisi antaa tukea gay kulttuurille ostamalla Hurt single!
Konservatiivinen kansa jättää sinkun hyllyyn, ja jotkut varmasti jopa B2B albuminkin! Pelkällä homojen myynnillä ei listoilla roikuta.
Beautiful videosta ja Hurtin uutisista tulikin mieleen eräs toinen beautiful...
http://www.youtube.com/watch?v=Kwh_yOzJ6AY - Orginal Hippo
Mary-Anne kirjoitti:
Omituiselta kuulostaa sinäänsä. Beautiful-video mullekin tuli ekaks mieleen. Mutta jos ei niin ei kai sitten. Mutta kun Hurtissa on kuitenkin aikas surullinen tunnelma noin yleensä, eikö videossa ole mitään samaa? Kuvalinkki ei oikein toiminut, mutta jos kuvia on julkaistu, kai muutkin saitit sitten niitä lainailevat tai uusia valuu julkisuuteen? :) Jos sellaisen sivun joku löytää, linkkejä vaan tulemaan! :)
En kyllä malta odottaa Hurt-videota! Kaikki tieto kasvattaa aina kärsimättömyyttä ja julkaisupäiväkin lähenee...Minäkin odotan innolla Hurt videoita! :D Toivotaan että se on kiva, eikä kukaan loukkaannu siihen. Ainakin hauskalta kuulostaa tuo - että Christina roikkuu trapetsilla ja ratsastaa norsulla! :D
- Erizo
Orginal Hippo kirjoitti:
Tässä on: AAAIIIEEEHHH!!!
Eiköhän kohta ole taas boikotit pystyssä kuten Beautifulin kanssa, ja sitten ihmetellään miksei Hurt myy?
Jokin mättää tässä hommassa ja pahasti! Ostajat tekevät aivan omat arvionsa, eivätkä välitä kauniista selittelyistä miksi videolla on transu, tai miksi heidän pitäisi antaa tukea gay kulttuurille ostamalla Hurt single!
Konservatiivinen kansa jättää sinkun hyllyyn, ja jotkut varmasti jopa B2B albuminkin! Pelkällä homojen myynnillä ei listoilla roikuta.
Beautiful videosta ja Hurtin uutisista tulikin mieleen eräs toinen beautiful...
http://www.youtube.com/watch?v=Kwh_yOzJ6AYEn usko, että konservatiivinen kansa tuosta paljoa hätkähtää, jos hän on yksi hahmo muiden joukossa. Luulen, että toisin kuin Beautiful-videon valistavassa suvaistevaisuus-teemassa, tässä kyse on kummallisesta sirkuksesta maalattuine norsuineen ja muine erikoisine hahmoineen.
Video, vaikka tärkeä onkin, on kuitenkin itse biisiin verrattuna toissijainen asia. Jos biisi on hyvä, ja mielestäni Hurt on hyvä, ihmiset ihastuvat siihen jokatapauksessa. Näin kävi myös Beautifulin kanssa.
Eli ei heitetä kirvestä kaivoon ennen kuin ollaan nähty video kokonaisuudessaan. :) - Erizo
Fanit siis arvailivat tämän miehen osuutta videossa ja yksi faneista lähetti tälle näyttelijälle nämä fanien spekuloimat konseptit, jotka olivat seuraavat:
Konsepti 1:
Video kertoo tytöstä, joka muuttuu pojaksi. Tämä pojaksi muuttunut laulaa sitten itselleen muistellen aikaansa tyttönä.
Konsepti 2:
Perhe on hylännyt tuon miehen ja hän liittyy sirkukseen. Miehestä tulee suuri tähti ja eräänä päivänä perhe tulee sirkukseen ja näkee tämän miehen esiintymässä.
Konsepti 3:
Veikkaanpa, että tämä on 20-, 30-, ja 40-lukulainen Beautiful-video.
Ja kaikkiin näihin tuo William oli sanonut, että...
VÄÄRIN!
Eli jotain muuta on nyt tekeillä... tuon mies oli ollut kuvauksissa 11 tuntia, joten tuskin hän vain vilahtaa yhdessä hetkessä ohi, mutta en silti usko, että video olisi suoranaisesti hänestä, vaan että Christina on enemmänkin pääosassa.
Mutta minähän vain siis arvailen. - Mary-Anne

Mutta minähän vain siis arvailen.Florialla on taatusti tälläkin kertaa jokin ässä hihassa. Pitäisi tulla hyvä ja erikoinen video! I hope so. (:
- MercyOnMe
Mary-Anne kirjoitti:
Florialla on taatusti tälläkin kertaa jokin ässä hihassa. Pitäisi tulla hyvä ja erikoinen video! I hope so. (:
Mielenkiintoista, sanoisinko.
Olen ollut viikonlopun poissa, joten olen menettänyt kaiken hauskan. ;> Hahaa.
En usko "toiseen Beautifuliin", pikemminkin... johonkin muuhun. :D - Erizo
MercyOnMe kirjoitti:
Mielenkiintoista, sanoisinko.
Olen ollut viikonlopun poissa, joten olen menettänyt kaiken hauskan. ;> Hahaa.
En usko "toiseen Beautifuliin", pikemminkin... johonkin muuhun. :DJoo, mielialat muillakin foorumeilla on jakautunut kahteen koulukuntaan.
Toiset valittavat sirkusteemaa ja transua, murehtivat surkeaa videota. "Kuinka surullinen Hurt istuu sirkusteemaan?" on yleinen kysymys näillä. Ja transu heitti vettä myllyyn ja video on melkein tuomittu surkeaksi.
Toiset taas huutavat vastaan, että "Kamoon! Te ette ole nähneet sitä vielä! Ja Floria ohjaa videon!"
Tunnustan, että aamulla tuon kuvan nähdessäni olin hetken tuossa ensimmäisessä koulukunnassa. Erzon senssit menivät hetkeksi sekaisin. Mutta Florian muistaessani tukeuduin taas sen naisen rautamaiseen ammattitaitoon ja näkemykseen.
Beautifulin ohjasi Åkerlund ja sen miehen ohjauksista en ole koskaan erityisemmin riemastunut. On sen videot olleet "ihan ookoo", mutta Floria on toista maata.
Minäkään en usko Beautiful-2:een. Ei, ei ja vielä kerran ei. Tässä on nyt jotain muuta muhimassa, sanoo Erizo. - MercyOnMe
Erizo kirjoitti:
Joo, mielialat muillakin foorumeilla on jakautunut kahteen koulukuntaan.
Toiset valittavat sirkusteemaa ja transua, murehtivat surkeaa videota. "Kuinka surullinen Hurt istuu sirkusteemaan?" on yleinen kysymys näillä. Ja transu heitti vettä myllyyn ja video on melkein tuomittu surkeaksi.
Toiset taas huutavat vastaan, että "Kamoon! Te ette ole nähneet sitä vielä! Ja Floria ohjaa videon!"
Tunnustan, että aamulla tuon kuvan nähdessäni olin hetken tuossa ensimmäisessä koulukunnassa. Erzon senssit menivät hetkeksi sekaisin. Mutta Florian muistaessani tukeuduin taas sen naisen rautamaiseen ammattitaitoon ja näkemykseen.
Beautifulin ohjasi Åkerlund ja sen miehen ohjauksista en ole koskaan erityisemmin riemastunut. On sen videot olleet "ihan ookoo", mutta Floria on toista maata.
Minäkään en usko Beautiful-2:een. Ei, ei ja vielä kerran ei. Tässä on nyt jotain muuta muhimassa, sanoo Erizo.En riemastuisi, jos tulisi Beautiful-2, en, mutta sirkusteemasta olen riemuissani. ^^
Uskon, että Florian ohjauksessa videosta tulee korkealaatuinen. (: - Erizo
MercyOnMe kirjoitti:
En riemastuisi, jos tulisi Beautiful-2, en, mutta sirkusteemasta olen riemuissani. ^^
Uskon, että Florian ohjauksessa videosta tulee korkealaatuinen. (:En minäkään riemastuisi Beautiful-2:sta. Itse asiassa koko ajatus moisesta on ihan kakkosesta.
Jaksan kuitenkin uskoa, ettei Christina toista itseään tuossa asiassa. Ei, ei ja ei. Hän on jo tehnyt Beautiful-videon, joten tuskin sitä aletaan kopioimaan, vaikka GLAAD hänet siitä videosta palkitsikin. Mutta silti. Se on jo tehty; Stripped aikakausi on takana päin; nyt on B2B:n aika ja erityisesti Hurt:in.
Ja vielä kerran; nimi Floria pitää minun toiveet videon laadusta vielä korkealla. :) - Lazar
Erizo kirjoitti:
En minäkään riemastuisi Beautiful-2:sta. Itse asiassa koko ajatus moisesta on ihan kakkosesta.
Jaksan kuitenkin uskoa, ettei Christina toista itseään tuossa asiassa. Ei, ei ja ei. Hän on jo tehnyt Beautiful-videon, joten tuskin sitä aletaan kopioimaan, vaikka GLAAD hänet siitä videosta palkitsikin. Mutta silti. Se on jo tehty; Stripped aikakausi on takana päin; nyt on B2B:n aika ja erityisesti Hurt:in.
Ja vielä kerran; nimi Floria pitää minun toiveet videon laadusta vielä korkealla. :)Mitä nyt olen keskustelupalstoja lukenut, niin musta on kohtalaisen ärsyttävää miten ensin halutaan jotain "erilaista" ja "omaleimaista", mutta kun sitä nyt olisi tulossa niin valitetaan ettei video välttämättä miellytä kaikkia.
Videolle ainakin musta on jokatapauksessa tärkeintä että se aiheuttaa keskustelua. Vaikka se joutuisi sensuuriin ja aiheuttaisi kohun, niin on se yleensä enemmän hyödyksi kuin haitaksi.... - Erizo
Lazar kirjoitti:
Mitä nyt olen keskustelupalstoja lukenut, niin musta on kohtalaisen ärsyttävää miten ensin halutaan jotain "erilaista" ja "omaleimaista", mutta kun sitä nyt olisi tulossa niin valitetaan ettei video välttämättä miellytä kaikkia.
Videolle ainakin musta on jokatapauksessa tärkeintä että se aiheuttaa keskustelua. Vaikka se joutuisi sensuuriin ja aiheuttaisi kohun, niin on se yleensä enemmän hyödyksi kuin haitaksi....Miljoonapoppia halveksutaan, mutta sitten kun (esim. Christina) lähtee muille urille, on monella suu soikeana ja silmät renkaina.
Sitähän sanotaan, että kaikki julkisuus on musiikkipisneksessä hyvästä; kunhan puhutaan. Saihan Christinakin Dirrty-videostaan aikalailla rapaa niskaansa, mutta kylläpä joka iikka kuitenkin tiesi, että mistä videosta on kyse. Luonnollisesti hyvä julkisuus on tavoiteltavampaa kuin huono.
Fanit ovat usein kunkin artistin/bändin pahimmat kriitikot. Niin taitaa olla nytkin. Fanit kun eivät halua nähdä idolinsa epäonnistuvan.
Kunhan video on visuaalisesti näyttävä, olen tyytyväinen. :) Ja uskon, että sitä se juuri tulee olemaan.
- Erizo
Meksikolainen versio "Rolling Stone" -lehdestä on kirjoittanut, että Chrstinan isoäiti olisi kuollut niihin aikoihin, kun Hurt:ia levytettiin ja että näin ollen Hurt kertoisi Christinan edesmenneestä mummosta.
Tämä ei pidä paikkaansa.
Eräs fani, joka on vissiin hyvin lähellä Christinan perhettä, meilasi osanottonsa Christinan äidille ja Shelly vastasi, että mummo on elossa ja voi hyvin!
Että näin. Kaikkea sitä kirjoitellaankin! - Erizo
Täältä löytyy sen radio-promo singlen mukana tullut Hurt instrumental -versio:
http://tinyurl.com/n89jk
Uskomattomat jousisoittimien osuudet kertsissä! :)- Mary-Anne
Instrumentalit ovat loistavia. Viruksiakaan ei tainut tulla tuon mukana? (:
Hirveän hieno ja mahtipontinenkin tuo Hurt! Taustaa olen kuunnellut vain melko suurpiirteisesti, kun Christinan vokaleita on tullut enemmän kuunneltua. Mutta kiitti linkistä! - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Instrumentalit ovat loistavia. Viruksiakaan ei tainut tulla tuon mukana? (:
Hirveän hieno ja mahtipontinenkin tuo Hurt! Taustaa olen kuunnellut vain melko suurpiirteisesti, kun Christinan vokaleita on tullut enemmän kuunneltua. Mutta kiitti linkistä!Ei mulle ainakaan mitään viruksia tullut. Yousendit on mielestäni aika turvattu ja taattu kanava.
Ja joo, instrumentaali kuulostaa hyvältä ja mahtipontiselta. Itse olen jousisoittimien suuri ystävä. En siis osaa soittaa, mutta mikä tahansa biisi, missä on jouset, on usein Erizon mieleen. :) - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Ei mulle ainakaan mitään viruksia tullut. Yousendit on mielestäni aika turvattu ja taattu kanava.
