Miten perintöverotus toimii?
Perintöverosta
JnZm
2489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samalla tavoin kuin tuloverotuskin: sinä maksat ja valtio saa.
Kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta on pesän luovuttajan (asiat tietävä asuinkumppani, läheinen tms) järjestettävä perunkirjoitus, johon kutsutaan kaikki perilliset. Vainajan perilliset (pesän osakkaat), omaisuus, varat ja velat kirjataan perukirjaan, joka toimitetaan kuukauden kuluessa vainajan kotikunnan verottajalle. Perintöverottaja huolehtii lopusta ja aikanaan alle vuodessa saat henkilökohtaisen (ei kuolinpesän)maksulapun, jossa maksusi suuruudesta riippuen on 2-x maksuerää.
Alle 3400 euron perinnöstä ei mene perintöveroa, mutta perinnön haltuun saamisella ei ole mitään yhteyttä perintöveron maksuunpanoon. On toki verolain 1 vuoden ylittäviä tapauksia, että epäselvän ja riitaisen pesän joku tuttu ja varaton osakas voi "ruikuttaa" maksuunpanoon viivyttelyä, että pesän varat ehditään jakaa.