Muutin hiljattain kahden kissan kanssa talouteen, jossa oli valmiiksi jo yksi kissa. Toinen kissoista on tyttökissa ja toinen kolli, tämä yksi kotona asuva myöskin kolli.
Tyttökissamme ei ole koskaan oikein ollut sosiaalinen, mutta leikki kotona oman kollini kanssa. Taas muutettuamme kissa pelkää kotona olevaa kollikissaa. Kissa murisee koko ajan ja sähisee ja raapii, jos kolli yrittää lähelle. Kerran kolli sai kissan ajettua nurkkaan, jossa kissa kieppui ja sähisi aivan mielettömästi. Oma kolli sähisee jonkin verran, mutta ei aina. Kollit kyllä haistelevat toisiaan ihan rauhassa. Tyttökissa taas ulostaa alleen kun kolli käy sitä tassulla koittamassa.
Onko kellään kokemusta, eli paraneeko tilanne tästä? Kai meidän pitää viedä typykkä joko eläintalolle tai piikille, jos se ei tästä rohkaistu. Tottuuko kissa muihin kissoihin?

Vastaukset 5
Vanhimmat
puhua vielä piikille viemisestä!
eikä eläintalokaan ole oikea osoite. jos kissasta pitää luopua, sille on syytä ensin itse lähteä hakemaan kotia. eläinkodeilla on riittävästi töitä muutoinkin.
anna kissoille aikaa, toiset voivat tarvita sitä kuukausi tolkulla.
ota avuksi feliway
http://www.vetcare.fi/index.php?id=86
http://www.incat.fi/6easysteps.asp
Tuollaisista suihkeista en ollut kuullutkaan... Kiitos neuvoista! :)
on parempi vaihtoehto feliway haihdutin, joka tulee pistorasiaan :)
paastaa suustaan tuollaista,etta pitaa varmaan vieda piikille,voi hitto kylla on ikavaa etta kissoja luovutetaan liian herkasti ihmisille.
Enemmän mua ärsyttää se että joku kituuttaa kissaa elossa vaikka miten kärsii. Jos kerran on paha tilanne niin paras se on kissalle. Vituttaa kun lapsoset ei haluu päästää kissaa kärsimyksistään kun ne on kuitenkin niin ihquja ja söpöjä ja lutusia..
Etkai sä nyt tosissaan ottanu? Tuskin kukaan täällä enää neuvoo kysyisi, jos asiasta olis jo päätetty. Maalaisjärki käteen ja pipo löysemmälle!