Ja joo, instrumentaali kuulostaa hyvältä ja mahtipontiselta. Itse olen jousisoittimien suuri ystävä. En siis osaa soittaa, mutta mikä tahansa biisi, missä on jouset, on usein Erizon mieleen. :)jouset sopivat loistavasti mahtipontisiin (ja muihinkin) biiseihin loistavasti! Hurtista jouset tekevät täydellisen kauniiden koskettimien ja Christinan äänen ohella! Kuten vetopasuunat ANOM:sta! Juuri eilen katselin B2B bonus-videota ja mietinkin, mistä voisi saada tuon Hurt Instrumentalin, kun sehän siinä taustalla jossain vaiheessa soi. Taisi Welcome instrumentalkin soida ellen aivan väärin muista. B2B:n yksi hieno puoli onkin juuri tuo monipuolinen soittimisto. Ja myös tällä bonusvideolla olisi näyttänyt, että jouset äänitettiin pääosin ilman tietokonetta. Tai kun yleensä kaikilla pop-albumeilla pyörivät suunnilleen samat soittimet.
- Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
jouset sopivat loistavasti mahtipontisiin (ja muihinkin) biiseihin loistavasti! Hurtista jouset tekevät täydellisen kauniiden koskettimien ja Christinan äänen ohella! Kuten vetopasuunat ANOM:sta! Juuri eilen katselin B2B bonus-videota ja mietinkin, mistä voisi saada tuon Hurt Instrumentalin, kun sehän siinä taustalla jossain vaiheessa soi. Taisi Welcome instrumentalkin soida ellen aivan väärin muista. B2B:n yksi hieno puoli onkin juuri tuo monipuolinen soittimisto. Ja myös tällä bonusvideolla olisi näyttänyt, että jouset äänitettiin pääosin ilman tietokonetta. Tai kun yleensä kaikilla pop-albumeilla pyörivät suunnilleen samat soittimet.
Eikös Christina sanonut jossain haastiksessa, että kakkoslevy on ns. "live-levy", missä jokaisessa biisissä on aidot soittimet, kun taas ykköslevyllä on toinen meininki? Vai muistanko väärin?
Mene ja tiedä.
Olen huomannut itsestäni myös sellaisen, että kun jousisoittimiin yhdistetään akustinen kitara, niin Erizolle kelpaa harvinaisen hyvin. Esim. El Beso del Final sattuu olemaan tällainen. Ja suomalaisesta musiikista muistuu mieleen Egotripin "Matkustaja", jossa oli jouset akustinen kitara. En juuri tuota bändiä kuuntele, mutta tuo kyseinen biisi kolahti ja kovaa! :)
Ja jostain syystä se Welcome-biisikin on Erizon suosiossa... yhteys; jousisoittimet.
Heh! - Mary-Anne

Heh!Olen minäkin jostain lukenut/kuullut Christinan sanoneen kakkoslevyä "livelevyksi". Aina kun tulee puheeksi nuo Mi Reflejon biisit, alan taas miettiä sen tilaamista! :) Vieläkään en ole saanut tilausta aikaiseksi, kun en mitään muutakaan ole B2B jälkeen tilannut. Mutta joskus olen päättänyt sen saada!! Niin hienolta kuulostaa! Joululahjana sitten viimeistään. :)
Möhlin vähän ton edellisen viestin alussa, enkä (yllätys, yllätys) huomannut sitä ennen kuin se sitten oli jo lähetetty!. :S No, ainakin tuli selväksi kuinka loistavia jousisoittimet ovat! :) Sori!!! - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Olen minäkin jostain lukenut/kuullut Christinan sanoneen kakkoslevyä "livelevyksi". Aina kun tulee puheeksi nuo Mi Reflejon biisit, alan taas miettiä sen tilaamista! :) Vieläkään en ole saanut tilausta aikaiseksi, kun en mitään muutakaan ole B2B jälkeen tilannut. Mutta joskus olen päättänyt sen saada!! Niin hienolta kuulostaa! Joululahjana sitten viimeistään. :)
Möhlin vähän ton edellisen viestin alussa, enkä (yllätys, yllätys) huomannut sitä ennen kuin se sitten oli jo lähetetty!. :S No, ainakin tuli selväksi kuinka loistavia jousisoittimet ovat! :) Sori!!!En minä ole mitään möhlimistä huomannut. En, vaikka luin viestit uudelleen! :)
Pitääpä laittaa Hurt instrumentaali vielä soimaan... :) - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
En minä ole mitään möhlimistä huomannut. En, vaikka luin viestit uudelleen! :)
Pitääpä laittaa Hurt instrumentaali vielä soimaan... :)muuten Hurtin kansista vieläkään sen tarkempaa tietoa? Tuliko tämän radio_promo_singlen mukana uutta tietoa? Kun ei siihen sinkun julkaisuun ole enää kuin vajaa kolme viikkoa, eikö radiosoiton luulisi jo kiihtyvän? En ole sen yhden NRJ-soiton jälkeen kuullut.
Erizo, olit sitten laajentanut kirjoittelua myös Britney-palstalle! (: Pitäisiköhän minun seurata perässä ja kiusata vaikkapa Paris Hilton faneja? (: No ei sentään, vitsi vitsinä! Vaikka olenhan määki vähän kirjoitellut muille palstoille, eri nimimerkeillä tosin.
USEIN: ...jouset sopivat mahtipontisiin (ja muihinkin) biiseihin loistavasti!...
Halusin välttämättä korjata tuon virheen, heh!! - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
muuten Hurtin kansista vieläkään sen tarkempaa tietoa? Tuliko tämän radio_promo_singlen mukana uutta tietoa? Kun ei siihen sinkun julkaisuun ole enää kuin vajaa kolme viikkoa, eikö radiosoiton luulisi jo kiihtyvän? En ole sen yhden NRJ-soiton jälkeen kuullut.
Erizo, olit sitten laajentanut kirjoittelua myös Britney-palstalle! (: Pitäisiköhän minun seurata perässä ja kiusata vaikkapa Paris Hilton faneja? (: No ei sentään, vitsi vitsinä! Vaikka olenhan määki vähän kirjoitellut muille palstoille, eri nimimerkeillä tosin.
USEIN: ...jouset sopivat mahtipontisiin (ja muihinkin) biiseihin loistavasti!...
Halusin välttämättä korjata tuon virheen, heh!!Hurtin kansista ei ole tullut uutta tietoa. Luulen kuitenkin, että luvassa on jotain muuta mitä olemme nyt jo nähneet.
Joo, laajensin Britney-foorumille, kun Artistit-sivulla osui silmään joku sensuuri kysymys. Muuten nuo muut palstat (lähinnä naisartistit) tuntuvat olevan täynnä kaikenmaailman huoritteluita ja muita turhuuksia, ettei mun mielenkiinto riitä alkaa väittelemään pölvästien kanssa. Mulle jo ala-asteen opettaja opetti, että mitä tahansa väitätkin, niin se tulee osata perustella. Tuota periaatetta on turha hakea noilta muilta palstoilta.
Välillä tulee myös kirjoiteltua Madonna- ja Janet-foorumeille, kun heitä koskevia uutisointeja tulee netissä vastaan. Mutta tämä palsta on kyllä ensisijainen. :)
Mutta takaisin asiaan: USAssa Hurt:in radiosoitto sen kuin vaan kasvaa. Audio Impressions -luvut olivat viime vilkaisun jäljiltä reilut 15 miljoonaa; noin 17 tarvitaan, että biisi nousee Hot100:lle. - Mary-Anne
Erizo kirjoitti:
Hurtin kansista ei ole tullut uutta tietoa. Luulen kuitenkin, että luvassa on jotain muuta mitä olemme nyt jo nähneet.
Joo, laajensin Britney-foorumille, kun Artistit-sivulla osui silmään joku sensuuri kysymys. Muuten nuo muut palstat (lähinnä naisartistit) tuntuvat olevan täynnä kaikenmaailman huoritteluita ja muita turhuuksia, ettei mun mielenkiinto riitä alkaa väittelemään pölvästien kanssa. Mulle jo ala-asteen opettaja opetti, että mitä tahansa väitätkin, niin se tulee osata perustella. Tuota periaatetta on turha hakea noilta muilta palstoilta.
