kertokaa!!

minulta ei kyllä mitään kauhutarinaa irtoa, mutta ehkä jotain kuitenkin.. oma tyttäreni on ihan kohta 7kk. raskaus oli yllätys, kovin lyhyen seurustelunkin jälkeen ja opiskelut kesken jne. en oikein ikinä osannut edes kuvitella itseäni äitinä, vaikka jollain tavalla lapsia halusinkin - sitten joskus.

no, täytyy heti ensimmäisenä sanoa, että oma lapseni on ollut todella "helppo" tapaus, ehkä siksi en osaakaan mitään kauhujuttuja kertoa. minäkin luin niitä kertomuksia odotusaikana ja kauhistelin, että sitten se elämä loppuu, ei ehdi ikinä tekemään mitään muuta kuin hyssyttämään lasta, mies vähintäänkin kyllästyy jne. eipä ihan niin mennyt meidän kohdallamme. ;D yöt on nukuttu alusta asti hyvin, mies on todella paljon (ja oma-aloitteisesti) vauvan hoidossa mukana ja olen ehtinyt esim. lehden lukemaan ja meikkaamaan LÄHES joka päivä. ystävyyssuhteet tai suhde mieheen eivät ole nekään kärsineet, tietysti nyt muuttuneet hieman.

mielestäni vauvan aiheuttamaa muutosta elämään vähän liioitellaankin joskus. meille ainakin vauva kotiutui ja tuli luonnolliseksi osaksi perhettä todella nopeasti & helposti. ja osasin jopa hoitaa vauvaa, vaikka toisin epäilinkin. =) enkä koe itsekään pohjimmiltaan muuttuneeni, totta kai äitiys on tullut lisäksi, mutta ei se mielestäni ole mitään karsinut pois. olenkin usein sanonut, että jos olisin tiennyt, miten ihanaa tämä on, niin olisin halunnut lapsen jo paljon aikaisemmin. kaikista omista jutuista (lenkistä, kaveriporukalla vietetystä illasta, opiskelusta) osaan nauttia paljon enemmän ja täysillä, kun tietää, että kotona odottaa tuo pieni aurinkoinen tyttönen..:)

sori, tämä ei tainnut olla ihan sellainen tarina, mitä odotit.. mutta jos kuvittelet, että se saattaisi yhtään auttaa, niin puhu miehesi kanssa siitä, että ehkä se vauvan tulo ei niin kamala muutos elämään olisikaan. minulla nyt on vähän "puolueellinen" näkökulma, mutta kuitenkin..:) kyllä sitä kahdenkeskistä aikaakin on (edelleen meidän tapauksessamme ainakin) ollut paljon, kun lapsi menee nukkumaan illalla jo seitsemän jälkeen. tytön syntymän jälkeen keskinäinen suhteemmekin tuntuu paljon...hmm...vahvemmalta, ja toisistamme välittäminen on ihan eri tasolla. tietysti asiaa auttaa, jos on esimerkiksi isovanhemmat lähellä, vauvan vähän kasvettua hyvä hoitopaikka on tosi arvokas juttu, silloin kun voi hyvällä omallatunnolla viettää kahdenkeskistä "laatuaikaa" illan tai vaikka viikonlopunkin..

Meillä esim. molemmilla lapsilla ollut koliikki. Raskasta on ollut!!! 1. lapsen syntymän jälkeen minulle tuli synnytyksen jälkeinen masennus. Raskaus voi olla vaikea, synnytys karmea ja tosiaan voi tulla hyvinkin vaativa vauva. Parisuhde siinä kärsii, univelkaa tulee eikä vauvasta pahemmin voi nauttia! Omaa aikaa ei enää ole rahasta puhumattakaan.
Tässä hieman "kauhukuvia" vai olisko vaan realismia:)

Tässä vähän tarinaa meidän vauva-arjesta:

Meillä oli todella rankkaa poikamme kanssa ensimmäiset pari kuukautta. Parin viikon ikäisenä alkoivat mahavaivat, ja pahimmillaan nukuttiin pari tuntia yössä.. Olin todella väsynyt ja välillä jo kaduin että teimme lapsen. Halusin vain nukkua, mutta en aina saanut unta kun pelkäsin milloin vauva taas herää. Olin aika masentunutkin, ja tuntui että kaikki ystävätkin katosivat. Miehen kanssa tuli riideltyä paljon väsyneenä. Päivisinkin vauva oli aika levoton, eikä omaa aikaa jäänyt juuri yhtään. Sairastin kaksi kertaa rintatulehduksen, jotka olivat kivuliaita. Imetyskin sattui 1,5 kuukautta, välillä rinnoista tuli verta pojan imiessä..

Pojan mahavaivat helpottivat onneksi parin kuukauden iässä, mutta eivät loppuneet kokonaan. 5 kk iässä lapsi sairasti rotaviruksen, yksi yö oltiin sairaalassakin. Imetyksen loppuessa 6kk ikäisenä poika oli viikon ripulissa, myöhemmin pojalla todettiin maitoallergia. (muitakin ruoka-aineallergioita on)

Nyt 7,5kk ikäinen poikamme on ihana hymypoika, ja elämä on paljon helpompaa kun ollaan saatu selvitettyä allergian aiheuttajat. Mutta toista lasta emme kyllä ihan heti aio tehdä!

aikanaan paljon sitä että minun pitää olla valmis kaikkeen, ei ainoastaan söpöön ja helppoon vauvaan jonka kanssa kierrellään kaupungilla ja kahviloissa vaan kenties myös vakavasti sairaaseen tai vammaaiseen lapseen. Siihen kun ei itse voi oikein vaikuttaa. Nyt lapseni on 7 kk ja kaikki on sujunut hyvin, mutta ystäväni on henkisesti todella loppu viettettyään oman lapsensa kanssa pitkiä aikoja sairaalassa ja käytyään jo läpi monta vauvan leikkausta, eikä heidän tulevaisuutensakaan näytä kovin helpolta (saman ikäinen kuin meillä). Sitä vaan haluan sanoa että mielestäni on tärkeää että vauvan tuloon ovat molemmat todella valmiit ja sitoutuneet, olipa elämä uuden perheenjäsenen kanssa millaista tahansa