Eka kertaa ulkomaille

Suunnittelen lähteväni siskon tyttären (17v) kanssa jonnekin lämpimään viikoksi talvella-keväällä.
Luvattu on, ja rahatkin kaivettu valmiiksi patjan alta.
Ongelmana nyt on se, etten koskaan ole käynyt Suomen rajojen ulkopuolella.
Kaikki on aivan outoa ja uutta, matkan varaamisesta alkaen. pitäisikö ostaa jonkinlainen seuramatka, jossa opas ja kaikki, ettei joudu hukkaan.
Kuuluuko noihin seuramatkojen hintaan aina lennot ja majoitus?
Tarviiko passia, vai riittääkö henkilökortti?
En ole koskaan edes lentokentällä käynyt, kuinka osaan siellä liikkua ja menetellä oikein.
Opastekaanko määränpäässä oikeaan hotelliin ja kuinka matkatavarat noudetaan jne.
Hävettää jo valmiiksi lähteä nolaamaan tyttö-parka, mutta tämä innoissaan odottaa matkaa.
Voisiko joku ystävälliseti kertoa kaiken mahdollisen ja mahdottoman minulle, jotta uakaltaudun reippaasti matkaan.
Ja mikähän olisi suositeltavin matkakohde 44v ja 17v tyttösille?
71652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ehdottomasti suosittelen seuramatkan ostamista. Seuramatkan hintaan sisältyy lennot, lentokenttäkuljetukset hotelliin ja hotellilta takaisin kentälle, majoitus sekä oppaan palvelut kohteessa. Oppaan tavoittaa päivittäin, jos tulee jotain kysyttävää tai ongelmatilanteita.
Kannattaa ostaa valmiiksi määritelty hotelli, niin ei tule kohteessa pettymyksiä majoituksen suhteen. Oppaat ovat kohteessa kentällä vastassa opaskyltin kanssa ja ohjaavat oikeaan linja-autoon, joka vie varaamaanne hotelliin.
Eu-maissa matkustettaessa tulee olla passi tai poliisin myöntämä henkilökortti (ajokortti ei kelpaa).
Ensi kertaa matkaavalle suosittelen kanarian saaria. Siellä on paljon suomalaisia ja ravintoloissa on ruokalistatkin suomeksi, joten jos ei osaa kieliä kovin hyvin, niin siellä ainaskin pärjää.
Hyvä kohde voisi olla esim. Puerto Rico Gran Canarialla. Kohde ei ole kovin iso, mutta silti siellä on illanviettopaikkoja, ruokapaikkoja, kauppoja aivan riittävästi ja retkiohjelma on matkanjärjestäjillä varsin kattava.

Äänestä
  • Kiitosta vaan vastauksesta!
    Kielitaitoa kyllä löytyy, että se ei ole este matkakohteen puolesta.
    Kanarian saarille ei taida tyttönen lähteä, mutta eiköhän me löydetä jokin sopiva kohde!

    Äänestä

  • suomalaisakka kirjoitti:

    Kiitosta vaan vastauksesta!
    Kielitaitoa kyllä löytyy, että se ei ole este matkakohteen puolesta.
    Kanarian saarille ei taida tyttönen lähteä, mutta eiköhän me löydetä jokin sopiva kohde!

    on paljon ohjeita lentokenttäasioihin

    http://www.finavia.fi/lentoasemat

    Äänestä

  • suomalaisakka kirjoitti:

    Kiitosta vaan vastauksesta!
    Kielitaitoa kyllä löytyy, että se ei ole este matkakohteen puolesta.
    Kanarian saarille ei taida tyttönen lähteä, mutta eiköhän me löydetä jokin sopiva kohde!

    Kun sinulla on kielitaitoa, niin se on jo puolet matkasta. Älä hermoile turhia, jokainen ulkomailla käynyt on tehnyt ensireissunsa. Tulet varmasti pärjäämään.

