kertokaaS

löytääkö collie helposti kotiin ??? ja lähteekö helposti karkuteille ?
2229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä ei koira ole koskaan lähtenyt omille teilleen.
Collie haluaa olla perheensä parissa ja seurata mitä "lauman" jäsenet touhuavat ym.
Tietysti me olemme pitäneet omaa Collieta jo pennusta saakka irti, joten on tottunut, että saa olla vapaana.
Meillä on narttu koira, joten en osaa kertoa karkailevatko urokset.

Äänestä

pelästyy jotain, niin karkaa (omani ei ole niin "säikky", että karkaisi). Muutama viikko sitten koirapuistossa oli collie, jonka omistajaa ei näkynyt missään (edellinen koirapuistossa olija oli houkutellut koiran puistoon, ettei vaan olisi juossut vieressä olevalle autotielle). Koiranomistaja löysi koiran sieltä ja kertoi, että koira oli pelästynyt talon vieressä kovaa ääntä pitävää traktoria ja kun perheen nuori poika oli tullut kotiin, koira oli juossut ovesta tiehensä.

Omaani pidän aika paljon vapaana, koska koira tottelee hyvin ja muutenkin yrittää pysytellä jossain lähettyvillä. Joten ei ole tietoa siitä, miten collie osaa suunnistaa kotiin. Joistakin koirien karkaamisesta kertovista jutuista olen kyllä lukenut, että sheltit ja colliet saattavat karkailla enemmän, koska pelästyvät niin helposti (omani jos pelästyy, menee ensin matalaksi, odottaa hetken ja menee sitten katsomaan, että mikä se oli..)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hmmmp kirjoitti:

löytääkö collie helposti kotiin ??? ja lähteekö helposti karkuteille ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu