Galluppi??

Mulla FSH 37, menkat olleet epäsäännölliset koko ajan, mikä ovat olleet 13v. saakka. Nyt tosin muutaman vuoden kestäneet 2-3 päivää, ennen 5 päivää. Nyt olivat 5 kk poissa ja nyt elokuussa ihan normaalit, eli *nuoruusajan* kestivät.
Rinnankohdalla alkaa röpsötyksen tunne ja siitä kuuman olon tunne nousee päähän, ja pyörryttää. Tuo kestää muutamia sekuntteja, pakko pitää pää alaspäin. Tosin tuohon on auttanut, lisäsin helokkien ottamista 3:sta viiteen, välillä kuusikin, sekä H 1006 FIN tippoja 2-3 kertaa päivässä. Aamuin illoin, ja etenkin illoin, sitruunamelissateetä, rauhoittaa ja vahvistaa sydäntä. Kalaöljyä ja Magnesiumia. Kun lisäsin Magnesiumin ottamisen 550 mg päivässä, ja aloin juomaan sitruunamelissateetä, tykyttelyt/röpsötykset lakkasivat melkein kokonaan, harvoin tulee. Eikä vielä ollut yöhikoiluakaan, eikä tarviikaan, mieheni hikoilee puolestani "hymy" Jalkojen uupumus/kivistelyä joskus on, ja silloin yleensä olen koko ihminen veto pois... löhöän vain, koska tiedän, kestää vain 1-2 päivää tai joskus vain puolipäivää.
Lievää hikoilua on joskus päivä aikaan, yks kaks tulee hikinen olo, ja samassa melkein viluttaa,, mutta aika nopsaan ohi. Joskus ärtyilen itsekseni, en toisille, kun ei joskus vain joku mene heti niin kuin haluisin. Hiustenlähtöä miulla on kait ollut 21v. saakka, jolloin sairastin vakavan taudin ja siihen vahvat lääkkeet kolme vuotta. Ennen kalaöljykapselien ottamista, tuli herkästi finnejä kasvoihin ja kun siirryin vähärasvaisiin ruokiinkin. Pömppömasu on, vaikka kuinka jumppaisin ja liikkuisin. Painosuhde kiloihini, on normaalia alempi.
3703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mulla FSH oli 20 kierron tokana päivänä. MIeli on massa enkä jaksa mitään. Opiskelen vielä vuoden ja viimesiä vetelen tässä voimieni kanssa...
Kierron 38:s päivä on nyt menossa enkä tiedä tuleeko menkat enää. viimesin kierto oli 19 päivää ja koko tän välin viime viikkoon saakka on tullut valkovuodon mukana vähän verta. Kai se on loppu kohta ku jo vuonna 97 mulla oli 25:n päivän kiertoja kun nuorena yli 29.
Nyt olen käyttänyt jotain luonnon progesteronivoidetta ja se ei taida olla hyvä juttu ollenkaan kun menkkoja ei edes kuulu.

Päätä särkee ja keljuttaa. HIkouluja on ollut jo kauan mutta niitten kanssa kestän. Mutta mieliala ja jaksaminen mietityttää. Masennuslääkkeitä en ala syömään varmasti!
Hakisin heti jotain lääkettä mikä auttaisi mua jaksamaan ja kohottaisi matalaa mielialaani. Viimeiset kaksi vuotta on ollut tällasta ja sitä ennnen jo jonkin verran.

Äänestä

Tuli vähän väärin :( Siis, miten paljon kelläkin on FSH ja millaiset oireet?

Äänestä
  • ja täysi paniikki mitä tästä seuraa. olen odotellut menkkoja kolme viikkoa eikä kuulu. Erehdyin kokeilemaan luonnon keltarauhasvoidetta ja menkat jäi pois taas kuten vuosi sitten. FSH oli pari kuukautta sitten 20 ja vuosi sitten 3. Eli jotain on tapahtunut vuoden sisällä tosta arvosta päätellen ja siksi että limakalvot ovat kuivuneet, masentaa, hikoilutaa,paleltaa, nukun huonosti ja hermot kireällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


54v. kirjoitti:

Mulla FSH 37, menkat olleet epäsäännölliset koko ajan, mikä ovat olleet 13v. saakka. Nyt tosin muutaman vuoden kestäneet 2-3 päivää, ennen 5 päivää. Nyt olivat 5 kk poissa ja nyt elokuussa ihan normaalit, eli *nuoruusajan* kestivät.
Rinnankohdalla alkaa röpsötyksen tunne ja siitä kuuman olon tunne nousee päähän, ja pyörryttää. Tuo kestää muutamia sekuntteja, pakko pitää pää alaspäin. Tosin tuohon on auttanut, lisäsin helokkien ottamista 3:sta viiteen, välillä kuusikin, sekä H 1006 FIN tippoja 2-3 kertaa päivässä. Aamuin illoin, ja etenkin illoin, sitruunamelissateetä, rauhoittaa ja vahvistaa sydäntä. Kalaöljyä ja Magnesiumia. Kun lisäsin Magnesiumin ottamisen 550 mg päivässä, ja aloin juomaan sitruunamelissateetä, tykyttelyt/röpsötykset lakkasivat melkein kokonaan, harvoin tulee. Eikä vielä ollut yöhikoiluakaan, eikä tarviikaan, mieheni hikoilee puolestani "hymy" Jalkojen uupumus/kivistelyä joskus on, ja silloin yleensä olen koko ihminen veto pois... löhöän vain, koska tiedän, kestää vain 1-2 päivää tai joskus vain puolipäivää.
Lievää hikoilua on joskus päivä aikaan, yks kaks tulee hikinen olo, ja samassa melkein viluttaa,, mutta aika nopsaan ohi. Joskus ärtyilen itsekseni, en toisille, kun ei joskus vain joku mene heti niin kuin haluisin. Hiustenlähtöä miulla on kait ollut 21v. saakka, jolloin sairastin vakavan taudin ja siihen vahvat lääkkeet kolme vuotta. Ennen kalaöljykapselien ottamista, tuli herkästi finnejä kasvoihin ja kun siirryin vähärasvaisiin ruokiinkin. Pömppömasu on, vaikka kuinka jumppaisin ja liikkuisin. Painosuhde kiloihini, on normaalia alempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu