eli kysyn näin lapsettomana kuumeilijana, pienen suloisen tytön tätinä, että miten päiväsi kuluvat?
Ehditkö mitä tekemään?
Siskoni sai vauvan huhtikuussa ja hän ei kuulemma ehdi mitään. Ei astioitalaittaa koneeseen, ei siivoomaan, ei ruokaa laittamaan yms. Puoliso tekee kaiken kotiin tultua, myös hoitaa vaipat siinä vaiheessa ja muut. Onko muilla tälläistä?
Aina kun vauvaa näen on iloinen ja alkanut nyt hymyilemään yms. Äiti on kovin takertuva, vauva ei voi olla poissa silmistä edes 2min. Aina kantaliinassa ja pitää pyytämällä pyytää että syliin saa tytön. Jos ollaan porukalla esim meidän vanhempien luona, siskoni vaatii että puoliso pitää lasta hänen syödessä, sitten hän pitää asta toisen syödessä.
Lapsi ei kuulemma suostu olemaan sitterissä, vaunuissa tms. Minusta pieni (ihan oikeasti inahtelu) ei ole hirvee hätä ja lepertely riittää eikä lasta heti syliin tarvitse ottaa.
Kuten sanoin minulla ei vielä omia ole, mutta tämä vaikuttaa minusta kummalliselta että kokoajan täytyy lapsen olla sylissä eikä hetkeäkään yksin siinä vieressä.
Kertokaa minulle!!
Ehditkö mitä tekemään?
Siskoni sai vauvan huhtikuussa ja hän ei kuulemma ehdi mitään. Ei astioitalaittaa koneeseen, ei siivoomaan, ei ruokaa laittamaan yms. Puoliso tekee kaiken kotiin tultua, myös hoitaa vaipat siinä vaiheessa ja muut. Onko muilla tälläistä?
Aina kun vauvaa näen on iloinen ja alkanut nyt hymyilemään yms. Äiti on kovin takertuva, vauva ei voi olla poissa silmistä edes 2min. Aina kantaliinassa ja pitää pyytämällä pyytää että syliin saa tytön. Jos ollaan porukalla esim meidän vanhempien luona, siskoni vaatii että puoliso pitää lasta hänen syödessä, sitten hän pitää asta toisen syödessä.
Lapsi ei kuulemma suostu olemaan sitterissä, vaunuissa tms. Minusta pieni (ihan oikeasti inahtelu) ei ole hirvee hätä ja lepertely riittää eikä lasta heti syliin tarvitse ottaa.
Kuten sanoin minulla ei vielä omia ole, mutta tämä vaikuttaa minusta kummalliselta että kokoajan täytyy lapsen olla sylissä eikä hetkeäkään yksin siinä vieressä.
Kertokaa minulle!!
Vastaukset 18
Vanhimmat
kukin tietysti tavallaan, mutta kyllä tuo aika ylihuolehtivalta kuulostaa, ei siinä sinäänsä mitään pahaa ole sillä vaan tekee itselleen hallaa. Jos on liian huolehtiva jne.. niin ei siinä kyllä itselle jää paljon sitä aikaa.
Itse kerkeen tehdä kotihommat vauvan nukkuessa vaunuissa tai sitterissä. Viihtyy myös yksikseen lattialla ja touhuilee.
mutta kuten sanoin kukin tavallaan, en ole moittimassa.
...aikas merkilliseltä kuulostaa. Mulla vauva syntynyt maaliskuussa ja en kyllä KOKO ajan ole todellakaan hyysäämässä. Milloin vauva leikkii lattialla olohuoneessa ja minä touhuan kotihommia keittiössä tai jopa alakerrassa. Välillä käyn tietenkin katsomassa enkä heti ole ryntäämässä jos pienen inahduksen päästää. Vauvahan muuten tottuu siihen että hänen välittömässä läheisyydessä on oltava 24h!?
Ja kun meille tulee vieraita, kummeja tai isovanhempia niin annan heidän pitää vauvaa niin pal kuin tahtovat. Kyllä minä saan ihan rauhassa häntä kantaa ja syöttää kun yksin olen.
Kotona teen kotihommia päivisin kun mies töissä ja isommat lapset koulussa. Ruokaa laitan, pyykkiä pesen, imuroin ym. Ja just sen verran kuin jaksan ja huvittaa. Joskus siivoan koko päivän ja joskus taas olen vaan.
Nukkuuhan vauva myös päiväunia päivällä. Silloin ehtii myös tehdä muita hommia jos niitä on.
Tolla menolla, niin kuin kerroit, siskosi ei voi häntä ikinä jättää esim. hoitoon saatika itse lähteä vaikka rentoutumaan ilman vauvaa. Aikas loppuun palanut on varmaan vuoden-parin kuluttua?
Mutta kukin tavallaan... ;)
Vauvakin tarvii omaa aikaa esim lattialla oleskeluun, että oppii rauhassa "omia hommiaan".
Ikävä kyllä tuolla ylihuolehtimisella on nurja puolensa ja tuttava perheessä lapsi joutunut kärsimään siitä ja kärsii varmaan jossain määrin ikänsä..
Kouluissa/kerhoissa ikävä kyllä lapset on julmia toisilleen ja jos joku poikkeaa, niin varmaan nokkivat.
Tuttavan pojalle kävi näin kun esim äiti ei eskarilaiselta antanut ottaa apupyöriä pois ja kouluun saattoi käsi kädessä ja hössäs aina kamalasti ym ym
Joo ja oli neljä vuotiaaksi syöttötuolissa!
Ei oikein kuulosta terveen aikuisen hommalta;)
on sylissä. Ja jos sattuu olemaan vaativa tapaus, niin ei muualla sitten todellakaan viihdy. Ei siinä ehdi tekemään muuta kuin lasta hyssyttää. Parhaimmassa tapauksessa se nukkuu vartin pätkiä, nekin vain sylissä.
kommentoida.. meillä poika viihtyy hyvin sylissä,mutta annan myös päivittäin olla hetkiä ihan yksikseen esim..lattialla tai sitterissä. Sillä välin teen kotihommia, siivoon,kokkaan,jne..tai jos poju nukkuu ulkona niin sitten hommailen siellä jotain. Poika nukkuu niin vähän yleensä päivällä. Yhdet tai kahdet tunnin unet, mutta yöt nukkuu 21- 08 siten että 1-2 syö tuona aikana.. ollaan sitten molemmat aamulla virkeitä. Kun isi tulee töistä ja rupee nukkuu
minä ehin vähän ja vaikka mitä, kun äitiysloma alkaa. Ehinhän minä, sen kuukauden ennen kuin vauva syntyi.
Lapsi oppii helposti syliin ja sit myös osaa vaatia. Meillä ei opetettu, mutta lapsi ei käytännössä nukkunut päivisin ja vinkui tuttia heti ku tipahti. Joka inahdukseen ei vastattu, joten desibelit nousi hyvin äkkiä. Vaati myös jatkuvaa seuraa ja sylittelyä, nukkui vain jos äiti nukkui (heräsi tarkistamaan). Olympiakisojen aikaan sai siivota rauhassa, kun poika kommentoi urheilijoita, mutta muuten tuo siivous on ollut enemmän tai vähemmän tappelua (3-5 tuntia, ku laskee syötöt, nukutukset, seurustelut ym.). Mutta siitä olen pitänyt kiinni, että huusi tai ei, kerran viikossa teen perusteellisemman siivouksen ja ruoat laitetaan.
Mutta kyllä se aika melko kortilla on, varsinki ihan pienen kans, joka syö parin tunnin välein (meillä lapsi pienenä lutkutti 1,5 tuntia tissiä ja tunnin parin päästä taas vailla). Ja se aika mitä et ole kii lapsessa, olet kii pyykinpesussa ja silityksessä. Nytkin isompana aikaa ehkä muuten ois enemmän, kun lapsi viihtyy jo itsekseenkin, mutta nyt aika menee vahtimisessa mitä tekee ja elämää yhä rytmittää lapsen syönnit ja nukkumiset, jotka aina huomioitava kun johonki lähtee, varsinki ku meillä poika ei tahdo suostua nukkuun muualla ku omassa sängyssä. Ei ees vaunut kelpaa.
Mutta kyllä tuo aika oudolta kuulostaa, että äiti on niin kiinni lapsessa, ettei anna muiden edes koskea. Jotenki ymmärtäis, jos olisi keskenmeno tai kätkytkuolema takana, mutta tuo menee jotenki yli. Ehkä se on sitä uutuudenviehätystä ja jonkinlaista mustasukkaisuutta siitä, että jos lapsi kiintyyki enemmän vaikka tätiinsä tai mummoonsa kuin omaan äitiinsä. Tuo on kuitenkin täysin turha pelko, koska vauvalle äiti on aina se tärkein.
Ihan vauva-aika on sitä kiireisintä ollut. Nyt meillä nuorin täyttää vuoden, ja on ns. helppo vauva. Aikaa on siltä osin ruhtinaallisesti, mutta isommat vaativat myös aikaa ja huomiota. Käytännössä teen askareita lapsen ensimmäisten päikkäreiden aikaan, eli 10-12 välillä. Nopea paikkojen raivaus, pyykit, tiskit koneeseen ja ruoka tulelle. Sitten syönnin jälkeen saan tehdä meluisampia hommia rauhassa, kuten imurointi yms. Kohta taas meneekin pienin parin tunnin torkuille, sillä aikaa touhuilen isompien lasten kanssa, ja teen jumppani. Jos on oikein hyvä tuuri, ehdin myös käydä suihkussakin. Iltaruoan teen noin puoli viideksi, kun mies tulee töistä syömään, käyn pikaisesti kaupassa jos on tarvis. Sitten mies lähtee raksalle, ja minä yleensä ulos lasten kanssa. Nuorin ottaa taas pienet päikkärit. Seitsemältä tullaan iltapalalle, ja pikku hiljaa sitten yöunille. Kun lapset on kasin jälkeen unillaan teen kotitöitä. Tai sitten vaan löhöilen hetken telkkarin ääressä, riippuen siitä huvittaako tehdä mitään.
Eli minulla on aikaa. Vauvamme on aina ollut hereillä ollessaankin tyytyväinen, ja nykyään touhuilee leluillaan ja veljiensä kanssa todella hienosti.
Edellinen vauvamme oli sellainen, että aika oli kortilla vaikka olimme molemmat kotonakin. Hän ei nukkunut eka vuonna yöllä eikä päivällä, joten tiedän miten oikeasti voi lapsen kanssa olla hankalaa. Toki on lasten lisääntyessä myös oppinutkin, en minäkään osannut esikoisen kanssa vielä näin rennosti olla, vaan jatkuvasti pidin häntä sylissä, ja tarkan silmälläpidon alla.
Kuulostaa kyllä aika ylihuolehtivaiselta ja jossain kohtaa se kalahtaa omaan nilkkaan.
Itse kerkiän tekemään paljonkin, vauvan kanssa seurustelun lisäksi tietysti. Pestä pyykit, laittaa tiskit, käydä suihkussa ja tehdä jopa töitä sekä surffailla täällä netissä :) nytkin vauva itsekseen on tuossa vieressä lattialla, opettelee kääntymään kyljelleen ja naureskelee ja näyttää kyllä erittäin tyytyväiseltä. Kun hän alkaa huomiota tarvitsemaan niin osaa kyllä ilmoittaa siitäkin :)
Ihmettelen kun olen joskus kuullut samaa ettei muka mitään kerkiä tekemään. Noh, toiset ovat perusluonteeltaan sellaisia, että muka tekevät hirveästi jotain, mutta todellisuudessa asiat voisi tehdä 100 kertaa nopeammin ja näppärämmin. Kukin tavallaan!
sinähän näet vauvaa vain silloin tällöin, etkä todellista tilannetta tiedä... Sanon näin, koska meillä on ollut vaativa vauva, joka ei ole hetkeäkään viihtynyt itkemättä itsekseen. Usein kun vieraita kävi saattoi hän sen hetken ollakkin iloinen ja hyväntuulinen. ja kaikki tuumasi vain, että tämä vauvako muka vaativa! Ja kokemuksesta tiedän, että helposti äidistä TULEE (tietenkin luonteesta riippuen) hätäinen ja ns.ylihuolehtiva, jos vauva ei koskaan ole tyytyväinen, vaikka mitä tekisit! Meidän vauva nyt 10 kk, ja nyt vasta helpottunut tämä itkuisuus. Ja äidinkin olo on heti aivan erilainen, rauhallisempi...
että ei kyllä paljoa ole ehtinyt tehdä. Vauvan nukkuessa jotain, mutta päikkäritkin meillä ollut max. puoli tuntia kerrallaan. Helppojen vauvojen äitien on näitä juttuja vaikea ymmärtää, ja usein tuntuu että ajatellaan äidin itse käytöksellään tekevän vauvasta "vaikean". Tuntuu pahalta...
tämän takia juuri kysynkin, että miten muilla, kun tosiaan vauvaa näen kerran-pari viikossa muutaman tunnin kerrallaan. Sen ymmärrän ettei tästä ajasta saa kunnon käsitystä vauvasta ja kun ei omia ole ja hyvin vähäistä kokemusta muiden vauvoista yleensäkään.
Joskus jos omia saan ymmärrän tilanteen varmasti paremmin, mutta ennen sitä kyselen teiltä muilta näitä asioita :)
Kiitoksia oikein paljon kaikille vastauksista!!
Mun veli on pienenä nukkunut 8 tunnin päiväunet ja yöunet päälle. Kyllähän sen kans kerkiää tehdä vaikka mitä. Sit minä olenki ollut sellanen että olen huutanut koko ajan ja nukkunu vain väkisten nukuttamalla, siis kauhealla huudattamisella. Alle vuoden vanhana jättäny päiväunet kokonaan pois.
Oma poika on nyt 8 kk ja vasta 2-3 viikkoa sit alkoi helpottaan. Siihen asti tosi vaativa tapaus, vielä vähäunisempi vauva kuin minä pienenä. Oikeen kiltti ja aurinkoinen hymypoika niin kauan, ku joku järjestää toimintaa ja viihdykettä, mutta laskitpa hetkeksi lattialle, ni ei minuuttia hiljaa itsekseen. Mummonsakin sanoi, että on melko mariskoja vauvoja nähnyt, mutta tämä poika on yliveto.