Välillä tulee myös kirjoiteltua Madonna- ja Janet-foorumeille, kun heitä koskevia uutisointeja tulee netissä vastaan. Mutta tämä palsta on kyllä ensisijainen. :)
Mutta takaisin asiaan: USAssa Hurt:in radiosoitto sen kuin vaan kasvaa. Audio Impressions -luvut olivat viime vilkaisun jäljiltä reilut 15 miljoonaa; noin 17 tarvitaan, että biisi nousee Hot100:lle.Tyhjänpäiväisiä haukkuja satelee. Kun tuossa satuin surffaamaan Celine Dion foorumille, oli fanien innolla odottaman palstan ensimmäinen viesti "Masentava ihminen" ja perässä sitten perättömät haukut C:n laulutaidosta. Just joo. Lisäksi kukaan ei tunnu ajattelevan noiden yleisimpien haukkumanimien todellista merkitystä. Mikähän mahtaa olla Suomi24 keskustelijoiden keski-ikä?
Olen tosiaan bongannut Erizon myös Madde foorumilla! (: Sitäkin tulee joskus lueskeltua.
Anyway, en tiiä onko joku jo sanonut tämän, mutta Wikipedia kertoo Hurtin olevan U.S. Billboard Pop 100-listalla sijalla #61. Siis mitä? - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Tyhjänpäiväisiä haukkuja satelee. Kun tuossa satuin surffaamaan Celine Dion foorumille, oli fanien innolla odottaman palstan ensimmäinen viesti "Masentava ihminen" ja perässä sitten perättömät haukut C:n laulutaidosta. Just joo. Lisäksi kukaan ei tunnu ajattelevan noiden yleisimpien haukkumanimien todellista merkitystä. Mikähän mahtaa olla Suomi24 keskustelijoiden keski-ikä?
Olen tosiaan bongannut Erizon myös Madde foorumilla! (: Sitäkin tulee joskus lueskeltua.
Anyway, en tiiä onko joku jo sanonut tämän, mutta Wikipedia kertoo Hurtin olevan U.S. Billboard Pop 100-listalla sijalla #61. Siis mitä?Joo, Hurt oli POP-listan sijalla #61, mutta lista päivittynee tänään! :)
Ja kyse on VAIN POP-listasta; HOT100, minne kaikki haluaa, ottaa lukuun kaikki radioformaatit. Mutta POP-formaatti on Hurtin vahvin selvästi.
Joo, tuntuu, että keski-ikä on näillä foorumeilla about 13 - 16 vee. Ainakin noilla toisilla foorumeilla tuntuu niin olevan. Ainoat järkevät keskustelut saa aikaiseksi täällä (jee) ja Janet-foorumilla.
Hyvä me! :)
Olenkin ottanut tällä foorumilla sen periaatteen, että jos noita älyttömyyksiä tulee, en reagoi. Olen myös yrittänyt noudattaa sitä politiikkaa, että jos ihminen ei vaivaudu keksimään jotain järkevää nimimerkkiä, niin minäkään en vaivaudu vastaamaan. Kaikkein ärsyttävin tapa on se, että otsikon teksti jatkuu nimimerkki kenttään. Ou pliis.
- Erizo
Tässä Hurt yhdistettynä Titanic-leffaan:
http://www.youtube.com/watch?v=SPfP3z8StOI
Jotkin fanit kehuivat tuon maasta taivaisiin, minusta se oli ihan ookoo. Mutta ajattelin jakaa sen tälläkin foorumilla.- Mary-Anne
Kaunis video ja sopii lähes täydellisesti lyriikkoihin! Titanic-leffa on tullut näiden vuosien aikana nähtyä suhteellisen monta kertaa, joten jäin miettimään muutamaa tuon videon kohtaa.
-Kohta, jossa Rosella on päällään sama puku kuin tulopäivänä Titanicille ja Cal yrittää suudella häntä.
-Ja se, missä nuoren Rosen käsi on Merensydämen (tai mikä onkaan) päällä ja ryppyyntyy sitten vanhan Rosen kädeksi.
-Sekä kohta, jossa Rose paiskoo loistohytin tavaroita ja tuijottaa peiliin. Sopisi hyvin ennen laivan peräpäästä mereen hyppäämisyritystä.
Näitä ei mielestäni ole ollut telkasta monta kertaa tulleessa versiossa. Kuuluvatko ne Amerikan versioon Titanicista?
Hehee, eipä tämä liity Christinaan mitenkään, mutta yrittää kuitenkin jatkaa keskustelua. :) Jos Titanicia ei ole montakaan kertaa nähnyt, ymmärrän toki, että vaikea tuohon on vastata sössötyksestäni tuskin käy kovinkaan hyvin ilmi, mitä kohtia tarkoitan... Jättäkää ihmeessä vastaamatta, jos ajattelette ettei tämä viesti tänne kuulu! (: - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Kaunis video ja sopii lähes täydellisesti lyriikkoihin! Titanic-leffa on tullut näiden vuosien aikana nähtyä suhteellisen monta kertaa, joten jäin miettimään muutamaa tuon videon kohtaa.
