Heikki Mantere heitti työttömät ulos!

Hollolalainen työmarkkina

Kansanedustajaehdokas Heikki Mantereen äänin Hollolan työttömät heitettiin ulos kymmenen vuotta ylläpitämästään kierrätyskeskuksesta.

Kuulemma kierrätyskeskuksen paikalle olisi pitänyt mennä tekemään jotain Hedelmätarhan kerhohuoneeseen.

Tyypillistä kokoomuslaista kylmää kyytiä kansanedustajaehdokkaalta.

Mantereen mukaan kunta on ollut tyytymätön kierrätyskeskuksen toimintaa jo vuosia.

Mantere ei ota huomioon, että edellinen toiminnanjohtaja kuoli ja että uudella oli niskassaan vanhat velat ja työllistämisestä johtuvat velvoitteet.

36

7286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matti Messi

      Hollolan kunta voisi tiedottaa myös vuokratasoista vaihtoehtoisten tilojen osalta. Hollolan kierrätyskeskus on Hollolan kunnan vanha teknillinen varikko ja aikaa jo sitten kuoletettu.

      http://www.ess.fi/Article.jsp?article=106259&n=1

      Ensin kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja sekä kunnanjohtaja lopetti elinkeinotoimen. Nyt lopetetaan työttömätkin...

      • päläpälä,.,.,.,

        Hornborgit?
        Onko kyseessä samat "jupit" Vanhantalon alueelta?
        Ainakin heidän pentujaan suosittiin koulussa minä kerkisväy.
        Mutta mikäs siinä kun on rikas herregud perhe.
        Ei parane puolikkaista poikkisanaa sanoa, saatto tulla isi kylään. Itse elivät kun maailman omistajat

    • Kommentaattorinen

      Hollolassa on harvinaisen äärioikeistolainen kunnanjohto.

      • Uuskonservatiivi

        Hollolassa on samankaltainen hallitus kuin Yhdysvalloissa. Ei armoa eikä edistystä.

      • kokomieskin
        Uuskonservatiivi kirjoitti:

        Hollolassa on samankaltainen hallitus kuin Yhdysvalloissa. Ei armoa eikä edistystä.

        V:ttu millainen ääni sillä oli kun se puhu.

      • Pikkuego
        kokomieskin kirjoitti:

        V:ttu millainen ääni sillä oli kun se puhu.

        Joo se ääni selvästi kuvastaa sen sisäistä epävarmuutta ja omaa käsitystää ihmisenä, politikointi on sille väline jolla toivottomasti ja vähällä osaamisella yrittää pönkittää epävarmaa egoaan.

        Kovat arvot kuvastaa taas sitä, että aidosti ihmisten asiat ei merkkaa mitään, oma napa tärkeää. Politiikka on likaista, niin likaista, ainakin tässä tapauksessa. Mutta äänestää ei täällaista tapausta kannata, sillähän siitä pääsee.

      • Perus Lenkki

        Eiköhän se korjaudu 2012 kunnallisvaaleissa?

      • Riskimies
        kokomieskin kirjoitti:

        V:ttu millainen ääni sillä oli kun se puhu.

        Ookko miettinny lieneekö homo kun noin puhuu kummallisesti eikä naista lie käsipulessa nähty ja niin on äijä matala etteihän edes reijälle seisoltaan yllä ilman apujakkaraa. Tämmöiset ne kelpaa kunnan hommiin hullulassa niistä kun ei juuri muuhun ole.

    • Tunturi-mopedi

      Heikki väänsi mopossaan liian nopeaasti kaasua ja se pääsi jo karkaamaan.

      Kulissi-jussit löysivät hyödyllisen idiootin kävelemään poliittiseen miinakenttään juuri ennen eduskuntavaaleja.

      Muistuttaa tarinaa Iranin lapsista, jotka taivasten valtakunnan avain kaulassa pantiin marssimaan irakilaiten miinakentille.

      • Teutooni

        Ei muuta kuin Kekkosen aikaista roinaa ja matonpesua mikä taasen on hyvä juttu.Lasket loivaa alamäkeä kunnes olet pohjalla.

      • Mäkikotka
        Teutooni kirjoitti:

        Ei muuta kuin Kekkosen aikaista roinaa ja matonpesua mikä taasen on hyvä juttu.Lasket loivaa alamäkeä kunnes olet pohjalla.

        Heikki lienee jo aloittanut alamäen mäkiautolla, vaikka eduskuntavaaleihin on aika vähän aikaa.

    • Kakkumansikka

      Heikki on vahvoilla kynä kädessään, mutta puhujana joukon edessä tai poliitikkohan hän "ei oikein ole".

      Vaikuttaa vahvasti täyte-ehdokkaalta, kun ilmeisesti ketään muuta ei saatu.

      On kummallista, että Timo Seppälänkin tasoisen poliitikon poisjääminen aiheuttaa Hollolan kokoomuksessa poliittisen tyhjiön eduskuntavaaleissa.

    • Alexander Filander

      Jospa Hollolan kunta on jo "kulman takana" vuokrannut tilat etukäteen autoalan yritykselle...

      • Muutakin on

        Jos se noin tosiaan on, niin sittenhän sieltä paljastuukin tämä pitkäaikainen asioiden salajunailu ja tietynlaiset omien etujen intressit kunnan asioissa. Kunnan laillinen tehtävä on varmaankin ajaa muitakin kuin kokoomuksen etuja siis Hollolassa.

        Kuntalaisille tuleva tiedottaminen pitäisi jo lainkin mukaan olla avointa ja totuudenmukaista sekä myös etukäteen asioista kertovaa eikä päätösten uutisointia voi manipuloida näyttämään ikäänkuin kunnan kannalta oikeaksi jos virheitä käsittelyssä on ollut. Hollolan kunnan tiedotus voisi myös tulla mukaan tälle vuosituhanelle ja avoimen tiedotuksen tielle.

        Hyvin näille palstoille näyttää kuitenkin myös tietoa kertyvän ja jos kerran ne kohulehdetkin on jo tulossa etsimään tietoja, niin kohtahan saamme tietää ja ihmetellä ehkä nauraakin ja siinä taitaa muutama edustuspaikkakin pudota saman tien - mutta sehän olisi vain tervettä!

      • Kulkupuhe
        Muutakin on kirjoitti:

        Tavallisesti epäluotettavien kulkupuheiden mukaan Hollolan kokoomus olisi jo vuokrannut kierrätyskeskuksen autoalan yrittäjälle ....

      • 20110417
        Muutakin on kirjoitti:

        Jos se noin tosiaan on, niin sittenhän sieltä paljastuukin tämä pitkäaikainen asioiden salajunailu ja tietynlaiset omien etujen intressit kunnan asioissa. Kunnan laillinen tehtävä on varmaankin ajaa muitakin kuin kokoomuksen etuja siis Hollolassa.

        Kuntalaisille tuleva tiedottaminen pitäisi jo lainkin mukaan olla avointa ja totuudenmukaista sekä myös etukäteen asioista kertovaa eikä päätösten uutisointia voi manipuloida näyttämään ikäänkuin kunnan kannalta oikeaksi jos virheitä käsittelyssä on ollut. Hollolan kunnan tiedotus voisi myös tulla mukaan tälle vuosituhanelle ja avoimen tiedotuksen tielle.

        Hyvin näille palstoille näyttää kuitenkin myös tietoa kertyvän ja jos kerran ne kohulehdetkin on jo tulossa etsimään tietoja, niin kohtahan saamme tietää ja ihmetellä ehkä nauraakin ja siinä taitaa muutama edustuspaikkakin pudota saman tien - mutta sehän olisi vain tervettä!

        Kunnan laillinen tehtävä on varmaankin ajaa muitakin kuin kokoomuksen etuja siis Hollolassa. => Eikös persujen?

    • Heikin arvot on per

      Manter vastusti jopa mammografiakuvausten laajentamista (kuntahan säästäisi mahdottomasti jos sypätapaukset voitaisiin todeta varhain) puhumattakaan mitä säästöä ja helpotusta se toisi inhimillisesti, tässä kansanterveydellisessä asiassa joka kuitenkin oikean tiedon ja tilastojen valossa tapahtuu.

