Olemme tunteneet jo vuosia, vaikkakin ystävyyden loppu on ollut lähellä jo monesti. Korostan jo tässä vaiheessa, että olen minäkin oman osuuteni tehnyt pahassa, mutta kerronkin nyt oman näkökulmani asiaan.
Aluksi olimme koko ajan yhdessä ja tuntui mukavalta, että koulussa oli joku joka oli saman henkinen kuin itse. Vietimme paljon aikaa yhdessä myös koulun jälkeen. Olemme aina puhuneet paljon, mistä onkin sitten jälkikäteen koitunut ongelmia... Aluksi en kiinnittänyt erityisempää huomiota siihen, että hän alkoi pukeutua samalla tavalla kuin minä. Kerroin hänelle unelmistani, ihastuksistani, ongelmistani, kaikesta. Hän ei koskaa oikeastaan avautunut minulle. Sanoin hänelle, että voi luottaa salassapitooni, mutta hän ei ole vielä tänä päivänäkään avautunut. Hän usein neuvoi asioissa ja kertoi mielipiteensä. Hyvin usein hän syyllisti minua kaikesta mahdollisesta asiasta. Olin samaa mieltä osasta, että oli väärin heittää ruokaa pois, ostaa kalliita vaatteita, kun ei oiken rahaa ollut. Aina kun keskustelimme filosofisemmin, hän tuntui aliarvioivan tai ainakin hän sai tuntemaan oloni lapseksi. Ikinä ei voinut sanoa mielipidettää ilman, että hän murskasi sen palasiksi.
On meillä mukavaakin ollut, hän on tukenut, kuunnellut(ennen keikkea), tehnyt ruokaa minulle....
Mutta hänen mustasukkasuutensa ja siitä aiheutuvan kostonhimonsa takia en ole koskaan voinut täysin nauttia hänen seurastaan. Hän tietää minusta niin paljon, että hän voisi hyvin tuhota koko elämäni, ihmissuhteeni, työni, kaiken.
Hän haluaa minulta kaiken, aikani, mielipiteeni, ideani, tuhota ystävyyteni muihin, työni, kaiken.
Ja nyt jos hän lukisi tämän niin hän varmasti alkaisi suunnittelemaan kostoa.
Haluan vain sanoa, että tosi ystävyys ja luottamus on todella arvokasta. Ja ystävälleni, älä vihaa minua, en ole vihollisesi.
Aluksi olimme koko ajan yhdessä ja tuntui mukavalta, että koulussa oli joku joka oli saman henkinen kuin itse. Vietimme paljon aikaa yhdessä myös koulun jälkeen. Olemme aina puhuneet paljon, mistä onkin sitten jälkikäteen koitunut ongelmia... Aluksi en kiinnittänyt erityisempää huomiota siihen, että hän alkoi pukeutua samalla tavalla kuin minä. Kerroin hänelle unelmistani, ihastuksistani, ongelmistani, kaikesta. Hän ei koskaa oikeastaan avautunut minulle. Sanoin hänelle, että voi luottaa salassapitooni, mutta hän ei ole vielä tänä päivänäkään avautunut. Hän usein neuvoi asioissa ja kertoi mielipiteensä. Hyvin usein hän syyllisti minua kaikesta mahdollisesta asiasta. Olin samaa mieltä osasta, että oli väärin heittää ruokaa pois, ostaa kalliita vaatteita, kun ei oiken rahaa ollut. Aina kun keskustelimme filosofisemmin, hän tuntui aliarvioivan tai ainakin hän sai tuntemaan oloni lapseksi. Ikinä ei voinut sanoa mielipidettää ilman, että hän murskasi sen palasiksi.
On meillä mukavaakin ollut, hän on tukenut, kuunnellut(ennen keikkea), tehnyt ruokaa minulle....
Mutta hänen mustasukkasuutensa ja siitä aiheutuvan kostonhimonsa takia en ole koskaan voinut täysin nauttia hänen seurastaan. Hän tietää minusta niin paljon, että hän voisi hyvin tuhota koko elämäni, ihmissuhteeni, työni, kaiken.
Hän haluaa minulta kaiken, aikani, mielipiteeni, ideani, tuhota ystävyyteni muihin, työni, kaiken.
Ja nyt jos hän lukisi tämän niin hän varmasti alkaisi suunnittelemaan kostoa.
Haluan vain sanoa, että tosi ystävyys ja luottamus on todella arvokasta. Ja ystävälleni, älä vihaa minua, en ole vihollisesi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joskus on se kiva.
Joskus sidettävä.
Mutta usein ihan todella ilkee.
Siinä sitä pitää yrittää ystävää autella.
Itse siinä väsähtää.