Jammu nähty eilen Puijon tornissa

tietäwäinen

Tieto perustuu luotettaviin lähteisiin.

7

1340

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Konna

      Olisko lepositeet mitään sun kohdallas? Miten olis psyykelääkitys?

      • mikko n.

        Vankimielisairaaloista voi päästä valvotuille poistumisluville. Näinollen on hyvinkin mahdollista, että mainittu henkilö olisi osallistunut tuollaiselle matkalle ja palannut sitten kiltisti hoitajien kanssa takaisin sairaalaan. On esimerkiksi huomattava, että Suomessa on arkipäivää se, että pitkäaikaisvangitkin kävisivät töissä vankilan ulkopuolella, olisivat kylpylälomilla (joku pankkiryöstäjä karkasi tällaisessa tilanteessa) tai nuortenleirillä saaristossa (nuoria väkivaltarikollisia karkasi Sipoon saaristossa vietetyltä kalastuslomalta). Myös niinkin on tapahtunut, että pakkolaitostuomiota istunut pedofiili olisi päästetty (valvotulle) lomalle Tervakosken puuhamaahan.

      • masander
        mikko n. kirjoitti:

        Vankimielisairaala on Turussa eli ei kovin lähellä Puijon tornia (Kuopiossa). Vankimielisairaaloita on Suomessa vain yksi ja siellä hoidetaan mielisairaita vankeja (jotka siis edelleen suorittavat tuomiotaan). Valtion mielisairaaloita on kaksi: Niuvanniemi Kuopiossa ja Vanha Vaasa Vaasassa. Niissä hoidetaan mielisairaana rikokseen syyllistyneitä tai muita vaarallisia/vaikeahoitoisia mielisairaita ja tehdään mielentilatutkimuksia.

    • se jätkä tippui sieltä tornista alas...

    • näin tällaista

      Sen jälkeen käytiin yhdessä kaljalla Kuopion rautatie-aseman kuppilassa.

      Oli Jammu lähdössä käymään Helsingissä jotain asioitaan hoitamassa. Viikon arveli viipyvänsä sillä reissulla

      • metallikukko

        edelleen Niuvassa joka on kävelymatkan päässä Puijolta.

      • hilppi
        metallikukko kirjoitti:

        edelleen Niuvassa joka on kävelymatkan päässä Puijolta.

        Jammu on nähty usein Puijon tornissa hoitajien kanssa. Vähän viihdykettä arkeen, mikäpä siinä sitten.

        Säälittävä tapaus hirveine tekoineen, mutta en minä Jammua silti lähtisi kivittämään. Sairas ihiminen syntymästään saakka. Kyllä se syyttävä sormi pitäisi kohdistaa yhteiskuntaan, joka salli miehen liikkua vapaana, vaikka hyvin tiedettiin, että pommi voi räjähtää koska tahansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 127
      1615
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1026
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      159
      697
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      234
      557
    5. 31
      510
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      464
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      186
      462
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      436
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      413
    Aihe