-Kohta, jossa Rosella on päällään sama puku kuin tulopäivänä Titanicille ja Cal yrittää suudella häntä.
-Ja se, missä nuoren Rosen käsi on Merensydämen (tai mikä onkaan) päällä ja ryppyyntyy sitten vanhan Rosen kädeksi.
-Sekä kohta, jossa Rose paiskoo loistohytin tavaroita ja tuijottaa peiliin. Sopisi hyvin ennen laivan peräpäästä mereen hyppäämisyritystä.
Näitä ei mielestäni ole ollut telkasta monta kertaa tulleessa versiossa. Kuuluvatko ne Amerikan versioon Titanicista?
Hehee, eipä tämä liity Christinaan mitenkään, mutta yrittää kuitenkin jatkaa keskustelua. :) Jos Titanicia ei ole montakaan kertaa nähnyt, ymmärrän toki, että vaikea tuohon on vastata sössötyksestäni tuskin käy kovinkaan hyvin ilmi, mitä kohtia tarkoitan... Jättäkää ihmeessä vastaamatta, jos ajattelette ettei tämä viesti tänne kuulu! (:... olen nähnyt tuon leffan about kolme kertaa ja viimeisimmästä kerrasta on vierähtänyt noita vuosi aika reilusti. Joten en osaa sanoa asiaan juuta taikka jaata. :)
Voihan se olla, että nuo kohtaukset on otettu jostain "director's cut" -versiosta, joita usein näkee, ja joka voisi olla muutamia minuutteja pidempi kuin kaupallinen versio. Meibi. Ai dönt nöy. :)
Mutta jos haluat tietää mitä virheitä leffassa on, niin niitä on listattu tänne:
http://www.moviemistakes.com/film1299
- Erizo
Hurtin radiosoitto alkaa nyt tositarkoituksella sitten Britanniassakin:
http://www.bbc.co.uk/radio1/chart/playlist.shtml
Biisi on nyt c-listalla, mutta noussee pian b:lle ja sitä kautta a:lle.
:) - Erizo
Eksyin taas Tuubiin... :)
Löysin tällaisen fani-videon, joka on tehty Hurt:in lyriikoiden varaan.
Arvostan sitä, että nuo nuorukaiset ovat tehneet videon ihan tositarkoituksella ja omin voimin, sekä että tarinasta ollaan haluttu tehdä surullinen kuten biisistä, mutta...
... minua nauratti.
En osaisi tehdä parempaa videota, tiedän, mutta...
... minua nauratti.
Video tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=t4zlKNddK8A- Mary-Anne
Hauska, näyttelytaidot olivat... ...You know... ...no ei kovin häikäisevät.
- Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Hauska, näyttelytaidot olivat... ...You know... ...no ei kovin häikäisevät.
Joo, mä repesin ekan kerran, kun se tummatukkainen tyttö alkoi laulaa Christinan laulun mukaan. :D
Ou pliis!
Ja sillä pojallakin oli pari sellaista ilmettä, etten kestänyt katsella vakavalla naamalla!
- Erizo
Uusi kuva Hurt-videosta!
http://www.christinamultimedia.com/forum/index.php?board=20;action=display;threadid=77310- Mary-Anne
Tosi mielenkiintoinen puku Christinalla... Sinäänsä sirkustausta ei yllätä suuremmalti minua, mutta varmasti upea video tulossa ja epäilemättä suurella budjetilla toteutettu. Tottakai!
Kiitos todella paljon linkistä Erizo!!! - Mary-Anne
tuohon Erizon "UUSI KUVA!" viestiin 14.51, mutta itse en sitä täällä näe. Eikö vastaukseni ole päivittynyt, vaikka lähetysaika näkyykin? Kiitän siinä tapauksessa Erizoa uudestaan! Mielenkiintoisen näköinen tuo Christinan puku, mutta sirkustaustaa nyt osattiinkin odottaa.
Tyhmää jos tuo täällä on nyt kaksi kertaa. Toivottavasti ei. Pyydän anteeksi etukäteen. - Mary-Anne
Mary-Anne kirjoitti:
Tosi mielenkiintoinen puku Christinalla... Sinäänsä sirkustausta ei yllätä suuremmalti minua, mutta varmasti upea video tulossa ja epäilemättä suurella budjetilla toteutettu. Tottakai!