Että todellakin yksi lasta yhdenlainen, toinen toisenlainen, ja siksi koskaan ei pitäisi mennä suorilta käsin ketään tuomitsemaan esim. oman lapsen pohjalta, mitä vauvan kans kerkeää ja pitää keretä tehdä. Naapurin lapsi ku ei ole välttämättä ole se helppo lapsi vaikka itsellä olisikin.
Meillä oli ekat kuukaudet juuri kuvailemaasi elämää. Olin todellakin hermostua koko hommaan! Jos mies ei olisi käynyt kaupassa, tehnyt minulle ruokaa ja siivonnut niin nälkään olisin kuollut! Mietin tosissani siivoojan palkkaamista, koska ei siinä poika liinassa paljon voinut imuroida. Ja vauvoja on todellakin niin monenlaisia: niitä helppoja ja sitten näitä vaativia tapauksia, jotka viihtyy ainoastaan iholla.
Tilanne kylläkin helpottui ehkä noin 5 kk paikkeilla, kun vauva alkoi viihtyä sitterissä, kunhan vain jaksoin aina hänet siinä raahata mukanani sinne minne menin. Eli pystyin imuroimaan, laittamaan pyykkiä ym. ja poika seurasi vierestä. Nyt ikää on 10 kk ja elämä on ihan "normaalia".
Lisättäköön vielä, että vauvan alkuaikoina en ehtinyt siivoamaan, kokkamaan ym. kotihommia, koska vauva viihtyi lähinnä sylissä ja liinassa, MUTTA tästä johtuen ehdin surffailla paljon netissä, lukea, puhua puhelimessa ja katsoa telkkari = olla jouten.
Itselläni on nyt puoli vuotias poika, joka on aika vaativa. Eipä siinä todellakaan paljoa ehdi päivän aikana tekemään, kun poika vaatii jatkuvaa huomiota! Ei viihdy yksikseen yhtään, lattialla nyt saattaa olla yksin pari minuuttia, mut siinä se. Teen kyllä ruuat päivällä, kun mieheni tulee ruokatunnille, vauva vierellä ja välillä sylissä. Meillä poika nukkuu päivisin noin tunnin unia 2-3 kertaa. Siinä ajassa pyykkien laittoa, astioiden laittoa koneesta/koneeseen ja pientä siivousta. Koiraakin pitää välillä kusettaa, mikä onnistuu vauvan vaunuissa ollessa :) Mielestäni meillä on vaativa lapsi, kun tosiaan en saa tehtyä silleen rauhassa mitään, kun koko ajan saa olla lepertelemässä yms. Ihanaa ja kuitenkin välillä aika raskasta.
Juuri näitä kertomuksia olen saanut kuulla melkeinpä jokaiselta tuttavaltani, että ei ehdi mitään päivisin... Ja aina kun olen ollut kylässä, niin vauvat ovat "sattuneet olemaan hyvällä päällä" ja eivät ole olleet yhtään "vaativia" ja hyvin ovat voineet makailla viltillä tai sitterissä. Kumma, että ne lapset sitten osaavatkin olla vieraskoreita, kun äidin kanssa kahden eivät viihdy hetkeäkään missään muualla kuin sylissä...!?! Ja pieni ininähän ei todellakaan ketään haittaa, kyllä se vauva pärjää hetken siellä sitterissäkin yksin tai katselemassa mitä se äiti tekee. Sitten tietenkin kun itkuksi menee niin on hyvä ottaa syliin ja lohduttaa.
Taitaavat olla nämä äidit niitä itse niitä "vaativia" ja liikaa lapsiinsa takertuvia eikä toisinpäin. =)
Toki on oikeastikin niitä lapsia jotka eivtä huutamatta kestä olla äidistä erossa, mutta nyt puhunkin näistä joita äidit eivät vain raaski laittaa sinne sitteriin. Ja mietin vain, että lieneekö tämäkin tottutelu kysymys, että missä se lapsi osaa olla......
Sittenpähä tiedät.
Kovasti te kaikki siivoatte ja teette kotihommia.
Meillä päivät ovat todella säännöllisiä ja vauva nukkuu hyvin. Ehdin lukemaan kirjaa, katsoa elokuvaa, surffata netissä, käydä kaupungilla vaunuttelemassa, lukea tenttiin ja hommata monenmoista muuta. Usein vain löhöilemme pienen kanssa sohvalla. Joskus luen hänelle ääneen kirjaa, jota olen itse paraikaa lukemassa. Pyykit saan laitettua koneeseen vauva kainalossakin.
Jokainen äiti ja vauva on erilainen.