      Mutta Mantere poikasena ja poikamiehenä ei ymmärrä näitä naisten terveyden hoidon asioita eikä hänen terveys- ja sosiaalipolitiikan tuntemuksensa muutoinkaan ole millään tasolla. Kokoomuksen kovat arvot niittävät satoa tämän ukon toimesta mutta äänestäjät voi vielä muuttaa tilanteen.

      Inhimillisille asioille ja arvoille voi vielä joskus Hollolassakin löytyä tilaa ja kunnan taloudelliset asiat saatetaan vielä oikeaan arvojärjestykseen.

      • Senior Zorro

        No kyllähän sen ymmärtää, ettei tisseistä väliksi, mutta vastustaako heikki eturauhastenkin tutkimuksia!

    • ?????

      Oliko tämänpäiväinen juttu Hollolan selviämisestä etusivulla Heikki Mantereen järjestämä puffi?

      • Totuus on toinen

        Jospa pikku hiljaa ESS voisi tehdä myös Hollolan asioihin riippumatonta ja tutkivaakin journalismia.

        Tottakai esim. Mantereen pikku-ukko koettaa koko ajan suodattaa tietoja ja vaikuttaa lehden kuntaa koskeviin juttuihin oman poliittisen intressin näkökulman saamiseksi näkyviin. Se intressihän ei toki ole kaikkien kuntalaisten tai edes kunnan edun mukaista.

      • Selvä peli
        Totuus on toinen kirjoitti:

        Jospa pikku hiljaa ESS voisi tehdä myös Hollolan asioihin riippumatonta ja tutkivaakin journalismia.

        Tottakai esim. Mantereen pikku-ukko koettaa koko ajan suodattaa tietoja ja vaikuttaa lehden kuntaa koskeviin juttuihin oman poliittisen intressin näkökulman saamiseksi näkyviin. Se intressihän ei toki ole kaikkien kuntalaisten tai edes kunnan edun mukaista.

        Mantere voisi erota Etelä-Suomen Sanomista ja lakata taustavaikuttamasta ulkoparlamentaarisesti tai sitten hän voisi erota kunnahallituksesta ja jättäytyä pois seuraavasta valtuustosta.

        Lahden ja Hollolan kokoomukset aiheuttavat sananvapaudelle pelkkää haittaa Päijät-Hämeessä. Ilkka Viljasen vuoksi piti Netlari panna rekisteröintiin ja Heikki Mantereen vuoksi tehdään vinoa journalismia.

        Koska ihmiset ymmärtävät, että oikeistokonservatiivit, myös uskonnollinen oikeisto, on avoimen yhteiskunnan luonnollinen vihollinen siinä, missä äärivasemmistokin.

        Kumpikaan aatesuunta ei nimittäin kestä vapaata sanaa eikä paljoa muitakaan ihmisoikeuksia.

    • Talutushihnaa

      Pieni mies, pieni ego. Kapea kokoomuksen ihmiset unohtava poliittinen aate kuviot pienet politiikka-työ-politiikka.

      Mitään tosi menestystä perhe tai muulla alalla ei taida olla, mielipiteittensä vanki, ihme kuka äänestää kun mies ei näytä miltään, ääni väin pihisee eikä todellista yhteiskunnallista osaamista ole lainkaan, on vain aatteen talutushihnassa.

      • vaan...

        ääni pihisee? Reilut 20 vuotta sitten se vaan narisi kuin vanha ruosteinen ladon ovi. Ukko oli jo silloin ulkona kaikesta kuin lumiukko. Lässytteli kunnanvaltuuston kokouksessa asian vierestä, eikä pysynyt paikoillaan sitten millään, siellä se pyöri pitkin valtuustosalia kuin marionetti.
        Uskomatonta, että kyseistä pikku-ukkoa jotkut jopa äänestävät!

    • Michelin Man

      Vieläkään Etelä-Suomen Sanomissa ei ole ollut artikkelia siitä, miten suuri osa Foxconnilta jääneistä roikkuu vielä kortistossa. Kyseessä oli sentään 1 200 työpaikkaa!

      Etelä-Suomen Sanomat teki melko härskin mainoksen siitä, että "Hollola on selviytynyt" muka Foxconnin lakkauttamisesta.

      Faktat pöytään - Heikki Mantere!

    • Korkein totuus

      Mitä humkandi elämästä ymmärtää? Etelä-Suomen Sotilasläänin Sanomissa näkökulma jää kapeaksi.

      • KMx?

        Mikä se on?

      • Höpöjuttuja
        KMx? kirjoitti:

        Mikä se on?

        Tuommonen humkandi ei oo yhtään mitään joku pieniegoinen voi sitä yrittää tittelinäkin käyttää mutta sen saa ihan pienellä lukemisella ja vähän kynällä kirjoittelemalla, joutavanpäiväinen juttu joka ei kerro miehestä eikä osaamisesta yhtään mitään.

        Tosi miesten oikeisiin töihin tuommoisella lätinällä ei pääse.

    • matti vanhanen

      heikki on kova jätkä turha häntä jallittaa!!!!!!

    • JR11

      Asiaa seuranneena on pakko todeta, että työttömien yhdistyksen toilailuja on siedetty aivan riittävästi. Yhdistyksen itsensä olisi pitänyt ryhdistäytyä, varsinkin, kun takavuosien väärinkäytökset ja laiminlyönnit ovat hyvin kaikkien tiedossa.
      Työttömien yhdistykselle olisi tarve ja tilaus. Yhdistykselle pitäisi vain saada sellaiset nokkamiehet, kuin mitä yhdistyksen alkuaikoina oli toimintaa käynnistämässä.
      Sensijaan, että haukutte muita, niin voisitte ottaa itseänne niskasta kiinni.

    • Roskanen

      Salpakankaan montussa on kierrätyskeskuksen avajaiset.

      • Lumber Jack

        Hollolan kierrätyskeskuksen uusista tiloista on vuokrattu muualle puolet ja jäljellä oleva osa täytyy vanhoista huonekaluista. Jotenkin tuntuu, ettei kierrätyskeskuksen johto oikein osaa panna tavaroita myyntiin esimerkiksi verkkoon.

        Nytkin siellä on melko makoisia televisioita jne. joista ei ole ostajilla tietoa. Mikä muuten lienee venäläisten pitämän kirpputorin kohtalon, kun liike on ollut kiinni jo viikkoja. Tarkoitan tällä sitä, joka on Euroedun paikalla vastapäätä entistä Foxconnin tehdasta.

      • B O X
        Lumber Jack kirjoitti:

        Pikku-Heikki tuntuu hengästyneen Uuteen Kuntaan. Rauha hänelle.

      • Rounder
        Lumber Jack kirjoitti:

        Hollolan kierrätyskeskuksen uusista tiloista on vuokrattu muualle puolet ja jäljellä oleva osa täytyy vanhoista huonekaluista. Jotenkin tuntuu, ettei kierrätyskeskuksen johto oikein osaa panna tavaroita myyntiin esimerkiksi verkkoon.

        Nytkin siellä on melko makoisia televisioita jne. joista ei ole ostajilla tietoa. Mikä muuten lienee venäläisten pitämän kirpputorin kohtalon, kun liike on ollut kiinni jo viikkoja. Tarkoitan tällä sitä, joka on Euroedun paikalla vastapäätä entistä Foxconnin tehdasta.

        Onko Hollolan kierrätyskeskus suljettu? Ei ole näkynyt mitään?

    • raha ratkaisee

      Hollola "pyöritä markkaa omassa kunnassa"näin kuului vanhan tarran teksti paha on pyörittää kun Hollolasta tulossa kaatopaikka ja Lahdentaudistakin kärsitään on suunnitteilla ohitietä ja logistiikka-aluetta MITÄÄN vaan ei tapahdu ja jos tapahtuu tulee työntekijät muualta Venäjä ja Viro noinhan se oli oikoratatyömaallakin ei siellä tämänkunnan kuorma-autoja montaa näkyny

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      20
      2645
    2. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      98
      2510
    3. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      36
      2499
    4. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      73
      2373
    5. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      10
      2244
    6. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      27
      2238
    7. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      75
      1874
    8. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      196
      1752
    9. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      86
      1664
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      134
      1655
    Aihe