Kiitos todella paljon linkistä Erizo!!!Nyt näen sen itsekin! :( En tiedä, mistä aluksi oli kysymys, mutta tämä Suomi24 pätki mulla muutenkin ja oli hetken poissa käytöstä...
Sorryyy!!!!! - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
tuohon Erizon "UUSI KUVA!" viestiin 14.51, mutta itse en sitä täällä näe. Eikö vastaukseni ole päivittynyt, vaikka lähetysaika näkyykin? Kiitän siinä tapauksessa Erizoa uudestaan! Mielenkiintoisen näköinen tuo Christinan puku, mutta sirkustaustaa nyt osattiinkin odottaa.
Tyhmää jos tuo täällä on nyt kaksi kertaa. Toivottavasti ei. Pyydän anteeksi etukäteen.Yhteys takkuilee mullakin, joten siitä lienee nyt kiinni.
Tosi hidas päivittyminen yms. Toivotaan, että ongelma menee ohi. - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Tosi mielenkiintoinen puku Christinalla... Sinäänsä sirkustausta ei yllätä suuremmalti minua, mutta varmasti upea video tulossa ja epäilemättä suurella budjetilla toteutettu. Tottakai!
Kiitos todella paljon linkistä Erizo!!!... että tuo iloinen ilme on videon alkua; sitten tapahtuu jotain surullista ja alkaa se ns. "hurting" -osuus.
Ehkäpä. Ehkä ei. Alkaisi se video jo tulemaan, niin tietäisi arvailujen sijaan. :) - Orginal Hippo
Kivalta näyttää! :D
- Erizo
Tämä on kuulemma tullut Sony BMG:n saitilta eli on sitten jossain määrin virallista:
--
MAXI-SINGLE
[88697013962]
1. Hurt - 04:03
2. Hurt (Jake Ridley Remix) - 05:47
3. Ain't No Other Man (Shape: UK Mixshow) - 05:24
4. Ain't No Other Man (Video) - 03:47
SINGLE:
[88697013972]
1. Hurt - 04:03
3. Ain't No Other Man (Shape: UK Mixshow) - 05:24
ANOM-video on maxilla Hurt-videon sijaan? Hmm... liekkö tullut kirjoitusvirhe...? No, se nähdään sitten joskus. :)- Mary-Anne
Varmaankin joku on tämän kuvan nähnyt jo, mutta noin pikaisesti katsottuna linkkiä täällä ei vielä ole. Tässäkö siis promo-CD? Minusta kuva sopisi mainiosti myös virallisen sinkun kansiksi! Milloin ANOM sinkun kansi julkaistiin? Oliko kuva jo kauan tiedossa ennen sinkun julkaisua?
http://www.christina-crazy.net/gallery/displayimage.php?album=703&pos=0 - Erizo
Mary-Anne kirjoitti:
Varmaankin joku on tämän kuvan nähnyt jo, mutta noin pikaisesti katsottuna linkkiä täällä ei vielä ole. Tässäkö siis promo-CD? Minusta kuva sopisi mainiosti myös virallisen sinkun kansiksi! Milloin ANOM sinkun kansi julkaistiin? Oliko kuva jo kauan tiedossa ennen sinkun julkaisua?
http://www.christina-crazy.net/gallery/displayimage.php?album=703&pos=0Tuo on juuri nimenomaan radioasemille lähetetyn promo-CD:n kansi.
En kyllä muista milloin ANOM-kansi julkaistiin, mutta kai se oli noin viikko etukäteen.
Kansista puheenollen. Mun Fighter-sinkun kansi näyttää kovin erilaiselta, mitä Christinan virallisella sivulla oleva Fighter-kansi näyttää. Käsittääkseni myös WAGW-sinkun kansi oli toista Euroopassa ja toista USAssa. Mutta anyway, toivoisin että Hurt-singlen kansi tulisi videosta, mutta toisaalta... miksei se voisi olla tuokin.
Mutta ihmetyttää kyllä se, että missähän viipyvät ne b-puolet. Dirrtyssä oli I Will Be Beautifulissa Dame Lo Que Yo Te Doy. ANOM:ssa b-puolta ei ollut ja jos tuo lähettämäni tracklist pitää paikkaansa, niin Hurt-sinkkuunkaan noita ei olisi tulossa. Joudun siis miettimään ostanko sinkun lainkaan.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009