    Sinulle jo ehdotettiin, että varaat valmismatkan joltakin hyvältä toimittajalta (Aurinkomatkat ym.). Tutki matkavaihtoehtoja netistä, siellähän on kuvattu paikat, hotellit ja olosuhteet. Jos tarvitset vielä lisätietoja, niin mene matkatoimistoon, kysele ja anna heidän varata matkasi.

    Ole tarkkana aikataulujen kanssa, jotta ehdit ajoissa lentokentälle ja yleensäkin lähtöpaikoille. Tiedän kolmekin eri porukkaa, jotka ovat jääneet matkalta junan myöhästymisen vuoksi, väärin katsotun päivämäärän vuoksi ja passin puuttumisen vuoksi. Pikapassin tosin saa Hgistä, mutta aikaa senkin hankkimiseen tarvitaan.

    Valmismatkoilla sinusta pidetään hyvä huoli. Vakuuta tavarasi ja itsesi ja ole huolellinen passisi, rahojesi, pankkikorttisi ja muun arvotavaran kanssa. Vuokraa hotellista säiliö, missä pidät arvotavarasi.

    Matkatoimistoilla on kohteissa ns. hotellikirjat, joista saat käyttökelpoista tietoa. Oppaat myös käyvät hotelleissa matkan aikana, katso tapaamisajat jos niitä tarvitset. Älä vahda valuuttaa kadulla tai epämääräisissä toimistoissa, vaan mene pankkeihin.

    Etsi netistä tai tee itsellesi lista tarvittavista pikkutavaroista, joita on hankala lähteä paikan päältä ostamaan: kynsisakset/-viila, pari laastarinpalaa, pullon- ja korkinavaajat jne.

    Kreikka on kiva maa, voin suositella. Italiassa on Rooma ym. huikeita paikkoja, rantalomia on siellä täällä Euroopassa ja sen ulkopuolella, valikoimaa löytyy varmasti tarpeeksi.

    Pääasia on, että lähdet matkalle ennakkoluulottomasti ja rohkeasti, kyllä sinä varmasti selviydyt. Pidä hauskaa!

    Äänestä

lähimmässä matkatoimistossa!

Äänestä

Ja muista aina pyytää siellä ulkomailla kortti hotellista missä lukee sinun hotellin nimi ja osoite,näin pääset vaikka taksilla takas jos eksyt.

Äänestä
  • kerta se on ensimmäinen.aina uudet asiat vaivaa päätä.jos tosiaan osaat kieliä niin ei sulla oo hätää.kaikki menee yllättävän helposti esim.lentokentällä,tuut siitä yllättyyn.
    itse kyllä lähtisin omatoimimatkalle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalaisakka kirjoitti:

Suunnittelen lähteväni siskon tyttären (17v) kanssa jonnekin lämpimään viikoksi talvella-keväällä.
Luvattu on, ja rahatkin kaivettu valmiiksi patjan alta.
Ongelmana nyt on se, etten koskaan ole käynyt Suomen rajojen ulkopuolella.
Kaikki on aivan outoa ja uutta, matkan varaamisesta alkaen. pitäisikö ostaa jonkinlainen seuramatka, jossa opas ja kaikki, ettei joudu hukkaan.
Kuuluuko noihin seuramatkojen hintaan aina lennot ja majoitus?
Tarviiko passia, vai riittääkö henkilökortti?
En ole koskaan edes lentokentällä käynyt, kuinka osaan siellä liikkua ja menetellä oikein.
Opastekaanko määränpäässä oikeaan hotelliin ja kuinka matkatavarat noudetaan jne.
Hävettää jo valmiiksi lähteä nolaamaan tyttö-parka, mutta tämä innoissaan odottaa matkaa.
Voisiko joku ystävälliseti kertoa kaiken mahdollisen ja mahdottoman minulle, jotta uakaltaudun reippaasti matkaan.
Ja mikähän olisi suositeltavin matkakohde 44v ja 17v tyttösille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu